Matin koko omaisuus mahtuu reppuun: kolme Roope-setä-taskukirjaa, paita, deodorantti, kaksi tulitikkuaskia, kirjastokortti ja yksi pari uusia sukkia.
36-vuotias Matti on ollut koditon neljän vuoden ajan. Yönsä hän viettää milloin missäkin. Kadulla, ABC:llä, joskus tuttujen nurkissa ja välillä metsässäkin. Viime yö taittui putkassa Järvenpäässä, koska "ilolientä oli tullut otettua vähän liikaa".
Lämpötila on ulkona vielä plussan puolella. Matti hörppii mustaa kahvia ja kertoo pelkäävänsä, että talvesta tulee yhtä kylmä kuin edellisestä. Silloin hän nukkui muutaman hyisen yön yli 20 asteen pakkasessa metsässä ja melkein palellutti itsensä hengiltä.
– Sairaalassa sanoivat, että seuraavalla kerralla en enää selviä tai ainakin että joutuvat amputoimaan jalat, Matti sanoo.
Pelko on aiheellinen, sillä tunto ei viime talven jälkeen palannut jalkapohjiin.
Täksi yöksi Matti voi riisua kenkänsä, sillä yön hän nukkuu Alppilan kirkossa kodittomien hätämajoituksessa.
Yösija näyttää vaatimattomalta, mutta Matin sanojen mukaan se on todellista herkkua.
Makuualustan päällä on kertakäyttölakana, tyyny ja jalkopäässä paksu fleeceviltti. Metrin välein sijoiteltuja makuupaikkoja on kirkon aulan lattialla kolmekymmentä. Viime yönä näillä samoilla SPR:n lahjoittamilla alustoilla yöpyi 22 koditonta. Ensi viikolla patjat viedään Malmin seurakuntatalolle.
Seurakuntien marraskuun lopulla alkaneen kiertävän hätämajoituksen alkuperäisenä tarkoituksena oli tarjota yösija kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille kaiken sosiaaliturvan ulkopuolelle jääneille turvapaikanhakijoille.
Seuraavalla kerralla jos nukahdan kovaan pakkaseen, en enää selviä hengissä. Matti, asunnoton
Kirkkojen lattioille löysivät kuitenkin turvapaikanhakijoiden sijaan täkäläiset asunnottomat. Suurin osa heistä on Matin kaltaisia päihdeongelmaisia miehiä, joiden elämä on ollut solmussa ja horisontti kateissa jo vuosia.
Matin motto on elää päivä kerrallaan, mutta jos hän uskaltaisi uneksia, hän unelmoisi omasta asunnosta. Sellaisesta, johon mahtuisi iso mukava sänky ja siihen kasa pehmeitä tyynyjä.
– Ensin nukkuisin kaksi ja puoli vuorokautta putkeen. Vasta sitten miettisin, mitä seuraavaksi tekisin.
Vapaaehtoisten suuri määrä yllätti kirkon
Tilastojen mukaan pääkaupunkiseudulla on noin 5 500 asunnotonta, mutta luku on todennäköisesti suurempi. Tilastoissa näkyvät vain ne, jotka ovat ilmoittaneet kaupungin sosiaalitoimelle olevansa asunnottomia.
Valtaosalla asunnottomista tilanne ei ole lohduton. He ovat tilapäisesti kotia vailla olevia ihmisiä, jotka majailevat jonkin aikaa tuttujen tai sukulaisten luona.
Tässä pääsee auttamaan ihan konkreettisesti ja sivutuotteena tulee hyvä mieli. Maria Vuorjoki, vapaaehtoinen.
Omaa arkeaan autopilottiasetuksilla suorittaessaan on helppo unohtaa, että kaupungin kaduilla vaeltaa myös joukko ihmisiä, joilla ei ole sohvannurkkaa missään saati avaimia taskunpohjalla.
Kunnes sitten säikähtää yhtenä iltana biojätepussia viedessään, kun roskakatoksessa nukkuukin joku.
Vallilalainen Maria Vuorjoki havahtui asunnottomuuteen vuosi sitten talvella. Silloin uutisissa kerrottiin yönsä paukkupakkasissa telttaviritelmissä värjötelleistä romanikerjäläisistä, jotka oli käännytetty kaupungin yömajan ovelta Hietaniemestä. Vuorjoki sanoo, että ensimmäinen tunne oli ärsytys siitä, ettei asia voi mennä näin. Sitten heräsi halu auttaa.
