Rääkkylän kunta joutui valtion erityistarkkailun alle erittäin vaikean taloustilanteen takia. Kunta joutui kriisilistalle vuosien 2013 ja 2014 tilinpäätösten vuoksi.
Kunnan tilannetta on arvioinut valtiovarainministeriön asettama työryhmä, joka on nyt saanut työnsä päätökseen.
– Rääkkylän kunnalla ole uskottavia, riittävästi taloudellisiin ja toiminnallisiin tosiasioihin perustavia edellytyksiä palvelujen järjestämiseen ja turvaamiseen kuntalaisille itsenäisenä kuntana tulevaisuudessa, arviointiryhmän puheenjohtaja Kari Korkiakoski kertoo.
Kuntalaisten palvelujen turvaamiseksi arviointiryhmä ehdottaa kuntarakennelain mukaista erityistä kuntajakoselvitystä kunnan yhdistämiseksi isompaan kokonaisuuteen mahdollisimman pian eli vuoden 2017 alusta.
Lisäksi arviointiryhmä ehdottaa, että kunta jatkaa edelleen talouden tervehdyttämiseksi esittämiään omia toimenpiteitä sekä toteuttaa niitä rahoituksen riittävyyden ja vakavaraisuuden parantamiseksi.
Arviontiryhmässä Rääkkylän edustaja jätti asiassa eriävän mielipiteen, jossa hän katsoo, ettei selvitysmenettelyyn tarvitsisi mennä.
Rääkkylän kunnanhallitus ja -valtuusto antavat arviointiryhmän raportista lausunnon marraskuun loppuun mennessä. Sen jälkeen valtiovarainministeriö päättää erityisen selvityksen tarpeellisuudesta kuntajaon muuttamiseksi.
– Rääkkylä antaa asiassa ensin lausunnon, ja valtiovarainministeriö harkitsee esitetäänkö selvittäjä ja jos hänet asetetaan, niin hänellä on aikaa huhtikuulle asti tehdä oma esityksensä, jolloin pysyttäisiin siinä aikataulussa, että mahdollinen kuntaliitos tapahtuisi vuoden 2017 alusta, arviointiryhmän puheenjohtaja Kari Korkiakoski sanoo.