On vain yksi tehtävä. Yksi syy siihen, miksi on olemassa.
Tehtävän ansioista saattaa elää vuoden tai pari – tai jos hoitaa työnsä hyvin, ehkä hieman pidempäänkin. Kun tehtävä on suoritettu odottavat hirtto, elävältä polttaminen tai hylkääminen.
Sellaista on Espanjan ja jopa koko maailman kaltoin kohdelluimman koirarodun, galgon eli espanjanvinttikoiran kohtalo. Sanotaan, että galgo ei ole edes yhden luodin arvoinen. Espanjalainen metsästäjä, galguero, voi käyttää luodin johonkin paljon koiraa arvokkaampaan.
Espanjassa metsästyskoira ei ole mitään. Se on kertakäyttötuote, joka tapetaan metsästyskauden loputtua. Galgoja käytetään Espanjassa lähinnä jäniksen metsästykseen. Yhtä huonosti kohdellaan myös metsästykseen käytettäviä podencoja.
– Arviolta Espanjassa tapetaan noin 50 000–60 000 galgoa ja podencoa vuodessa, joidenkin arvioiden mukaan jopa 100 000, kertoo eläinlääkäri ja Galgos del Fénix Ry:n puheenjohtaja Tanja Hakkarainen.
Esimerkiksi National Geographicissa Galgo Rescue International Networkin perustaja Abigail Christmanin mukaan tapettujen koirien lukumäärä voi olla jopa tuon 100 000. Tarkkaa lukumäärää ei kuitenkaan tiedetä, sillä kaikkia tapettuja galgoja ei koskaan löydetä.
Osa galgueroista uskoo vanhaan, brutaaliin tapaan (HS).
Mitä enemmän koira kuollessaan kärsii, sitä enemmän se tuottaa metsästäjälle onnea seuraavalle metsästyskaudelle. Siitä syystä koiria tapetaan kiduttamalla (National Geographic), mitä hirveimmillä tavoilla: hirttämällä, lyömällä, polttamalla, kivittämällä, myrkyttämällä ja auton perässä vetämällä. Koiria saatetaan myös heittää kuiluihin (National Geographic). Kuiluun heitettyjen koirien päälle voidaan lisäksi kasata palavaa puuta.
– Huonosti menestynyt galgo on omistajalleen häpeä ja tämä johtaa usein kaltoinkohteluun, Hakkarainen kertoo.
Espanjassa on poliiseja, politiikkoja ja muita viranomaisia galgueroina.
Yksi tunnetuimmista tappotavoista on pianonsoittaja. Jos galgo on juossut hyvin, se hirtetään korkealle. Vastaavasti huonosti juossut koira hirtetään alemmas niin, että sen takajalat juuri ja juuri koskettavat maata.
Puusta roikkuvan koiran varpaat juuri ja juuri yltävät maan pinnalle. Ohut lanka painuu hiljalleen syvemmälle ja syvemmälle galgon pitkään ja jäntevään kaulaan. Suunniltaan oleva koira tekee etujaloillaan pianonsoittoa muistuttavia liikkeitä. Kun koira ei enää jaksa olla piipillään se kuristuu.
– Metsästyskoirien tappaminen perustuu puhtaasti hyötyajatteluun. Eläintä, joka ei tuota hyötyä, ei haluta pitää, Hakkarainen sanoo.
Galguerot itse ovat asiasta eri mieltä (Galgo News). The Royal Spanish Federation of Hunting -järjestön mukaan galguerot eivät tapa koiriaan, vaan niitä varastetaan metsästäjiltä (RFEC).
Kaikki galguerot eivät kuitenkaan tapa koiriansa, vaan hylkäävät ne niin kauas kotoa, etteivät koirat löydä enää kotiin. Osa puolestaan jättää koirat tappotarhan tai turvakodin pihaan. Monet metsästäjät eivät kuitenkaan halua, että galgot päätyvät eläinsuojelijoille, koska välit näiden kahden ryhmän välillä ovat yleisesti ottaen erittäin huonot.
– Galguerot kokevat eläinsuojelijat kiusaksi harrastukselleen ja pitävät vaatimuksia galgojen olojen parantamisesta turhina, kertoo Hakkarainen.
