Parhaasta elokuvasta on ehdolla muun muassa The Queen-yhtyeen Freddie Mercurysta kertova Bohemian Rhapsody -elokuva.

Parhaasta miespääosasta taas kilpailee muun muassa A Star Is Bornin Bradley Cooper. Samasta elokuvasta naispääosaehdokkaana on Lady Gaga.

Roma and The Favourite saivat molemmat kymmenen ehdokkuutta. A Star Is Born, Black Panther, Bohemian Rhapsody ja Mary Poppins Returns sekä BlacKkKlansman ovat myös ehdolla useassa eri kategoriassa. BlacKkKlansmanissa esiintyvä Jasper Pääkkönen ei kuitenkaan saanut ehdokkuutta omasta sivuroolistaan.

Oscarit jaetaan 24. helmikuuta Kalifornian Los Angelesissa. Yle Teema näyttää tapahtuman suorana ja selostettuna sekä suomeksi että ruotsiksi.

Ehdokkaat pääkategorioissa:

Paras elokuva:

Black Panther

BlacKkKlansman

Bohemian Rhapsody

The Favourite

Green Book

Roma

A Star Is Born

Vice

Paras miespääosa:

Christian Bale, Vice

Bradley Cooper, A Star Is Born

Willem Dafoe, At Eternity’s Gate

Rami Malek, Bohemian Rhapsody

Viggo Mortensen, Green Book

Paras naispääosa:

Yalitza Aparicio, Roma

Glenn Close, The Wife

Olivia Colman, The Favourite

Lady Gaga, A Star Is Born

Melissa McCarthy, Can You Ever Forgive Me?

Paras ohjaaja:

Spike Lee, BlacKkKlansman

Pawel Pawlikowski, Cold War

Yorgos Lanthimos, The Favourite

Alfonso Cuarón, Roma

Adam McKay, Vice

Paras naissivuosa:

Amy Adams, Vice

Marina de Tavira, Roma

Regina King, If Beale Street Could Talk

Emma Stone, The Favourite

Rachel Weisz, The Favourite

Paras miessivuosa:

Mahershala Ali, Green Book

Adam Driver, BlacKkKlansman

Sam Elliott, A Star Is Born

Richard E. Grant, Can You Ever Forgive Me?

Sam Rockwell, Vice

Paras ulkomainen elokuva:

Roma (Meksiko)

Capernaum (Libanon)

Cold War (Puola)

Never Look Away (Saksa)

Shoplifters (Japani).

Suomen ehdokas parhaan ulkomaisen elokuvan kategoriaan oli Teemu Nikin ohjaama Armomurhaaja. Se kuitenkin karsiutui kisasta jo viime vuoden lopulla, kun esiraati rajasi 87 tarjokkaan joukosta yhdeksän jatkoon päässyttä. Joukosta valittiin tiistaina lopulliset viisi ehdokasta.

Lintujen talviruokinta on taitolaji ja vaatii yhteistyötä. Mikä sopii yhdelle tirpuselle, ei kelpaa toiselle ja kolmas ei vaivaudu edes lentämään paikalle. Kaikille lajeille löytyy kuitenkin nykyään runsaasti erilaista valikoimaa, niin kaupoista kuin kotoa - kunhan vain tietää edes suurinpiirtein mitä tarjoaa ja tekee sitä säännöllisesti.

Muutamat lajit ovat menestyneetkin hyvin juuri talviruokinnan vuoksi. Birdlifen mukaan Suomessa on runsaat 240 pesimälajia, joista jopa 70 lajia jää värjöttelemään meille talveksi.

Ai miksi? Siksi, että talvehtiminen pesimäseuduilla voi olla joskus linnuille turvallisempaa kuin raskaalle ja vaaralliselle muuttomatkalle lähteminen.

Jotkut lajit kuten mustarastas jäävät yhä useammin Suomeen kun "tietävät", että apetta on tarjolla.. Paljolti talviruokinnan takia talitiainen, sinitiainen ja pikkuvarpunen ovat lisääntyneet moninkertaisesti viime vuosikymmenten aikana. Itse asiassa talitintti ei pärjäisi ollenkaan Suomen talvessa ilman ihmisiltä saatavaa ruokaa.

Peruskattaus: Rasvaa, pähkinöitä ja siemeniä

Auringonkukan siemenet ovat ruokintapaikan suosituimpia eväitä. Ne kelpaavat etenkin tiaisille ja viherpeipolle sekä punatulkulle. Kuorettomat auringonkukansiemenet vaikuttavat kaupoissa kalliimmilta kuin kuorelliset, mutta niillä on kiistaton etu: linnut voivat hyödyntää kaiken mitä tarjotaan eikä roskaa synny ja kun ei tarvitse kuoria, syöminen on nopeampaa ja tehokkaampaa.

