Mies päästelee metsäautotietä vanhalla Renaultilla kuin rallikuski. Kivet rapisevat tienvarsipusikoihin. Hänellä on tuuhea turoparta. Ohuet palmikot kehystävät kasvoja. Ajeltuun päänahkaan on tatuoitu karhu.
Hän on Miika Vanhapiha, muinaistekniikan tuntija, romahdusteoreetikko ja varautuja.
Kymmenvuotinen pesti muinaistekniikan opettajana päättyi keväällä. Nyt Miika remontoi kantahämäläisen metsän keskellä vanhasta pientilasta omavaraista asuinpaikkaa perheelleen.
Olemme lähellä romahdusta
Miika Vanhapiha on vakuuttunut siitä, että nykyiset teolliset yhteiskunnat ovat lähellä romahdusta.
– Kaikki korkeasti järjestäytyneet yhteiskunnat ovat historian saatossa tavalla tai toisella romahtaneet, ja niin tulee käymään myös tälle meidän sivilisaatiolle, sanoo Miika. – Mikään ei ole ikuista ja nykyajallakin on parasta ennen –päiväys.
Romahduksen taustalla on teollisten yhteiskuntien elämänlanka, öljy. Ihmiskunnan 150 vuoden huikea kehityskaari on perustunut halpaan ja helposti saatavaan öljyyn. Nyt eletään monien arvioiden mukaan niin sanotun öljyhuipun aikaa, jonka jälkeen öljyn tuotanto vaikeutuu, kallistuu ja laskee oleellisesti. Nykyisen elämänmuodon takaavaa vastaavaa energialähdettä ei ole löydetty.
– Kaikki tuotanto ja hyvinvointi on niin kytkeytynyttä öljyyn, että jos öljyn saatavuus heikkenee, niin ollaan kyllä pulassa, sanoo Miika.
Miikan analyysissä öljyhuippuun kytkeytyvät suurvaltojen pudotuspeli, resurssisodat, finanssikriisit ja ekologiset tuhot. Kriisien yhteisvaikutus ajaa tuntemamme maailman romahduskierteeseen.
– Meidän yhteiskunnat ovat aika kestäviä, mutta sitten kun alkaa tapahtua, se saattaa käydä hyvin nopeasti. On täysin mahdollista, että jotakin tapahtuu jo minun elinaikanani ja mahdollisesti aika pian, Miika arvelee.
Kehitysusko on harhaa
Ihmisten arjessa romahduskehitys näkyisi kauppojen hyllyjen tyhjenemisenä, liikenteen ja lämmityksen vaikeutumisena, ruokapulana ja terveydenhuollon ongelmina. Poliittiset ja sosiaaliset jännitteet ja ihmisten epätoivo johtaisivat selkkauksiin ja pahimmillaan jopa aseellisiin yhteenottoihin.
Miika Vanhapiha ei usko, että tekninen kehitys pelastaa perikadolta?
– Ihminen on tunnettu keskseliäisyydestään, mutta keksinnöt eivät tule välttämättä ajoissa, niitä ei ehditä ottaa käyttöön tai saada kaupallisesti jakeluun. Kehitysusko on harhaa. Historia on täynnä kehitysansoja, joissa ongelman ratkaisuilla on luotu uusi ongelma. Se joka keksi laivan, keksi myös haaksirikon.
Omavaraisuus pelastaa
Miikan vastaus tuleviin kriiseihin on omavaraisuus ja yhteistoiminta. Piilopirtissä metsän keskellä on tarkoitus hankkia ravinto pellolta, metsistä ja vesiltä. Lämpö saadaan puusta ja vesi kaivosta. Maakellari ja sauna ovat elinehtoja.
– Puhutaan omavaraistaloudesta, sellaisesta, jossa suuri osa Suomea eli vielä sata vuotta sitten, toteaa Miika. – Kanat, vuohet, mehiläiset, nauriin ja perunan viljely, villikasvien keräily, metsästys ja kalastus. Säilöminen suolaamalla, kuivaamalla, savustamalla ja hapattamalla.
Miika näyttää omavaraisuuden mallia nylkemällä ja paloittelemalla valkohäntäpeuran piikivestä iskemällään terällä.
Lihat suolataan, nahka parkitaan, luut ja jänteet käytetään käsitöiden materiaalina.
– Jos ajattelee etiikkaa, niin saaliista on hyödynnettävä kaikki mahdollinen, painottaa Miika.
Bunkkerisurvivalismi ei auta
Miika metsästää itse mieluiten pienriistaa primitiivijousella, mutta hän ei usko Yhdysvalloista levinneeseen, Mad Max-henkiseen survivalismiin, jossa yksinäinen, aseistanut selviytyjä puolustaa resurssivarastojaan muita saalistajia vastaan.
– Bunkkerisurvivalismi voi olla ihan elähdyttävä harrastus, mutta en usko, että selviytyjät olisivat etupäässä sankaritekoja tekeviä nuoria miehiä, sanoo Miika. – Harrastukset antavat toki toimintavalmiuksia, mutta luulen, että selviytyjiä ovat ihmiset, jotka ovat sosiaalisia, verkostoituvat toisten kanssa, hakevat apua ja myös tarjoavat apua.
– Sitä on ihmisyys. Me olemme osa toisten ihmisten muodostamaa joukkoa, yhdessä me järjestetään elämäämme ja yhdessä ratkotaan ongelmat.
Elämää romahdusheimossa
Jos yhteiskunnan romahdus etenee kyllin pitkälle, voi Miikan mielestä olla edessä elämä pienissä yhteisöissä, joita hän kutsuu romahdusheimoiksi. Muutaman sadan ihmisen heimo eläisi mahdollisimman kestävästi ja pystyisi vastaamaan odottamattomiinkin haasteisiin.
– Aineellisesti elämä olisi paljon köyhempää kuin nykyään. Ruoka tuotetaan itse ja vähät kulutustavarat tehdään omin käsin tai hankitaan vaihtokaupoin, visio Miika nuotiolla, jossa hän kiinnittää terää nuoleen perinteisellä tökötillä ja jännelangalla.
– Heimolla täytyy olla myös puolustuskykyä, ja vaikka heimon pitäisi pitäytyä aina diplomatiassa, niin sen pitää myös olla valmis käyttämään väkivaltaa tarvittaessa.
Romahdusheimo merkitsisi Miikan mukaan paluuta alkuperäiskansojen elämäntapaan.
– Se on paluuta luontoymmärrykseen, että tajutaan, mistä asiat ovat peräisin ja miten paljon resursseja ja energiaa mikäkin asia vaatii. Sitä kautta oivalletaan, miten nykyajan kuluttaminen on liiallista, yletöntä ja täysin turhaa.