– USA:n pressalla ja Neukkujen pressalla on molemmilla nappi, josta ne voi alkaa ydinsodan. Jos se alkaa, niin kaikki kuolee.
– Ei ne ala, kun sitte ne kuolis itekin.
Poikajoukko rassaa polkupyöriä munkkivuorelaisen kerrostalon pihalla ja pohtii maailmanmenoa.
Meneillään ovat palkitun käsikirjoittaja-ohjaaja Jani Volasen uuden, kymmenosaisen televisiosarjan kuvaukset. Munkkivuori sijoittuu erääseen 1980-luvun kesään, jona idyllisestä pihapiiristä katoaa lapsi ja aikuiset ottavat oikeuden omiin käsiinsä.
Tapahtumat kuvataan lähes yksinomaan pihan lasten näkökulmasta.
– Lapset viettävät normikesäänsä ja aikuisilla on sitten vähän synkempiä juttuja meneillään. Tässä sarjassa katsoja saa pitkälti tietää ne asiat vain just sen verran kuin lapsetkin niitä näkevät tai kuulevat, salaa tai vahingossa, Volanen kuvailee.
Millaisena aikuisten maailma sitten lapsille näyttäytyy?
–Valheellisena. Ja kuvottavana.
Tyylilajin määrittely ei houkuttele
Elisa Viihteen tilaaman Munkkivuori-sarjan tuottaa Rabbit Films ja sen kansainvälisestä levityksestä vastaa Keshket International.
Trilleriksi kuvaillun sarjan ulkomaiseen menestykseen ladataan rahoittajien suunnalta kovia odotuksia. Nordic noirin suosio mainitaan sarjaa koskevissa tiedotteissa.
Omintakeista ja synkkääkin synkempää huumoria viljelevä Jani Volanen tunnetaan muun muassa Studio Julmahuvista, kulttiklassikko Ihmebantusta ja jättisuositusta M/S Romantic -minisarjasta. Ne kaikki löytyvät Yle Areenasta.
Munkkivuoren yhteydessä heitellyt genremääritelmät aiheuttavat Volasessa lähinnä puhahduksia.
– Eeeei, ei, ei ole trilleri tämä. Eikä tällä ole mitään tekemistä minkään Nordic noirin kanssa. Ja tuottajilla voi olla kansainvälisiä odotuksia, mutta mulle se on ihan sama.
Miten määrittelisit tyylilajin?
– En määrittelisi.
Munkkivuorta on useammassakin mediassa ehditty kutsua Suomen Stranger Thingsiksi, vaikka Volasen sarjasta ei ole vielä nähty ensimmäistäkään kohtausta.
Stranger Things on Netflixillä viisi vuotta pyörinyt 1980-luvun popkulttuurinostalgiasta ammentava, yliluonnollisia elementtejä sisältävä sarjasuosikki. Siinä kuvataan nuoren pojan katoamista esiteinien kaveriporukan näkökulmasta.
Vertailu amerikkalaissarjaan selvästi nyppii Volasta. Vastaväite alkaa ennen kuin kysymys ehtii loppuun.
– En ole nähnyt Stranger Thingsistä sekuntiakaan! Olen keksinyt tämän idean ennen kuin kuulin Stranger Thingsistä! Kun kuulin siitä, sanoin että voi helvetti: nyt luullaan että matkin. Olen ollut tarkoituksella katsomatta sitä, niin en tiedä onko tämä vai ei Suomen Stranger Things. Monet, jotka sen ovat nähneet – ja ilmeisesti sen on nähnyt koko maailma – ovat sanoneet ettei tässä ole mitään samaa.
Paitsi se lapsijoukko toki, ja aikakausi.
Kasarinostalgia on paluuta omaan lapsuuteen
Kasarinostalgia on ollut iso trendi jo pitkään televisio- ja elokuvatuotannoissa.
Suoratoistopalveluissa aikakaudesta ovat ammentaneet viime vuosina Stranger Thingsin ohella muun muassa newyorkilaisiin alakulttuureihin sijoittuva HBO:n Pose, Netflixin vapaaottelumaailmaa kuvaava Glow ja kylmää sotaa käsittelevä The Americans. Yle Areenasta löytyy muun muassa arkisempaan elämään sijoittuva ruotsalainen Kesä -85.
Jani Volasen mielestä syy 1980-luvun suosioon on aika ilmeinen.
– Joka toinen tuotantoyhtiö tekee tv-sarjaa tai leffaa, joka perustuu kasarinostalgiaan, koska rahanjakajat ovat tällä hetkellä siinä iässä, että se on heidän nuoruuttaan ja lapsuuttaan. Onhan se myös minun.
Suomessa kuvataan tänä kesänä Munkkivuoren lisäksi toistakin pitkää 1980-luvulle sijoittuvaa televisiosarjaa. Aleksi Mäkelä tekee C Morelle nousukauden hillittömyydestä ammentavaa Sinistä enkeliä.
Volasen näkökulma 1980-lukuun on kuitenkin kaukana glitteristä, purkanmakuisesta popkulttuurista ja talouskasvun kiimasta. Munkkivuoressa olennaista on viattomuus, jollaista nykyaika ei Volasen mielestä enää mahdollista. Tietoa on liian helposti tarjolla.