Maapähkinät ovat muiden pähkinöiden tapaan linnuille herkkua. Parhaiten ne soveltuvat linnuille murskattuna. Silloin pähkinät ovat myös riittoisempia. Pähkinät ovat etenkin tiaisten ja nakkelin suosiossa.

Rasvaa kannatta panna tarjolle monessa muodossa: teurasjätettä, silavaa, ihraa tai läskiä. Kaupasta rasvaa voi ostaa myös rasvapalloina tai renkaina, joihin voi olla sekoitettuna erilaisia siemeniä. Rasva on etenkin tiaisten suosiossa. Talipallo kelpaa myös aika monelle lajille.

Läski kannattaa muuten naulata lautaan kiinni tai laittaa verkon sisään, muuten mehukas pala lähtee nopeasti oravan tai petolinnun matkaan.

Varpuset ja keltasirkut arvostavat viljaa

Viljoista kaura on ollut perinteisesti suosituin laji, vaikka sen ravintoarvo ei olekaan kovin korkea. Viljansyöjiä ovat etenkin varpuset ja keltasirkut, joille ei juuri muu kelpaa.

Myös marjat ja hedelmät ovat monien lintujen suosiossa. Esimerkiksi rastaita voi yrittää ruokkia syksyllä talteen laitetuilla ja kuivatuilla pihlajanmarjoilla. Myös omenat ja muut hedelmät kelpaavat. Marjat ja hedelmät voivat houkutella myös punarintoja, rautiaisia, mustapääkerttuja sekä tilhiä. Myös eksoottisempia hedelmiä voi tarjoat linnuille, kunhan välttää avokadoa, sen sisältämä persiini voi olla linnuille jopa myrkyllistä.

Näitä ei kannata tarjota:

Mitä muuta linnuille sitten EI kannata antaa? Lintuja ei ehdottomasti pidä ruokkia kinkunrasvalla, vettyneillä kaurahiutaleilla, eikä millään mikä on homeista, maustettua tai erityisen suolaista.

Lisäksi linnut eivät yleensä syö ruista tai riisiä.

Myöskään leivän tai leivänmurujen tarjoaminen lintulaudalla ei ole suositeltavaa; leipä vain täyttää vatsat, mutta ei ole linnuille kovin ravitsevaa. Vesilinnuille, kuten sorsille, leipää voi toki käydä huvikseen heittelemässä ja mössö käy hyvin kaupaksi. Tässä on kuitenkin syytä muistaa säännöllisyys.

Jos aloitat, jatka

Talviruokintaa on syytä muistaa jatkaa koko talven. Satunnaisesta ruokinnasta ei ole linnuille kuin hetkellistä apua ja pieneltä ruokintapaikalta voi ruoka loppua jo muutaman päivän kestävän tauon aikana. Jos alueella on useita ruokintoja, niin linnut kyllä ymmärtävät vaihtavaa paikkaa ruoan loppuessa, mutta harvaanasutuilla alueilla yhteen sapuskapaikkaan tottuneet linnut saattavat jopa menehtyä ruuan loppuessa ja pakkasten tullessa.

Mitä sitten ruokintapaikalta vaaditaan? Lintulaudan ja maaruokinnan huonot puolet ovat, että linnut istuvat ruoan päällä ja pääsevät ulostamaan sen joukkoon, jolloin erilaiset taudit, kuten lintujen salmonella, voivat levitä lintujen keskuudessa. Lisäksi maaruokinta voi houkutella paikalle rottia.

Automaatti parempi kuin lintulauta

Suositeltavaa olisi käyttää ruokinta-automaattia, jonka säiliöstä ruoka valuu alareunassa oleviin kapeisiin kouruihin ruoan kulutuksen mukaan. Linnut istuvat kourun reunalla, jonka päällä oleva lippa räystäineen estää ruokaa kastumasta.

Kun käytetään automaattia, jonka säiliö on suuri, ei ruokaa tarvitse olla lisäämässä koko ajan. Monissa tarjolla olevissa ruokinta-automaateissa on useita astinlautoja ja telinettä pystyy tällöin käyttämään samanaikaisesti useampi lintu.

Erityisesti talvella on syytä muistaa, että vähää syömistä kuvaava sanonta "syö kuin lintu" johtaa harhaan, esimerkiksi sinitiainen joutuu tankkaamaan moninkertaisesti oman painonsa verran ruokaa selvitäkseen hengissä pakkasyön yli.

Sama vielä numeroilla: normaalikokoinen tintti joutuu hengissä selvitäkseen syömään 20 asteen pakkasessa noin 6 grammaa siemeniä vuorokaudessa. Se tarkoittaa kappalemäärissä noin 120 siementä ja jos tintti syö yhden minuutissa, menee ruokailuun kaksi tuntia. Ja kun pakkaskautena pohjoisessa valoisaa aikaa on kolmisen tuntia, niin kyllä lintu syö kirjaimellisesti henkensä edestä.

Myös tässä tulee esille valmiiksi kuorittujen siementen tarjoamisen tärkeys: linnun energia ei kulu turhaan kuorimiseen.

Ikänsä Saimaalla liikkunut mies seisoo jäällä polveen asti ulottuvassa lumessa. Lumen alta hän kaivaa esiin läikän tummaa jäätä. Yksi isku tuuralla, ja pienestä reiästä alkaa pulputa vettä jäälle.

– Tuossa kohdassa, missä jäätä kokeilin, niin lumi painaa sitä ohutta jääkerrosta notkolleen. Kun siellä on valtava paine, niin vesi pyrkii jäälle.

Hän on taipalsaarelainen valokuvaaja Mikko Nikkinen, joka vuosien ajan on seurannut Suomen suurimman järven Saimaan elämää. Vaikka ulkona paukkuu pakkanen, on jää edelleen petollista.

Syynä on lumi, jota on paikoitellen jopa puoli metriä. Lumikerros toimii eristeenä ja estää vahvan jään muodostumisen.

"Vesi vaan roiskui"

Jäälle pulppuavan veden kanssa on tehnyt tuttavuutta myös Lappeenrannan kaupungin ulkoliikuntapaikkojen kunnossapitotyönjohtaja Tommi Nakari.

Nakari kävi testaamassa jään kantavuutta ja ajoi moottorikelkalla Pien-Saimaalla parin kilometrin matkan mantereelta saareen.

– Kelkka upposi heti lumen läpi, ja vesi vaan roiskui, kertoo Nakari.

Hiihtäjien on turha jäälle pyrkiä.

– Tällaisessa jäätilanteessa kaupunki ei ryhdy tekemään latuja jäälle, Nakari sanoo.

Jääladut on Lappeenrannassa perinteisesti vedetty Kaupunginlahdelle ja Lappeenrannan ydinkeskustan tuntumassa sijaitsevalle Sunisenselälle.

"Teräsjää puuttuu paikka paikoin kokonaan"

Suur-Saimalla jäätä on ällistyttävän vähän – vain muutamista senttimetreistä kahteenkymmeneen senttiin.

– Ohut teräsjää, vettä, kohvaa ja lunta, luettelee kalastaja Antti Häkkinen.

Hän muistuttaa, että Suur-Saimaalta teräsjää puuttuu paikka paikoin kokonaan.

Häkkinen on pitänyt verkkoja reilun viikon ajan Saimaalla Taipalsaaren Kyläniemen pohjoispuolella. Hän odottaa, että jäät vahvistuisivat.

– Kalastamme vähemmillä verkoilla kuin normaalisti tähän aikaan, hän kertoo.

Apajalle mennään jalkamies edellä. Jalkamies kokeilee jäätä, ja moottorikelkka lasteineen seuraa perässä.

– Jos ei ole työhön tai toimeentuloon liittyvää välttämätöntä tarvetta mennä jäälle, niin kehottaisin pysymään rannalla, Häkkinen sanoo.

"Pertsasuksilla kastelee vain jalkansa"

Pien-Saimaalla lähes päivittäin hiihtelevä Petter Sairanen arvelee, että 20 asteen pakkasilla Pien-Saimaa alkaa vähitellen jäätyä altakin päin.

– Teräsjäätä on paksuimmillaan parikymmentä senttiä ja sen päällä suunnilleen saman verran haurasta maitojäätä. Maitojään päälle satanut paksu kerros lunta eristää niin hyvin, että jäätyminen tapahtuu hitaasti, sanoo Sairanen.

Sairanen käy verkoilla ja liikkuu jäällä pitkillä ja leveillä metsäsuksilla.

– Kaupunkiladuille suunnitelluilla pertsasuksilla kastelee vain jalkansa, sanoo Sairanen.

Lappeenrantalainen Pekka Turunen käy pilkillä Pien-Saimaalla. Virtapaikat hän kiertää kaukaa, ja on varovainen tutuissakin paikoissa.

– Moottorikelkalla ei kannata mennä. Jäätä on 15–20 senttiä, ja sen päällä saman verran vettä, Turunen kuvailee.

