Ompelukoneet surisevat opetustilassa. Ompelijaopiskelijat paiskivat töitä unelma-ammattinsa eteen.
Koulutuskeskus Salpauksessa tekstiili- ja muotialan perustutkintoon hakevien määrä on noussut, vaikka tilastot eivät lupaa helppoa uraa. TE-palveluiden ammattibarometrin mukaan vaattureille ja pukuompelijoille ei ole isossa osassa Suomea tarpeeksi töitä.
Alan valinta vaikuttaa vahvasti siihen, kuinka helppoa opiskelijan on työllistyä opintojen jälkeen. Opiskelijamääriin suhteutettuna heikoimmin työllistävillä aloilla on moninkertaisesti enemmän työttömiä kuin esimerkiksi työvoimapulasta kärsivällä sosiaali- ja terveysalalla.
Yle selvitti, millä aloilla työllistyminen on opintojen jälkeen vaikeinta. Keräsimme tiedot toisen asteen ammatillisten tutkintojen sekä korkeakoulujen heikoiten työllistävistä aloista.
Monet heikoiten työllistävistä aloista ovat luovia tai humanistia aloja, joissa opiskelijan on itse löydettävä oma tapansa työllistyä.
Vaatetusala on yksi esimerkki intohimoalasta, joka vetää vuodesta toiseen palavasilmäisiä opiskelijoita. Kortistoon joutumisen uhka on monelle pieni hinta siitä, että saa tavoitella unelmiaan.
Opinnot eivät aina ole suora putki ammattiin
Käsillä tekeminen on aina ollut tärkeää Elja Saraluodolle. Hän opiskelee toista vuotta mittatilausompelijaksi. Äidin käsityöharrastus innosti alalle.
Työelämä on vielä niin kaukana, ettei se stressaa. Hän aikoo hakea jatko-opintoihin ammattikoulun jälkeen.
– Jos työ on kiven alla, pitää kaivaa sen alle uusi reitti ja luoda suhteita.
Jatko-opintoina tekstiili- ja muotialan ammattitutkintoa suorittava Ekku Mäkinen valmistui pukuompelijaksi noin kaksikymmentä vuotta sitten. Alan työpaikat eivät auenneet valmistumisen jälkeen. Hän teki vuosia muiden alojen töitä esimerkiksi tilauskäsittelijänä ja myyjänä.
Lopulta vanha urahaave pakotti Mäkisen perustamaan yrityksen. Hän on pyörittänyt omaa ompelimoaan nyt viisi vuotta.
– Olen tähän tyytyväinen. Yrittäjyydessä on puolensa, kuten vapaus. Käsillä tekeminen on se, mitä minä haluan tehdä.
Salpauksen tekstiili- ja muotialan lehtorin Jaana Rantakoivun mukaan vaatetusalan työllisyystilannetta on kurittanut isojen ompelimoiden lakkauttaminen Suomessa. Monen täytyy Mäkisen tavoin työllistää itsensä, jos haluaa tehdä työtä alalla.
Voiko työnsaantiin itse vaikuttaa?
Hämeen ammattikorkeakoulusta viime keväänä artenomiksi valmistunut Elsa Hietanen olisi opiskelleessaan kaivannut kriittisempää puhetta alan mahdollisuuksista. Nyt hän kuitenkin uskoo, että se olisi lietsonut turhaa paniikkia.
– En niellyt selitystä, että kaikki käyttävät vaatteita, joten vaatesuunnittelijoitahan aina tarvitaan. Näin, että tämä on vaikea ala ja että olen ison haasteen edessä. Mietin jo varhain, miten löydän paikkani alalta.
Heikommin työllistävillä aloilla opiskelijoiden täytyy tehdä paljon työtä päästääkseen alan hommiin. Työpaikoista ei aina ilmoiteta työpaikkailmoituksilla.
