Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 116065

Otaniemessä puretaan yli 50-vuotias ydinreaktori, jonka avulla on tarjottu syöpähoitoja, etsitty kultaa ja koulutettu Suomeen atomiosaajia

$
0
0

Espoon Otaniemessä sijaitsevan, yli 50-vuotiaan ydinreaktorin historiassa piisaa yllättäviä yksityiskohtia.

– Kullan etsintä oli yksi hyvin tärkeä aihe. Ruotsia palvelimme niin, että keräsimme lunta kevättalvella ja analysoimme siitä kultaa, joka oli diffundoitunut maaperästä, kertoi Otaniemen ydinreaktorin käyttöpäällikkö Iiro Auterinen Yle Radio 1:n Ykkösaamu-ohjelmassa tiistaina.

Suomen ainoa tutkimusreaktori, FiR 1 (Finland Reactor 1) on ollut Suomelle tärkeä ydinenergian testaus- ja koulutuspaikka. Sen toiminta päättyi vuonna 2015, ja nyt reaktoria ollaan purkamassa. Reaktori on ollut vuodesta 1971 lähtien Teknologian tutkimuskeskus VTT:n vastuulla.

Uusien ydinvoima-asiantuntijoiden kouluttamisen lisäksi reaktoria on hyödynnetty esimerkiksi malmin etsinnässä ja sellutehtaiden päästöjen tarkkailussa järvissä merkkiaineiden avulla.

Reaktorin yhteyteen perustettiin 1990-luvulla syöpähoitoasema, joka hyödynsi hoidossa reaktorin tuottamia neutroneja. Potilaista 10 prosenttia matkusti hoitoihin ulkomailta asti.

Auterisen mukaan Otaniemen reaktorin tiet risteävät myös Nokia-yhtiön kanssa. Nokian kaapelitehdas alkoi rakentaa ja tuotteistaa Otaniemessä neutronien havaitsemiseksi kehitettyjä mittalaitteita. Auterinen luonnehti reaktoria ja sen Nokiaan tuomaa erikoistekniikan osaamista yhdeksi Nokian ponnahduslaudaksi.

– Ehkä tämä vaikutus olisi tullut elektroniikka-Nokiaan muutenkin, mutta nyt se tuli ainakin näin helposti, hän lisäsi.

Ruotsalaiset tulivat Suomeen atomioppiin

Kun Yhdysvaltojen presidentti Dwight Eisenhower piti puheen atomivoiman rauhanomaisen käytön puolesta YK:n yleiskokouksessa vuonna 1953, Suomessakin innostuttiin ydinenergiasta. Suomeen päätettiin perustaa harjoittelureaktori, jonka parissa tulevaisuuden ydinasiantuntijat pääsisivät kerryttämään taitojaan.

Reaktorin avajaisia juhlittiin vuonna 1962.

Otaniemen ydinreaktori vesialtaan pohjalla.
Otaniemen ydinreaktori vesialtaan pohjalla.VTT

– [Suomen atomienergianeuvottelukunnan jäsen] Pekka Jauho kertoi muistellessaan, että he valitsivat mahdollisimman turvallisen reaktorityypin, amerikkalaisen Triga-tutkimusreaktorin, jonka polttoaine pitää fissiotuotteet sisällään tehokkaasti. Jo silloin Jauho ja kumppanit ymmärsivät, että reaktori tulee elämänsä aikana olemaan keskellä metropolia, Auterinen kertoi.

Vaikka reaktorilla opiskelevien otaniemeläisten opiskelijoiden määrä vähentyi 2000-luvulla, reaktori on pysynyt tärkeänä oppimisen paikkana – myös kansainvälisesti.

– Kun Ruotsissa poistettiin 2000-luvulla käytöstä oma tutkimus- ja opetusreaktori, ruotsalaiset opiskelijat alkoivat käydä Suomessa opissa. 2000-luvulla koulutimme lähes 400 alan ammattilaista ja opiskelijaa ja suunnilleen saman määrän suomalaisia, Auterinen kertoi.

"Jos aiotaan todella osata..."

Reaktorin yhteydessä syöpähoitoja tarjonnut yhdistys meni konkurssiin vuonna 2012. Sen jälkeen reaktorin käyttö jäi vähiin, kunnes reaktoria ajettiin viimeisen kerran kesäkuussa 2015.

FiR-reaktorin työn tullessa päätökseen Suomessa toimii neljä ydinvoimalaitosyksikköä. Energiateollisuuden mukaan noin 27 prosenttia Suomessa käytetystä sähköstä tuotetaan ydinvoimalla.

Iiro Auterinen arvioi, että tutkimus- ja koulutusreaktorille olisi Suomessa yhä kysyntää.

– Käsitykseni on, että jos aiotaan todella tehdä jotain uutta ja todella osata ydintekniikkaa, se opitaan käytännössä tällaisilla tutkimus- ja koulutusreaktoreilla. Nythän osa suomalaisista opiskelijoista pääsee Keski-Eurooppaan tekemään harjoitustöitä, mutta lukumäärä on huomattavasti pienempi kuin jos Suomessa olisi oma opetusreaktori. Sama tilanne on Ruotsissa. Siellä on jo harkittu uusien opetusreaktoreiden rakentamista, Auterinen sanoi.

Lue ja kuuntele myös:

Ykkösaamu 7.8.2018: Tuntemattomuudesta kansanedustajaksi - vain tunnetun puolison siivellä?

Ydinreaktorin säteilevät hautajaiset


Viewing all articles
Browse latest Browse all 116065

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>