Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 116078

Game of Thrones -tähti sairastui koronaan

$
0
0

Norjalainen näyttelijä Kristofer Hivju kertoo sairastuneensa koronavirukseen. Hivju kirjoitti Instagram-tilillään, että hänet on testattu positiiviseksi ja hän on perheineen kotikaranteenissa Norjassa.

Hivju kertoo kaikkien olevan hyvävointisia. Hän sanoo, että hänellä on vain lieviä flunssaoireita, mutta muistuttaa, että on monia, joille riski on paljon suurempi. Hivju vetoaa ihmisiin, jotta he pesisivät kätensä ja tekisivät kaikkensa, jottei virus leviäisi.

Hivju tunnetaan ennen kaikkea roolistaan Game of Thrones -sarjan Tormund Giantsbanena.

Myös brittiläinen näyttelijä ja muusikko Idris Elba kertoo Twitter-videossa, että hänen on testeissä todettu saaneen koronavirustartunta. Elban mukaan hänellä ei ole mitään oireita, mutta olleensa karanteenissa siitä saakka kun kuuli altistuneensa koronalle.

Sen sijaan Australiassa koronavirukseen sairastunut yhdysvaltalainen näyttelijä Tom Hanks ja hänen näyttelijävaimonsa Rita Wilson ovat jo päässeet sairaalahoidosta. He kuitenkin jäävät vielä muutamiksi päiviksi Australiaan kotikaranteeniin.

Lue myös:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Koronavirus ei valikoi uhrejaan: poliitikkoja, Hollywood-kermaa, urheilutähtiä – ainakin heidän tiedetään sairastuneen


Viewing all articles
Browse latest Browse all 116078

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>