Uutta tietoa Laitilan louhosturmasta: pelastautuneet olivat kuljettaja ja...
Laitilassa tapahtui 10. kesäkuuta vakava onnettomuus, kun henkilöauto ajautui veteen louhosalueella. Turmassa kuoli kaksi alaikäistä nuorta.
View ArticleJälleen 17-vuotiaan kuljettajan raju ulosajo: henkilöauton kyydissä neljä...
Autossa oli kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti.
View ArticleKesäasukkaat tekevät Puumalasta ja Kustavista vakiasukkaiden veroparatiiseja...
Kesäasukkaiden maksamat kiinteistöverot muodostavat merkittävän osan verotuloista Puumalan ja Kustavin kaltaisissa suosituissa mökkikunnissa.
View ArticleKela käytti viime vuonna yli 64 000 euroa eläköityvien lahjoihin – Kelan...
Kelan eläkkeelle jäävät työntekijät saavat 350 euron lahjan lisäksi halutessaan kukkakimpun ja kakkukahvit. Kelan suurin rahoittaja on valtio eli veronmaksajat.
View ArticleSormimerkki Auschwitzissa johti teinien koulupotkuihin
Kiistanalaisen käsimerkin näyttäminen videolla keskitysleirimuseossa toi kovia seuraamuksia saksalaisoppilaille.
View ArticleAnalyysi: Sabrina Carpenterin seksistiseksi syytetty albumin kuvitus voi olla...
Poptähden tulevan albumin kansi hiertää sen seksistiseksi tulkitun kuvan takia, mutta onko kyse sittenkin vapaudesta, kysyy kulttuuritoimittaja Iida Littow Putkonen analyysissään.
View ArticleKaksi yrittäjää kertoo, miksi tekivät konkurssin – niiden määrä on nyt...
700 000 euron liikevaihdosta muutamassa kuukaudessa konkurssiin. Konkursseja tehdään nyt enemmän kuin koskaan 2000-luvulla.
View ArticleSuomalaisen Iceyen huipputarkat satelliittikuvat kiinnostavat nyt...
Business Finland antaa Iceyelle historiansa toiseksi suurimman tukipotin. Yhtiö aloittaa investoinnit, joilla se hakee kasvua Nato-markkinoilta.
View ArticleSuomi lähtee Ottawan miinankieltosopimuksesta – näin kansanedustajasi äänesti
Valtaosa kansanedustajista kannatti Ottawan miinankieltosopimuksesta irtautumista.
View ArticleLehtimäen Liikenne hävisi käräjäoikeudessa: tuomittiin maksamaan entiselle...
Lehtimäen Liikenteen täytyy maksaa käräjäoikeuden päätöksen mukaan maksurästejä sekä muuttaa bussiparkista häädön uhalla.
View ArticleJuhannusmatka voi pysähtyä Heinolaan – valtiota toivotaan apuun Lusin...
Uudeltamaalta ja Päijät-Hämeestä matkustaa paljon ihmisiä kesämökeille ensin Nelostietä ja sitten Viitostietä. Liikenne töppää tien kaventuessa Heinolassa Lusin suoran jälkeen.
View ArticleFT: Nato lyhentää huippukokouksensa kolmesta päivästä 2,5 tuntiin, ettei...
Lyhyellä istunnolla Nato pyrkii välttämään sen, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump poistuisi kokouksesta ennenaikaisesti.
View ArticleKolme autoa kolaroi Lahdenväylällä juhannuksen menoliikenteessä – aiheutti...
Kolme autoa kolaroi tänään Lahdenväylällä kello kolmen aikaan. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.
View ArticleJuhannuksena helteistä voi vain haaveilla
Etenkin yöt ovat kylmiä, ja paikoin voi esiintyä jopa hallaa.
View ArticleKymmenen naista raiskanneelle kiinalaisopiskelijalle elinkautinen...
Lontoon poliisin mukaan todisteet viittaavat siihen, että uhreja voisi olla jopa yli 50 lisää.
View ArticleToimittaja testasi: näin pahasti liikenne ruuhkautui juhannuksen alla etelässä
Juhannusliikenne on vilkkaimillaan tänään torstaina.
View ArticleTurussa kehitetty biolasi korjaa ukrainalaisten sotilaiden luita – keksintöä...
Bioaktiivinen lasi tukee luun uusiutumista ja ehkäisee bakteeri-infektioita. Lasi istutetaan luuonteloon tukemaan luun omaa uusiutumista.
View ArticleADHD:n Käypä hoito -suositus ohjaa korjaamaan elintapoja, jotta oireet...
Varhainen älylaitteiden käyttö heikentää keskittymiskykyä. Uudet Käypä hoito -suositukset antavat arkeen käytännön ohjeita, jotka voivat lievittää ADHD:n oireita ilman lääkkeitä.
View ArticleSvenska Yle: Veneilijä kaahasi saaren ohi niin kovaa, että aallot paiskoivat...
Merivartiosto tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
View Article