Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 113733

Tinder-turisti etsii rakkautta ympäri Suomea: "Se on aika raadollista touhua"

$
0
0

Match. Viikonlopuksi on sovittu treffit. Mies vaikuttaa kaikin puolin lupaavalta. Hän on pitkä ja urheilullinen. Hurmaava hymy yltää silmiin saakka. Kaiken kukkuraksi keskustelu luistaa hyvin, puhelimessa ja viesteissä. Odotukset ovat korkealla.

Kun perjantai vihdoin koittaa, mies osoittaa olevansa kaikkea sitä – jopa enemmän kuin Heidi on uskaltanut toivoa. Lopuksi suudellaan ja todetaan, että kipinä on syttynyt molemmin puolin. Uudet treffit sovitaan seuraavalle päivälle.

Sinne mies ei kuitenkaan ikinä saavu. Hän on kadonnut kuin tuhka tuuleen.

Treffejä kotipaikkakunnan ulkopuolella

Heidi, 33, liittyi Tinderiin muutama vuosi sitten. Sovellus on tuonut elämään paljon uusia tuttavuuksia, osa pidempiaikaisia, osa olisi saanut jäädä jututtamatta.

– Liityin lähinnä sen takia, että kotikaupungissa ei löytynyt sellaista seuraa, jota olisin halunnut. Kokeilunhalua oli, että voisiko täältä löytyä kumppani.

Alku ei ollut lupaava. Käyttäjiä oli 160 kilometrin maksimialueella vain vähän, ja kiinnostavia treffikumppaneita vielä vähemmän. Seuraa on kuitenkin löytynyt. Kommunikointi on edennyt viestittelyn asteelle useamman kymmenen miehen kanssa.

Ehkä joka neljännellä tai viidennellä lukee, että vain hauskanpitoon tai en etsi vakavaa. Heidi

– Aika monen kanssa olen kirjoitellut. Hyvin äkkiä, jos ei tule vastakaikua puolin tai toisin, juttu lopahtaa. Se on aika raadollista touhua.

Heidi on tavannut kasvokkain kymmenkunta Tinderissä tapaamaansa miestä, lähes kaikki ovat kotipaikkakunnan ulkopuolelta.

– Aika rohkeasti olen lähtenyt tapaamaan muillekin paikkakunnille. Harvemmin kotipaikkakunnallani tapasinkaan ketään, Heidi kertoo.

Suurin osa tavatuista miehistä on ollut Heidin mukaan hyviä tyyppejä, mutta se jokin on vain jäänyt puuttumaan. Muutamista on tullut kavereita.

– Ihan normaaleja ihmisiä ovat olleet pääsääntöisesti. Ei ole vain klikannut sen enempää.

– Sammakoitakin on mahtunut joukkoon, hän kertoo ja muistot alkavat jo naurattaa.

Pohjoisen puheliaat pojat ja etelän yhden illan jutut

Heidi on huomannut yhden ison eron pohjoisen ja etelän Tinder-käyttäjien keskuudessa: pohjoisen pojat puhuvat enemmän.

– Etelässä taas on paljon pohjoisesta muuttaneita, Heidi kertoo nauraen.

– Jotenkin tuntuu, että etelässä on enemmän sellaisia tyyppejä, jotka raaemmalla kädellä raakkaavat ihmisiä pois. Sanovat, että etsivät sitä tiettyä tyyppiä, mutta etsivätkin yhden illan juttua.

Tinder käyttäjä
Tinderissä etsitään lyhytaikaista seuraa ja sitä oikeaa.Julia Sieppi / Yle

Yleinen oletus on se, että varatut ihmiset etsivät Tinderistä seuraa vain petipuuhat mielessään. Heidin mukaan oletus ei ole aivan väärä.

– Niitä on aika paljon, ainakin miehissä. Ehkä joka neljännellä tai viidennellä lukee, että vain hauskanpitoon tai en etsi vakavaa. Lisäksi saatetaan etsiä salaseuraa.

Deittisovelluksen imu hälvenee ja nousee välillä uudestaan pintaan. Tällä hetkellä Heidi ei metsästä uusia matcheja, sillä kiikarissa on jo itselle sopiva tyyppi.

– Nyt on ehkä vähän sellainen ähky. Monesti olen miettinyt, että poistanko koko sovelluksen, mutta sitten aina joku saattaa yllättää.

Huonoja kokemuksia ei kannata jäädä vatvomaan

Rehellisyys. Sitä Heidi ei vaadi ainoastaan treffikumppaneiltaan, vaan myös itseltään.

– Haluan antaa mahdollisimman rehellisen kuvan. Olen kertonut siellä jonkin verran, että mitä teen työkseni tai mikä olen koulutukseltani. Lisäksi olen kertonut vähän siitä, millainen tyyppi olen ja mitä harrastan.

Jotkut tyypit jäävät ärsyttämään pitkäksi aikaa. Syynä on juurikin alussa esitetty esimerkkitapaus – on annettu ymmärtää, että kiinnostus on ollut molemminpuolista.

Aina pitää uskoa rakkauteen. Heidi

– On sanottu, että etsitään jotakin tietynlaista ja kun on nähty, niin sitten ei vaivauduta sanomaan, ettei kiinnosta. Todetaan vain, että katsellaan tässä. Nykyisin se katsellaan tässä tarkoittaa, ettei kiinnosta. Sitä ei sanota suoraan, Heidi tietää.

Heidin mukaan monista Tinder-käyttäjistä ei saa millään irti sitä, millaista ihmistä Tinderistä lopulta ollaan hakemassa.

– Ihmiset eivät tunne itseään. Ei voida sanoa edes, että millainen tyyppi itselle sopisi.

Heidin mielestä huonoja kokemuksia ei kannata jäädä vatvomaan. Kyynistymisestäkään ei ole apua.

– Toki jos tapasi monta peräkkäin, eikä niistä sitten tullutkaan mitään, jäi miettimään, että johtuuko se minusta. Mutta no, aina ei vain kolahda, eikä sille sitten voi mitään.

"Aina pitää uskoa rakkauteen"

Tinderissä on myös hyvät puolensa. Väittämän puolesta puhuu se, että useat Heidin ystävistä ovat löytäneet sovelluksen kautta elämänkumppanin.

– Tinder on nykyajan nettideittipaikka. Ei tarvitse hirveän pitkää esitelmää itsestä pitää.

– Aina ajattelee, että olisi mukavampaa tavata ihminen livenä, mutta kun se on vain nykypäivää, että hänet voi tavata verkossa. Tavallaan uskoa on, että sieltäkin voi löytää hyvän tyypin, Heidi toteaa.

Hän pohtii, tuleeko ihmisille arkipäivää siitä, että sovelluksesta selataan itselle seuraava kahvikumppani. Onkin hyvä kysymys, uskaltavatko ihmiset enää tutustua tai tehdä aloitetta muuten kuin elektroniikan välityksellä.

– Olisivatko ihmiset nykyään niin rohkeita, että he uskaltavat vaikka kaupan kassalla heittää: "Hei näytät hyvältä, lähdetäänkö kahville?", Heidi pyörittelee.

Sammakoitakin on mahtunut joukkoon. Heidi

Heidi myöntää, että hänen oma rohkeutensa ei riittäisi todennäköisesti moiseen.

– Ehkä odottaisin, että joku tekisi minulle niin, hän toteaa nauraen.

Vaikka rakkaus ja sen tavoitteleminen ovat osoittaneet vuosien mittaan raa’atkin kasvonsa, Heidi uskoo rakkauteen.

– Aina pitää uskoa rakkauteen. Jopa kyynisimmät kaveritkin, joille miehen löytäminen on ollut samantekevää, ovat löytäneet miehen. Ei sitä ikinä tiedä mistä sen löytää.

Heidi myöntää, ettei hän halua olla ikuisesti yksin.

– Elämä on kuitenkin kiva jakaa jonkun kanssa.

Haastateltavan nimi on muutettu.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 113733

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>