Kunta-alan lakko uhkaa sulkea koulut ensi viikolla Helsingissä. Kaupunki varautuu keskeyttämään opetuksen kouluissa ensi viikolla, kun opettajien lakko uhkaa laajentua pääkaupunkiseudulle.
Koululaisten pääsiäisloma jatkuisi siis vielä ensi viikon ajan. Helsingissä on perusopetuksessa noin 46 000 oppilasta.
Kunta-alan työkiista jatkuu, ja jollei sopua synny, opettajat ja varhaiskasvatuksen opettajat ovat lakossa pääsiäisen jälkeen Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa.
Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas sanoo Ylelle, että ei ole turvallista pitää kouluja auki ilman riittävää määrää henkilökuntaa.
– Perusopetuksen osalta varaudumme keskeyttämään opetuksen lakon ajaksi. Koko ajan teemme vielä suunnitelmia, mutta hyvin vahvasti näyttää siltä, että emme pysty pitämään opetusta auki.
Vantaalla päätetään huomenna, miten lakon alkaessa toimitaan. Kaupunki tiedottaa asiasta keskiviikkona. Myös Espoo tiedottaa lakon vaikutuksista tarkemmin vielä tällä viikolla.
Tämän hetken suunnitelman mukaan noin kymmenentuhannen asukkaan Kauniaisissa peruskoulut ovat avoinna mahdollisen lakon aikana. Henkilöstöjohtaja Ulla Palmroos kertoo, että he arvioivat tilanteen vielä uudelleen lakon alettua turvatakseen oppilaiden oikeuden opetukseen sekä turvalliseen koulupäivään.
Neuvottelut lakon lopettamiseksi ovat olleet vaikeat, joten sopua ei välttämättä saavuteta ennen kuin se laajenee pääkaupunkiseudulle. Lakko vaikuttaa peruskoulun lisäksi lukioihin ja päiväkoteihin.
Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää keskiviikkoaamuna siitä, miten lakon aikana toimitaan, mutta esityksen perusteella näyttää siltä, että Helsingissä päädytään samaan ratkaisuun kuin Tampereella.
Opettajat ovat tällä viikolla kaksi päivää lakossa Tampereella. Opetusta ei järjestä sinä aikana. Helsingissä koulujen ja varhaiskasvatuksen opettajat ovat lakossa koko ensi viikon, jos sopua ei synny.
Lakko uhkaa sulkea ison osan pääkaupunkiseudun päiväkodeista
Iso osa pääkaupunkiseudun päiväkodeista on kiinni ensi viikolla, jos varhaiskasvatuksen opettajat ovat lakossa. Pääkaupunkiseudun päiväkodit ovat jo viime viikolla kyselleet huoltajilta lastenhoitotarpeesta pääsiäisen jälkeisellä viikolla, sillä kaikkia lapsia ei pystytä hoitamaan.
Vantaalla suurin osa varhaiskasvatuksen yksiköistä suljetaan. Vantaan kaupunki toivoo, että lakon aikana perheet järjestävät lasten hoidon itse, mikäli mahdollista.
– Tavoitteenamme on mahdollisuuksien mukaan pitää joitain päiväkoteja avoinna, jotta voimme tarjota varhaiskasvatusta niille lapsille, joiden hoitoa ei muulla tavalla pystytä järjestämään, kertoo Vantaan kaupungin viestintäpäällikkö Kaisu Tolvanen.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että osa päiväkodeista pystytään pitämään auki Helsingissä.
– Vielä en osaa tarkemmin sanoa, miten monta päiväkotia on kiinni, mutta lakolla on suuri vaikutus, kertoo Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas.
Kaupungit tiedottavat tällä viikolla vielä tarkemmin lakon vaikutuksista päiväkotien, koulujen ja lukioiden toimintaan.
Voit keskustella aiheesta tiistaihin 12. huhtikuuta kello 23:een asti.
Lue lisää aiheesta: