Porvoon vanhassakaupungissa syttyneen ravintolapalon eteneminen on saatu pysäytettyä, eikä palo enää leviä, kertoo Itä-Uudenmaan pelastuslaitos.
Illalla syttyneen tulipalon sammutus- ja raivaustyöt jatkuvat pelastuslaitoksen mukaan aamuun asti.
Palo syttyi ravintolakiinteistössä Jokikadulla iltakymmenen aikoihin. Palo saatiin jo aiemmin rajattua rakennuksen ullakolle, mutta puolenyön jälkeen pelastuslaitos kertoi, että palo on lähtenyt leviämään rakennuksessa uudestaan.
Kyseessä on vanha puurakennus, jonka yläpohjassa palo levisi nopeasti, pelastuslaitos kertoo.
Henkilövahinkoja ei pelastuslaitoksen mukaan ole sattunut, mutta rakennus on kärsinyt laajoja palo- ja vesivahinkoja ainakin ravintola Meat Districtin, Ani’s Cafén sekä koti- ja keittiöliike Welmansin tiloissa. Sammutustöissä on jouduttu purkamaan muun muassa kattorakenteita.
Pelastuslaitoksen palontutkinnan alustavan arvion mukaan palo on lähtöisin ravintolakiinteistön hormista. Hälytys palosta tehtiin Svenska Ylen mukaan ravintola Meat Districtiin.
Palon kerrottiin vielä puoli kolmen aikaan yöllä aiheuttavan edelleen savuhaittaa Porvoon keskustassa. Pelastuslaitos on kehottanut välttämään liikkumista lähialueella. Asukkaita on kehotettu sulkemaan ikkunat ja ovet sekä sammuttamaan ilmanvaihto.

Pelastuslaitos kertoi aiemmin, että lähellä tulipaloa sijaitsevien kiinteistöjen ja yritysten omistajiin ollaan yhteydessä. Kiinteistöihin ei pelastuslaitoksen ohjeistuksen mukaan ole saanut mennä omin päin.
Ravintolakiinteistön viereisestä hotellista on siirretty alle 10 ihmistä varamajoitukseen, pelastuslaitos kertoo.
Itä-Uudenmaan pelastuslaitos sai hälytyksen suuresta rakennuspalosta keskiviikkona iltakymmenen jälkeen. Sammutustöissä oli mukana enimmillään parikymmentä yksikköä koko itäiseltä Uudeltamaalta.
Poliisi tutkii tulipalon syttymissyytä.