Kun Vuorjoki kuuli, että kirkkojen hätämajoitukseen tarvitaan vapaaehtoisia, hän ilmoittautui mukaan. Niin teki yli 200 muutakin. Innokkaiden suuri määrä yllätti kirkon ja teki hankkeen ylipäänsä mahdolliseksi.
– Tässä pääsee auttamaan ihan konkreettisesti ja sivutuotteena tulee hyvä mieli, Vuorjoki sanoo.
Hän viettää vapaaehtoisena Alppilan kirkossa myös joulupäivän ja tapaninpäivän välisen yön. Yleensä vuorossa on kuusi vapaaehtoista. Ihan tavallisia kaupunkilaisia, joita yhdistää halu auttaa.
Vapaaehtoisten kaksi ja puoli tuntia kestävä työvuoro on alkanut iltakahdeksalta. Tehtävänä on laittaa nukkumapaikat kuntoon, keittää termarit täyteen kahvia ja valmistaa pinot voileipiä. Majoitukseen tulijat saavat syödä edamilla ja meetvurstilla päällystettyjä leipiä niin monta kuin haluavat. Mehu on sitä ätläkänmakeaa tiivistettä.
Kallion seurakunnan diakoni Maarit Van Santen on ohjeistanut vapaaehtoisia, että vapaaehtoiset eivät nipota, jos joku on ottanut mehua vahvempaa. Jos osaa muuten käyttäytyä, pieni tumu ei haittaa, mutta humaltua ei saa lisää. Siksi tulijoiden pullot, tänään yksi partavesikin, kerätään talteen.
Yksi miehistä ei suostu luopumaan kahdesta oluttölkistään ja palaa mieluummin juomiensa kanssa yön selkään.
Kylmä katu luo synkän kierteen
Suurin osa majoitukseen saapuneista syö nopeasti pöydän ääressä iltapalan ja menee sitten maate. Joku käy vessassa iltapesulla hammasharjan kanssa. Moni oikaisee samantien pitkälleen talvivaatteissaan. Yhdestä päivästä on taas selvitty.
Kaikkia ei nukuta. Viimeisenä sisään könynneen Janin mielestä iltapalaleipien päällä pitäisi olla Oivariinin sijaan ehtaa voita. Hän rääpii kahvin sekoittamiseen tarkoitetulla puutikulla levitettä pois leipien päältä.
– Varsinkin näin talvella tarvitsisin voita, kun kävelen tuolla kolmeakymmentä kilometriä päivässä, Jani sanoo.
Vuonna 1972 syntynyt Jani kertoo päätyneensä vankilaan ensimmäistä kertaa 1990-luvun lopulla, jolloin hän oli vimmainen häröilijä, jonka pinna napsahti vähän turhan ärhäkkäästi jos joku isompi kaveri tuli pullistelemaan. Sen jälkeen tuomioita on tullut melkein liukuhihnalla, mutta mitään haudanvakavaa ei miehen sanojen mukaann koskaan tapahtunut.
Janin mukaan kodittomuuden kierre menee näin: Kylmällä kadulla ei selviä ilman alkoholia, joka puolestaan vie helposti tappeluihin ja muihin laittomuuksiin. Sitten ollaan taas vankilassa. Vapauduttua on pakko käydä pitkäripaisen kautta, sillä kadulla paleltaa.
Mutta ehti Janikin aikoinaan elää hetken normaalia elämää, maalata työkseen hirsitaloja ja maksaa siitä saadulla palkalla laskuja. Janilla on mielessään ratkaisu siihen, miten elämä palautuisi normaaliksi.
– Jos joku nainen nappaisi mut tuolta kadulta ja ottaisi kotiinsa asumaan. Lopettaisin dokaamisen ja unohtaisin entiset elämät. Osaisin olla ihan hyvä mies jollekin gimmalle.
Ehkä vielä joskus.
Hätämajoitus on pelkkä laastari
Puoli yhdentoista jälkeen vapaaehtoiset ovat lähteneet koteihinsa nukkumaan, eikä yöpyjiä periaatteessa oteta enää sisään. Tietenkin ovi avataan, jos joku tarvitsee vielä yöpaikkaa.
