Kun nokialainen Arja Laitinen (sd.) nousi kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi vuodenvaihteessa 2013, sai hän ensimmäisenä asiana pöydälleen kaupunginjohtajan luottamuksen arvioinnin. Tehtävä oli kipeä – se repi koko kaupunkia ja asia sai keväällä runsaasti palstatilaa julkisuudessa. Asian saama julkisuus nosti myös Laitisen koko kaupungin tietoisuuteen.
Samaan aikaan alkoi Laitiseen kohdistunut häirinnän ja uhkailujen kierre. Iltalenkit keskeytyivät, kun kuntalaiset pysäyttivät Laitisen ja haukkuivat pystyyn.
Sitten tuli haisevaa palautetta. Kotipihan postilaatikosta löytyi aamupostia hakiessa koiran ulosteita.
– Kun sitä postilaatikkoo tyhjensin, niin kävin hakemassa avomieheni, että tuu nyt katsomaan, että onko tämä sitä itteään. Kyllä se semmoinen epätodellinen tunne oli, Laitinen muistelee.
Keväällä Laitisen polkupyörän kumit viillettiin kaupungintalon takapihalla. Samalla viikolla joku kävi viiltämässä Laitisen auton eturenkaan rikki, kun auto oli parkissa kotipihassa.
– Ensimmäinen tunne oli tietysti sellainen viha ja raivo. Toisaalta sitten mietti sitä, että onko tämä kunnallinen päätöksenteko ja siihen käytetty aika sen arvoista, että sun kotipihassa joku hiipparoittee.
Kesällä häirintä näytti jo laimenemisen merkkejä.
Kun tuli syksy, paikallislehden mielipidepalstalle ilmestyi kunnianloukkauksen merkit täyttäviä mielipidekirjoituksia. Laitinen teki kirjoituksista tutkintapyynnön ja käräjäoikeus määräsi lehden antamaan kirjoittajan ip-osoitteen.
– Ne oli lähetty Nokian kaupungin julkisista koneista, ehkä kirjastosta. Niitä tekijöitä ei saatu kiinni, Laitinen toteaa.
Joulunaikaan posti toi joulukortteja, joissa Laitista haukuttiin ja moitittiin nimettömästi. Kortit päätyivät poliisille tutkittaviksi. Niistä ei löytynyt sellaisia sormenjälkiä, joiden perusteella poliisi olisi voinut jatkaa tutkintaa.
Häirintä ja uhkailu teki säikyksi. Kotona verhot vedettiin kiinni aina kun valot olivat päällä. Talvipimeällä Laitinen veti verhot ikkunoihin olleessaan yksin kotona.
– Kyllä se sellaisen levottomuuden tunteen teki, kun tiesi, että siellä joku oli kulkenut meidän kodin ympäristössä ja pihassa. Lapset vähän ihmetteli sitä, mutta onneksi ne eivät olleet kovin pieniä silloin. Ymmärsivät, että äiti voi olla vähän ylisäikky tässä vaiheessa, Laitinen muistelee.
Laitisen kotitalon ilmoitustaululle ja postilaatikkoon ilmestyy edelleen aika ajoin lehtileikkeitä, joihin on lisätty uhkaavia kommentteja. Kunnallispolitiikasta luopumista Laitinen ei ole harkinnut.
– Ollaan tämmöisessä keskikokoisessa kaupungissa, jossa tehdään päätöksiä lähellä ihmisiä. Sitä voisi tulla vaikka ruokakaupassa kysymään, että miksi tehdään tällaisia päätöksiä.
– Ihan sen akuuttivaiheen jälkeen oon pyrkinyt ajatteleen, että en anna niille ihmisille tai ihmiselle valtaa, jotka on tähän syyllistyneet, Laitinen sanoo.