Hakuaika Kuntaliiton varatoimitusjohtajan tehtävään päättyy perjantaina 15. huhtikuuta. Maakuntajohtaja Timo Reina vahvistaa olevansa tehtävästä kiinnostunut ja uskoo olevansa nykyisessä muutostilanteessa kuntakentälle hyvä edunvalvoja.
Reina siirtyisi Kuntaliitossa Timo Kietäväiseltä vapautuvalle poliittisesti Keskustalle varatulle varatoimitusjohtajan paikalle. Kietäväinen on valittu Kevan toimitusjohtajaksi.
Reina sanoo Ylelle olevansa tehtävään valmis, ja että varatoimitusjohtajan tehtävän roolitus tehdään yhdessä esimiesten ja johtotiimin kanssa, jos hänet valitaan.
– En tietenkään miettisi tehtävän hakua, jos en uskoisi olevani hyvä edunvalvoja tässä muutostilanteessa, jossa kunnat nyt ovat, kertoo maakuntajohtaja Timo Reina.
Kunnilla edelleen vantterat tehtävät ja vahva itsehallinto
Sote-uudistuksen, maakuntauudistuksen ja itsehallintoalueiden edetessä kuntien rooli ja tehtävät muuttuvat. Kunnille jää kuitenkin paljon tehtäviä ja juuri kuntien uuden roolin tukemisessa Kuntaliitoltakin odotetaan panosta.
– Uudistusten jälkeenkin paikallista itsehallintoa edustavat kunnat jatkavat toimintaansa kansainvälisesti verrattuna varsin vantterilla tehtävillä. Samalla uusien itsehallintoelinten maakuntien ja kuntien välillä on hyvin tiivis rajapinta ja vuorovaikutus, eivätkä ne voi erkaantua kauaksi toisistaan. Soten itsehallintoalueiden ja kuntien yhteyden on oltava tiivis, jotta tulos on hyvä, pohtii Reina kuntien uutta asemaa.
Reina kuntareformeja linjaamassa
Timo Reina tuntee nykyiset ja aiemmat kuntareformit yli kymmenen vuoden ajalta. Reina toimi silloisen hallinto- ja kuntaministerin Mari Kiviniemen valtiosihteerinä keväästä 2007 syksyyn 2009.
Hämeen maakuntajohtajana Timo Reina on toiminut nelisen vuotta. Kuntaliitossa lähimpänä esimiehenä olisi toinen hämäläinen vaikuttaja, Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen Hämeenlinnasta. Koskinen valittiin tehtävään kesällä 2015 kokoomuksen edustajana.