Yhdysvalloissa varapresidenttiehdokkaat ovat väitelleet Hillary Clintonin ja Donald Trumpin vahvuuksista ja heikkouksista Valkoisen talon isännäksi tai emännäksi. Aamuyöllä Suomen aikaa pidetyssä varapresidenttiehdokkaiden ainoassa tv-väittelyssä demokraattien Tim Kaine ja republikaanien Mike Pence piikittelivät toisiaan koko puolitoista tuntia kestäneen väittelyn ajan.
Kaine ja Pence korostivat kykyjään astua tarvittaessa presidentin asemaan. Yhdeksän varapresidenttiä on noussut presidentiksi kesken kauden, koska heidän edeltäjänsä eivät syystä tai toisesta ole kyenneet istumaan kauttaan loppuun.
Oikeasti miesten sanailussa oli kyse Clintonin ja Trumpin aseman pönkittämisestä ennen marraskuun vaaleja.

Kaine muun muassa totesi, että ajatus Donald Trumpista armeijan ylipäällikkönä pelottaa hänet kuoliaaksi.
- En käsitä, miten Pence voi puolustaa loukkauksia latelevaa, itsekeskeistä ja minä-ensin-tyyppistä Trumpia, Kaine sanoi.
- Eri puolilla maailmaa, erityisesti Lähi-idässä, on alueita, jotka eivät ole kenenkään hallinnassa. Esimerkiksi Syyrian koko ajan heikkenevä tilanne johtuu Clintonin luotsaamasta ponnettomasta ulkopolitiikasta, Pence vastasi.
Kaine ja Pence puhuivat toistuvasti toistensa päälle, kun he ottivat yhteen muun muassa Donald Trumpin verotiedoista, sosiaaliturvasta, valtion velanhoidosta ja Yhdysvaltojen Venäjän-politiikasta.
Varsinaiset presidenttiehdokkaat eli Hillary Clinton ja Donald Trump nähdään seuraavan kerran tv-väittelyssä ensi sunnuntaina.