Suomen ympäristökeskuksen virallisella mittauspaikalla Saimaalla Lappeenrannan Lauritsalassa Saimaan jään paksuus on 21 senttimetriä. Haukiveden mittauspisteellä Saimaan pohjoisosassa jään paksuus on 19 senttiä.

Jää on kahdeksan senttiä ohuempaa kuin tähän aikaan vuodesta keskimäärin.

Kun tamperelainen Tiina Koskinen istuu bussissa, odottaa vuoroaan lääkärille tai kokkaa perheelleen, on kädessä aina kirja. Intohimoinen lukija saattaa parhaana päivänä ahmia koko opuksen kannesta kanteen, ja lukutoukan uralle mahtuu myös kahden kirjan päiviä.

Koskinen kantaa mukanaan paitsi luettavaa, myös vihkoa, johon luetut kirjat merkitään. Viime vuosi näyttää olleen huono, nainen manaa ja näyttää vuoden lopputulemaa.

– Vain 178 kirjaa. Opiskelin ja valmistuin, ja opinnäytetyötä varten tarvittavien kirjojen lukeminen vei aikaa. En ole listannut lähdekirjallisuutta tähän, koska niitä kirjoja en lukenut kokonaan, himolukija selittää omalla mittapuullaan vaatimatonta lukutulosta.

Jos huonoon lukuvuoteen mahtuu lähes parisataa kirjaa, paljonko mahtaa olla hyvän vuoden saldo?

– Ihan paras vuosi on ollut 345 kirjan vuosi. Siitä voi kyllä jo ajatella, että onkohan ollut mitään muuta elämää, Koskinen nauraa.

Paras vuosi on ollut 345 kirjan vuosi. Siitä voi kyllä jo ajatella, että onkohan ollut mitään muuta elämää. Tiina Koskinen

Tiina Koskisesta tekee erityisen lukijan paitsi lukutahti myös se, että nainen lukee kaiken aloittamansa loppuun saakka.

– Olin kolmetoista kun päätin, etten koskaan jätä kirjaa kesken. Eihän siinä välttämättä mitään järkeä ole, mutta ajattelen, että samalla vaivalla luen loppuun asti jos joku toinen on kerran nähnyt kirjoittamisen vaivan.

Kirjastontädeillä ja äidinkielen opettajilla on väliä

Kirjojen pariin kannustavan perheen lisäksi Tiina Koskinen nostaa lukuintonsa ruokkijoiksi koko koulupolun ajan jatkuneen hyvän tuurin taitavien äidinkielen opettajien suhteen.

Myös osaava kirjastohenkilökunta on tehnyt oman osansa lukutoukan ruokkimisessa. Koskinen oppi lukemaan 4-vuotiaana ja on siitä alkaen ollut lähikirjastonsa suurkuluttaja.

– Sain jo ihan pienenä auttaa tätiä painamaan leimoja korttiin. Vietin kirjastossa hirveästi aikaa ja olin varmaan vähän riesakin, nainen muistaa.

Kuten arvata saattaa superlukija tunnetaan kirjastossa varsin hyvin vielä nykyäänkin.

– Kyllä ne taitavat minut tietää. Kiertelen hyllyvälejä vähän riippuen siitä, kuinka kärsivällisellä tuulella lapset ovat. Pääasiassa kuitenkin varaan kirjat ennalta. Minulla saattaa olla 50 varausta yhtä aikaa vetämässä, Tiina Koskinen kertoo.

Lukuintoisia suomalaisia herättelee jo viidettä kertaa lukuhaaste Helmet. Suosittu 50 kirjan haastelista on pääkaupunkiseudun kirjastojen projekti, mutta siihen ovat tarttuneet innokkaat lukijat ympäri maan.

Tällä kertaa haastelista kannustaa lukijoita esimerkiksi etsimään kirjan, jonka kannessa on ihmiskasvot tai jossa matkustetaan metrolla.

Tiina Koskiselle puolensataa kirjaa ei ole millään muotoa "haaste", mutta hän osallistuu joka vuosi. Tämän vuoden listalla on nyt neljä rastia.

– Työnnän yleensä nämä kirjat loppuvuoteen, sillä haastetta on kiva vetkuttaa. Viimeinen lukuhaastekirja on joka kerta kahlattu loppuun vasta vuoden viimeisenä päivänä.

Lukeminen tuo tunne-elämän taitoja ja toimivan kylkiaistin

Himolukija Tiina Koskisen harrastus on osin käytännön sanelema. Kun perheenäidin vapaa-aika kuluu lasten harrastuskuskina, on oman harrastuksen kätevää kulkea kassissa. Odotellessa on aikaa lukea.

