Sanomalehti The New York Times kertoo saaneensa selville, miksi Yhdysvallat kerää sotavoimaa Persianlahden alueelle.
Lehden haastattelemien, nimettöminä pysyttelevien tiedusteluvirkamiesten mukaan Yhdysvallat sai toukokuun alussa ilmavalokuvia, joista ilmenee, että Iranin Vallankumouskaarti on aseistanut pieniä laivoja ohjuksilla.
Yhdysvaltain puolustusministeriö pelkää, että Iran voi ampua ohjuksilla Persianlahdella liikkuvia Yhdysvaltain sota-aluksia.
Lisäksi tiedusteluhavaintoja olisi myös siitä, että Iran saattaisi ampua kauppalaivoja, tai että Iranin tukemat arabimaiden puolisotilaalliset joukot saattaisivat tehdä iskuja Irakiin sijoitettuja Yhdysvaltain joukkoja vastaan.
Pentagonissa on tehty tulkinta, että Iran on muuttanut strategiaansa, kertovat haastatellut virkamiehet. Aiemmin Iran on keskittynyt puolustukseen, mutta nyt Pentagon arvelee, että maa voisi tehdä hyökkäysiskuja. Tätä ajattelutapaa edustavat kovan linjan ulkopolitiikkaa ajavat presidentti Donald Trumpin neuvonantaja John Bolton ja ulkoministeri Mike Pompeo.
Yhdysvallat on reagoinut voimakkaasti kokemaansa uhkaan. Persianlahdelle on lähetetty lentotukialus, pommikoneita ja ilmatorjuntaohjusjärjestelmä.
Persianlahdella ruuhkaa, Yhdysvallat lähettää lisää kalustoa
Epäileviä ääniä
Monet tahot eivät jaa Pentagonin huolta, lehti kertoo. Esimerkiksi monet eurooppalaiset ja irakilaiset tiedusteluvirkailijat ovat epäileväisiä.
Myös kongressin molemmat puolueet suhtautuvat Pentagonin reaktioon varauksella, kertoo The NewYork Times. Varauksellisuutta kasvattaa se, ettei Pentagon ole näyttänyt kuvia kongressin edustajille.
Epäilijät muistuttavat, että vaikka kuvat pitäisivät paikkansa, se ei silti tarkoita, että Iran olisi valmistautumassa hyökkäykseen. Yhdysvallat on viime aikoina tiukentanut Iranin-politiikkaansa niin paljon, että Iranilla on itselläänkin aihetta tehostaa puolustusvalmiuttaan.
Viime viikolla tapahtunut isku kauppalaivoja vastaan Arabiemiraattien rannikolla kasvattaa hämmennystä, sillä vieläkään ei ole julkisuuteen kerrottu, millainen isku täsmälleen ottaen oli.
Saudi-Arabia: Tankkerimme joutuivat sabotaasin kohteiksi – Alkaako Persianlahdella vastaisku?
Valkoisen talon on määrä antaa lähiaikoina lisätietoa kongressin johtohenkilöille.
Edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi painotti tänään, ettei Trumpin hallinnolla ole kongressin antamaa lupaa ryhtyä sotatoimiin Irania vastaan.
Presidentti Trumpilta kysyttiin tänään, onko maa lähdössä sotaan. Trump vastasi, että "toivottavasti ei".
Lue lisää: