Syksyn koulukuvaussopimuksia hierotaan nyt niillä paikkakunnilla, joilla sopimukset ovat umpeutumassa. Osa sopimuksista saattaa edelleen sisältää kuvien hintoja nostavia järjestelypalkkioita, jotka menevät joko kouluille tai esimerkiksi vanhempainyhdistyksille.
Opetushallituksen (OPH) mukaan "kohtuullista korvausta" kuvausjärjestelyistä voi periä. Käytännöt ja summat vaihtelevat kuitenkin edelleen laajasti.
OPH ei ole saanut tehtyä uutta suositusta kuvauksiin liittyen. Tuorein suositus on vuodelta 2011 ja päivitys on ollut työlistalla jo vuodesta 2019. Se on lykkääntynyt muun muassa koronapandemian takia.
Kajaanissa koulukuvaussopimus umpeutuu kesän alussa. Tällä hetkellä voimassaolevassa sopimuksessa kaupunki edellyttää kuvaamon maksavan käyttökorvausta 3,5 euroa jokaisesta kuvatusta oppilaasta. Opetushallituksen muistion mukaan oppilaskohtaiselle järjestelykorvaukselle ei ole perusteita.
Perusopetuksen tulosalueen johtaja Päivi Rissasen mukaan uudesta kilpailutuksesta vasta keskustellaan. Rissanen kiistää, että suunnitelmissa olisi suosituksen vastainen käytäntö eli oppilaiden lukumäärään perustuva korvaus.
– Asia on kesken ja suunnitteilla. Näitä pohdintoja ja keskusteluja on aloiteltu ja sähköposteja on vaihdeltu. Vaiheessa vielä ollaan, sanoo Rissanen.
Lisäkorvaukset menevät vanhempien pussista
Opetushallituksen mukaan kuvaukseen liittyviä kuluja voidaan kattaa kohtuullisella käyttökorvauksella, joka perustuu todellisiin menoihin tai koulutilojen vuokraamisesta ulkopuolisilta perittävään vuokratasoon.
– Opetushallituksen ohjeet ovat sellaiset, että korvausasioissa peilattaisiin todellisia kustannuksia. Tilakysymys on siinä hyvä peruste, sanoo Päivi Rissanen.
Kajaanin 3,5 euron oppilaskohtainen summa sisältää tilakulujen ja valvomisen lisäksi koulujen ja vanhempien välisen tiedottamisen ja lupalappuliikenteen, vaikka niitä ei suosituksen perusteella pitäisi laskea mukaan.
Kolmen ja puolen euron oppilaskohtaisella maksulla esimerkiksi 600 oppilaan koulussa käyttökorvauksen suuruus olisi 2 100 euroa.
Järjestely- ja muut korvaukset päätyvät vanhempien maksettavaksi, sanoo Seppälän koulukuvat Oy:n myyntijohtaja Jari Lintala.
– Tämä on liiketoimintaa. Ei meillä ole mitään momenttia, mistä ottaa ylimääräiset kustannukset pois.
Järjestelykorvaus voi päätyä vanhempainyhdistyksellekin
Lintalan mukaan monissa suurissa kaupungeissa koulukuvasopimukset on kilpailutettu koko kaupungin tasolla. Trendinä on hänen mukaansa ollut, että lisäkorvaukset ovat kohtuullistuneet tai niistä on kokonaan luovuttu.
Esimerkiksi Oulussa viime vuonna kilpailutettu sopimus ei pidä sisällään ollenkaan järjestelykorvauksia.
– Kilpailutuksen tarkoituksena oli nimenomaan lisätä läpinäkyvyyttä hinnoittelussa ja saada suurin piirtein sama hinta kaikkiin kouluihin, perustelee suunnittelija Kimmo Kääriäinen Oulun kaupungilta.
Kääriäisen mukaan pääosa kouluista on mukana kaupungin sopimuksessa, mutta joitakin poikkeuksiakin on.
Lintalan mukaan erilaisia järjestely- tai muita korvauksia on kuitenkin noin 30–40 prosentissa kuvaussopimuksista. Nämä ovat usein koulukohtaisia sopimuksia.
– Meillä on tapana tehdä tarjous, jossa on mukana myös nettohinta ilman mitään lisäkorvauksia. Osassa kouluista mukaan päätöksentekoon on otettu esimerkiksi vanhempainyhdistys. Se voi päättää järjestelykorvauksen perimisestä, vaikka se nostaakin kuvien hintaa, Lintala sanoo.
Jos järjestelykorvaus päätyy esimerkiksi luokkaretkien rahoittamiseen, ei samaa rahaa tietysti tarvitse kerätä muilla keinoin. Joka tapauksessa kyse on Lintalan mielestä tulonsiirrosta vanhemmilta kouluille.
Järjestelykuluja ei saisi periä koulujen tileille
Kajaanin nykyisessä sopimuksessa todetaan, että korvaus maksetaan kunkin koulun tilille. Tämäkin on suosituksen vastaista.
– Se on väärä menettelytapa sikäli, että kaikki maksut pitäisi mennä kunnan tilille ja tämän tyyppisiä koulun käytössä olevia erillisiä tilejä ei pitäisi olla, sanoo oikeudellisista asioista vastaava johtaja Matti Lahtinen Opetushallituksesta.
Lahtinen arvelee, että kuvattavien oppilaiden määrään sidottu summa voi houkutella kouluja, joiden varat ovat niukat. Hän pitää valitettavana sitä, että vuoden 2011 suositusta ei ole noudatettu.
– Kysymys on siitä, että kilpailutus ja hinnat olisivat reiluja kaikille kuvaamoille, ettei sopimuksiin liittyisi mitään ylimääräisiä kuluja, jotka siirtyvät käytännössä kuvien hintaan eli menevät huoltajien maksettaviksi.
Koulukuvaussopimukset ovat kimurantteja siinäkin mielessä, että kuvista maksavat oppilaiden vanhemmat, jotka eivät välttämättä ole millään tavalla mukana sopimassa hinnoista tai tiedä, mitä hinnat pitävät sisällään.
Opetushallituksen vuonna 2011 antama suositus tosin pitää tärkeänä, että huoltajien mielipidettä sopimusehdoista kuultaisiin.
Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella tiistaihin 11.4. kello 23 saakka.