Hei te kaikki lentokoneet, Boengit, Airbusit ja kumppanit. Ajattelin kirjoittaa nyt teille. On omituista nähdä pitkästä aikaa. Kun maailma on pysynyt kiinni, emme ole oikeastaan tavanneet. Meillähän oli hankaluutemme jo ennen koronaa.
Oli ne karseat päästöt ja se ainainen lentohäpeä, muistatteko? Ei oikein tehnyt mieli lentää, kun tiesi, kuinka suuri hiilijalanjälki siitä jää. Ajattelin, että lentämisen vähentäminen on helpoin yksittäinen teko, jonka voin ympäristön hyväksi tehdä.
Ei se silti helpolta tuntunut.
Olen tiedostava ihminen. Olen kiinnostunut maapallon tilasta ja ilmastosta. Mutta olen myös kiinnostunut muista maista ja niiden kulttuureista.
Kuulkaahan lentokoneet. Te olette syy minun suurimpaan eettiseen ristiriitaani.
Kitinä siitä, että on pakko päästä heti koronan jälkeen lentämään ulkomaille, kuulostaa tässä ajassa lapselliselta.
Aloitetaan siitä, että olen teille varsin kiitollinen. Olette vieneet minut jokseenkin tasaisella kyydillä maailman eri kolkkiin. En olisi nähnyt muita maita, saaria tai mantereita ilman teitä.
Teidän ansiostanne minulla on maailmalla ystäviä ja rohkeutta kohdata erilaisuutta. Matkailu on todella avartanut ja saanut huomaamaan tämän pallon erityisyyden.
Minusta tuli avullanne maailmannainen.
Välillä on toki ollut ilmakuoppia ja turbulenssia. Kerran osuimme yhteen pahaan paikkaan Pohjanmeren yllä. Sellaisen vapaapudotuksen kun kokee, muistaa, miten tekin olette vain koneita. Tuulten ja myrskyjen armoilla aivan kuin kaikki muukin.
Rajuja turbulensseja on luvassa lisää, kun ilmasto muuttuu.
Etelänlomat ovat kuuluneet tähän kulttuuriin siitä lähtien kun Kalevi Keihänen keksi lennättää nukkavierut suomalaiset lämpöön. Miten hyvältä mahtoi tuntuakaan laskeutua portaita aurinkoisella lentokentällä, kun juuri oli herännyt pimeän, pakkasen ja lumen keskeltä.
Nykyäänhän täällä riittää yhä pimeää. Pakkasta ja lunta on vähemmän.
Nousukiidossa sitä luulee pääsevänsä pakoon jotain.
Lentämisestä tuli vuosikymmenten saatossa niin halpaa, ettei tarvinnut olla pohatta lentääkseen. Parilla klikkauksella sai lennot, jotka kustansivat halvimmillaan kaksinumeroisia summia. Mistään ei tarvinnut maksaa ylimääräistä. Ei palvelusta tai matkatavaroista.
Siksi yhä useampi alkoi lentää toistuvasti. Minäkin. En koskaan edes kompensoinut päästöjäni. Hain vain nopeinta ja halvinta lentoa täältä pois. Nousukiidossa sitä luulee pääsevänsä pakoon jotain.
Sanovat, että voi matkustaa maailman reunalle, mutta itseään ei voi paeta. Huomasin, etteivät arjen ongelmat häipyneet minnekään, vaikka siemailin cervezaa Espanjassa.
Nyt maailma pikkuhiljaa avautuu ja koronarajoitukset yksi kerrallaan jäävät taakse. Pelko hälvenee, houkutus lentämiseen kasvaa.
Näin puolipakolla pidetyn lentopaaston jälkeen otteen ei pitäisi herpaantua. On oikea hetki punnita, mikä on lentosuhteeni.
Se tarkoittaa suhdettani teihin, lentokoneet. Siihen, miten kivuttomasti sitä on päässyt matkaamaan.
Kitinä siitä, että on pakko päästä heti koronan jälkeen lentämään ulkomaille, kuulostaa tässä ajassa lapselliselta. Lentoliikenteellä kun on edelleen päästönsä.
Ne, jotka eivät koskaan ole astuneet lentokoneeseen, eivät jostain kumman syystä edes kaipaa lentämistä. Miten välttämätöntä lentäminen siis edes on meille muille?
Eihän Pohjolaan syntyminen anna automaattisesti sellaista lupaa, että voisi kerran vuodessa pyrähtää palmujen alle tai kaupunkilomalle.
Lentäminen ei ole perusoikeuteni.
Joten lentokoneet: Mikä on ratkaisumme tähän kinkkiseen suhteeseemme? Pitäisikö teitä rajoittaa? Pitäisikö tälle meidän suhteellemme panna vero? Tai ihan kokonaan hillitä sitä, miten paljon voi lentää?
Jos lentäminen olisi tyyriimpää ja hankalampaa, tunteeni teitä kohtaan kylmenisivät. Ehkä unohtaisin teidän olemassaolonne samaan tapaan kuin olen unohtanut tässä yli puolitoista vuotta kestäneen ajanjakson aikana.
Vai pitääkö vain jaksaa toivoa, että tulevaisuudessa odottaa jokin ilmastoystävällinen ratkaisu dilemmaamme?
Mutta miksi minä tätä teiltä tivaan? Meidän ihmisten on ratkaistava tämä ristiriita.
Te koneet ette sitä meidän puolestamme tee.
Laura Hallamaa
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka teki ensimmäisen lentomatkansa 17-vuotiaana. Sitä ennen hän pärjäsi oikein hyvin ilman lentämistä.
Kolumnista voi keskustella 15.10. klo 23.00 saakka.