Vaikka äiti-ihmisen maailma mahtuu välillä harjoitushallin penkille, Koskinen ajattelee, että hänellä on aina mukana matkalippu jonnekin kauemmas.

– Olen lukemalla reissannut maapallon ympäri monta kertaa, matkustanut ajassa ja käynyt avaruudessa.

Olin kolmetoista kun päätin, etten koskaan jätä kirjaa kesken. Tiina Koskinen

Maailman avartumisen lisäksi Tiina Koskinen kehuu harrastuksensa vahvistavan resilienssiä ja kartuttavan tunne-elämän käsittelyn taitoja ihan vahingossakin. Lisäksi lukeminen saattaa kehittää myös yllättävää käytännön osaamista.

– Lukioaikana harjaannuin lukemaan kävellessä. Kuljin Aleksanterin kirkolta Keskustorille asti nenä kirjassa, enkä koskaan törmännyt kehenkään. Silloin osasin myös juosta kirjan kanssa, mutta sellaiseen en taida enää ryhtyä, Tiina Koskinen nauraa.

Lue myös:

"Ei vitsi", ajatteli Mika Hartio, kun löysi e-kirjat – uusi ilmiö houkuttelee myös nuorempia miehiä kirjojen pariin

Valio kertoo aloittavansa yt-neuvottelut pääkonttoritoiminnoissa. Neuvottelut koskevat noin 660 ihmistä. Henkilöstön vähennystarpeeksi kerrotaan tiedotteessa 80–100.

Valion tuotantolaitokset eivät ole neuvottelujen piirissä.

Valion viestintäjohtaja Ann-Mari Hämäläisen mukaan vähennyksen tavoitteena on tarkentaa toimenkuvia, selkeyttää päätöksentekoa ja madaltaa hierarkiaa. Hän ei suostunut kertomaan tarkemmin, mitä pääkonttorin toimenkuvia tai tehtäviä irtisanomiset tulevat koskemaan.

– Tässä kohtaa emme valitettavasti kertoa yksityiskohtaisemmin, koska neuvotteluprosessi käynnistyy ensi viikolla, Hämäläinen sanoo.

Hämäläinen ei myöskään kommentoinut sitä, että tarkoittaako hierarkian madaltaminen esimiesten määrän vähentämistä.

– Sitä käydään läpi prosessin aikana, Hämäläinen kertoo.

Valion tiedotteen mukaan yt-neuvottelujen syyt ovat tuotannollis-taloudelliset. Taustalla on yhtiön kolmivuotinen hankekokonaisuus, jolla tavoitellaan kilpailukyvyn ja liiketoiminnan kannattavuuden parantamista.

Neuvottelut alkavat ensi tiistaina ja niiden arvioidaan kestävän kuusi viikkoa.

Valiolla on yhteensä yli 4 000 työntekijää.

Tanskassa vähemmistöhallitus onnistui siinä, missä Suomen hallitukset toisensa jälkeen ovat kamppailleet ilman, että edes maaliviiva kunnolla näkyy.

Tanskalaiset pitävät vuosien 2005-2007 aluehallintouudistukseen pohjautuvaa sosiaali- ja terveydehuoltoremonttia pääosin onnistuneena. Siinä terveydenhuollon pääasiallinen järjestämisvastuu siirtyi 14 maakunnalta viidelle itsehallintoalueelle.

Nyt on huomattu, että korjattavaakin on.

Tanskan pääministeri, keskusta-oikeistolaisen Venstre-puolueen Lars Løkke Rasmussen katsoo, että terveydenhuollon asiakkaan, perinteisemmin sanottuna potilaan matka hoitoon on liian pitkä.

Hallitus aikookin nyt hienosäätää sote-uudistustaan periaatteella "potilas ensin, läheisyys ja laatu".

Maakuntahallinto puretaan

Sen seurauksena Tanskassa luovutaan maakuntahallinnosta. Vuoteen 2020 mennessä parisataa aluehallinnon tehtävää lakkautetaan.

Tarkoitus on järjestää terveydenhuollon hallintoa uudelleen niin, että viiden keskeisimmän "supersairaalan" hallintoa parannetaan ja neljä tai viisi kuntaa alkavat hallinnoida 21 sairaanhoitopiiriä.

Terveydenhuoltoa johtaa ja suunnittelee yhdentoista jäsenen hallitus. Tavoite on, että uusi hallinto olisi valmis vuoden 2025 korvilla.

