Kansa
Venäläisten vieraanvaraisuus on laajasti tunnettu ja heille itselleenkin ylpeyden aihe. Se on yksi kivoista piirteistä venäläisissä. Itse arvostan heidän kohteliaista käyttäytymistään yhtä paljon kuin minua huvittaa heidän röyhkeytensä joissakin tilanteissa.
On muistettava ettei ole yhtä venäläisyyttä, ison maan ison kansan piirissä on monenlaista veikkoa ja maijaa erilaisine luonteineen ja käyttäytymistyyleineen. Se juuri kiehtookin.
Olen vuosien mittaan hetkessä riitaantunut jonkun kanssa pikkuasiasta ja yhtä nopeasti tykästynyt johonkin henkilöön niin, että olemme kymmenen minuutin tuttavuuden jälkeen jo julistautuneet ikiystäviksi.
Varsinkin miehissä tämä tykästymissnopeus on huikeaa. Siinä missä suomalaismies yleensä vasta ujosti hymyilee, ja ehkä mielessään miettii tarjoaisiko tädille kahvit, venäläismies on jo ehdottanut, ellei avioliittoa, niin ainakin pientä lemmenseikkailua. Ja tämä ihan vaan alkukohteliaisuutena, ilman varsinaisia suunnitelmia.
Venäläisillä on halu ja taito luoda kohtaamisista miellyttäviä.
Kaskut
Huumorintaju arjessa on venäläisten suuria hyveitä. Pieni sanaleikki tai tilanteeseen sopiva sitaatti mahtuu tilanteeseen kuin tilanteeseen ja jos sattuu muistumaan mieleen hetkeen sopiva vitsi, se kerrotaan taidolla.
Olin esimerkiksi kerran tyhmyyttäni mennyt syömään lounassalaatin Pietarin keskustan liian kalliille terassille. Kalpenin nähdessäni laskun ja kysyn tarjoilijalta pitääkö minun todella maksaa se. Hän totesi että on pakko, mutta sanoi haluavansa lohduttaa minua pienellä tarinalla.
Rähjäisen oloinen mies tuli ravintolaan ja tilasi kiireesti ruokaa.
– Olkaa hyvä, tuokaa salaatti, keitto ja pääruoka minulle. Nopeasti, nopeasti, ennen kuin se alkaa, mies sanoi.
Tarjoilija toi ruoat ja mies hotki ne hetkessä.
– Tuokaa minulle toisen kerran samanlaiset. Nopeasti, nopeasti, ennen kuin se alkaa, hän sanoi taas.
Tarjoilija toi, mies söi ja toisti taas saman.
– Salaatti, keitto ja pääruoka, olkaa hyvä. Nopeasti, nopeasti, ennen kuin se alkaa!
Tarjoilijasta tilanne oli hieman hämmästyttävä.
– Hyvä mies, onko teillä rahaa, hän kysyi.
– No niin, nyt se alkoi!
Vitsi on mahdollisesti kohtaus jostakin neuvostoliittolaisesta elokuvasta, ja se toimi mainiosti terassitilanteessani. Maksoin kalliin laskuni hymyillen.
Venäläisillä on taito pitää hyvää mieltä ja optimismia yllä.
Kieli
Venäjän kieli on mielestäni monivivahteinen, joustava ja kaunis. Lisäksi se avaa ovia ajatusmaailmaan ja kulttuuriin, joka on omanlaisensa, kiehtova ja kiinnostava.
Ai, että ne kirjaimet ovat liian vaikeita? Älkää naurattako, normaaliälyinen ihminen oppii ne tunnissa. Tai okei, sanotaan päivässä, kun pitää vähän Facebookiakin ehtiä päivittää.
Kokemuksesta voin sanoa, etteivät kirjaimet vaan kielioppi on venäjän oppimisessa vaativa osa. Venäjän kieltä, ihan kuten mitä vaan kieltä, voi nopeasti oppia niin, että pärjää arkisissa tilanteissa ja saa yksinkertaisia asioita hoidettua.
Venäläiset ovat yleensä tavattoman kannustavia heikosti venäjää puhuvia kohtaan. Siksi kannattaa opetella edes suppean sanaston suunnitellessaan matkaa Venäjälle. Lupaan, että siitä on suurta iloa.
Venäläiset rakastavat keskusteluja ja yhdessäoloa.
Kaupungit
Viipurin vilkkaus ja ränsistynyt charmi, Pietarin elegantti eurooppalaisuus ja Moskovan mahtava monipuolisuus. Siinä vasta joitakin esimerkkejä venäläisistä kaupungeista, joihin kannattaa tutustua.
Jokainen arkkitehtuurista kiinnostunut saa jo päivässä niskansa kipeäksi kulkiessaan Moskovassa. Voi ihastella ja kauhistella, mutta ei voi valittaa yksitoikkoisuutta.
