Pariisilainen ystäväni mietti pienen kaksionsa vuokraamista pitkän työkomennuksen ajalle. Kun kysyin, ajatteliko hän pidempiaikaista vuokralaista, vastaus oli kauhistunut puuskahdus. "En todellakaan, se olisi valtava riski!"
Vaihtoehtoja oli kuulemma kaksi: Määräaikainen sopimus luotettavaksi todetun tutun kanssa tai nettipalvelu Airbnb.
Turistien majoittamisesta nimittäin saa paitsi mukavan tilin, myös tietyn varmuuden. Ranskassa kun ei ole harvinaista, että varsinainen vuokralainen päättää jättää vuokrat maksamatta, mutta jää silti asuntoon.
Laki antaa vuokralaiselle vahvan suojan. Häätäminen vaatii useimmiten vuosien oikeusprosessin ja on sitä paitsi talvikuukausina kokonaan kiellettyä.
Juttelin pariisilaismiehen kanssa, jonka asunnossa oli asustellut vanhempi nainen neljän vuoden ajan – ilmaiseksi.
Miestä koko juttu jotenkin hävetti. Hän koki, että oli muuttunut oikeuden edessä pahikseksi: omistusasujapohataksi, joka halusi heittää vuokralaisensa kadulle.
Laki olettaa omistajien olevan kohtuuttomia, ja niinpä osa heistä myös ryhtyy sellaisiksi.
Potentiaalinen squatteur, tuo kaikkien asunnonomistajien kauhu.
Kun itse etsin Pariisista vuokra-asuntoa, tajusin joutuvani lainaamaan jostain rahaa, sillä muuten en saisi kokoon tähtitieteellisiä vakuussummia. Varsinkin pääkaupungissa vaatimukset vuokraajien tulotasosta ja takaajista ovat karanneet mahdottomiksi, sillä jokainen vuokralainen on valmiiksi epäilyttävä.
Ja erityisen epäilyttävä olen minä, koska olen ulkomaalainen. Potentiaalinen squatteur, tuo kaikkien asunnonomistajien kauhu.
Viime aikoina vuokrariidoista kertovat tarinat ovat saaneet astetta kafkamaisemman kilpailijan: kauhujutut asunnonvaltaajista, les squatteurs.
Sanomalehti Le Figaro esimerkiksi kertoi ranskalaismiehestä, joka menetti talonsa hallinnan ammattimaiselle valtaajaperheelle. Kolmilapsinen perhe oli käynyt katsomassa miehen taloa ensin muka vuokraamismielessä, mutta tunkeutunut sinne myöhemmin yön turvin omistajan ollessa matkoilla.
Sitten kaikki kävikin nopeasti: Valtaajaperhe vaihtoi postilaatikkoon oman nimensä ja solmi sähkösopimuksen. Omistaja huomasi tapahtuneen vasta muutaman vuorokauden kuluttua, eikä silloin ollut paljonkaan tehtävissä. Ranskan lain mukaan omistajan pitää hälyttää viranomaiset 48 tunnin kuluessa, mikäli mielii häätää valtaajat ilman uuvuttavaa oikeustaistelua.
Olisi pöyristyttävä ajatus, että joku yrittäisi vallata suomalaisen rivitalonpätkän sähkösopimusta ja pizzalähetin kuittia esitellen.
Valtaajaperhe asusteli talossa ilmaiseksi lopulta lähes puolitoista vuotta. Sinä aikana he saivat muun muassa neljännen lapsen, sisustivat talon uudestaan sekä asensivat pihalle uima-altaan ja trampoliinin. Kun omistaja sai talon vihdoin takaisin hallintaansa, se oli remonttikunnossa.
Tarina ei ole mitenkään ainutlaatuinen, vaan talonvaltauksia ratkomaan on Ranskassa erikoistunut kokonainen joukko oikeusoppineita ja virkamiehiä. Tapauksia riittää niin kaupungeissa kuin maaseudullakin, helpoimpia vallattavia tosin ovat remonttikohteet ja kakkosasunnot.
Suomalaisesta tapaukset kuulostavat absurdeilta. Meillä kotini on linnani ja omistusasuminen kunniakkaan koskematon tila. Olisi pöyristyttävä ajatus, että joku yrittäisi vallata suomalaisen rivitalonpätkän sähkösopimusta ja pizzalähetin kuittia esitellen.
Ranskassa tavataan yhä ajatella, että vuokralainen on aina suojelua kaipaava osapuoli. Kenties tätä ajattelua voisi päivittää hieman käytännöllisempään suuntaan.
Muutoin voi käydä niin, että pienen epärehellisen joukon takia vuokra-asunnot karkaavat keskiluokan ulottumattomiin.