Rautakärkinen puulapio turskahtaa soiseen maaperään. Kerran, toisen, kaikkiaan toista miljoonaa kertaa. Hikiset miehet kaivavat kanavaa, seitsemän metriä leveää ja reilut 300 metriä pitkää. Hevoset riehuivat mutamaata kauemmas kanavasta kyljet vaahdossa.
Kaivaja on vanki. Tai sotilas. Tai tarkemmin sanottuna kukaan ei enää tiedä. Ajankohta on joskus 1600-luvulla tai sitten 1700-luvulla. Sitäkään ei tiedetä, kuka kaivamiskäskyn antoi, ja kuka suunnitteli kanavan paikan.
Ainoastaan se on varmaa, että Önkkörin kanava on olemassa. Se erottaa Käkisaaren Oulujärvestä. Syntyi Oulujärven Käkisaari, Suomen sisävesien 25. suurin saari.
Kanavan tarkoitus on paikallisille ihmisille itsestään selvä. Ennen maateitä Oulujärvi oli satoja vuosia kulkemisen pääväylä, suorastaan moottoritie. Sitä pääsi kesällä veneillä ja talvisin viittateitä pitkin. Käkiniemi pisti pitkälle Oulujärven selälle ja kulkijat joutuivat sitä kiertäessään armottomien selkävesien armoille. Pienet ja vähän isommatkin veneet olivat hätää kärsimässä Suomen sisävesien suurimmalla järvenselällä, Ärjänselällä. Kanavan tarkoituksena oli turvata kulkeminen pitkin rantavesiä – ja lyhentää kuljettavaa matkaa Oulujärven etelärannalla.
Nimi vaihtui karttoihin
Kanavan syntyhistoriaa on tutkittu hyvin vähän. Museoviraston muinaismuistorekisterissä on yhden lauseen mittainen kuvaus, jossa rakennusaika on määritelty 1600-luvulle. Kainuun Museon johtaja Antti Mäkinen kertoo, ettei kanavan synnystä tai tekijöistä ole varsinaisesti tutkittua tietoa olemassa.
– Eri lähteet kertovat kanavan rakennusajaksi 1600-luvun, toiset taas 1700-luvun. Rakentamisesta on tietoja, että se olisi joko venäläissotilaiden tai venäläisvankien tekemä.
Nyt ei päästä veneellä eikä millään vesikulkuneuvolla läpi ja vesikään enää virtaa läpi. Teuvo Hatva
Tuolloin Kainuussa ajat olivat epävakaat – suurvallat Ruotsi ja Venäjä sotivat tavan takaa keskenään, ja rajaseudun levottomuuksiin osallistuivat myös vienalaiset. Oulujärven kauppareitin hallitsemisesta oltiin valmiita taistelemaan. Kainuun orastava uudisasutuskin hävitettiin useampaan otteeseen jo 1500-luvun lopulla.
Joka tapauksessa vuonna 1650 julkaistussa kartassa alueen nimenä on Keckinniemi, mutta myöhemmissä kartoissa puhutaan jo Käkisaaresta. Mitään varmuutta karttamerkintä ei tuo: jos kanavalla oli myös sotilaallinen merkitys, ei sitä välttämättä haluttu karttaan edes merkitä.
Toisaalta venäläiset pitivät aluetta hallussaan isovihan aikana pitkiä aikoja, jolloin kanavalla olisi ollut heille hetkellistä hyötyä suurempi merkitys.
Kanava uhkaa umpeutua
Kanava toimi niin kuin pitikin satoja vuosia, kunnes ihminen puuttui Oulujärven virtauksiin. 1950-luvulla rakennettiin Oulujokeen voimalaitoksia ja Oulujärven pintaa alettiin säännöstellä. Se ja 1960-luvulla kanavan Önkkörinlahden puoleiseen päähän tehty pengertie hidastivat virtauksia kanavassa niin, että alkoi hidas umpeenkasvu.
– Lapsuudessa tästä ainakin vesi virtasi läpi. Leveydeltään ja muuten olemukseltaan tämä on tällainen minun muistiajan ollut, mutta vesikasvillisuus on tullut sinä aikana, sanoo Teuvo Hatva Önkkörin kanavalla.
