TUKHOLMA Juuri avatun yksityisen hoitokodin toiminta ei ollut sellaista kuin Sarah Wägnert oli odottanut.
Oli syksy 1997 ja Wägnert työskenteli vanhusten hoitokodissa Polhemsgårdenissa Solnassa, noin kymmenen kilometrin päässä Tukholman keskustasta. Työ vanhusten perushoitajana oli Wägnertin ensimmäinen määräaikainen työsuhde.
Ongelmia oli paljon. Vanhuksilla oli vaikeita makuuhaavoja ja kipuja eikä heidän avunpyyntöihinsä vastattu. Henkilökuntaa ei ollut riittävästi. Ruokailu oli puutteellista.
Wägnert ja hänen kollegansa yrittivät puhua asioista yksityiselle omistajalle ISS Carelle, ammattiyhdistykselle ja kunnalle – tuloksetta. Asiaa käsiteltiin eri puolilla, mutta toimintaan johtava valitusreitti puuttui.
– Yritimme ilmoittaa puutteista, mutta ei ollut mitään tahoa, joka olisi ottanut asian vastaan, rekisteröinyt puutteet ja auttanut.
Ruotsin television uutistoimitus Rapport sai vihiä ongelmista ja tuli kutsumatta paikalle. Elettiin television kulta-aikaa ja Sarah Wägnertin haastattelu iltauutisissa sai Ruotsin järkyttymään.
– En koskaan laittaisi omaisiani tänne, en koskaan, nuori nainen tokaisi haastattelussa.
Kunta puuttui Polhemsgårdenin toimintaan ja muutos lähti liikkeelle myös valtakunnallisesti.
Kaksi vuotta myöhemmin Ruotsissa astui voimaan sosiaalipalvelulain pykälä Lex Sarah, joka velvoittaa henkilökuntaa ilmoittamaan havaitsemistaan puutteista tai väärinkäytöksistä omalla työpaikallaan.
Lex Sarah koskee hoiva-alaa, kuten vanhusten, vammaisten tai lastenhuollossa työskenteleviä. Vastaava lakipykälä, Lex Maria, säädettiin myöhemmin potilasturvallisuuslakiin koskemaan terveyden- ja sairaudenhoitoa.
“Ilmoittaminen on meidän velvollisuutemme”
Nykyisin nelikymppinen Sarah Wägnert työskentelee Keski-Ruotsissa Västeråsin keskustassa, Västmanlandin läänin keskussairaalassa. Työvuosiin on mahtunut vanhusten hoitoa ja sairaalatyötä perushoitajana.
Tällä hetkellä Sarah Wägnert paikkaa lyhytaikaisia poissaoloja ja työtehtävät vaihtelevat sairaalan eri osastoilla. Hänen ei ole ollut vaikea työllistyä, vaikka koko Ruotsi tuntee visselblåsaren, ilmiantajan.
– Olen aina ajatellut niin, että jos jokin yhtiö ei palkkaa minua Lex Sarahin takia, meillä ei ole samat arvot enkä halua työskennellä siellä.
Lex Sarahin mukaisia ilmoituksia sosiaalipalvelujen ongelmista on tehty sosiaalilautakuntien kautta IVO:lle, hoidon ja hoivan tarkastuslaitokselle viime vuosina noin tuhat. Niistä noin puolet koskee vanhusten hoivaa eri puolilla maata.
Ilmoituksen tekemistä helpottaa netissä julkaistu käsikirja. Yli satasivuisessa oppaassa kerrotaan perusteellisesti miten ilmoitus tehdään ja miten sitä käsitellään.
Siitä huolimatta monelle työntekijälle työkaverin tai esimiehen ilmiantaminen on vaikeaa. Wägnertin mielestä hoitotyö velvoittaa ilmoituksen tekemiseen.
– Pitää olla ennen kaikkea ylpeä omasta ammatista. Meillä on työpaikka, jossa tehtävämme on auttaa ihmisiä. Toiminnan pitää olla kunnossa. On itsestään selvää, että meidän pitää ilmoittaa puutteista.