Terveydenhuollon kuluista säästyy noin 300 miljoonaa

Uudistuksessa kunnat saavat nykyistä suuremman roolin terveydenhuollossa. Ne vastaavat yhdessä sairaaloiden ja terveysasemien kanssa ennaltaehkäisevästä hoidosta, varsinaisesta hoidosta ja kuntoutuksesta.

Siis toisin kuin Suomen sote-uudistuksessa, missä kunnilta juuri tätä vastuuta on suunniteltu vietäväksi pois.

Kunnat eivät Tanskassa toistaiseksi ole purnanneet uudistusta vastaan, kunhan varmistetaan että rahoitus on riittävä.

Tanskan hallitus arvioi, että uudistuksen ansiosta sairaalakäyntien määrä vähenee merkittävästi ja sairaanhoidon tarve pienenee: säästöä hallinnon uudelleenjärjestämisestä syntyy 2,3 miljardia Tanskan kruunua, noin 300 miljoonaa euroa.

Tanskan mallia muistuttava esitys oli suunnitteilla Suomeenkin

Suomessakin esitettiin joitain vuosia sitten Tanskan mallia muistuttavaa sote-uudistusta: viisi sote-aluetta olisi ottanut vastuun palveluista ja niitä olisi tuottanut parikymmentä kuntayhtymää.

Kuntien vastuulle olisi sälytetty terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistuksia pidetään tärkeinä, sillä alan menot syövät esimerkiksi Suomessa valtion budjetista leijonanosan ja niillä on yleensä tapana kasvaa vuosi vuodelta.

Tamperelainen Tiina Hussi oli tällä viikolla kävelyttämässä koiraansa lenkillä. Lumi teki kadun varteen pysäköidyn auton peräluukkuun hauskan kuvion.

Hussi otti kuvan ja lähetti sen maanantaina illalla Facebookin Tampere-ryhmään.

– Ilmeikäs menopeli. Oikein hyvää alkanutta uutta viikkoa kaikille.

Valokuva keräsi nopeasti lähes 2 000 tykkäystä. Kommentoijat näkivät auton perässä erilaisia hahmoja. Yksi näki laiskiaisen, toinen Star Warsista Imperiumin iskujoukkojen Strom Trooperin.

Sitten yksi kommentoija ehdotti, että auton perässä on Pixar-elokuvista tuttu Salama McQueen, menestyselokuva Autojen päähahmo.

– En tullut ajatelleeksi asiaa, mutta tietenkin se muistuttaa Salama McQueenia.

Kuva on otettu Tampereella Tesoman ja Raholan maastoissa.

Harri Mähönen Nordic Noir Nature Art Oy:sta kuvaa luontoa ja siellä näkyviä naamoja. Hän on nähnyt hangessa myös presidentti Sauli Niinistön kuvan.

Niinistöä muistuttava luminen puu on kuvattu Saariselän Kiilopäältä sen huipulle menevän polun viereltä, Mähönen kertoo.

Rovaniemellä asuva Janne Maikkula on kuvannut paljon erilaisia kasvoja luonnossa. Hän on kuvannut luonnossa parisataa kuvaa, joissa on naamoja tai ihmishahmoja. Hänellä on Ylläksellä näyttely parhaillaan aiheesta.

Tieteellinen nimitys ilmiölle

Ihmisillä on kyky nähdä kasvoja lumessa tai puiden syissä, pistorasioissa tai paahtoleivissä. Ilmiön tieteellinen nimitys on pareidolia. Pareidoliassa on kyse ihmisaivojen taipumuksesta yhdistellä epämääräisiä ja satunnaisia havaintoja merkityksellisiksi ja selkeiksi.

Esimerkiksi Ullavassa kuvattiin muutama vuosi sitten pääsiäiskokkoa, jonka savussa voi nähdä kasvot.

Myös paahtoleivissä on kuvattu milloin Jeesuksen, milloin Mikko Alatalon kasvoja.

Myös Nasan Mars-kuvista on löydetty kaikenlaista: pyramidi, rapu, kasvot hiekassa ja naishahmo, joka tarkkailee ohi kulkevaa Curiosity-mönkijää, iguaani, leijuva lusikka ja paljon muuta.

Discoveryllä oli selitys esimerkiksi leijuvalle lusikalle. Kyse on Marsin heikosta painovoimasta ja harvasta kaasukehästä, jossa tuulen aiheuttamalla eroosiolla on ollut jopa miljoonia vuosia aikaa muovailla mitä mielikuvituksellisimpia rakenteita.

Lähetä meille kuva, jos näet lumihangessa mielenkiintoisia muotoja tai kasvoja tampere@yle.fi.

Korjaus 22.1. klo 12.34 Korjattu puskuri peräluukuksi.

