Johtamisuudistusta on Kokkolassa valmisteltu tämä vuosi poliittisen valtuustoryhmän kesken. Perinteiseen ja maltilliseenkin kaupunginjohtajamalliin työryhmä päätyi melko yksimielisesti, kertoo valtuuston puheenjohtaja Jutta Urpilainen.
Uuden johtajan valitsee valtuusto vielä tämän kauden aikana, kun nykyinen kaupunginjohtaja Antti Isotalus jää eläkkeelle.
– Pormestarimalli olisi ollut liian radikaali muutos Kokkolassa. Kaupunginjohtajan viran muuttaminen määräaikaiseksi riittää tässä vaiheessa. Näin johtajan toimintaa ja onnistumista voidaan arvioida säännöllisesti. Samalla voidaan puntaroida, halutaanko tällä johtajamallilla jatkaa tulevaisuuteen, kommentoi työryhmän linjausta puheenjohtaja Urpilainen.
Kaupunginjohtajalle laadittavassa johtajasopimuksessa sovitaan kaupunginjohtajalle selkeät tavoitteet ja niiden arviointi sekä työnjako poliittisten luottamushenkilöiden kanssa.
Työryhmä kävi tutustumassa esimerkiksi Pirkkalassa pormestarimalliin. Urpilaisen mukaan malli näytti toimivan siellä hyvin ja soveltuvuudesta Kokkolaan keskusteltiinkin, mutta lopulta päätös mallista syntyi melko helposti.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja tekee jatkossakin pestiä oman työnsä ohessa.
Valtuuston rooli vahvistuu
Toinen keskeinen uudistus johtamisjärjestelmässä on se, että lautakuntien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat ovat jatkossa valtuutettuja.
– Tämän pitäisi parantaa tiedon kulkua, arvelee Urpilainen.
Uudistuksessa myös valtuuston rooli vahvistuu, ja koko säilyy ennallaan eli 51 valtuutetussa. Valmistelun ja päätöksenteon rinnalle tulee nyt myös seuranta. Työtä helpottamaan saadaan strateginen vuosikello ja valtuutettujen työn säännöllinen arviointi. Kaupungin johtamiseen laaditaan myös eettinen ohjeistus.
Lautakuntarakenne pysyy toistaiseksi ennallaan.
– Vasta ensi kevään hallintosääntöuudistuksen yhteydessä pohditaan, tarviiko lautakuntia yhdistää, valtuuston puheenjohtaja Urpilainen kertoo.
Lisäksi jaostojen toimintaa selkiytetään. Vaikka tällä hetkellä jaostoilla on vain valmisteluvelvollisuus, jatkossa ne osallistuisivat myös päätöksentekoon.
Vielä tällä vaalikaudella käyttöön tulee myös eettisen johtamisen ohjeistus. Se koskee sekä virkamies- että poliittista johtoa.