Yhdysvallat ja Kanada ilmoittivat perjantaina, että ne ovat päässeet sopuun Yhdysvaltoihin tuotavan kanadalaisen teräksen ja alumiinin tuontitullien poistamisesta.
Sopimuksen myötä Yhdysvallat poistaa tuontitullit metalleilta kahden vuorokauden kuluessa. Vastineeksi Kanada luopuu yhdysvaltalaisia tuotteita kuten lihaa ja viskiä koskevista tuontitulleista.
Samalla maat kertoivat, että ne työskentelevät estääkseen halvan teräksen ja alumiinin tuonnin Pohjois-Amerikkaan. Kiinaa on pitkään syytetty valtion tukemien metallien puskemisesta maailmanmarkkinoille ja hintojen polkemisesta.
Yhdysvaltojen odotetaan pian tekevän samanlaisen sopimuksen Meksikon kanssa.
Yhdysvallat asetti viime vuonna Kanadasta ja Meksikosta tuotavalle teräkselle 25 prosentin ja alumiinille 10 prosentin tuontitullit.
Näitä metallien tullimaksuja on pidetty merkittävän esteenä uudelle kolmikantaiselle kauppasopimukselle, jonka on tarkoitus korvata 25 vuotta vanha vapaakauppasopimus Nafta.
Aiemmin perjantaina Valkoinen talo sanoi, että presidentti Donald Trump lykkää jopa puolella vuodella päätöstä ulkomaisille autoille mahdollisesti asetettavista tuontitulleista. Toteutuessaan nämä tullit iskisivät varsinkin Euroopan ja Japanin autoteollisuuteen.
Lue myös:
Kanada seuraa EU:ta – aikoo valittaa WTO:hon USA:n asettamista tulleista