Museoystäviltä jalat ja silmät väsyvät ennen kuin ovat ehtineet edes tutustua prosenttiin Pietarin, Moskovan tai vaikkapa pienemmän Petroskoin museotarjonnasta.
On rajattomat mahdollisuudet ostoksiin – vaikka keskellä yötä. Kaupungeissa on valtavasti kauppoja, jotka ovat auki ympäri vuorokauden.
Eikä pidä unohtaa puistoja. Niitä on monenlaisia, on laajoja metsämäisiä alueita kaupunkien sisällä, on pieniä puistikkoja puineen ja patsaineen ja on niin sanottuja kulttuuri- ja rentoutumispuistoja, joissa aina on paljon väkeä ja erilaisia tapahtumia.
Katukuva on monimuotoinen, täällä ei koskaan tunne poikkeavansa pukeutumisellaan, koska ei ole yhtä tyyliä. Päinvastoin, usein on tunne, että ihmiset oikein pyrkivät erottautumaan vaatteilla, kampauksella tai meikillä.
Kylät
Jos on onnistanut niin, että on päässyt käymään kaupunkien ulkopuolella kohtaa aivan erilaisen maailman. Moni kokee venäläiskylässä siirtyneensä toiselle vuosikymmenelle. Pienet puutalot ikkunakoristeineen ovat huonokuntoisinakin viehättäviä, vaikka varmasti kylmiä talvisin asua.
Pienet traktorit ja muut maatalouskoneet herättävät lapsuudenmuistoja, samoin kyläraitin varrella laiduntavat vuohet ja lehmät.
Useimmissa kylissä on pieni kyläkauppa, sillä ei yleensä ole näyteikkunaa, vaan sen tunnistaa ovessa olevasta lapusta, jossa kerrotaan aukioloajat.
Sisällä tiskin takaa tapaa melko suurella varmuudella naisen, joka on sekä utelias että hyvin perillä kylän asioista. Mitä vaan etsii tai ihmettelee, voi kysyä häneltä.
Samalla voi vilkaista kaupan tarjontaa. Yleensä siellä on kaikkea, mitä ihminen voi haluta vodkasta teepusseihin ja ruokaöljystä ompelukoneen neuloihin.
Jos onnistaa kylän opettaja tai kirjastonhoitaja tulee ostoksille samaan aikaan ja satunnainen vieras saa kuulla innostuneen esitelmän kylän historiasta ja suurmiehestä. Sellainen löytyy aina, useimmin hän on mies ja on kirjoittanut runoja. Hän on niin sanotusti maailmankuulu koko kylässä.
Kulttuuri
On sanomattakin selvää, että Venäjällä kannattaa tutustua kulttuuritarjontaan. Varsinkin suurkaupungeissa musiikkielämä, teatteri ja kuvataide ovat erittäin korkeatasoisia.
Tarjontaa on liiankin laajaa, jotta kaikkeen voisi tutustua. Ei ole minkään taidemuodon alalajia, jota ei esimerkiksi Moskovasta löytyisi.
Asuttuani Moskovassa monta vuotta tunnen tietenkin sen tarjonnan parhaiten. Klassinen musiikki on minulle läheisin taidemuoto. Kiehtovalla tavalla valtavan suurkaupungin klassisen musiikin piirit ovat omalla tavallaan pieniä.
Kaupungissa on luonnollisesti hyvin monta konserttisalia ja kunkin ympärille on muodostunut oma yleisönsä, oma pieni musiikkiharrastajien kylänsä.
Eri yleisöt poikkeavat käytökseltään toisistaan. Esimerkiksi Konservatoriossa ei ole tapana taputtaa teosten osien välissä, taas Filharmoniassa tuntuvat tekevän niin. Novaja operalla on oma vakioyleisöönsä, samoin kuin Moskovan kansainvälisellä musiikkitalolla.
Yksi asia kuitenkin yhdistää niitä, nimittäin kahvilan tarjonta. Konsertti-iltaan kuuluu nimittäin voileivät ja tee tai kuohuviini. Voileipiä on ainakin kolmea lajia: juustolla, makkaralla ja kalalla. Ne ovat hyvin vaatimattomat eivätkä maksa paljon. Kyytipojaksi nautitaan nykyisin useimmiten teetä tai kahvia, mutta on venäläisen kuohuviininkin juojia.
Konserttiyleisöllä on yksi suomalaiselle vieras tapa mennessään saliin. Täällä osa yleisöstä ei nimittäin välttämättä mene lipussa kerrotulle paikalle vaan parhaimmalle vapaalle paikalle. Jos ja kun sen paikan lipun omistaja tulee, alkaa varsinainen tuolileikki. Lopuksi jokaiselle on kuitenkin löytynyt oma paikka ja taidenautinto voi alkaa.
Yleisö on yleensä hyvin asiantunteva ja erittäin kannustava, jos menee hyvin. Ellei esitys miellytä, moni kerta kaikkiaan nousee ja poistu salista. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi huonoon.