Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 113733

Maahanmuuttokriittisen poliisin puheet Keuruulla tutkitaan

$
0
0

Apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäen mukaan tapauksen kuulemiset ovat vielä kesken.

–Ensin selvitetään mitä Keuruulla on todella tapahtunut ja sen jälkeen on johtopäätösten aika, toteaa Koskimäki.

Keuruulla esitelmöinyt ylikonstaapeli ei tällä hetkellä jatka työryhmän jäsenenä eikä toimi esimiestehtävissä.

Ylikonstaapeli oli esittänyt yleisötilaisuudessa huolensa muun muassa maahanmuuttajien ja naisten välisistä suhteista. Ylikonstaapeli kertoi puhuvansa yksityishenkilönä eikä poliisina. Yleisötilaisuus järjestettiin päivää ennen kaupunginvaltuuston kokousta, joka päätti, että vastaanottokeskusta ei haluta Keuruulle.

Ylikonstaapelin kesämökki sijaitsee Keurusselän rannalla vain muutaman kilometrin päässä Keuruun varuskunta-alueesta, jonne kaavailtiin 500 pakolaisen vastaanottokeskusta.

Poliisilla tiukka virkavastuu

Poliisin, vanginvartijoiden, rajavartijoiden ja sotilaiden työtä ohjaa virkavastuu, joka on tiukempi kuin kansalaisten yleinen oikeudellinen vastuu.

Poliisia koskee lisäksi poliisilaissa säädetty erityinen käyttäytymisvelvoite. Sen mukaan poliisimiehen on virassa ja yksityiselämässään käyttäydyttävä siten, ettei hänen käyttäytymisensä ole omiaan vaarantamaan luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Arvioinnissa on otettava huomioon poliisimiehen asema ja tehtävät poliisihallinnossa.

Sisäasianministeriön julkaisussa ”Poliisiin kohdistuva sisäinen laillisuusvalvonta”  (19/2013) todetaan, että virkamieslautakunnan ja korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytännöstä on havaittavissa, että muun muassa poliisilta vaaditaan sekä virassa että vapaa-aikana erityisen nuhteetonta käytöstä.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 113733

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>