Evankelis-luterilainen kirkko saa tällä viikolla uuden arkkipiispan. Vaalin toisella kierroksella torstaina ovat vastakkain Espoon piispa Tapio Luoma ja Porvoon piispa Björn Vikström.
Kolme viikkoa sitten pidetyllä ensimmäisellä kierroksella eteläpohjalaisen Luoman kannatus oli vankempi (38 prosenttia), mutta varsinaissuomalainen Björn Vikström ei jäänyt äänisaaliineen mittavasti jälkeen (26 prosenttia).
Erityisen suosittu Luoma oli luonnollisesti Lapuan hiippakunnassa, jossa hän on tehnyt pitkään työtä ennen Espooseen muuttamistaan.
Etukäteen ehdokkaiden välille on aseteltu jakoa, jossa Luoma esiintyy konservatiivina ja Vikström liberaalina. Vedenjakajana on pidetty etenkin ehdokkaiden kantaa samaa sukupuolta olevien kirkkovihkimiseen.
Lapuan piispa Simo Peura ei erolle lämpene.
– Aina kun kaksi pannaan rinnakkain, tällainen rinnastus saadaan. Mutta tämä ei anna kummastakaan oikeaa kuvaa. He ovat ihmisinä vähän erilaiset, teologiselta osaamiseltaan kumpikin on vahvoja. Kummallakin on vahvuutensa. Mielestäni niihin kannattaa enemmän kiinnittää huomiota kuin opereoida tällä käsiteparilla.
Peuran havaintojen mukaan myös kampanjointi ehdokkaiden puolesta on ollut maltillista. Tämä on hänen mukaansa luontevaa, kun haussa on virka, jossa kutsumuksella on vahva rooli.
Itsenäinen ajattelija ja yhteistoimintajohtaja
Lapuan piispa Simo Peura on tutustunut molempiin ehdokkaisiin kirkolliskokousedustajana. Hän vakuuttaa, että valittiin sitten kumpi tahansa, molemmista tulee hyvä keulakuva kirkolle.
– Vikströmiä pidän määrätietoisena otteiltaan ja itsenäisenä ajattelijana. Molemmat ovat hyviä vahvuuksia, Peura sanoo.
– Luoma on enemmän yhteistoimintajohtaja. Hän kuuntelee aika tarkasti muita, pyrkii etsimään yhteistä tietä ja kokoamaan kannat. Myös näitä piirteitä varmasti arkkipiispan tehtävässä tarvitaan.
Tässä vaiheessa täysin varmaa on kuitenkin se, että kirkko saa pitkästä aikaa päämiehen, joka on Turun ulkopuolelta. Viimeksi näin on tapahtunut vuonna 1982, kun valituksi tuli Björn Vikströmin isä, John Vikström.
Tällä kertaa vaalissa noudatetaan uutta vaalitapaa, jossa Turun arkkihiippakunnan määrällisesti suurempaa äänimäärää on vähennetty jakamalla se kolmella. Kaikkiaan äänioikeutettuja on 1530.
Vaalitapa kertoo Peuran mukaan kirkon halusta kuunnella kaikkia tasapuolisesti.
– Sillä ei varmaan ole väliä, tuleeko arkkipiispa Porvoosta vai Espoon hiippakunnasta. Mutta sillä, että hän tulee arkkihiippakunnan ulkopuolelta on mielestäni merkitystä. Se on ikään kuin sanaton viesti siitä, että valitaan koko kirkolle arkkipiispaa.
Hallinnollisesti kirkon päämies tosin vastaa vain Turun arkkihiippakunnasta.
– Voidaan kuvitella, että tässä tilanteessa uusi arkkipiispa ottaa huomioon myös muut hiippakunnat ja niiden kysymykset, Simo Peura toivoo.