Kauniaisissa on tänään voitu juhlia kevään parasta ylioppilaskirjoitusten tulosta.
Amanda Sandelin valmistuu tänä keväänä ylioppilaaksi Gymnasiet Grankulla samskolanista yhteensä kymmenen laudaturia kirjoittaneena. Hän sai laudaturin kaikista kirjoittamistaan aineista. Sandelin kertoo yllättyneensä saavutuksestaan.
– Tiesin kyllä, että hyvin varmaan menee, mutta oli pieni yllätys, että meni näin hyvin, Sandelin kertoo tunnelmistaan.
Hän toteaa, että kymmenen laudaturin kirjoittaminen vaati pitkäjänteistä työtä. Sandelin muistuttaa, ettei töitä tehdä pelkästään lukiossa, vaan pohja hyvälle tulokselle luodaan jo peruskoulussa.
– Ei tämä ole ollut kolmen vuoden puristus, vaan ennemminkin pitkäjänteinen maraton. Töitä on tehty viimeiset 12 vuotta, Sandelin kuvaa.
Laudatureja urakoinut Sandelin on innostunut luonnontieteistä, ja jatko-opintojen osalta häntä kiinnostaa biolääketiede.
Opiskelun vastapainoksi elämässä pitää olla myös muuta. Sandelin on harrastanut pitkään käsipalloa ja tärkeitä harrastuksia ovat myös ruoanlaitto ja leivonta.
– Elämässä olla tasapaino koulun ja vapaa-ajan välillä, Sandelin summaa.
Viisi kirjoitti kahdeksan laudaturia
Sandelin on ainoa ylioppilas, joka ylsi tänä keväänä kymmeneen laudaturiin.
Kahdeksan laudaturia ahkeroineita on viisi. He kirjoittivat ylioppilaaksi Gymnasiet Lärkanista, Helsingin luonnontiedelukiosta, Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta, Kuopion Lyseon lukiosta ja Mynämäen lukiosta.
Kuopion Lyseon lukiosta kirjoittanut Rasmus Keinänen kertoo, ettei ottanut suurempia paineita tulevista arvosanoista.
– Ei minulla ollut mikään hinku välttämättä saada kaikesta laudaturia, muutkin arvosanat olisivat riittäneet, mutta tietysti tuntuu hyvältä, että kävi näin, Keinänen sanoo.
Sandelin ja Keinänen molemmat hajauttivat yo-kokeensa kolmeen osaan. Keinänen on Sandelin kanssa samoilla linjoilla siitä, ettei ylioppilaskirjoitusten tulos synny pelkästään lukulomalla pänttäämällä.
– Kukaan ei pysty opiskelemaan lukion oppimäärää lukuloman aikana. Jos olet tunneilla mukana ja teet tehtävät niin kuin kuuluu, niin ei ylioppilaskirjoitukset voi mennä penkin alle, Keinänen kannustaa.
Tampereen yliopistoon hallintotieteitä opiskelemaan hakenut Keinänen toteaa, että hänen saamansa kahdeksan laudaturia ovat arvosanoja siinä missä muutkin.
– Totta kai niistä on hyötyä yliopistoon hakiessa, mutta ei niitä kyllä parin vuoden päästä kukaan enää kysele. Tärkeämpää on päästä ylioppilaaksi ja elämässä eteenpäin.