Voimassa olevien vaatimusten mukaan Venäjältä Suomeen saapuvan henkilön on tultava rajalla koronatestiin, jos hänellä ei ole rajalla esittää todistusta koronarokotteista, negatiivisesta testituloksesta tai sairastetusta koronavirustaudista.
Vaikka testistä kieltäytyminen on lain mukaan rangaistava teko, on rajalla Kymsoten mukaan niskuroitu. Rajan ylittänyt henkilö on esimerkiksi tahallaan saattanut antaa väärät yhteystiedot.
Joidenkin henkilöiden jäljittäminen rajanylityksen jälkeen on osoittautunut niin vaikeaksi, että paikallinen sairaanhoitopiiri Kymsote on joutunut turvautumaan poliisin virka-apuun.

Kymsoten hallintoylilääkäri Kari Kristeri kertoo, että on ollut tapauksia, joissa henkilö on antanut jo rajalla positiivisen koronatestituloksen, mutta häntä ei enää ole voitu sen jälkeen jäljittää.
– On tässä varsin voimaton olo. Rajallakin tehtävän testin tulos tulee vuorokauden viiveellä, jolloin henkilö on ehtinyt jo majapaikkaansa. Korona ei siis katoa rajatestin mukana. Se tulee matkaajan mukana maahan, ja siksi omaehtoisen karanteenin noudattaminen ja toisessa testissä käyminen on rajatestausta oleellisempaa, kertoo Kristeri.
Kaakkois-Suomessa Suomen ja Venäjän välisillä raja-asemilla otetuista koronanäytteistä todetaan edelleen runsaasti koronatartuntoja, kertoo Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsote.
Suomen ja Venäjän välinen raja on ollut matkustajaliikenteeltä kiinni koronarajoitusten takia viime vuoden maaliskuusta lähtien. Rajan ylittäjistä suurin osa on työmatkaliikennettä. Osa matkustajista on myös Suomen tai Venäjän kansalaisia, jotka ovat palaamassa kotimaahansa.

Kesäkuussa Vaalimaan raja-asemalla oli reilut 36 000 rajanylitystä. Luvussa ovat mukana sekä Suomeen tulleet että Suomesta lähteneet rajanylittäjät.
Tartunnanjäljitys on edelleen hankalaa
Kymenlaakso on tällä hetkellä koronataudin osalta kiihtymisvaiheessa. Tänään raportoitiin suurin päiväkohtainen tartuntalukema liki kuukauteen: 18 uutta tartuntaa. Alueellinen koronakoordinaatioryhmä keskusteli tänään tautitilanteesta ja totesi, että tilanteen jatkuessa samansuuntaisena ollaan pian leviämisvaiheessa.
Kymenlaaksossa tartunnoista onnistutaan jäljittämään tällä hetkellä 60 prosenttia. Kari Kristerin mukaan yksi leviämisvaiheen kriteereistä on se, että jäljitysprosentti laskee alle 66:n.
Tällä hetkellä tarvittavat henkilöt on saatu kontaktoitua vielä saman päivän aikana, mutta ongelmia on silti. Tartunnan saaneet ovat olleet osittain haluttomia kertomaan, keiden seurassa he ovat olleet.
Juhliessa tapahtumien yksityiskohdat ovat myös voineet unohtua täysin. Erityisen herkästi tarttuvan Delta-muunnoksen vuoksi karanteeniin on määrätty myös ulkotiloissa altistuneita.
Yle kertoo tuoreimmat koronauutiset Suomesta ja maailmalta. Lue ne tästä.
Voit keskustella aiheesta 29.7. kello 23 asti.
Lisää aiheesta