Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 113733

Kotkassa varhain lauantaiaamuna kuolonkolari valtatie 15:llä

$
0
0

Varhain lauantaiaamuna Kotkassa sattui liikenneonnettomuus, jossa yksi matkustaja menehtyi pakettiauton suistuttua ojaan. Onnettomuus tapahtui aamulla hieman puoli kahdeksan jälkeen valtatie 15:llä. Uhri oli syntynyt vuonna 1972. Auton kuljettaja ja kaksi muuta matkustajaa loukkaantuivat.

Pakettiauto oli ollut tulossa Kotkan suunnasta ja suistunut kulkusuunnassa vasemmalla puolella sijaitsevaan ojaan. Tapahtumapaikka sijaitsee loivasti kaartuvassa mutkassa valtatie 15:llä Juurikorvenristeyksestä hieman alle kilometrin pohjoiseen.

Vuonna 1984 syntyneen kuljettajan ajama pakettiauto oli suistunut jälkien perusteella oikea kylki edellä tieltä ulos vasemmalle. Siitä auto oli ottanut keulan kautta voimakkaan kimmokkeen päätyen lopulta tien penkalle keulan osoittaessa Kotkan suuntaan. Tie onnettomuuspaikalla oli erittäin jäinen.

Pakettiauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta.

Liikenne jouduttiin onnettomuuspaikalla pysäyttämään kokonaan pelastus- ja raivaustöiden vuoksi noin puoleksi tunniksi. Pelastuslaitoksen yksiköt ohjasivat liikennettä toista ajokaistaa käyttäen. Onnettomuudesta ei aiheutunut liikenteelle kuitenkaan mainittavia häiriöitä.

Juttua täydennetty 3.12.2016 klo 14:45


Viewing all articles
Browse latest Browse all 113733

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>