Norjan antidopingtoimikunta on asettanut dopingista kärynneen Therese Johaugin kahden kuukauden väliaikaiseen kilpailukieltoon. Norjalaisen tähtihiihtäjän kilpailukiellosta uutisoi Norjan yleisradioyhtiö NRK.
Seuraavaksi Johaugin tapaus etenee Norjan "kantelulautakuntaan" (Påtalenämden). Johaugin kilpailukielto on voimassa joulukuun 18. asti tai siihen asti, kun kantelutoimikunnalta saadaan lopullinen päätös.
- Päätöksen taustalla on se, että urheilijaa ei voi tässä tapauksessa pitää täysin syyttömänä. Kielto tarkoittaa sitä, että urheilija ei voi osallistua kilpailuihin tai liiton järjestämiin harjoituksiin, Norjan ”kantelulautakunnan” puheenjohtaja selvitti NRK:n sivuilla.
Norjan antidopingtoimikunta ilmoitti keskiviikkona myös, että se aikoo tutkia, onko Johaugia hoitanut lääkäri toiminut sääntöjen vastaisesti.
Viime viikon torstaina kerrottiin julkisuuteen, että Johaug on kärynnyt anabolisesta steroidista (clostebol). Johaugin mukaan hän sai kiellettyä ainetta elimistöönsä huulirasvasta (Trofodermin), jonka lääkäri oli hänelle määrännyt. Johaug jäi kiinni 16. syyskuuta otetun testin perusteella.
Anabolisten steroidien käytöstä on rangaistuksena yleensä 2-4 vuoden kilpailukielto.