Vaikka joulu on samanlainen kuin se on aina ennenkin ollut, on kaikki silti toisin. Joulupöydässä on tyhjä tuoli.
Joulu on tapoja, tottumuksia, perinteitä. Ja monessa perheessä tänä vuonna uuden opettelua ja asioiden tekemistä eri tavalla kuin ennen.
– Jouluna on ollut yleensä aikaa läheisille, on tiettyjä tapoja ja traditioita, joihin liittyy aina tietyt ihmiset, ja jouluna me suomalaiset olemme antaneet tunteille tilaa. Jouluna on ilmaistu lahjoin, hyvin sanoin, halauksin ja aterioin sitä, ketkä kuuluvat yhteen, sanoo Etelä-Pohjanmaan perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja, pappi Eija Harmanen.
Jos mahdollista, Harmanen kehottaa antamaan tyhjäksi jääneen tuolin "olla ja näkyä". Ja edesmenneen läheisen olla läsnä.
– Jotain voi muistellakin yhteisestä joulusta. Tuoko se sitten kyyneleet vai hymyn – jouluun sopivat molemmat.
"Suru vie voimia, arvottaa ja kyseenalaistaa"
Eija Harmanen on ohjannut useita sururyhmiä läheisensä menettäneille ja tutkinut niiden työskentelyä väitöskirjassaan. Vuonna 2010 häneltä ilmestyi kirja Sydän täynnä kaipausta – sanoja surun keskelle (Lasten keskus ja Kirjapaja, 2013). Suru ennen ja nyt on sekä samanlaista että erilaista.
– Suomalaisessa surussa on mielestäni astuttu uudenlaiseen aikaan. Suru on hiukan näkyvämpää.
Jouluna on ilmaistu lahjoin, hyvin sanoin, halauksin ja aterioin sitä, ketkä kuuluvat yhteen. Eija Harmanen
Harmanen toteaa, että sotien jälkeen surun painolastia tuli meille niin paljon, että se koettiin välttämättömäksi kätkeä. Nyt on toisin. Suru saa olla kaikkea sitä, mitä keho, mieli ja tunteet sanovat.
– Nyt ajatellaan ja nähdään hyväksi, että surulle annetaan aikaa, sen annetaan viedä voimia, arvottaa ja kyseenalaistaa, järjestää elämää. Mutta edelleen näyttää siltä, että suru hidastaa elämää ja puhuttelee ihmistä syvältä. Siinä on kyyneleitä, kaipausta ja joskus epätoivoa sekä raivoakin, Harmanen sanoo.
Usein kuulee sanottavan, että ensimmäinen vuosi läheisen kuoleman jälkeen on vaikein. Ehkä näin on. Ainakin surussa on havaittu tihentymäpäiviä. Aikoja, jolloin kaipaus tulee taas näkyväksi ja olevaksi, vaikka arki muuten jo sujuisikin.
– Tulee syntymäpäivät, nimipäivät, sairastumisen päivä, luopumisen ja saaton päivät. Vuoden kierron läpi kun mennään, tehdään suuri sisäinen matka. Jokainen läpi eletty aika, arki ja juhla, vie surua eteenpäin. Vuosipäivää ei voi viettää ennen kuin vuosi on täynnä, Harmanen sanoo.
Eikä kaipaus lopu vuosipäivään. Se muuntuu vuosien mittaan ja kulkee mukana eri tavoin ja eri sävyisenä. Eija Harmanen nostaa esille sotaorvot, sotalapset ja sotilaiden lapset, joiden juurista on vaiettu viime aikoihin asti ja joiden koko elämä on ollut kaipausta.
– Siinä on jotain, mikä on syvällä ihmisen osassa ja juuri tämän ihmisen osassa. Mutta, että on lupa sitä surra, jäsentää ja saada sille tilaa, tukee ihmisen selviytymistä, Harmanen sanoo.
Kun muiden elämät menevät eteenpäin, eikä itse jaksa
Ensimmäinen joulu menetyksen jälkeen voi tuntua niin raskaalta, että tuttujen perinteiden noudattaminen on ylivoimaista. Eija Harmanen muistuttaa, että joulun ei tarvitse olla tapojen jatkumo, vaan asioita voi tehdä myös toisin. Joka joulu on uusi.
– Voi lähteä kyläilemään tai vaikka kutsua jonkun sille tyhjäksi jääneelle paikalle. Ei se ole muiston kadottamista.
Eija Harmasen mukaan meidän ei pitäisi niin paljon pelätä avun tarjoamista eikä pyytämistä. Jos lohdutetuksi tulemisen tarpeensa uskaltaisi näyttää, saattaisi olla, että tukea ja rohkaisua tarjottaisiinkin enemmän. Toisaalta:
– Se (tarve) voi myös olla pakko piilottaa, koska muiden elämä menee niin vauhdilla tai se on jotenkin niin hymyilevää, että sitä ei itse jaksa, hän sanoo.
Jokaisen suru on niin ainutkertainen, että toinen ei voikaan sitä ymmärtää, mutta voisi silti hidastaa vauhtia ja pysähtyä vierelle. Eija Harmanen
Ihan koko yhteiskunnassa olisi Harmasen mukaan kuitenkin paikallaan muistaa, että elämään kuuluu kuolemaa ja kaipausta, eikä niitä pitäisi olla tarpeen kätkeä muilta.
– Minusta saa olla niin, että jokaisen suru on niin ainutkertainen, että toinen ei voikaan sitä ymmärtää, mutta voisi silti hidastaa vauhtia ja pysähtyä vierelle.
Elämä jatkuu
Jossain perheessä sytytetään tänään kynttilä edesmenneen rakkaan muistolle. Jonkun juhla tuntuu yksinäiseltä perheen rikkouduttua ja lasten viettäessä juhlaa toisen vanhemman luona. Moni viettää pyhiä ilman aikuisia lapsiaan.
EIja Harmanen tietää, että poissaolijat ovat kuitenkin mielessä.
Joulu tarjoaa perinteitä ja tilaa kaipaukselle, mutta myös mahdollisuuden tehdä asioita toisin, nauraa ja nautiskella.
– Yhdessä juttelu on hyvää muistelua, mutta ei joulun tarvitse olla vain muistelua. Se on tätä päivää ja tätä hetkeä. Voi myös olla ihan rennosti ja elää sillä tavalla kuin me normaalistikin eletään. Uskon, että poismennyt antaa luvan siihen, että elämä jatkuu.