Uusi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki olisi tuomassa kunnalle noin neljän miljoonan euron lisäkustannukset. Oma sote-yhtiö pitää kulut kurissa panostamalla ennaltaehkäisevän hoitoon.
– Yhtiölle on määriteltykin toimialaan kuntalain mukainen terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden lisäksi halutaan, että yhtiö ottaa kokonaisvastuun myös ennaltaehkäisevästä toiminnasta kuntalain mukaisesti ja tukee meitä siinä tehtävässä, määrittelee palvelujohtaja Jarkko Määttänen.
Omalla mini-sotella Muuramelle palautuu mahdollisuus vaikuttaa palvelujen laatuun ja saatavuuteen, sillä Jyväskylän luotsaamassa Jytessä ne eivät aina ole toteutuneet.
– On ollut vähän sellaista ongelmaa, että aina ei ole ihan täysin pystytty vaikuttamaan siellä siihen päätöksen tekoon, myöntää Määttänen.
Yhtiö syntyy sote-laista välittämättä
Muurame perustaa osakeyhtiön, vaikka sote-laki ei tulisikaan voimaan. Yksi yhtiön tehtävistä on nimittäin sosiaali- ja terveyspalvelujen ennakkoluuloton kehittäminen.
– Toimiva perusterveydenhuolto vähentää erikoissairaanhoidon ja päivystyksen kustannuksia. Meidän pitää saada se riittävän hyväksi ja sitä kautta vähentää erikoissairaanhoidon kustannuksia, laskee Määttänen.
Osakeyhtiö hoitaa Muuramen kunnan kanssa tehtävän sopimuksen nojalla sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen liittyvät tehtävät. Muurame haluaa ulkoistaa palvelut omistamalleen yhtiölle vuoden 2017 alusta.
Kunnalta on siirtymässä nelisenkymmentä työntekijää uuden yhtiön palkkalistoille. Sosiaalityöntekijät ovat jo pitkään valmistautuneet siihen, että työnantaja joka tapauksessa vaihtuu.
– No eihän tämä mikään yllätys ole ollut, koska sotesta on tiedetty jo pidemmän aikaa. Joillekin muille se on voinut tulla yllätyksenä enemmän kuin sosiaalipuolelle, sanoo palveluohjaaja Satu Huhtakangas.
Herättää erilaisia tunteita
Sote-yhtiön perustaminen kuitenkin pohdituttaa työntekijöitä ja siitä on puhuttu paljon työporukoissa.
– Kyllähän se erilaisia tunteita herättää. Hyvinhän meitä ollaan tiedotettu, on pidetty yhteisiä tiedotustilaisuuksia ja sen jälkeen on henkilökunnan intrasta voinut seurata prosessia, kertoo Huhtakangas.
Yhtiön aloittaa toimintansa vuoden 2017 alussa ja tulee toimimaan kunnan omistamalla terveysasemalla, jossa nyt työskentelevät henkilöt ovat pääasiassa Jyten palkkalistoilla.
Alussa palveluja tarjotaan vain muuramelaisille. Tulevaisuudessa yhtiön omistusjärjestelyjä ja asiakasmäärää voi tarpeen mukaan muuttaa. Yhteistyö Jyväskylän kanssakaan ei ole mahdotonta.
– Ei me sitä kielletäkään, että yhteistyö Jyväskylän kanssa on meille tärkeää ja me halutaan sitä jatkaa, vahvistaa palvelujohtaja Määttänen.
Jarkko Määttästä ja Satu Huhtakangasta Yle Keski-Suomelle haastatteli Riikka Pennanen.