Lue lisää:

Peltoteos nostaa hymyn lentomatkustajan kasvoille – kesän inhokkityöstä tuli harrastus: "Tässä ei ole mitään järkeä"

"Kasvot savussa" – pääsiäiskokosta nouseva savu antaa mielikuvitukselle siivet

Marsista löytyi uusi kummajainen: leijuva lusikka

Outokumpulainen teatterintekijä Henry Räsänen veti vielä 2000-luvun alussa työttömien valmennuskursseja. Kunnes ristiriita pohjoiskarjalaisen sielunmaiseman ja kurssien tavoitteiden välillä kävi liian suureksi.

– Ihmisistä koetetaan tehdä sisäisiä yrittäjiä, jotka alkavat brändätä omaan henkilöään.

Nyt hän tekee teatterilavalle komiikkaa työttömien kursseista ja hyödyntää omia kokemuksiaan.

Uutta hän nappaa mukaan, kun saa esimerkiksi palautetta työttömiltä.

Viime aikoina työttömiä on puhuttanut erityisesti aktiivimalli.

Aktiivimallin herättämä ärtymys nousi esiin myös, kun Yle teki joulukuussa 2018 työttömille kyselyn siitä, millaisia kokemuksia heillä on työllistymishankkeista.

Valmennuskursseja ei ole keksitty aktiivimallin tultua voimaan vuonna 2018, vaan niitä on järjestetty vuosikausia. Vastaajien kritiikistä suurin osa näytti kuitenkin liittyvän viime vuonna pidettyihin valmennuksiin.

Yli 40 000 työtöntä kävi eri valmennuksissa vuonna 2017. Viime vuonna jo kesäkuun loppuun mennessä oli valmennettu 26 000 työtöntä. Koko vuoden lukumäärä ei ole vielä tiedossa.

"TE-toimistossa ei muuta tarjolla"

Moni kertoi osallistuneensa viime vuonna lyhytkestoisiin työnhaku- ja uravalmennuskursseihin ja välttäneensä siten aktiivimallin leikkurin. Kursseja he kuitenkin pitivät hyödyttöminä, koska niistä ei ollut apua työllistymiseen.

Esimerkiksi nelikymppinen nainen kertoi, että TE-toimiston virkailija oli esitellyt kahta firmaa, joiden koulutuksiin voisi mennä “täyttämään aktiivisuusehtoa”.

– Konsulttiyritykset pyörittävät suurta bisnestä näillä "aktivointikursseilla", koska TE-toimisto suoltaa heille asiakkaita joka viikko alkaviin samanlaisiin Työnhakuklubeihin, nainen hämmästeli Ylen kyselyssä.

– Näitä oli tarjolla, ei TE-toimistolla oikein ollut muuta. Ainoa motiivi siinä oli se aktiivimallin ehtojen täyttäminen, kertoi kolmelle valmennuskurssille viime vuonna osallistunut 61-vuotias mies.

Jos työllistymistä edistävä palvelu kestää vähintään viisi päivää, työtön on osoittanut riittävästi aktiivisuutta, eikä hänen työttömyysetuuttaan leikata. Asiaa tarkastellaan kolmen kuukauden jaksoissa.

Muita tapoja täyttää aktiivimallin ehdot on tehdä 18 tuntia työtä tai ansaita yrittäjänä 241 euroa.

– Työhaastatteluissa olen ollut ja osoittanut siten aktiivisuutta työnhaussani, mutta kuten tunnettua, tämä ei sisälly aktiivimalliin, tuskaili keväällä valmennusryhmään osallistunut nainen.

"Kaikki hakuvinkit itsestäänselviä"

Osa vastaajista koki työnhaku- ja uravalmennukset itselleen turhiksi, koska kursseilla oli jauhettu jo entuudestaan tuttuja asioita. Kokemus saattoi olla jopa työnhakua lannistavaa.

– Konsultit korostivat, kuinka sinun on oltava aktiivinen monessa eri sosiaalisen median kanavassa tai et ole olemassa työnantajille ollenkaan. Jos et ole päässyt sisälle hyvä veli -verkostoon, olet työttömäksi jäätyäsi jo tippunut kelkasta. Näiden sisältöjen jälkeen jokainen meistä työttömistä oli täysin henkisesti lyötyjä.

– Kaikki työpaikan saamista auttaneet toimenpiteet olivat itsestäänselviä. Näin olin toiminut omatoimisestikin ennen tätä "työllistävää palvelua".

– Laitettiin syksyllä CV:n teon yksityisvalmennukseen, vaikka sanoin, että olen opettanut CV:n tekoa ja muuta viestintää kahdessa korkeakoulussa Suomessa.

