Sodankylässä alkaa sotaharjoitus keskiviikkona. Jääkäriprikaatin johtama Riekko 19-taisteluharjoitus järjestetään Kyläjärven–Lintuselän–Mellankankaan alueella keskiviikosta perjantaihin ja ensi viikon maanantaista perjantaihin 24. toukokuuta saakka.
Harjoituksessa on noin 800 henkilöä ja 200 ajoneuvoa. Harjoitukseen osallistuu pääasiassa Jääkäriprikaatin ja Kainuun prikaatin väkeä. Mukana on myös noin sata ulkomaalaista sotilasta Yhdysvalloista ja Norjasta. Norjasta harjoitukseen osallistuu lisäksi neljä CV90-rynnäkköpanssarivaunua.
– Yhdysvalloista harjoitukseen osallistuu noin 70 hengen kansalliskaartin pioneerikomppania ja kymmenkunta merijalkaväen sotilasta. Norjasta tulee noin 20 hengen rynnäkköpanssarivaunujoukkue, Riekko 19 -harjoituksen johtaja Petri Sipilä sanoo.
Osa Bold Questia
Sipilän mukaan harjoituksen ensimmäiset kolme päivää on perusharjoittelua, kuten viestintävälineiden kokeilemista ja englannin kielen käytön harjoittelua. Ensi viikolla ohjelmassa on viiden päivän taisteluharjoitus.
Jääkäriprikaatin harjoitus on osa isoa kansainvälistä sotilasyhteistyötapahtumaa, Bold Questia.
– Ulkomaalaisilla joukoilla on mukanaan kalustoa, millä testataan johtamisjärjestelmien yhteensopivuutta, Sipilä selventää harjoituksen liittymistä Bold Questiin.
Bold Quest -tapahtuman pääpaikka on Sodankylässä, mutta pääesikunnasta ei paljasteta, kuinka paljon väkeä tapahtuma on tuonut paikkakunnalle.
Bold Questiin osallistuu ihmisiä myös Rovajärvellä, Riihimäellä, Rissalassa, Rovaniemellä ja Turussa. Mukana on kaikkiaan 2200 ihmistä, joista noin 700 on suomalaisia. Monikansallisessa harjoituksessa on mukana peräti 14 maan kansalaisia.