Espanjassa jäniksen metsästys vinttikoirilla on laillista ja metsästyskausi (Scooby) on useimmissa maakunnissa vuosittain lokakuun ensimmäisestä päivästä tammikuun loppuun. Metsästyksen lisäksi koiria käytetään juoksukisoissa.
Siirin tarina
Tappotarhan ovella vapisi laiha galgo muutaman muun lajitoverinsa kanssa. Koiran jalka oli murtunut. Lisäksi sen kasvoissa ja selässä oli piiskaamisesta syntyneitä arpia. Ovi avattiin ja koirat kuljetettiin ahtaisiin häkkeihin kunnalliselle tappotarhalle, perreralle, mahdollisesti satojen muiden galgojen joukkoon.
Siiri oli yksi onnekkaista. Espanjalainen turvatarha Galgos del Sur pelasti sen ja nyt Siiri seisoo ylväänä, mutta samalla epäluuloisena kajaanilaisen Elsi Hirvosen rinnalla.
– Löysin Siirin Galgos Dél Fenix -järjestön kautta. Siirin lisäksi oli myös muutama muu galgo vaihtoehtona, mutta Siiriin rakastuin heti. Siinä oli jotain sellaista, joka sai tuntemaan, että se sopii meidän laumaamme, Hirvonen kertoo.
Siirin silmistä paistaa epävarmuus. Kukaan ei tiedä, mitä koira on joutunut kokemaan ennen kuin se pelastettiin tappotarhalta.
– Perrera on tappotarha. Jos jokin järjestö ei saa sieltä koiraa pelastettua, kuolema on edessä, Hirvonen huokaisee.
Perreroita on Espanjassa valtavasti ja niihin hylätään arviolta 500 000 koiraa vuodessa. Näistä iso osa galgoja ja podencoja, mutta myös lemmikkikoiria joista halutaan eroon syystä tai toisesta.
Eläinlääkäri, Galgos del Fénix Ry:n puheenjohtaja Tanja Hakkaraisen mukaan parhaimmillaankin olot tappotarhoilla ovat ankeat ja johtavat usein koiran kuolemaan. Lämpötilanvaihtelut, stressi, heikko ravinto ja tiheissä populaatioissa leviävät sairaudet ovat osatekijöitä, miksi koirat heikkenevät perreroilla.
– Ehdottomasti valtaosa perreroille päätyvistä koirista ei lähde koskaan sieltä elävänä, Hakkarainen kertoo.
Elsi Hirvonen ei tiedä tarkkaan, mikä noin 3,5-vuotiaan Siirin tarina on. Hirvonen uskoo, että Siirin tassu on murtunut metsästyksessä, eikä metsästäjä hoitanut jalkaa kuntoon. Vääntynyt jalka on luultavasti tehnyt koirasta huonon metsästäjän.
– Sanotaan, että hyväkään galgo ei ole luodin arvoinen. Joka kerta kun näen kuvia, niin itku tulee. Metsästäjät sanovat, että se on heidän kulttuuriaan, he eivät pidä tapaansa vääränä, Hirvonen sanoo.
Siiri on muuttunut paljon siitä, millainen se oli reilu kaksi vuotta sitten Suomeen tullessaan. Aluksi koira oli todella arka, meni useita päivä ennen kuin se uskalsi mennä ulos tarpeilleen. Koira kuitenkin kotiutui nopeasti Hirvosten perheeseen, vaikka etukäteen oltiin jo varauduttu, että Siiri saattaisi arastella Hirvosen miestä.
– Olimme varautuneet siihen, että Siiri saattaa pelätä miestäni, sillä metsästäjät ovat usein miehiä, mutta hyvin nopeasti se otti hänetkin perheenjäseneksi, Hirvonen naurahtaa ja katsahtaa miestään, joka rapsuttelee Siiriä pihan laidalla.
Hirvosen mukaan koira on kuitenkin reipastunut hurjasti, koiran ja emännän välille on syntynyt syvä luottamus ja ehdoton rakkaus.
– Rohkea tyttö siitä on tullut. Siiri on sellainen puuhastelija, niin kuin galgot yleensä ovatkin. Ruokaa ei passaa jättää pöydälle, esimerkiksi leipäpussit lähtevät heti. Varastelu liittyy varmasti menneisyyteen, kun ruokaa on pitänyt varastaa.