– Jopa 7-vuotias tyttäreni pystyy googlaamaan asioita, joita toivoisin, että hän ei googlaisi. Tärkeä syy tämän sarjan sijoittumiseen 1980-luvulle on, että näillä lapsilla ei ole kännyköitä. Jos lapsi lähtee himastaan, eikä palaa, sitä ei voi mitenkään tavoittaa. Se on olennainen juttu tässä tarinassa.
“Ensimmäisen viikon jälkeen olin valmis tappamaan itseni”
Koronapandemia siirsi Munkkivuoren tuotantoa vuodella suunnitellusta. Osa sarjan esiteini-ikäisistä näyttelijöistä ehti kasvaa ulos rooleistaan.
Lisäksi kuvausten lykkääntyminen vei kahdeksasosan budjetista. Viime kesäksi suunniteltujen kuvausten valmisteluun käytettyjä rahoja ei saa takaisin, eikä niistä ollut apua enää kun hommat saatiin viimein käyntiin.
– Startti oli niin lähellä vuosi sitten, kun jouduimme siirtämään kuvauksia, että rahaa oli poltettu normaaleihin asioihin. Nyt jouduimme lähtemään rahan suhteen ontuen liikkeelle, että jos joku miljonääri lukee tätä, niin apu ei haittaa.
Kutistunut budjetti näkyy kiireenä. Vähentyneet kuvauspäivät ovat erityinen pulma lasten kanssa. Amatöörit usein tarvitsevat enemmän ottoja.
Lasten kanssa aikaa palaa myös siihen, että joukko saattaa äityä pelleilemään kesken kuvausten. Etenkin, jos joku antaa heille sokeria, sanoo Volanen.
– Välillä tuntuu siltä, että katsoisi hidastettua autokolaria, jossa itse pystyy toimimaan normaalinopeudella. Voin pelastaa yhden ihmisen kerrallaan, mutta toinen menehtyy, tai voin vaihtaa renkaan kun samalla toinen puhkeaa. Syksyllä renkaita on ehkä vain kaksi ja autosta tulikin prätkä.
Ohjaaja-Volanen manaa ainakin puoliksi tosissaan käsikirjoittaja-Volasta, joka ei oppinut mitään M/S Romanticin tekemisestä.
– Ensimmäisen viikon jälkeen olin valmis tappamaan itseni, nyt olen tavallaan jo tottunut. Nämä hankaluudet eivät tulleet mieleen, kun aloin kirjoittaa sarjaa. Olen myöskin kirjoittanut ystäväni Tommi Korpelan kanssa tv-draaman ruotsinlaivalle, joka on vihonviimeinen paikka jonne sijoittaa tv-draamaa. Käsikirjoittaessa kaikki on helppoa. Paperilla voi tapahtua mitä tahansa ja käsikirjoituksissa kaikki osaa tosi hyvin näytelläkin.
Jotta tehtävä ei olisi kaikille osapuolille mahdoton, on Munkkivuoren kuvauksissa mukana lapsivastaava.
Lapsivastaava on myös lapsikuiskaaja
Miina Turunen on varsinaiselta ammatiltaan näyttelijä, mutta Munkkivuoressa hänellä on poikkeuksellinen pesti: Turunen vastaa oikeastaan kaikesta, mikä liittyy lapsinäyttelijöihin.
Tuottaja Minna Haapkylä pyysi Turusta hoitamaan osan lasten koekuvauksista, joten hän on tutustunut nuoriin näyttelijöihin jo alkumetreillä.
Luottamusta ja lämpöä on puolin ja toisin, ja on pitkälti Turusen ansiota, että lapsijoukosta on muodostunut myös tosielämän kaveriporukka.
– Juoksen heidän perässään ja koitan pitää sakin kasassa. Sparraan heitä aina, kun ei olla kameran edessä. Tässä on aika hurjia asioita, joita he joutuvat näyttelemään. Olisi ihan luokatonta, ellei heitä valmisteltaisi niihin ja jos ei niitä purettaisi heidän kanssaan.
Jani Volanen kutsuu Miina Turusta tuotannon lapsikuiskaajaksi.
Turunen on lasten kanssa niin tuttu, että osaa vinkata ohjaajalle kunkin erityisistä ominaisuuksista ja vaikkapa siitä, miten joku ohje kannattaa tietyssä kuvaustilanteessa kullekin antaa.
– Lapset ovat todella erilaisia keskenään. Siinä se hienous juuri on. Meille on hirveän tärkeää, että lapsilla on hyvä ja turvallinen olla. Kun lapsilla on hyvä olla, niin silloin he myös pystyvät tekemään parhaansa.
Turusen mielestä lapsivastaava olisi syytä nimetä kaikkiin tuotantoihin, joissa on alaikäisiä.
– Olen esimerkiksi itse äitiä näytellessäni lähes poikkeuksetta päätynyt äiti-roolihenkilönä vastaamaan lapsinäyttelijöistä myös silloin, kun kamera ei käy. En myöskään ole itse juuri päässyt niissä rooleissa harjoittelemaan lasten kanssa. Munkkivuoren lasten kanssa on harjoiteltu puoli vuotta.
2020-luvun lapsilta tulee välillä Turuselle kysymyksiä, jotka paljastavat erot 1980-luvun lapsiin. Esimerkiksi muinaispuhelimen käyttö osoittautui hämmentäväksi.
– Yksi lapsista kysyi, että mitä tarkoittaa, kun käsikirjoituksessa lukee, että hahmo veivaa numeron. Hän epäili, että sana on jotain 1980-luvun slangia.
Munkkivuori-sarja esitetään Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelussa syksyllä 2022.