Yhdysvaltain vaaleissa lokakuu alkoi The New York Timesin jokin aika sitten saamalla yllätyskirjeellä, jossa oli kolme liuskaa republikaaniehdokas Donald Trumpin verotietoja vuodelta 1995.
Trump ei kiistä eikä myönnä dokumenttien aitoutta.
Kirje vahvisti sen, että Trump tai hänen juristikaartinsa ovat loistavia ja sitkeitä veroasiantuntijoita.
Lehden päätelmien mukaan Trump on saattanut onnistua välttämään tuloverot jopa 18 vuoden ajan, koska hänen yhtiönsä tekivät massiiviset, 916 miljoonan dollarin tappiot 90-luvun alkupuolella.
Tappioiden tarkkaa alkuperää ei tiedetä, koska Trump ei ole verotietojaan ja yrityskumppaneitaan paljastanut.
Myöskään vuoden 1995 jälkeinen tulonmuodostus ei ole selvillä. Lehti perustaa laskelmansa verovapaista vuosista summiin, joita Trumpin tiedetään ansainneen muun muassa huippusuosituista tosi-tv-ohjelmistaan.
Mutta se tiedetään, että Trump yhtiöineen oli 1990-luvun alussa konkurssin partaalla. Velkaa oli kertynyt 3,4 miljardia dollaria – summasta hän vastasi itse henkilökohtaisesti yli 800 miljoonalla dollarilla, kirjoittaa The New York Times.
Bisnekset olivat menneet pieleen Atlantic Cityn kasinoissa ja hotelleissa New Jerseyn osavaltiossa, Plaza-hotellin ostossa New Yorkissa ja yrityksessä päästä mukaan lentoliikenteeseen.
Oliko kyseessä sittenkään huono yritysidea vai tarkoituksellinen puhallus? Tästä riidellään yhä.
Atlantic Cityn kasinoromahduksen viimeinen ovi sulkeutuu viikon kuluttua, kun Taj Mahal-hotelli lopullisesti laitetaan kiinni.
Trump ja hänen poliitikkokannattajansa sanovat presidenttiehdokkaan olevan viisas mies. Totta.
Trump tekee sen kaiken, minkä muutkin yrittäjät ja rikkaat. Hän ei ole tämän hetkisten tietojen mukaan rikkonut lakeja, vaan käyttänyt hyväkseen kaikki ne porsaanreiät, joita yritysverotukseen on rakennettu.
Veroja maksetaan vain voitosta ja tappioita voi vähentää taannehtivasti ja vuosikausia jälkeenpäin.
Jälleen Trump syyttää – tästäkin – Hillary Clintonia.
– Kiero-Hillary on ollut vallan lähteillä kymmeniä vuosia ja ollut säätämässä näitä korruptoituneita lakeja, julistaa Trump ja hänen kampanjansa.
Mielikuva on ainakin hänen kannattajilleen mukava, mutta Trumpin bisneksiin sijoittaneet yksityishenkilöt kertovat omaa totuuttaan.
Kun Trump liikemiehenä vähensi tappionsa jopa vuosikymmeniksi, hänen yrityksiinsä sijoittaneet tavalliset kansalaiset joutuivat nielemään menetykset.
Pörssinoteerattu Atlantic Cityn kasinobisnes putosi niin, että osakkeen arvo romahti 35,50 dollarista 17 senttiin.
Ainakin Trump voitti ja ehkä myös ne yritykset, jotka saavat vähentää tappioitaan verotuksessa.
Trump sanoi ensimmäisessä vaalitentissä New Yorkissa olevansa fiksu kaveri, koska tuntee Yhdysvaltain verotuksen paremmin kuin kukaan muu.
Hän väittää myös osaavansa korjata sen. Haluaako hän?
Tällä ei ole merkitystä, sillä nyt eletään mielikuvilla. Trumpin tärkein viesti on käydä taistelua Hillary Clintonia vastaan. Trump ei kampanjoi asiakysymyksillä ja tulevaisuuden suunnitelmilla, koska hänellä ei niitä ole.
Republikaanit yleensä ja Trumpin kannattajat ovat nyt erikoisen tilanteen edessä.
Huomaavatko tai välittävätkö Trumpin kannattajat, että ehdokas pelaa kaksilla korteilla ja omaa rulettiaan?
Puolue itsessään on sitä mieltä, että verotus nykyisellään on liian raskasta ja sitä on leikattava, koska tehoton Washingtonin eliitti hassaa kaiken.
Toisaalta – yli puolet amerikkalaisista hyväksyy ja ymmärtää verojen maksun tärkeyden, jos suurituloisetkin hoitavat osansa. Mielipiteitä selvitti Pew-tutkimuslaitos viime vuonna.
The New York Timesin saaman verokirjeen palautusosoite johdattaa Trump Toweriin New Yorkiin, mutta kirjehän on voitu postittaa mistä päin kaupunkia hyvänsä.
Jutun kirjoittanut toimittaja antoi sunnuntaina tv-haastattelussa ymmärtää, että lisätietoja on tulossa.
Seuraava lokakuun yllätys oli luvassa jo huomiseksi tiistaiksi, kun Wikileaks oli sanonut paljastavansa tietoja Hillary Clintonista. Wikileaksin mukaan tämä on peruttu ’turvallisuusuhan takia.