Romeon tarina
Isot korvat osoittavat suoraan ylös ja kuono väpättää valppaana kun vinkuva kanalelu vingahtaa. Andalucianpodenco Romeo kipittää vinkulelun luo ja nappaa sen tyytyväisenä suuhunsa.
Valitettavasti galgot eivät ole ainoita koiria, joita kohdellaan Espanjassa kaltoin. Niiden lisäksi myös podencoja käytetään Espanjassa metsästykseen. Tanja Hakkarainen arvelee, että podencoja tapetaan suunnilleen saman verran vuodessa kuin galgoja, eli noin 50 000–60 000.
Romeo syntyi espanjalaiselle kadulle. Sen emä ja muut pennut pelastettiin Espanjan katukoirat ry-tarhalle. Kuusi vuotta myöhemmin Romeo loikoilee tyytyväisenä kajaanilaisen Matti Pihlajamaan sohvalla.
– Luulen, että Romeon emo on hylätty metsästyskauden jälkeen ja synnytti pennut. Sitä kautta Romeo on tullut maailmaa, Pihlajamaa tuumii koiraa silitellessään.
Metsästäjät pennuttavat sekä galgoja että podencoja hallitsemattomasti. Vuosittain syntyy valtava määrä pentuja, jotka usein todetaan jo ensimmäisen kauden aikana kelpaamattomiksi omistajilleen.
– Suurin ongelma on se, että koiria pennutetaan valtavia määriä sen toivossa, että aikaan saataisiin voittajakoira. Ne, jotka eivät tähän kykene, ovat galguerolle turhia, eläinlääkäri Tanja Hakkarainen kertoo.
Pihlajamaan arvion mukaan Romeo oli korkeintaan puolivuotias tullessaan Suomeen. Vaikka koira oli ehtinyt nähdä katuelämää, se oli silti alusta asti reipas ja utelias.
– Romeo on vilkas ja leikkisä. Sen kiintymys minuun on aika ehdotonta, Pihlajamaa kertoo.
Pihlajamaa on metsästänyt useita vuosia ja ihmettelee espanjalaisten metsästäjien raakuutta.
– En pysty ymmärtämään sitä, miten metsästäjät voivat käyttäytyä niin. Se on ihan käsittämätöntä. Suomessa metsästäjät pitävät koiria melkein yhtä hyvin kuin perheenjäseniä. Espanjassa toimitaan päinvastoin. Eläimen hyvinvoinnista ei välitetä pätkääkään.
Romeolla Pihlajamaa ei kuitenkaan metsästä, sillä se ei Pihlajamaan mukaan tekisi koiralle hyvää.
Espanjalaisilla metsästäjillä saattaa olla kotonaan tavallisia koiria, jotka elävät yhdessä muun perheen kanssa. Galgot ja podencot ovat sen sijaan hylättyinä maaseudulla metsästäjien tarhoilla.
– Ajattelu on samankaltaista kuin oma ajattelumme tuotantoeläimistä. Jos eläin ei tuota hyötyä, siitä halutaan eroon, koska sen ylläpito ei kannata, eläinlääkäri ja Galgos del Fénix Ry:n puheenjohtaja Tanja Hakkarainen kiteyttää.
Lupitan tarina
Vaalea vinttikoira nostaa hoikan etutassunsa emäntänsä Katariina Aihoksen syliin.
– Se pyytää tällä tavalla rapsutuksia, sotkamolainen Aihos naurahtaa.
Lupita on muuttanut osaksi Aihoksen perhettä vasta kaksi kuukautta sitten. Silti 8-vuotias galgo-mummo tepastelee vieraiden luo ja heiluttaa ujosti typistettyä häntäänsä jalkojen välissä.
– Häntää on amputoitu aika paljonkin, sillä se oli hakannut sen rikki. Sitä käy galgoille usein kun ne huitovat häntäänsä ahtaissa tiloissa, Aihos sanoo.
Aihos kertoo Lupitan olevan hyvin ihmisrakas koira. Tarhalla ollessaan Lupita on ilahtunut nähdessään ihmisiä, jolloin se on huitonut huomaamattaan häntänsä verille.