Lähes viisikymppinen Hatva on Manamansalo–Vuolijoki-osakaskunnan sihteeri. Hänen ja monen muun paikallisen asukkaan haaveena on saada kanava kunnostettua kuljettavaksi. Samalla voisi tehdä katselupaikkoja alueen linnustolle ja tuoda kanavaa esille muutenkin.
Pitkien riitelyjen jälkeen pengertie purettiin 2012 hallintopakkopäätöksellä. Moneen otteeseen tehdyt suunnitelmat kanavan kunnostamisesta saivat vauhtia.
Sieltä on löytynyt korentolajeja, jotka ovat EU-direktiivillä suojeltuja. Jari Pesonen
Siltikään ei ole varmuutta siitä, saako tuntemattoman komentajan ja tuntemattomien miesten työtä kunnostaa.
– Jonkinlainen hanke on ollut lähes parikymmentä vuotta vireillä ja edelleen sitä ajetaan eteenpäin.
Kanava on lähes suora ja sivusta katsoen melko hyvässä kunnossa. Kun kanavaa pitkin yrittää päästä eteenpäin, meno tyssää. Moottoriveneen potkuri tukehtuisi vesikasveihin muutaman metrin jälkeen, ja soutaminen on tuskallista – jokaisella vedolla airoihin tarttuu kilokaupalla pitkiä roikkuvia kasveja. Jokainen aironveto näkyy pintaan pulppuavana suokaasuna kasvien juurien irrotessa mutaisesta pohjasta. Kaasun haju on läpitunkevan ällöttävä.
Kanavasta ei pääse enää läpi. Kesken matkan kulkijaa kohtaa lähes metrinen kasvusto – kanavan paikka on kasvanut umpeen.
– Se on ollut Önkkörinlampi. Suurimmaksi osaksi se on ollut avovettä. Nyt ei päästä veneellä eikä millään vesikulkuneuvolla, ja vesikään ei enää virtaa läpi, sanoo Hatva.
Nykyisissä suunnitelmissa on laajoja ruoppauksia, joilla kanava ja lampi avattaisiin. Alueelle suunnitellaan myös onkilaitureita ja pientä polkua, jonka varrella esiteltäisiin kanavaa ja sen historiaa.
Muinaismuistot ovat tavallisesti kohteita, joihin ei kajota. Önkkörin kanava on poikkeuksellinen.
– Siinä ei ole mitään rakenteita, ei paalutuksia tai kiveyksiä. Vain kaivanto, sanoo museonjohtaja Antti Mäkinen.
Mutkia matkaan tuo pienet korennot ja viitasammakko. Selviteltäessä alueen luontoarvoja sieltä löytyi muutamia tiukasti suojeltuja lajeja. Niiden takia tarvitaan poikkeamislupa, sanoo vesihuoltoinsinööri Jari Pesonen Kainuun ELY-keskuksesta.
– Sieltä on löytynyt korentolajeja, jotka ovat EU-direktiivillä suojeltuja. Se vaatii poikkeamisluvan toteutukseen. Lisäksi osakaskunta on jättänyt vesilain mukaisen hakemuksen.
Molemmat hakemukset kaipaavat vielä Pesosen mukaan lisäselvityksiä ja sen takia työt päästään aloittamaan todennäköisesti vasta vuoden 2018 keväällä.
Jonkinlainen hanke on ollut lähes parikymmentä vuotta vireillä ja edelleen sitä ajetaan eteenpäin. Teuvo Hatva
– Niiden lisäselvitysten takia lupia ei todennäköisesti saada ajoissa ensi kevään ruoppauksiin. Kaavailuissa on, että kun luvat ovat olemassa, hanketta tehtäisiin kahtena tai kolmena vuonna. Silloin lajien lisääntymis- ja levähdysalueita ei hävitettäisi, vaan siihen jää sitä populaatiota ja ne pystyvät hakemaan uutta paikkaa niiltä ruopatuiltakin alueilta.
Alueelle on myös tekeillä opastaulut. Samalla toivotaan, että alueen historia saataisiin tutkittua paremmin.
– Varmasti sitä pyritään selvittämään Kainuun Museon ja Museoviraston kautta ja vanhoista lähteistä. Ilman muuta se on tarkoitus nostaa esille. Tässä hankkeessa yhdistyy kulttuurihistoria, eliöstö, matkailu ympäristö itsessään, toteaa Pesonen.