Australiassa äänestetään lauantaina parlamenttivaaleissa, joissa ilmastonmuutos on noussut kampanjoinnin polttavaksi puheenaiheeksi. Perinteisesti Australian vaalikeskustelua on hallinnut talous ja etenkin verotusta koskevat linjaukset, mutta poikkeuksellisen kuuman ja kuivan vuoden jälkeen myös ilmastopolitiikasta on tullut keskeinen vaaliteema.
Kyselyjen perusteella vaaleista on tulossa erittäin tiukat, sillä oppositiossa olevan työväenpuolueen etumatka on kaventunut vaalipäivän lähestyessä. Viimeisissä kyselyissä työväenpuolue saa 51,5 prosentin kannatuksen, kun hallituksessa istuvia konservatiiveja kannattaa 48,5 prosenttia vastaajista. Konservatiivit ovat olleet vallassa vuodesta 2013 lähtien.
Työväenpuolueen johtaja Bill Shorten myönsi olevansa hermostunut tärkeästä päivästä.
– Mutta luotan siihen, että olemme tehneet kotiläksyt.
– Tästä tulee tiukin vaali, mitä olemme nähneet moneen, moneen vuoteen, ennakoi pääministeri Scott Morrison pitäessään viimeistä kampanjapuhettaan Queenslandin osavaltiossa.
Keskustavasemmistolainen työväenpuolue on esittänyt hallitusta kunnianhimoisempia päästövähennyksiä ja kohdistanut enemmän huomiota uusiutuvaan energiaan, mutta puolue on hallituksen tavoin huolissaan siitä, miten muutokset vaikuttavat paljon hiiltä käyttävään maan teollisuuteen.
Etenkin maanviljelijät ovat kärsineet kuluneen vuoden kuivuudesta ja vaativat poliitikoilta toimia kotimaisen ruoantuotannon turvaamiseksi.
Kiinan vaikutusvalta huolenaihe
Yhdysvallat on Australialle tärkeä liittolaismaa. Samaan aikaan Australian talous on vahvasti riippuvainen Kiinasta: miltei kolmannes viennistä suuntautuu Kiinaan. Australiassa on iso kiinalaisvähemmistö, ja viime vuosina Kiinan poliittisesta vaikutusvallasta on tullut kasvava huolenaihe.
Australian hallitus on hiljattain kiristänyt ulkomaista vaikuttamista ja vaalirahoitusta koskevia lakeja sen jälkeen kun on käynyt ilmi, että kiinalaistaustaiset miljonäärit olivat rahoittaneet avokätisesti Australian isoja puolueita. Hallitus on myös estänyt kiinalaisyhtiö Huaweilta pääsyn maan 5g-verkkojen rakentamiseen turvallisuushuolien takia.
Australiassa äänestäminen on pakollista, mikä on johtanut korkeaan äänestysprosenttiin. Viime vaaleissa äänestysaktiivisuus oli 95 prosenttia.
Vaalihuoneistot avautuvat aamukahdeksalta ja tulosten odotetaan selviävän lauantai-iltana. Ensimmäisten ovensuukyselyjen tuloksia odotetaan iltapäivällä Suomen aikaa.