Saara Aalto on päässyt jatkoon X Factor -laulukilpailussa. Tuloslähetyksessä Saara Aallon jatko paljastettiin toisena.
Lauantaisessa lähetyksessä Aalto lauloi Titanic-elokuvan tunnuskappaleen My Heart Will Go On.
Viikko toisensa jälkeen Aalto on kerännyt kehuja kilpailun tuomareilta. Simon Cowell on erityisesti sanonut pitävänsä Aallon omintakeisuudesta.
Myös YouTubessa Saara Aallon esiintymiset ovat keränneet ennätysmäisiä katsojalukuja verrattuna muihin kisan esiintyjiin.

Jatkopaikan selvittyä Saara Aalto viestitti Twitterissä tuntemuksiaan lähettämällä sinne punaisen sydämen.
Tuloslähetyksen lopuksi arvottiin seuraavan viikon teemaksi "Louis loves". Luvassa on siis tuomari Louis Walshin rakastamaa musiikki. Walsh kertoi sen tarkoittavan musiikkia hänen kotimaastaan Irlannista.
– Siitä tulee mielenkiintoista, kommentoi Saara Aalto ensi viikon teemaa.
Myöhemmin illlalla Aalto kiitteli Twitter-viestissään häntä äänestäneitä ja kertoi, että ensi viikolla luvassa olisi kaksi laulua.
Ennen sunnuntai-illan tuloslähetystä Saara Aalto oli kertonut Twitter-viestissään olevansa hermostunut illasta.
Sunnuntaina pari tuntia ennen tuloslähetystä Aalto julkaisi Twitterissä kuvan, jonka yhteydessä hän kiritti fanejaan äänestämään ja pitämään hänet mukana kilpailussa.
Lisätty klo 22:44 Saara Aallon twiitti.
Lisätty 23:02 seuraavan viikon teema.
Lisätty 23:51 Simon Cowellin twitti äänestysprosenteista. Poistettu 02:15, koska kyseessä ei ollut aito Twitter-tili.
Lisätty 01:18 Saara Aallon twiitti.