Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 116140

Obama sotki Trumpin suunnitelmia öljynporauskiellolla

$
0
0

Mielipiteet öljynetsinnästä pohjoisessa ovat muuttuneet Yhdysvalloissa. Vielä pari vuotta sitten öljynporauksia Alaskan pohjoisilla merialueilla pidettiin väistämättömänä. Nykyisin enää harva uskoo niiden toteutuvan.

Presidentti Barack Obama kertoi myöhään tiistai-iltana asettaneensa öljynporauskiellon Tšuktšimerelle ja Beaufortinmerelle sekä Atlantilla Yhdysvaltain itärannikon edustalla sijiaitsevalle kaistaleelle, joka ulottuu Massachusettsista Virginiaan.

Suurimmat vaikutukset ovat pohjoisessa. Kielto estää öljynporaukset yli 460 000 neliökilometrin eli puolitoista kertaa Suomen pinta-alan kokoisella merialueella Tšuktšimerellä ja Beaufortinmerellä.

Kartta

Myös Kanadan hallitus kertoi kieltävänsä poraukset omilla arktisilla merialueillaan ainakin viideksi vuodeksi.

Syynä huoli ympäristöstä ja korkeat kustannukset

Obama käytti valtaoikeuksia, jotka vuonna 1953 säädetty laki Yhdysvaltain presidentille antaa.

Kiellon kaksi tärkeintä perustetta ovat ympäristöriskit ja raha. Poraaminen pohjoisessa on vaikeaa ja öljyonnettomuudella voisi olla vakavia vaikutuksia koko maapallolle.

Poraaminen on kallista. Tšuktšimerellä ja Beaufortinmerellä tilanne on sama kuin Barentsinmerellä, minne Norja myönsi tänä kesänä lupia öljynetsintään. Yksikään öljy-yhtiö ei ole vielä aloittanut koeporauksia siellä.

jäämeren satama
Arktisten alueiden öljynetsintä keskittyy tällä hetkellä Venäjän Petšoranmelle ja Karanmerelle. Niiden lähin ulkomainen satama on Kirkkoniemessä.Mika Hentunen / Yle

– Barentsin suunnitelmat tehtiin aikana, jolloin öljyn hinta oli yli sadassa dollarissa barrelilta. Nyt se on pyörinyt 50 dollarin hujakoilla, hankkeita läheltä seuraava Independent Barents Observer -lehden toimittaja Thomas Nilsen sanoi Ylen Maailmanpolitiikan arkipäivää -lähetyksessä.

"Lakia hyvin vaikea muuttaa"

Vaikeuksista huolimatta Yhdysvaltain öljyteollisuus näkee pohjoisessa yhä suuria mahdollisuuksia. Yhdessä muiden Obaman ympäristöpolitiikan vastustajien kanssa se toivoo, että tuleva presidentti Donald Trump ryhtyy kumoamaan kieltoa oikeusteitse.

Samalla kongressi saa alkuvuodesta lakialoitteen kiellon purkamiseksi.

Obaman lainopilliset avustajat uskovat New York Timesin mukaan, ettei kieltoa voi enää kumota. Moni amerikkalaisasiantuntija pitää sitä mahdollisena. Kumoaminen veisi joka tapauksessa useita vuosia.

– Lakia on hyvin vaikea muuttaa. Trumpin valtaoikeudet presidenttinä eivät siihen riitä, öljynporauksia vastustavan Greenpeacen Arktis-vastaava Laura Meller arvioi.

Petšoranmeri tuttu Tillersonille

Obaman kiellon myötä öljynetsintä arktisilla alueilla keskittyy todennäköisesti nykyistä enemmän Venäjälle Petšoranmerelle ja Karanmerelle. Se lisäisi kiinnostusta myös muun muassa Norjan Kirkkoniemeen, joka on noiden merialueiden lähin ulkomainen satama.

Venäjällä kehitystä ovat hidastaneet öljynhinnan lisäksi Ukrainan sodan takia asetetut pakotteet. Gazprom etsi vuosikausia öljyä Štokmanin kentällä Barentsinmerellä, mutta hautasi hankkeen viime vuonna.

laiva satamassa
Kirkkoniemi toivoo nousevansa tärkeäksi huoltosatamaksi Jäämerellä.Mika Hentunen / Yle

Trump on nimittänyt ulkoministeriksi öljy-yhtiö Exxonin johtajan Rex Tillersonin. Hän on tunnettu henkilö arktisilla alueilla, sillä Exxon on tehnyt yhteistyötä venäläisen Rosneftin kanssa Petšoranmerellä ja Karanmerellä.

Yhdysvaltain senaatin on vielä vahvistettava Tillersonin valinta. Mikäli hänestä tulee ulkoministeri, Yhdysvaltain pakotepolitiikkaan saattaa tulla muutoksia.

Ulkoministerin valinnasta riippumatta Trumpin hallinnon odotetaan pitävän esillä arktisia asioita ja etsivän sopua venäläisten kanssa.

– Meidän tulisi yrittää tiivistää yhteistyötä venäläisten kanssa sen sijaan, että lyömme toisiamme. Se olisi parasta paitsi talouden, myös ympäristönsuojelun kannalta, norjalaisen laivanvarustaja Henriksen Shippingin johtaja Arve Henriksen sanoo.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 116140

Trending Articles