Ulkoliikunta-alueen parkkipaikka on lähes täysi perjantaina aamulla kello 10.00, kun Heidi Vanhala saapuu lastensa Mikaelin, Minean, Helmin ja Milon kanssa Kokkolan suunnistajien järjestämille omatoimirasteille.
Omatoimisuunnistuksessa kartan saa ostaa netistä ja tulostaa omalla tulostimella. Ratamestari on merkinnyt radat maastoon.
– Tässä omatoimisessa suunnistamisessa on hyvää se vapaus, kun voi tulla milloin haluaa. Ei tarvitse koskaan tulla huonolla säällä, Heidi Vanhala kertoo.
Koronakevään aikaisen omatoimisuunnistuksen suosio on yllättänyt järjestäjät.
Osallistujamäärä on ollut viikottain samaa luokkaa tai jopa suurempi kuin ennen koronaa järjestetyillä ohjatuilla rasteilla.
– Suosio on kyllä yllättynyt, mutta tämähän on liikuntasuoritus, jonka voi tehdä täysin ilman lähikontakteja. Kartan voi tilata sähköpostiin ja radalle voi tulla omaan aikaan, kertoo Kokkolan Suunnistajien ratamestari Eero Viitasaari.
Uusi tuottava laji
Suomen Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Ilomäen mukaan tilastotietoa ei ole siitä, miten paljon suunnistaminen on lisääntynyt.
Liittoon on tullut kuitenkin viestiä kentältä, että monessa paikassa omatoimisuunnistamisen suosio on nyt laajempaa kuin perinteisen kuntosuunnistuksen.
– Esimerkiksi Helsingissä ja Turussa karttojen myynti on huomattavasti suurempaa kuin menneinä vuosina. Ja joillakin pienillä paikkakunnilla karttoja oli myyty toukokuun alkuun mennessä enemmän kuin koko kautena yhtensä, Ilomäki sanoo.
Omatoimisuunnistamisen järjestäminen on seuralle suhteellisen helppoa verrattuna perinteisiin iltarasteihin.
Nyt merkitään rata maastoon ja laitetaan kartta myyntiin. Ei tarvita toimihenkilöitä ajanottoon, karttojen jakoon tai liikenteen ohjaamiseen.

Suunnistusliitto ei koordinoi omtoimisuunnistusta, mutta rastilippu.fi -sivulta voi ostaa karttoja useimmille radoille.
– Monet seurat viestivät, että omatoimiselle suunnistukselle on jatkossakin varmasti kysyntää, joten ei se varmaan kokonaan poistu. Ja miksi pitäisi palata entiseen normaaliin, jos olemme löytäneet uuden tuottavan lajin perinteisten rastien rinnalle, Ilomäki sanoo.
Vaikea, keskivaikea ja helppo rata
Kokkolan Suunnistajat suunnittelevat joka viikko kolme eri ratavaihtoehtoa: vaikean, keskivaikean ja helpon. Kukin käyttäjä voi niistä valita omaan käyttöönsä sopivan.
– Me seurataaan nyt tätä helpointa rataa ja opetellaan käyttämään karttaa. Jospa myös kuusivuotias Minea oppisi kartanlukua, Heidi Vanhala sanoo.
Helppo suunnistusrata kolmisen kilometriä pitkä ja rastit ovat molemmin puoli tuttua lenkkipolkua.
– Ratojen suunnittelu on lähtenyt siitä, että lyhimmät radat ovat ihan helppoja. Kun ratojen pituus kasvaa, myös vaikeusaste kohoaa. Kun kyse on kuntosuunnistuksesta, se pitää huomioida, ratamestari Eero Viitasaari sanoo.

Kerro kaverille minne menet
Vanhalan perhe on tottunut liikkumaan metsässä, siitä syystä mukana on myös turvavälineitä.
–On meillä kompassi ja kännykkä ihan varalta, Heidi Vanhala kertoo.
Suunnistuksen järjestäjät suosittelevat ottamaan mukaan kännykän, sillä kartassa on aina ratamestarin puhelinnumero. Ratamestari voi tarvittaessa opastaa tai tulla jopa hakemaan suunnistajan pois maastosta, jos tämä eksyy..
– Kaverille kannattaa kertoa milloin on menossa metsään ja miten tulee pois, Viitasaari opastaa.
Kännykkään voi myös ladata 112-sovelluksen. Sillä on mahdollista pyytää apua, jos sattuu loukkaamaan itsensä tai tulee esimerkiksi sairaskohtaus.
– Joskus on pitänyt hakea joku eksynyt suunnistaja metsästä, Viitasaari muistaa.
Kaupunkiympäristössä liikuttaessa eksymisen vaara on pieni, koska tuulimyllyt ja tehtaan piiput näkyvät koko ajan ja suunnistaja voi paikallistaa itsensä niiden avulla.
Leppoisaa yhdessäoloa.
Omatoimisuunnistus ilman aikaa ottavaa kelloa koko perheen kanssa on leppoisaa ulkoilua
Välillä ihmetellään yhdessä, kun palokärki koputtaa metallista lampun suojusta tai leppälintu laulaa.
– Oon nähnyt lintuja, sanoo Helmi Vanhala.
Vahalan perhe käy tällä hetkellä joka viikko omatoimisesti metsässä suunnistamassa, mutta ajatukset siintävät jo siihen hetkeen, kun tilanne koronan jälkeen normalisoituu.
– Kyllä minua kiehtoo tässä myös ajanotto ja kilpailu, sanoo Heidi Vanhala.
Mutta ennen kuin koronan aiheuttamat rajoitukset puretaan, on tyytyminen omatoimiseen suunnistamiseen, josta löytyy myös ilon aihetta.
– On hauskaa kun tulee hyvä aamulenkki ja hyvä mieli, kuusivuotias Minea Vanhala toteaa.