Myöskään Lupitan tarinaa ei täysin tiedetä. Luultavasti galguero on hylännyt sen paikalliselle turvatarhalle. Ihmisrakkaus kuitenkin paistaa Lupitan suklaanruskeista silmistä, sen seuratessa emäntäänsä varjon lailla.
– Lupita on aika onnekas tapaus. Se ei ole traumatisoitunut ainakaan mitenkään valtavasti ja pääsi ilman suuria ongelmia tarhojen kautta Suomeen.
Lupita on galgoksi todella vanha. Yleensä galgot ja podencot elävät espanjalaisilla metsästäjillä vain vuoden tai kaksi. Luonnollisesti molemmat alkukantaiset rodut elävät reilusti yli 10-vuotiaksi. Koirat saattavat elää vanhemmiksi, jos ne ovat erityisen hyviä metsästäjiä, juoksijoita tai tuottavat paljon pentuja.
– Näyttää siltä, ettei Lupitaa olisi käytetty pennutukseen, mutta en ole ekspertti joten varmaksi en voi sanoa. Lupita on metsästysviettinen, todennäköisesti se on menestynyt metsästäjänä, Aihos kertoo.
Ennen Aihokselle tuloa Lupita oli kahdessa eri kotihoitolassa Suomessa noin kuuden viikon ajan. Lupita haluttiin tarhalta pois mahdollisimman pian, sillä se stressaantui tarhaoloissa.
– Lupita on sen verran ihmisläheinen koira, että se piti saada äkkiä tarhalta pois.
Kun Aihos ja Lupita kohtasivat ensimmäisen kerran, kesti Lupitalla puolituntia ennen kuin se uskaltautui lähestyä uutta omistajaansa.
– Se oli leimautuvainen ja liimautuvainen varsinkin alkuun, se huolestui kovasti jos hävisin näkyvistä. Kotiin tultuaan se on rentoutunut koko ajan, Aihos kertoo.
Aihos huokaisee ja lämmittelee käsissään Lupitan korvia, jotka kylmenevät helposti ulkona.
– Adoptointi on vain oireiden hoitoa. Todellinen ongelma on Espanjassa.
Näkymättömän uroksen kirous
Useissa Espanjan kunnissa ei ole minkäänlaista eläinsuojelulakia.
Useat nuoret onneksi ymmärtävät eläinten oikeuksista, mutta silti vanhanaikainen kulttuuri on edelleen monella alueella vahvasti vallalla. Elsi Hirvonen uskoo, että eläinsuojelulakia osataan kiertää tai siitä ei välitetä.
Galgoja ja Podencoja tunnistusmerkitään Espanjassa esimerkiksi siruilla ja tatuoinneilla, joiden avulla voidaan tunnistaa kuka koiran omistaa.
– Korvia leikellään tai siru saatetaan kaivaa pois. Siten koiraa voida tunnistaa tai nähdä, kuka koiran omistaa.
Suurin osa galgoista ja podencoista ei saa uutta mahdollisuutta.
Hakkaraisen mukaan on vaikeaa antaa arviota vuosittain pelastetuista koirista, mutta galgojen osalta pelastettujen määrä liikkunee muutamassa tuhannessa.
Adoptointi on vain oireiden hoitoa. Todellinen ongelma on Espanjassa. Katariina Aihos
Erityisen paha tilanne on uroksilla. Niiden lähtökohdat elämälle ovat Espanjassa huonot.
Galguerot arvostavat naaraita huomattavasti uroksia enemmän, sillä näitä ei pidetä yhtä nälkäisinä metsästyksessä ja kilpailuissa. Tämä johtaa siihen että uroksia hylätään ja tapetaan varhaisemmassa vaiheessa ja suuremmassa mittakaavassa kuin narttuja.
Urosten huono onni ei pääty tähän. Mikäli galgo-poikaa kohtaa lottovoiton kaltainen onnenpotku ja se pelastetaan turvatarhalle, on sillä huonommat mahdollisuudet tulla adoptoiduksi kuin nartulla. Suurin osa adoptoijista kysyy narttua. Samaan aikaan urokset odottavat kotiaan kuukausia, jopa vuosia.
Adoptiota harkittava tarkkaan
Elsi Hirvosella, Matti Pihlajamaalla ja Katariina Aihoksella ei ole ollut aikaisemmin rescue-koiraa. He kaikki ovat kuitenkin pärjänneet hyvin uusien lemmikkiensä kanssa. Jokaisen mielestä adoptioita täytyy kuitenkin harkita todella tarkkaan (Aamulehti).
Kokemuksen ja kärsivällisyyden lisäksi tarvitaan myös rahaa.
– Kulut eivät lopu siihen, että maksat koiran adoptiomaksut. Niillä saattaa olla sairauksia ja murtumia, joita ei ole nähty ilman kuvauksia. Sieltä voi tulla mitä vain, Aihos kertoo.
Lisäksi vinttikoirat ovat hyvin riistaviettisiä. Galgoja ja podencoja voi harvoin pitää irtaallaan, sillä koirat saattavat lähteä muiden eläinten perään. Koiran omistajalla täytyy olla mahdollisuus juoksuttaa koiraa säännöllisin väliajoin aidatulla alueella.
Kolmikko muistuttaa myös, että koira kannattaa adoptoida luotettavan ja rekisteröidyn yhdistyksen kautta.
Tanja Hakkarainen kertoo, että järkyttävistä oloista selvinneet koirat ovat kuitenkin useimmiten mukavia kotikoiria (HS).
Hakkaraisen mukaan Galgos del Fenixin kautta Suomeen saapuu vuosittain noin 100 galgoa, sen lisäksi jonkin verran tulee muiden yhdistysten kautta, mutta huomattavasti vähemmän.
Huonosti menestynyt galgo on omistajalleen häpeä. Tanja Hakkarainen
– Adoption merkitys yksilötasolla on kiistaton ja jokainen ulkomaille adoptoitu galgo myös levittää tietoisuutta tilanteesta.
Hakkaraisen mukaan tärkeintä on kuitenkin paikallisesti asenteiden muuttaminen. Erilaiset pelastustarhat muun muassa kampanjoivat espanjalaisissa kouluissa ja pyrkivät valistamaan uutta sukupolvea.
– Isoissa kaupungeissa asenteet ovat alkaneet jo muuttua ja galgoja adoptoidaan lemmikeiksi paikallisestikin. Pitkä matka on kuitenkin siihen että galgojen käyttö metsästyksessä olisi kiellettyä tai edes kontrolloitua.
Koiria voi auttaa myös Suomesta käsin, jos galgon tai podencon adoptointi ei omaan elämäntilanteeseen sovi.
– Auttaa voi esimerkiksi raha- ja tavaralahjoituksin tarhoille, hyväntekeväisyyshuutokauppoihin osallistumalla, toimimalla kummina tai lentokummina adoptoiduille galgoille ja kotihoitamalla kotia etsivää galgoa, luettelee Hakkarainen.
Hakkarainen painottaa myös tiedon levittämisen tärkeyttä.
– Mitä laajemmin näiden koirien kohtalo tunnetaan, sitä todennäköisemmin saadaan myös kansainvälistä painostusta tilanteen muuttamiselle.
Lue lisää:
Linkit sisältävät myös raakaa materiaalia.
National Geographic: Traditional Hunting Dogs Are Left to Die En Masse in Spain
National Geographic: Restoring Dignity to Spain’s Mistreated Hunting Dogs
Juttua täsmennetty 3.7.2017 klo 14.38: sitaatista Perrera on nimensä mukaan tappotarha poistettiin kohta nimensä mukaan.
Juttua korjattu 3.7.2017 klo 14.38: mistä on kyse -laatikosta on korjattu luku 150 000 lukuun 100 000.
Juttua korjattu 4.7.2017 klo 8.47: Hakkaraisen sitaattia, missä puhutaan tapettujen koirien lukumäärästä, tarkennettu. Otettu pois kohta podencojen määristä, sillä se oli jo arvioitu aikaisempaan lukuun. Otettu myös linkitys pois National Geographicin juttuun Restoring Dignity to Spain’s Mistreated Hunting Dogs. Sen sijaan lisätty sitaatin alapuolelle kohta, josta linkitys menee NG:n juttuun Traditional Hunting Dogs Are Left to Die En Masse in Spain.