Diakoni Van Santen ja Alppilan kirkon kahvilatyöntekijä Nishteman Ghaderi valvovat seitsemäntoista alustoilla makaavan kodittoman unta. Lasikulhossa on joulusuklaita, joita tarjottu myös kodittomille.
Kello kulkee hitaasti. Niin hitaasti kuin aina sellaisina öinä, jolloin on sinniteltävä hereillä.
Seurakunnat jatkavat hätämajoitusten järjestämistä ainakin tammikuun loppuun. Kukaan ei vielä tiedä, kuinka kylmä talvi tulee.
– Kaikki kirkon työntekijät, jotka ovat tässä mukana, ovat itse halunneet sitä. Onhan tämä enemmänkin tällainen laastariratkaisu kuin pysyvä järjestely, Van Santen sanoo.
Hän toivoo, että kaupungin päättäjät tajuaisivat, kuinka suuri ongelma asunnottomuus on. Hätämajoituksen järjestäminen on kaupungin tehtävä, mutta Hietaniemen palvelukeskuksessa eivät paikat ole riittäneet. Täyttä on myös Helsingin Diakonissalaitoksen marraskuussa kaupungin rahoilla ylläpitämillä Hermannin ja Munkkisaaren majoituspisteillä, joissa yöpyvät ovat pääasiassa Romanian tai Bulgarian asukkaita.
Seurakunnat jatkavat hätämajoitusten järjestämistä ainakin tammikuun loppuun. Kukaan ei vielä tiedä, kuinka kylmä talvi tulee.
Välillä kuorsauskonsertin keskeltä joku nousee ylös käymään vessassa ja juomaan mehua. Kolmen aikaan yöllä hereillä on useampikin kun yksi miehistä havahtuu unestaan ja alkaa mölistä. Pian tilanne rauhoittuu, kun mölisijä vaihtaa nukkumapaikkaa. Levolliseksi tunnelmaa ei voi kuvata. Nämä ihmiset ovat tottuneet nukkumaan koiranunta.
Ja taas koittaa uusi aamu
Aamuviideltä auringonnousuun on vielä melkein neljä ja puoli tuntia, mutta ensimmäiset ovat jo hereillä. He keräävät vähät kamppeensa ja lähtevät kohtaamaan uuden päivän. Ehkä heillä on kiire jonnekin. Kuudelta Van Santen sytyttää loputkin valot ja kiertää herättämässä myös viimeiset.
Koko yön valvonut Nishteman Ghaderi on keittänyt kahvia ja kantanut eilisillalta jääneet voileivät pöytään.
Mies, joka voisi partansa puolesta tehdä joulupukkikeikkaa, katsoo aamukahvia hakiessaan tuimasti yön mölyäjää ja ilmoittaa:
– Tuollaiset hörhöt voisi laittaa vaikka kellariin.
Yksi miehistä nostaa muovikassista parsakaalin ja alkaa napsia sen nuppuja aamupalakseen. Toinen haluaisi pummata tupakan. Joku kyselee, onko päihdetyötä tekevän Vihreän Keitaan kohtaamispaikka Sörnäisissä auki tänään.
– En mä tiedä, mulla on porttikielto, hänelle vastataan.
Pahalla tuulella herännyt nainen, jolla on jonkinlainen joulukoriste päässään, tekee itselleen tilaa pöytään sanomalla miehille "väistykää".
Muista sivussa istuva Matti on kaivanut repustaan Roope-sedän, jota selailee keskittyneesti syödessään meetvurstivoileipää.
Edessä oleva päivä kulkee luultavasti, miten ne tapaavat tehdä. Matti kävelee niin kauan kuin jaksaa ja menee sitten kirjastoon tietokoneelle. Hänellä on 44 Facebook-kaveria, joiden kuvia hän selailee ja joskus lähettää viestiäkin.
Päivä on samanlainen kuin edelliset myös siksi, että tänäänkään hän ei raaskinut pukea niitä uusia sukkia jalkaansa.
Jutun taustaksi on haastateltu myös Helsingin seurakuntayhtymän diakonian päällikkö Kirsi Rantalaa ja Vailla vakinaista asuntoa ry:n järjestösihteeri Vlada Petrovskajaa.