Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 114487

Tunnetko tämän vaaran jäällä? Uveavanto voi yllättää kokeneenkin jäällä liikkujan

$
0
0

Uveavannot syntyvät etenkin pienille, suojaisille lammille ja järville, jossa jää ei paksuunnu lumen alla isojen, lumesta paljaiden selkien tapaan. Lumi voi peittää avannon, joten jäällä liikkuvan pitää aina tuntea ympäristönsä.

Jäätä voi olla vieressä riittävästi, mutta avannon kohdalla kansi pettää, kuten Kalevan uutisessa viime talvelta.

Uveavanto syntyy, kun lumi painaa jäätä alaspäin ja jää murtuu, joka nostaa veden ylöspäin. Myös pilkkireiästä voi laajentua uveavanto. Jää ikään kuin syö itseään. Kovilla pakkasilla pilkkireikä jäätyy umpeen, mutta sään lauhtuessa tumma kohta imee valoa itseensä ja sulattaa jäätä.

Uveavannoista ja jääpeitteen yllätyksistä uutisoidaan melkein joka talvi. Virtapaikkojen vaarallisuus on silti uveavantoja tutumpaa, ainakin jos jotain voi päätellä siitä, että uveavantoja ei tunnisteta, vaan luullaan meteoriitin tekemiksi.

Uveavanto päästää valoa jään alle, joka yleensä houkuttelee luokseen kaloja. Pilkkimiehet saattavat siksi kokeilla onneaan lähistöltä. Kalastajan erityisesti on hyvä tuntea jääolot ja vaaranpaikat.

Uveavanto
Uveavanto on syntynyt Matala-nimisen lammen jäähän Tohmajärven Kaurilassa.Tanja Perkkiö / Yle

Viewing all articles
Browse latest Browse all 114487

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>