Viisihenkinen Båssarin perhe kasvoi puoli vuotta sitten vielä yhdellä perheenjäsenellä, kun heille tuli sijoituslapsi.
Aivan uusi kokemus uuden perheenjäsenen sijoittaminen ei vaasalaisperheelle ole, sillä viime vuonna heillä oli muutaman kuukauden ajan tyttö avohuollon sijoituksessa ja keväällä perheessä vieraili kerran kuussa tukilapsi. Tukilapset ovat yleensä varavanhemmillaan vain lyhyemmän jakson, lähinnä viikonlopun ajan.
– Tiedustelimme jo vuonna 2013 Vaasan kaupungilta, olisiko tällaiseen ryhtyminen mahdollista. Saimme tiedon että seuraavana keväänä pääsisimme aloittamaan sijaisvanhemmiksi ryhtyville pakollisen perehdytyskoulutuksen eli Pride-valmennuksen. Ennen sitä täytimme ja luovutimme meistä tarvittavat esitiedot. Koulutus kesti puolisen vuotta ja tapaamisia oli kerran kuussa, Anu ja Tom Båssar muistelevat.
Valmennuksen aikana keskusteltiin myös siitä, millaisia valmiuksia tai toiveita tulevilla sijaisvanhemmilla on. Båssarien tapauksessa esimerkiksi omien biologisten lasten määrä ja ikä olivat yksi huomioon otettava asia.
"Aivan riittävän hyvä koti"
Kun perheeseen tulee reilun vuoden ikäinen lapsi, on selvää että arjen rutiinit muuttuvat. Båssarien oma esikoinen oli jo siinä määrin vanhempi, että kaikki alkoi aivan alusta.
– Kun poika oli käytännössä vauvaikäinen niin häntä täytyi kantaa ja käydä leikkipuistoissa. Se oli sellainen kesän nopea kuntokuuri. Ja kesän lomat piti limittää niin, että saimme oltua hänen kanssaan kotona vuorotellen. Onneksi kaikki oli aika tuoreessa muistissa, kun oma nuorin poikamme on nyt eskari-ikäinen, Anu Båssar kertoo.
Pienenä perheeseen sijoitettu lapsi sai huomiota ja hoivaa myös vanhemmilta lapsilta. He ovat ottaneet uuden tulokkaan hyvin omakseen ja ymmärtävät, että poika on perheen pienin.
Ja kun perheessä on neljän lapsen lisäksi vielä yhteensä neljä koiraa ja kissaa, on selvää ettei aika kotona tule kenellekään pitkäksi.
Båssarit kertovat, että yksi kimmoke heidän hakeutumiselleen mukaan sijaisperhetoimintaan oli julkisuudessa vuonna 2012 paljon ollut 8-vuotiaan Eerikan tapaus.
– Olen aina jotenkin ajatellut, että ne perheet, jotka tällaiseen lähtee mukaan, ovat superperheitä. En pitänyt meitä sellaisena, vaan enemmänkin liian tavallisena ja vaatimattomana. Mutta sitten just tämän Eerikan tapauksen myötä puheeksi nousi myös se, miten sijoitusvanhempia pitäisi olla enemmän. Toisaalta, jos nyt ajattelen meidän kotia, niin on tämä aivan riittävän hyvä koti, vaikkei tuore pulla joka päivä tuoksuisikaan, Anu Båssar hymähtää.
Ihan tavallisia perheitä
Halu auttaa ja kokemus siitä, että perheeseen mahtuu vielä lapsia, ovat yleisimpiä syitä lähteä mukaan sijaisperhetoimintaan, tietää sosiaalityöntekijä Tiina Pakkala Vaasan kaupungilta. Hän työskentelee lastensuojelussa ja sanoo, että vaikka hyviä sijaisperheitä on tarjolla, on heistä silti samalla pulaa.
– Lähtökohta on se, että haemme aina lapselle sopivaa perhettä. Lapset ovat eri-ikäisiä, heillä on erilaiset taustat ja tarpeet, Pakkala muistuttaa.
On mahdollista esimerkiksi, että joku lapsi sopii parhaiten sijoitusperheensä ainoaksi lapseksi, toinen lapsikatraan jatkoksi.
– Kun sijoitukseen päädytään, on selvää, että kotona oleminen on käynyt lapselle mahdottomaksi. Sijaisperheen vanhemmilta vaaditaan, että heillä on kyky antaa erityistä hoivaa ja turvallisuutta lapselle, Pakkala sanoo.
Perhesijoituksissa tavoitellaan myös lapselle pitkäaikaisia ihmissuhteita.
– Me tarvitsemme perheitä eri arvomaailmoista, kulttuureista ja eri ikäisiä. Ihan tavallisia perheitä.
Julkista vanhemmuutta
Vaasassa on ensi vuoden alussa alkamassa jälleen uusi suomenkielinen Pride-valmennuskurssi. Se on edellytys sijaisperhetoimintaan lähtemiselle.
– Oikeastaan se ei ole kurssi, joka käydään vaan ja sitten ollaan valmiita. Pride perustuu valmentajien ja perheen yhteiseen arviointiin, jonka perusteella perhe joko hyväksytään sijaisperheeksi tai ei, Tiina Pakkala sanoo.
Lastensuojelussa tarvitaan perheitä huostaanottojen yhteydessä tapahtuvaan pitkäaikaiseen sijoitukseen, lähtökohtaisesti lyhytaikaisiin avohuollon sijoituksiin ja kiireellisiin sijoituksiin, jolloin paikka tarvitaan lapselle hyvin nopeasti.
Perheiden on myös toimittava yhteistyössä sekä viranomaisten että lapsen biologisen perheen kanssa.
– Se on aika julkista vanhemmuutta. Monesti tulee yllätyksenäkin se, että yhteistyötä biovanhempien kanssa pitää tehdä. Se saattaa joskus olla jollekin kynnyskysymys, Pakkala toteaa.