Muurame ei jäänyt odottamaan lakia - perusti oman mini-soten
Uusi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki olisi tuomassa kunnalle noin neljän miljoonan euron lisäkustannukset. Oma sote-yhtiö pitää kulut kurissa panostamalla ennaltaehkäisevän hoitoon. –...
View ArticlePuolelle minuutille miljoonien hintalappu – Metron automatisoinnista...
Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL päättää kesään mennessä lähdetäänkö metron automatisointia jälleen yrittämään.HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski kertoo, että parhaillaan tehdään siihen...
View ArticleTurun palloiluhallista puhkesi sanasota
Turun palloiluhalliurakasta kilpailevien yritysten, Sijoittajaryhmä Salaman ja Turun Teknologiakiinteistöjen, välille on kehkeytynyt ilmiriita.Projektipäällikkö Jori Salaman mukaan Turun...
View ArticleTurku kasvaa nyt kohisten ja ennätysvauhtia
Turun väestö kasvaa nyt nopeammin kuin kertaakaan viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Tänä vuonna Turun väkiluku on lisääntynyt jo 1923 hengellä.Tätä nopeammin Turku kasvoi viimeksi 1990-luvulla,...
View Article18 miljoonan euron monitoimihalli puhuttaa Mikkelissä – hankintapäätöksestä...
Mikkelin kaupungin päätös osallistua kuudella miljoonalla eurolla monitoimihallin rakentamiseen herättää edelleen keskustelua. Puhetta piisaa esimerkiksi päätöksen vaikutuksista kaupungin talouteen...
View ArticleNäin metropolin lasten tulevaisuus muuttui vuonna 2015
– Haluan kantaa vastuuni ja tehdä suunnan kääntämiseksi tarvittavat päätökset. Emme voi siirtää laskua tämän päivän hyvinvoinnista tuleville sukupolville, sanoi pääministeri Juha Sipilä...
View ArticlePikkukunnalla pyyhkii hyvin – 5300 asukkaan kunta tekee jätti-investoinnin...
Parikkalan kunta pystyy rauhassa investoimaan ensi vuonna, sillä kunnan budjetti näyttää tasapainoiselta.Tälle vuodelle kaavailtu 4,5 miljoonan euron jätti-investointi eli jätevesilaitoksen...
View ArticleRiihimäen seudun kuntaliitos karahtaa kiville – vain Riihimäki kannattaa...
Riihimäki on ainoa Riihimäen, Hausjärven ja Lopen kuntaliitosta kannattava kunta. Lopella kunnanhallitus äänesti maanantaina nurin esityksen kuntaliitoksesta. Esitystä vastusti kahdeksan...
View ArticleKuntajohtajat kuutamolla – Sipilän sote-uudistus suuri mysteeri
Kuntapäättäjät ovat uupuneita jo vuosikausia kestäneeseen sote-kompurointiin. Kuntajohtajat sanovat, että heidät on taas kerran sysätty sivuun omassa asiassaan.Sote-sotkuun on yritetty saada tolkkua...
View ArticleTampereelle ei ole tulossa uutta vastaanottokeskusta – ei ole tiloja
Tampereelle ei ole näillä näkymin tulossa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta.Yle Tampere kysyi sähköpostitse poliittisilta päättäjiltä vastaanottokeskuksen perustamisesta Tampereelle....
View ArticleTalousrikoksista syytetty PS-pomo luopuu Etelä-Savon piirin puheenjohtajuudesta
Heinänen on saanut Etelä-Savon käräjäoikeudessa syytteet törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Hän on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin. Perussuomalaiset...
View ArticleHelsingin Vihreät saa uuden kaupunginvaltuutetun
Helsingin Vihreä valtuustoryhmä kasvaa 18 ihmiseen, kun kaupunginvaltuutettu Jarmo Nieminen loikkaa Vihreän riveihin. Asia käsitellään Helsingin kaupunkivaltuuston kokouksessa keskiviikkona...
View ArticleLahden Kokoomuksen ovet paukkuvat – jo kolmas valtuutettu erosi
Kokoomuspoliitikko Sari Niinistö on ilmoittanut eroavansa Lahden Kokoomuksen valtuustoryhmästä. Eron syiksi hän kertoo tiedotteessaan, että ryhmässä uhkaillaan, haukutaan, vaietaan eikä naisia...
View ArticleYli 100-vuotiaan Hakaniemen kauppahallin remontista repesi lihava kiista –...
Hakaniemen kauppahallin peruskorjaussuunnitelmat kuumentavat tunteita Helsingissä. Hallikauppiaiden mielestä osa remonttisuunnitelmista on turhia.Kiinteistölautakunnan esityksen mukaan hallin...
View ArticleYhä useampi työtön päätyy kuntouttaviin töihin yhdeksällä eurolla päivässä –...
Kuntouttava työtoiminta on sosiaalipalvelu pitkään työttömänä olleille. Toiminnan tavoitteena on ehkäistä pitkän työttömyyden vaikutuksia työkykyyn ja tuoda rutiineja arkeen. Käytännössä työtoiminta...
View ArticleHeinolan Opekosta iso vastaanottokeskus – Lahteen puolta pienempi
Suomen Setlementtiliitto on perustamassa maahanmuuttoviraston pyynnöstä Suomeen kolmea uutta vastaanottokeskusta. Keskuksia suunnitellaan perustettavaksi Savonlinnan seudulle sekä Heinolaan ja...
View ArticleRaportti: Hyvästi Hanasaaren hiilivoimala, vaikka kalliiksi käy
Raportin johtopäätös: "Työryhmän mielestä vaihtoehto on kaupunkirakenteen, Kruunusillat-hankkeen, ympäristövaikutusten, riskien, kaupungin kokonaistalouden ja imagon kannalta paras ratkaisu, kun...
View ArticlePolvijärven kunnanjohtajan valinnasta tehdyt valitukset nurin oikeudessa
Polvijärven kunnanjohtajan valinnasta tehdyt valitukset menivät nurin Itä-Suomen hallinto-oikeudessa. Oikeus hylkäsi valitukset, joiden takana oli yhdeksän polvijärveläistä. Valituksissa vedottiin...
View ArticlePunkalaitumen perussuomalainen pomo kannattaa vastaanottokeskusta
Punkalaitumen vastaanottokeskus on toiminut lyhyehköjä taukoja ja yhtä lopetusta lukuun ottamatta jo vuodesta 1992 lähtien, ja se herättää tunteita puolesta ja vastaan. Ari Prihti on saanut...
View ArticleTampereelle ei ole tulossa uutta vastaanottokeskusta – ei ole tiloja
Tampereelle ei ole näillä näkymin tulossa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta.Yle Tampere kysyi sähköpostitse poliittisilta päättäjiltä vastaanottokeskuksen perustamisesta Tampereelle....
View Article