Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 113733

Turun palloiluhallista puhkesi sanasota

$
0
0

Turun palloiluhalliurakasta kilpailevien yritysten, Sijoittajaryhmä Salaman ja Turun Teknologiakiinteistöjen, välille on kehkeytynyt ilmiriita.

Projektipäällikkö Jori Salaman mukaan Turun Teknologiakiinteistöjen toimitusjohtaja tarjoutui ostamaan Sijoittajaryhmä Salaman ulos Turun palloiluhallin urakkakilpailusta. Turun Teknologiakiinteistöjen toimitusjohtaja Mikko Lehtinen kiistää väitteen. Sijoittajaryhmä Salama oli tuolloin mukana tarjouskilpailussa osana Metsä-Salama konsortiota.

Osapuolen ostaminen ulos tarjouskilpailusta on kilpailulainsäädännön vastaista. Myös hintatietojen vaihtaminen tarjouskilpailunosapuolten välillä on kielletty.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle Åboland.

Tarjous  kesken lounastapaamisen?

Jori Salaman mukaan Mikko Lehtinen teki tarjouksen lounastapaamisen aikana tammikuun 2014 lopulla. Ehtona oli, että Metsä-Salama vetäisi pois markkinaoikeudelle tekemänsä valituksen, joka voisi viivästyttää koko hallin rakentamisen, sanoo Salama.

Samaan aikaan Turun kaupunki oli torjunut Metsä-Salaman tarjouksen ja näytti siltä, että se oli jäämässä rakennushankkeen ulkopuolelle. Metsä-Salama oli tuolloin jättänyt valituksen Markkinaoikeuteen.

– Turun Teknologiakiinteistöt yritti ostaa meidät ulos projektista viime vuoden tammikuussa, kun jätimme tarjoukset kaupungille yhtä aikaa projektipäällikkö Jori Salama sanoo.

– Vastasin, etten ole oikea henkilö antamaan vastausta juuri nyt.

Jori Salama ei kuitenkaan tyrmännyt tarjousta suoralta kädeltä.

– Ei, en tehnyt niin. Kuuntelin. Emme puhuneet tarkoista summista, Salama kertoo.

Salaman mukaan alalle ei ole tyypillistä, että yritys yrittää ostaa kilpailijan ulos kesken tarjouskilpailun.

– Minun käsitykseni mukaan tämä on hyvin epätavallista, Salama sanoo.

Kaupunki keskeytti tarjouskilpailun

Jo joulukuussa 2013 kaupunki hylkäsi Metsä-Salaman tarjouksen, koska se oli puutteellinen muun muassa pysäköintipaikkojen osalta. Tällöin Metsä-Salama vei asian markkinaoikeuteen. Myöhemmin Metsä-Salama vei asian korkeimpaan hallinto-oikeuteen, koska markkinaoikeus ei voinut käsitellä asiaa.

Maaliskuussa 2014 kaupunki vihelsi tarjouskilpailun poikki hylkäämällä kaikki tehdyt tarjoukset. Päällimmäinen syy oli tontin ahtaus. Samaan aikaan Metsä-Salaman valitus menetti merkityksensä.

Salaman mukaan Mikko Lehtisen ostotarjous tuli tarjouskilpailun ollessa vielä päällä. Yhteydenpito loppui pian lounastapaamisen jälkeen kuin seinään.

– Yhteydenpito loppui melkein heti. Sitten kaupunki poisti kaikki tarjoukset ja olimme kaikki taas lähtöruudussa.

Lehtinen: Kuulen tästä nyt ensikertaa

Turun Teknologiakiinteistöjen toimitusjohtaja Mikko Lehtinen kiistää kaiken tapahtuneen. Hänen mukaan Jori Salaman esille tuomia keskusteluja ei ole käyty.

– Kuulen Salaman väitteistä nyt ensimmäistä kertaa, sanoo Lehtinen.

Pitääkö paikkansa, että olet tarjoutunut ostamaan Metsä-Salaman projektin sillä ehdolla, että he vetävät valituksensa takaisin ja jättäytyvät tarjouskilpailusta?

– Ei. Se ei pidä paikkaansa. Olemme lounastaneet Jori Salaman kanssa useita kertoja ja puhuneet Turun kehittämisestä. Mutta se on roskapuhetta, että olisin tarjoutunut ostamaan heidät ulos tarjouskilpailusta, sanoo Lehtinen

Lehtisen mukaan hän tai Turun Teknologiakiinteistöt ei ole syyllistynyt Salaman väitteiden mukaiseen toimintaan.

– Tällainen käytös, josta Salama puhuu, on täysin ristiriidassa meidän eettisten sääntöjemme ja hyvän liiketoimintatavan kanssa. Jos tällaisia väitteitä esitetään, otan asian esille hallituksen kanssa ja katsomme, miten reagoimme.

Lehtinen kuitenkin jatkaa.

– Sen verran voin sanoa, että kysyin Jori Salamalta, miksi hänen yrityksensä ylipäänsä valitti kaupungin päätöksestä tuomioistuimeen. Minun nähdäkseni he tekivät sen vain ilkeyttään, koska kaikki voivat nähdä, että heidän tarjouksensa oli puutteellinen. Kysyin itseltäni, että mikä heidän motiivinsa oli? Ja jos he ovat väittäneet, että minulta on tullut tarjous, miksi se ei johtanut mihinkään? Eivätkö he halunneet myydä vai oliko tarjous liian pieni?

– Ehkä saamme jatkaa keskustelua Salaman kanssa jossain isommassa salissa, sanoo Lehtinen.

Päätös ensi maanantaina?

Kaupunki käynnisti uuden tarjouskilpailukierroksen sopivan urakoitsijan löytämiseksi kesäkuun alussa tänä vuonna.

Kaupunginhallitus käsitteli annettuja tarjouksia salaisina kokouksessaan 26. lokakuuta. Ylen saamien tietojen mukaan kaupunginhallitus hylkäsi kaikki kolme tarjousta puutteiden vuoksi. Neuvottelut kolmen urakoitsijatarjokkaan kanssa ovat kuitenkin jatkuneet

Tämä tarkoittaa sitä, että Turun Teknologiakiinteistöt, Sijoittajaryhmä Salama tai Kaarinantie 700 saa urakan hyvin suurella todennäköisyydellä.

Urakoitsija saattaa selvitä jo 23. marraskuuta, kun kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 113733

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>