Valtaosa ruotsalaisista on kyselyissä tyytyväisiä vanhustenhoitoon, mutta vanhusten huonoa hoitoa ja laiminlyöntejä on paljastunut sekä hoivakodeissa että kotihoidossa Lex Sarahin jälkeenkin.
Ruotsissa, kuten Suomessakin, vanhukset pyritään hoitamaan kotona mahdollisimman pitkään. Vanhusten hoitokodeista noin kolmannes on yksityisiä ja vanhuspalveluiden valinnanvapaus vaihtelee kunnittain.
Sarah Wägnert ei näe hoidon laadussa selkeää eroa yksityisen ja julkisen välillä.
– Minusta kumpikaan ei ole huonompi tai parempi, vaan kaikki on kiinni hyvästä johtamisesta. Pitää toimia järjestelmällisesti potilaiden turvallisuuden hyväksi. Henkilökunnan on oltava hyvin koulutettua ja pätevää, hän sanoo.
Ei matematiikkaa vaan parempaa palkkaa ja johtamista
Viime päivinä suomalaismediassa vanhustenhoidosta julkaistuille jutuille Sarah Wägnert pyörittää päätään. Niissä kerrotaan, että vanhusten huonosta kohtelusta järkyttynyt Suomi aikoo säätää lailla minimihenkilöstön määrästä.
Wägnertin mielestä hoitajamitoitus ei ratkaise ongelmia, koska vanhusten tarpeet vaihtelevat suuresti.
– En usko, että sitä voidaan alkaa laskea matemaattisesti, kun on kyse ihmisistä. Onko se 0,5 tai 0,7 , se on kiinni hoidontarpeesta.
Hänen mukaansa vanhuspalvelujen pitäisi perustua hoidontarpeeseen ja järjestelmälliseen työhön potilaiden turvallisuuden hyväksi. Hyvään johtamiseen ja parempiin palkkoihin tarvittaisiin nykyistä enemmän rahaa, mutta siihen Suomella ja Ruotsilla on Wägnertin mielestä varaa.
Vanhustyö on alipalkattua, työympäristö ja vuorotyö ovat henkisesti ja fyysisesti raskaita. Perushoitajan keskipalkka on noin 2 500 euroa.
– Vanhusten hoito ei ole tuottavaa työtä, vaan siinä kulutetaan rahaa. Me maksamme korkeita veroja Ruotsissa, jotta saamme sen mitä tarvitsemme elämän loppupuolella.
Sarah Wägnert ei olisi laittanut läheistään 1990-luvulla omaan työpaikkaansa hoitoon. Tuskin mennyt sinne itsekään. Nykyään, muutosten jälkeen, Polhemsgården on hyvämaineinen hoivapaikka.
Wägnert luottaa siihen, että Ruotsissa panostetaan parempaan johtamiseen ja vanhusten turvallisuuteen. Hän on itsekin valmis muuttamaan tulevaisuudessa hoivakotiin.
– Tottakai! Mutta minä olisin hyvin hankala asukas tai potilas, hän nauraa.
Hän uskoo, että uusien sukupolvien vanhukset, ovat entistä vaativampia. Kyse on sukupolvien välisestä erosta.
– Nykyinen vanhusten sukupolvi ei koskaan valita. Kymmenen, parinkymmenen vuoden kuluttua on enemmän niitä, jotka eivät ole tyytyväisiä, jos puutteita ei nyt paranneta.
Yksi iso parannus, Lex Sarah, toteutettiin rohkean Wägnertin ansiosta.
Juttu on auki keskustelulle ja voit keskustella aiheesta tänään 6.2 klo 22:00 saakka.
Korjaus 6.2.2019 klo 15.03: Kohta "Onko se 0,5% tai 0,7% , se on kiinni hoidontarpeesta." korjattu muotoon "Onko se 0,5 tai 0,7 , se on kiinni hoidontarpeesta."
Lue myös: