Meitä ympäröivät tyhjilleen jääneet tilat: tehtaat, asunnot, hotellit, koulut, sairaalat, kokonaiset kylät ja kaupungit.
Hylätyt tilat kiehtoivat toimittaja Johanna Vehkoota niin paljon, että hän päätti kirjoittaa niistä kirjan.
Teoksen julkaisema kirja Autiopaikoilla – Tutkimusmatkoja tulevaisuuden raunioille syntyi neljässä vuodessa, joiden aikana Vehkoo kierteli valokuvaaja Kimmo Hokkasen kanssa ympäri maailmaa.
He kävivät muun muassa konkurssin tehneessä Detroitissa, hylätyssä Doelin kylässä Belgiassa, japanilaisessa hotellissa, jonka rakentaminen oli jäänyt kesken sekä neuvostoliittolaisessa Piramidan kaivoskaupungissa Huippuvuorilla, jossa asui enemmän jääkarhuja kuin ihmisiä.
Vaikka osa Vehkoon tutuista ihmetteli kirjan aihevalintaa, suurin osa ymmärsi: urbaaneissa raunioissa on lumoa ja rappioromantiikkaa. Nuoriso ympäri maailmaa haluaa päästä Berliinin suosituimmille teknoklubeille, jotka on perustettu hylättyihin tehtaisiin. Helsingin Suvilahdessa entisen kaasutehtaan alueella järjestettävän Flow-festivaalin johto on ilmoittanut jälkiteollisen miljöön olevan tärkeä osa festivaalia. Moni ravintola sisustaa tilansa nykyään vanhan teollisuusrakennuksen tyyliin.
Tyhjilleen jääneet teollisuusalueet ja -rakennukset miellyttävät siis nyt monen silmää. Viehätys näkyy sekä tilojen uudelleen käyttöön ottamisena että tyhjien tilojen omaehtoisena tutkimisena, niin sanottuna urbaanina löytöretkeilynä.
Laillisen ja laittoman välissä
Kirjaa tehdessään Vehkoo tutustui urbexiin (urban exploration) eli urbaaniin löytöretkeilyyn, joka on maailmanlaajuinen alakulttuuri. Lajin harrastajat tunkeutuvat (usein luvatta) joutomaille, raunioille ja muihin hylättyihin paikkoihin. Monesti löytöretket kuvataan ja kuvat jaetaan netissä.
Arvellaan, että lajin harrastajia on maailmassa vähintään kymmeniätuhansia. Pelkästään suomenkielisestä Facebookista löytyy parikymmentä urbaaniin löytöretkeilyyn liittyvää sivua tai ryhmää. Tyypilliset harrastajat ovat pari-kolmekymppisiä miehiä, mutta mukana on naisiakin.
Johanna Vehkoo ei laske itseään varsinaiseksi urbaanin löytöretkeilyn harrastajaksi, vaikka hylätyt paikat tulivatkin kirjaa tehdessä tutuiksi.
– Urbaaneja löytöretkeilijöitä kiinnostaa ennen kaikkea paikkojen rujo estetiikka. Kun he julkaisevat netissä valokuvia ja videoita paikoista, niihin on harvoin liitetty mukaan paikkojen tarinoita. Minua kiinnostavat juuri tarinat.
Nuo tarinat kiehtoivat häntä jo lapsena.
– Tykkäsin pienenä käydä tutkimassa autiotaloja, koska ne herättivät kysymyksiä: mitä täällä on tapahtunut, miksi tämä paikka on jäänyt tyhjilleen?
Nykyään Vehkoo on kiinnostunut myös suurista rakenteellisista ja yhteiskunnallisista kysymyksistä, joita hylättyihin paikkoihin liittyy: mitä paikat kertovat historiasta, entä tulevaisuudesta? Mitä tapahtuu ihmisille, joiden työpaikat katoavat vanhojen teollisuudenalojen lopettaessa toimintansa? Mitä ovat uudet "duunariammatit"?
– Näistä yhteiskunnallisista kysymyksistä keskustellaan ihan liian vähän.
On niitä, jotka jäävät
Siihen, miksi jokin paikka hylätään, on monia syitä. Alueen voi tyhjentää luonnonkatastrofi tai ihmisen aiheuttama tuho kuten ydinvoimalaonnettomuus. Syynä on usein myös normaali rakennemuutos, esimerkiksi siirtyminen teollisesta jälkiteolliseen yhteiskuntaan. Samantapaiset kehityskulut toistuvat eri puolilla maapalloa.
Tyypillisin tarina on Vehkoon mukaan kaivoskaupungin tarina: sinne, missä on luonnonvaroja perustetaan kaivos tai joku muu teollisuuslaitos ja sen ympärille kaupunki. Alue elää nousukauttaan tietyn aikaa. Sinne muuttaa ihmisiä, jotka perustavat perheitä ja kiintyvät paikkaan. Jossain vaiheessa talous romahtaa tai luonnonvarat kulutetaan loppuun. Teollisuustoiminta lakkaa ja kaupunki tyhjenee.
Aina on ihmisiä, jotka jäävät hylätyille alueille asumaan, vaikka kaikki muut lähtisivät. Joskus voimakas kotiseuturakkaus pitää ihmisen aloillaan. Joskus taas ihminen jää jumiin kuolevalle paikkakunnalle, koska hänellä ei ole rahaa muuttaa muuallekaan.
Virtuaalimaailmat kokevat usein saman kohtaolon kuin fyysiset kaupungit.
– Suurten joukkojen yhdessä pelaamien pelien 3D-maailmat tyhjenevät, kun peli ei enää kiinnosta suuria massoja. Jäljelle jää pieni joukko pelaajia, jotka surevat menetettyä kotiaan, Vehkoo kertoo.
Uutta käyttöä vanhalle
Helsinki on hyvä esimerkki kaupungista, jossa vanhat teollisuusrakennukset on otettu viime vuosina tehokkaasti uusiokäyttöön. Vanhoihin tehdasrakennuksiin on noussut esimerkiksi kulttuurikeskuksia – uusimpana Telakkarannassa sijaiseva vanha konepajahalli, johon ollaan parhaillaan rakentamassa kulttuuri- ja liiketoimintatiloja.
Tämän tyyppinen toiminta on mahdollista vain Helsingin kaltaisessa elävässä kaupunkiympäristössä, jossa kulttuurille riittää yleisöä. Toisin on esimerkiksi maaseudulla.
– En tiedä yhtään tyhjenevää teollisuuskaupunkia, joka olisi onnistunut elvyttämään itsensä jollakin patenttiratkaisulla, Vehkoo sanoo.
Helppoja ratkaisuja ei ole, mutta Vehkoo uskoo, että autioituvilla kaupungeilla on vielä toivoa. Esimerkiksi Detroitilla olisi hänen mukaansa hyvät mahdollisuudet keksiä, millainen voisi olla uusi, jälkiteollinen kaupunki.
– Detroitissa on paljon ennakkoluulotonta uuden kokeilemista. Valtavia hylättyjä alueita on otettu uusiokäyttöön. Entisillä asuinalueilla on esimerkiksi alettu viljellä maata ja kasvattaa kanoja.
Autiopaikoilla-kirjan kuvia esillä 6.11. saakka ARTag-galleriassa Helsingissä (Hietalahdenkatu 10).