Joillakin aloilla aika on heikentänyt työllisyysmahdollisuuksia, mutta esimerkiksi kuvataidealalla työllistyminen on aina ollut vaikeaa.
Erityisesti yliopistossa tarjotaan myös yleissivistävää koulutusta, joka ei johda suoraan ammattiin. Tampereen yliopiston yliopistotutkijan Arja Haapakorven mukaan opiskelijan täytyy raivata itselleen urapolku.
– On vanhanaikaista ajatella, että opinnot olisivat putki, josta opiskelijat menevät sisään ja astuvat ulos johonkin ammattiin. Yhteiskunta, työmarkkinat ja työn vaativuus alkavat olla sen verran monimutkaisia, ettei putkimalli toimi.
Säätelyllä ohjataan koulutuspaikkojen määrää
Korkeakoulut hakevat opetus- ja kulttuuriministeriöltä koulutusten järjestämisluvat neljäksi vuodeksi kerrallaan. Silloin ministeriö arvioi myös koulutuksen tarvetta.
Ministeriö ei määrittele opiskelijapaikkamääriä koulutusohjelmakohtaisesti. Koulutuksen tarjoaja jakaa opiskelijamäärät sellaisten koulutusohjelmien kesken, jotka on niputettu saman luvan alle. Näin koulutuksen tarjoajalla on jonkin verran liikkumavaraa opiskelupaikkojen kohdentamisessa eri koulutusohjelmiin.
Ammatillista koulutusta tarjoavilla on vielä vapaammat kädet. Heille ministeriön myöntämä järjestämislupa määrittelee tutkinnot, joita koulu saa järjestää sekä tavoitteet opiskelijavuosien minimimääristä. Ministeriö jakaa myös kouluille tavoitteelliset opiskelijavuodet. Koulu saa vapaasti päättää, kuinka opiskelijamäärät jaetaan eri tutkintoihin.
Monien alojen opettaminen on houkuttelevaa, vaikka alan työllisyysnäkymät eivät olisi kovin valoisat. Jos ala vetää puoleensa paljon intohimoisia hakijoita, se on rahoituksen kannalta loistava tilanne työllisti ala tai ei.
Täytetyt opiskelupaikat ja valmistuvat opiskelijat tietävät valtiolta rahoitusta. Noin seitsemän prosenttia rahoituksesta tulee siitä, kuinka hyvin opiskelijat työllistyvät tai pääsevät jatko-opintoihin.
Epävarma intohimoala vai varma työpaikka?
Tilastojen huomioiminen alavalinnassa sopii hyvin ihmisille, jotka painottavat valinnoissaan työllistymisen varmuutta ja työsuhteen etuja. Silloin on hyvä tutkia myös alan palkkoja.
Opiskeluvalintaa ei kannata tehdä tilastojen perustella, jos tavoitteena on erityisesti jonkin intohimon tai itsensä toteuttaminen. Jos työssä ei pääse toteuttamaan esimerkiksi luovuutta tai ihmisläheisyyttä, voi työskentely ennen pitkää turhauttaa.
Lisäksi intohimo auttaa pärjäämään työmarkkinoilla, sillä rakkaus lajiin antaa motivaatiota oppia uutta.
Jutussa haastatellut opiskelijat ovat kaikki yhtä mieltä, että omia haaveita on seurattava. Opintovalinnoissa tunne saa voittaa järjen.
– Työ antaa enemmän, kun tekee jotain, mille sydän palaa. On antoisaa kun saa elää oman näköistä elämää, artenomi Elsa Hietanen toteaa.
Uutista varten on haastateltu myös opetus- ja kulttuuriministeriön opetusneuvosta Jukka Haapamäkeä,Hämeen ammattikorkeakoulun rehtoria Pertti Puusaarta sekä muotoilun koulutuspäällikköä Anna Huovialaa.
Voit keskustella aiheesta tiistaihin 3.5.2022 kello 23.00:een saakka.
Lue lisää: