Vasta aikuisena Mimosa Partanen tajusi, ettei ole normaalia huolehtia varhaisteininä pikkusisaruksista. Pelätä omassa kodissa ja syödä mustaksi palanutta jauhelihaa.
Kun Mimosa oli 11-vuotias, hänen pikkuveljensä kuoli vauvana. Pikkusiskot olivat tuolloin 7- ja 9-vuotiaita, isosisko 14.
Siitä lähtien tytöt huolehtivat paljon itse itsestään ja toisistaan.
Koska kaikki neljä tyttöä käyttäytyivät hyvin koulussa ja hoitivat läksynsä, opettajat ja sosiaalitoimi eivät epäilleet, että kotona voisi olla jotain vialla. Sosiaalityöntekijä kävi kerran, mutta isä vakuutti kaiken olevan kunnossa.
Mimosa koki toisin.
“Suomessa ei ole helppo elää sosiaalituilla”
Nyt Mimosa Partanen, 27, on toipumassa vakavasta masennuksesta ja lukee yliopiston pääsykokeisiin, taas. Puusepäksi valmistunut nainen ei ole selkäkivun takia koskaan harjoittanut ammattiaan.
Hän on mielestään hyvä esimerkki ihmisestä, joka yrittää parhaansa, mutta jolle sattuu huono tuuri liian monta kertaa.
Nyt tuntuu, että pitkän sairastamisen jälkeen elämä voittaa. Siinä ovat auttaneet artikkeli, jonka hän kirjoitti omasta elämäntarinastaan Valtaajat-hankkeessa sekä vastaperustettu blogi. Valtaajat-projektin ideana on ollut voimaannuttaa syrjäytyneitä nuoria vaikuttamaan oman elämänsä lisäksi yhteiskuntaan. Syrjässä-blogilla on samansuuntaisia pyrkimyksiä:
"Kirjoitan syrjäytymisestä, jotta se asettuisi oikeaan kehykseen, realistisempaan. Pohdin mitä syrjäytyneiden hyväksi voitaisiin tehdä. Mitä pitäisi muuttua yhteiskunnassa, jotta kaikilla olisi yhtäläiset edellytykset hyvinvointiin”, Mimosa kirjoittaa.
Hän kokee, että toimeentulotuen saaja nähdään usein laiskoina ihmisinä, jotka eivät yritä tarpeeksi.
“Tämä blogi on olemassa -- virheellisten mielikuvien muuttamiseksi."
“Tunnen syyllisyyttä, kun haen tukia”
Jos uusi blogi voimaannuttaa ja tuo energiaa, jatkuva tukien hakeminen syö sitä. Mimosa elää nyt Kelan kuntoutustuella, käytännössä määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä. Silloin kun päätös siitä venyy, hän saa kunnan sosiaalitoimesta toimeentulotukea.
Jotta voi saada toimeentulotukea, pitää ilmoittautua TE-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi, vaikka ei ole oikeutettu työmarkkinatukeen eikä ole työkykyinen.
"Suomessa ei todellakaan ole helppo elää sosiaalitukien varassa."
– Suomessa ei todellakaan ole helppo elää sosiaalitukien varassa. Niitä ei välttämättä saa, vaikka kuinka tarvitsisi, Mimosa sanoo.
Virkailijan vaihtuminen on saattanut muuttaa päätöstä, vaikka oma tilanne ei muuttuisi. Pettymyksiä on takana jo niin monta, ettei enempää jaksaisi.
– Minun pitää itse pyörittää sitä niiden perustamaa järjestelmää. Pitää käydä eri ihmisten luona ja kuskata heiltä papereita toisilleen.
“Niillä” Mimosa tarkoittaa Kelaa, sosiaalitoimea ja TE-toimistoa. Järjestelmä on hänen mielestään niin monimutkainen, että “pitäisi melkein olla itse virkailija, jotta tietäisi, miten saa tarvitsemansa tuet.”
– Ei ole ketään, joka neuvoisi kokonaisuudessa. Joskus olen saanut keskenään ristiriitaisia neuvoja.
Vuoden 2017 alusta toimeentulotuen perusosa haetaan ilman työntekijän tapaamista Kelasta, jolloin Mimosallakin olisi yksi luukku vähemmän – ellei hän sitten edelleen tarvitse täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea, jotka haetaan edelleen kunnasta.
"Tunnen syyllisyyttä joka kerta, kun haen toimeentulotukea."
Uudistus on helpotus niille, jotka ovat käyneet “sossussa” vain perustoimeentulon takia. Se voi olla huononnus niille, jotka tarvitsisivat muutakin apua, mutta eivät osaa tai jaksa sitä itse hakea. Myös paperit siirtyvät jatkossa Kelan ja sosiaalitoimen järjestelmien sisällä.
Mimosa sanoo tuntevansa syyllisyyttä joka kerta, kun hän hakee toimeentulotukea, työmarkkinatukea tai asumistukea. Esimerkiksi toimeentulotukea hän on hakenut joka vuosi jonkin verran siitä lähtien, kun muutti pois kotoa 11 vuotta sitten.
– En tiedä, mitä olisin voinut tehdä paremmin, jotta en olisi tässä tilanteessa, hän sanoo.
Pelastaako uusi yhden luukun politiikka?
Mimosa on jo ennen masennustaan menettänyt yhteyden vanhempiinsa ja kaiken omaisuutensa – vaikkei sitä koskaan ole paljon ollutkaan.
Missään vaiheessa hänen elämässään ei ole ollut sellaista ulkopuolista aikuista, joka olisi nähnyt hänen kokonaistilanteensa. Ei sosiaalityöntekijää, virkailijaa, terapeuttia tai lääkäriä. Hänen tilanteensa ei ole kuulunut kenellekään.
Sosiaalialalla on puhuttu paljon yhden luukun politiikasta. Siitä, että asiakas saisi työllisyys-, mielenterveys- ja toimeentulopalvelut samalta luukulta. Tällainen yhden luukun palvelu, nuorille suunnattu ohjaamo, kuuluu Sipilän hallituksen kärkihankkeisiin.
Ohjaamoja toimii eri puolilla Suomea jo 40. Niihin ja muuhun nuorten tukemiseen on tällä hallituskaudella osoitettu viisi miljoonaa euroa.
Ohjaamoissa työskentelee eri alojen ammattilaisia, jotka auttavat yhtä ihmistä eri näkökulmista samassa paikassa. Yksi työntekijä kartoittaa nuoren kokonaistilanteen, eikä tämän luottotyöntekijän pitäisi vaihtua joka vuosi.
Sellaisen Mimosakin olisi tarvinnut. Toisaalta, jos on aina hoitanut asiansa tunnollisesti, olisiko kukaan edes osannut arvata, että ongelmia voi olla niin monia?
“Tarvitsen bussiliput kouluun ensi viikolla”
16-vuotiaana Mimosan elämä oli hetken aikaa ihanaa: hän pääsi Kallion ilmaisutaidon lukioon Helsinkiin. Hän sai sulkea levottoman lapsuudenkotinsa oven ja muuttaa ihan omaan asuntoon. Lukio tuntui turvalliselta ja sivistyneeltä paikalta. Opettajat arvostivat, kannustivat ja huolehtivat.
Tulot tulivat kunnan sosiaalitoimesta, silloin kun tulivat. Tukea piti hakea joka kuukausi. Kun virkailija vaihtui, perusteleminen piti aloittaa alusta. Kyllä, käyn lukiota toisella paikkakunnalla, ja tarvitsen bussiliput myös ensi viikolla. Ei, vanhempani eivät voi auttaa, he eivät ole kanssani missään tekemisissä.
Nuorin pikkusisko muutti käytännössä Mimosan luokse kun Mimosa oli 17, sisko 13 vuotta. Sosiaalityöntekijän käynti vuosia aiemmin ei ollut Mimosan mukaan vaikuttanut kotioloihin.
Siskosta yksin huolehtiminen ei tuntunut lainkaan kummalliselta – olihan hän tehnyt samaa lapsuudenkodissaan niin kauan kuin muisti.
Pian Mimosa alkoi yskiä. Sitten tulivat poskiontelontulehdukset, keuhkoputkentulehdukset, kolme kuukautta kestäneet flunssat. Astmalääkettä kokeiltiin, mutta se ei tehonnut. Kerran lääkäri epäili paniikkikohtausta ja lähetti tytön jälleen kerran kotiin lepäämään.
Kotiin, joka lopulta paljastui sairastamisen syyksi.
Kaverit saivat ajokortit, Mimosa omisti patjan
Vuokra-asunnon lattian alta löytyi vuotava vesiputki. Koko asunto ja sen tavarat olivat homeessa. Mimosa joutui luopumaan kaikesta omaisuudestaan, koska se olisi pitänyt hänet sairaana. Koulumuistiinpanoistaan, joita hän olisi tarvinnut ylioppilaskirjoituksia varten. Runoistaan ja maalauksistaan, joiden tekeminen oli ollut hänelle terapiaa.
Kaverit hankkivat ajokortteja, Mimosa omisti vain patjan ja kassillisen vaatteita.
Sosiaalityöntekijä myönsi rahaa uuteen sänkyyn, mutta muuta hän ei Mimosan mukaan pitänyt välttämättömänä.
Mimosa oli jo täysi-ikäinen, mutta edelleen kysyttiin, eivätkö vanhemmat voi auttaa.
Mimosa oli jo täysi-ikäinen, mutta edelleen häneltä kysyttiin, eivätkö hänen vanhempansa voisi auttaa. Mimosan vastaus oli sama kuin ennenkin: he eivät pidä minuun mitään yhteyttä.
Taas piti aloittaa alusta, mutta Mimosa selvisi siitä.
Koska hän käyttäytyi normaalisti ja pyrki hoitamaan asiansa, kukaan ei kiinnittänyt huomiota siihen, että hänellä oli monta ongelmaa: toimeentulovaikeuksia, lukihäiriö, homeasunnossa kehittynyt kilpirauhasen vajaatoiminta, josta oli tullut elinikäinen sairaus. Hän kävi terapiassa käsittelemässä lapsuudenkodista jääneitä traumoja.
Yksi ongelma, joka saattoi vaikeuttaa Mimosankin avunsaantia, on sosiaalityöntekijöiden tiukka salassapitovelvollisuus. Vastuu on kova. Moni ei uskalla jakaa tietoa, vaikka ohjeistusta on selkeytetty uudessa sosiaalihuoltolaissa.
Kymmeniä kertoja lääkäreillä, mutta missä vika?
300 euroa toimeentulotukea kuussa, 400 euroa opintomateriaaleihin vuodessa. Sen verran sosiaalityöntekijä lupasi Mimosalle puuseppäopintoja varten.
Jo vuoden kuluttua virkailija vaihtui taas. Tuki oli harkinnanvaraista ja uusi virkailija harkitsi toisin.
Mimosan päivät venyivät 12-tuntisiksi, kun hän meni iltaisin hoitamaan lapsia rahoittaakseen opintonsa. Niukat tulot aiheuttivat stressiä.
Samaan aikaan alkoi kiusaaminen koulussa. Mimosan mukaan luokan pojat haukkuivat ja yksi heistä ahdisteli häntä. Pojat päättivät olla auttamatta häntä esimerkiksi lankkujen nostelussa, vaikka ilman yhteistyötä ei puusepän opinnoista selviä.
Siihen asti Mimosa oli sinnitellyt Buranan ja tulevaisuuden voimalla.
Lisäksi Mimosan selkä kipeytyi niin, että joskus hän ei vaan pystynyt lähtemään kouluun eikä töihin.
Alkoi uusi lääkärikierre. Mimosa kävi terveyskeskuksen lääkäreillä ja fysioterapeuteilla lukemattomia kertoja. Kukaan ei osannut epäillä kahta välilevyn rappeumaa ja kolmen pullistumaa, koska vaiva on tavallinen vasta viisikymppisillä.
Tähän asti Mimosa oli sinnitellyt Buranan ja sen tiedon voimalla, että valmistumisen jälkeen koittaisi työelämä ja säännölliset tulot. Nyt hän tajusi valmistuvansa ammattiin, jota ei koskaan pystyisi harjoittamaan. Sitä hän ei enää kestänyt.
“Tempaisen syrjäytyneiden puolesta, odottakaa vain!”
Diagnoosi: vakava masennus ja traumaperäinen stressihäiriö. Hoito: lääkkeet. Kela ei korvaa terapiaa, jos edellisestä kerrasta on kulunut alle viisi vuotta.
Mimosa oli saanut terapiaa jo lukioaikana, joten nyt hän joutui odottamaan sen alkua kaksi vuotta “kotona istuen”.
– Voisin olla jo terve, jos olisin päässyt terapiaan heti, Mimosa arvelee nyt, puolitoista vuotta terapian alkamisesta.
Haastattelusta hän lähtee suoraan kirjastoon lukemaan biolääketieteen pääsykokeisiin yhdessä ystävänsä kanssa. Juuri nyt selkään ei satu, mutta entä yliopiston vanhoilla penkeillä?
– Ei tässä ole muitakaan vaihtoehtoja. En halua olla sairaana tai työttömänä koko loppuelämääni.
Oman blogin lisäksi suunnitteilla on myös taidetempaus Helsingin keskustaan. Se kuvaa elämän rulettia. Sitä, että kaikki ei ole itsestä kiinni.
– Se tapahtuu ensi keskiviikkona Narinkkatorilla. Sitten näette.
Juttua varten haastateltu myös tutkija Anne Määttää Diakonia-ammattikorkeakoulusta sekä ylitarkastaja Merja Hilpistä opetusministeriöstä.
Mimosa Partanen ryhtyi syyskuussa pitämään blogia omasta elämäntilanteestaan osoitteessa syrjässä.fi.