Yhdysvalloissa samalla laukkaradalla on kuollut jo 24 hevosta sitten joulukuun lopun.
Tuorein tapaus on 3-vuotias ruuna, joka kaatui harjoituksissa perjantaina ja jouduttiin lopettamaan, raportoi uutistoimisto AP.
Onnettomuudet ovat tapahtuneet Santa Anitan laukkaradalla Kaliforniassa. Radan omistaa yhtiö nimeltä The Stronach Group.
Perjantaina myös toisella yhtiön radalla Marylandin Baltimoressa kuoli 3-vuotias tamma. Se kaatui juuri päästyään yli maalilinjan.
Molemmille hevosille on määrä tehdä ruumiinavaus.
Edellisen kerran hevonen kuoli Santa Anitan radalla maaliskuun lopussa. Viime joulukuun 26. päivästä lähtien radalla on kertynyt jo 24 kuolemantapausta. Se on herättänyt monien tahojen mielenkiinnon ja kiinnittänyt huomiota eläinten terveyteen ja turvallisuuteen.
Poliitikotkin kommentoineet tapauksia
Los Angeles Timesin mukaan Santa Anitan tapauksia selvittää neljä täyspäiväistä laukkakisojen turvallisuudesta vastaavan lautakunnan tutkijaa. Myös Los Angelesin piirikunnan syyttäjä on perustamassa ryhmän tutkimaan kuolemia.
Myös poliitikot ovat heränneet, heistä nimekkäimpänä kalifornialaissenaattori Dianne Feinstein, joka on vaatinut radan toiminnan keskeyttämistä tutkinnan ajaksi.
Eläinsuojelujärjestö Peta on kritisoinut molempia kuolemantapauksia.
Ratoja tutkittu, säätä syytetty
CBS2-kanavan mukaan Santa Anitan radalla kuoli viime vuonna 36 hevosta. Lähtöä kohti laskettuna lukema oli suurempi kuin Yhdysvaltain radoilla keskimäärin.
Los Angeles Timesin mukaan on epäselvää, löytyykö Santa Anitan nousseille kuolemantapausmäärille koskaan lopullista vastausta. Rataa pyörittävä yhtiö on tutkinut ratojansa löytääkseen syyn korkeille kuolinluvuille, mutta mitään epänormaalia ei ole löytynyt.
Kuolemista on syytetty myös säätä.
National Geographicin mukaan useimmat Santa Anitan hevosten kuolemantapauksista ovat liittyneet raajoihin kohdistuviin vammoihin.
Viime vuonna kuoli lähes 500 hevosta
Yhteensä Yhdysvaltain laukkaradoilla kuoli viime vuonna lähes 500 hevosta, keskimäärin lähes kymmenen hevosta viikossa, New York Times havainnollistaa.
Lehden mukaan alan uudistamista vaativat pitävät lääkkkeiden käytön sääntelyä pidetään tärkeänä, sillä lääkkeiden avulla hevoset juokevat luonnottoman lujaa. Niiden avulla voidaan myös peittää eläimen kipua.
Lääkkeiden käyttöä on kritisoinut myös Peta.
Santa Anitan rata on kevään aikana suljettu määräajaksi kahdesti kuolemantapausten vuoksi ja toimintatapoja on muutettu. Myös lajin sisällä on tehty esityksiä toimintatapojen muuttamiseksi.
Kuolemantapaukset eivät kuitenkaan ole tehneet hyvää lajin imagolle.
Kielteinen julkisuus huolestuttaa lajin ammattilaisia
New York Timesin mukaan kuolemantapausten tuoma kielteinen julkisuus ja yleisön kriittiset asenteet huolestuttavat hevosten kasvattajia.
Kentuckylainen kasvattaja Walker Hancock sanoi New York Timesille pelkäävänsä, että laukkakisat elävät laina-ajalla.
– Tämä ei ole kestävä tapa. Yleisön käsitystä on kyettävä muuttamaan ja siistittävä tätä lajia, jos aiomme selviytyä, Hancock kommentoi lehdelle.