Valmennuspalvelujen tarjonta työttömille on kasvanut viime vuosina. Ely-keskukset hankkivat vuonna 2016 valmennuspalveluja 21,9 miljoonalla eurolla ja viime vuonna jo 26,1 miljoonalla.

Kymmeniätuhansia valmennuksia vuosittain – joukkoon mahtuu erilaisia kokemuksia ja kouluttajia, eikä suppea kyselymme pysty kertomaan tilanteesta koko totuutta. On silti kiinnostavaa, kuinka monet nostivat esiin samankaltaisia havaintoja.

"Neuvottiin menemään töihin selvinpäin"

Valmennukset olivat usein ryhmätapaamisia, osa taas oli tehty verkossa ja valmentajan kanssa asioitu vain sähköpostilla tai puhelimessa.

Jos valmennus oli tapahtunut ryhmässä, anti oli usein jäänyt vähäiseksi ryhmän kirjavan kokoonpanon takia. Samoihin ryhmiin oli laitettu ihmisiä, joilla oli aivan erilainen koulutustausta, työhistoria ja työttömyyden kesto.

– Osallistujien taustat vaihtelivat paljon – mitään yhteistä nimittäjää ei ollut. Omassa vertaistukiryhmässä piti tsempata muita ja toivoa muilta tsemppiä itselle. Ryhmäni oli hajanainen ja sen pääsi pilaamaan erittäin turhautunut ja kyynistynyt osallistuja.

– Kurssit, joita järjestetään työttömille, pitää olla kohdennettuja. Meille, aikuisille, korkeakoulutetuille, pitkään työelämässä olleille kerrotaan, että töihin pitää tulla ajoissa ja selvinpäin.

Lisäksi ihmeteltiin, mitä järkeä on laittaa työnhakuvalmennukseen ainakaan 60-vuotiaita, kun heidän työnsaantiongelmansa ei johdu puutteellisesta CV:stä. Heille aktiivimallin ehtojen täyttäminen on ollut kaikkein vaikeinta.

– Pitäisi olla oikeita töitä, niin ei tarvittaisi tehottomia kursseja, joihin menee veronmaksajien rahoja turhaan. Minulle ei jäänyt kuin paha mieli ja vältin aktiivileikkurin tällä erää. 60-vuotias ei tästä maasta töitä saa, vaikka olisi terve, hyvä koulutus ja mieletön kokemus takana.

– Minusta se on resurssien hukkaan heittämistä. Pitäisi keskittyä paljon nuorempiin henkilöihin.

"Käskettiin jättää syntymäaika pois"

Työllistyminen on valmennuskurssien jälkeen ollut hyvin vähäistä. Tuoreimman 2018 työnvälitystilaston mukaan esimerkiksi työnhakuvalmennuksen käyneistä oli avoimille työmarkkinoille työllistynyt 12,6 %, kun kurssin päättymisestä oli kulunut kolme kuukautta.

Pidemmän, jopa pari kuukautta kestävän, uravalmennuksen käyneistä oli töissä vielä vähemmän, 9 %. Luvut ovat olleet samalla tasolla aiempinakin vuosina.

Tulokset eivät hämmästytä, kun on lukenut kyselyymme vastanneiden kokemuksia omista valmennuskursseistaan. Vastaajat arvostelivat usein käymiensä kurssien laatua.

– Kurssin vetäjä kertoili vanhoja kokemuksiaan, miten hän oli muutama kymmenen vuotta sitten työpaikan löytänyt.

– Ohjaaja oli 20 vuotta nuorempi, eikä tuntenut oman alani hakukäytäntöjä. Käski mm. jättämään syntymäajan pois, koska olin niin vanha (49 v.).

– Opeteltiin käyttämään netissä TE-toimiston sivuja. Kyllä se vähän puudutti ja tuntui ihmisarvoa alentavaltakin, kun oli iän kaiken tehnyt tietokonejuttuja työkseen ja osaa vaikka vaihtaa tietokoneeseensa osan hajonneen tilalle.

– Typerät tentit, monivalintatehtävät tyyliä: miten löytää piilotyöpaikan?

a. En tiedä b. Odottamalla kotona c. Soittamalla yritykseen.

Kyselin sähköpostilla neuvoja työllistymiseen. Sain niitä iänikuisia monster.fi-linkkejä, jotka kaikki tietää. Täysin rahan tuhlausta.

Myös kyselyyn vastannut TE-toimiston virkailija oli huolestunut koulutusten tasosta:

– Monet valmennusyritykset tekevät kuluja säästääkseen ja riskin ulkoistakseen kouluttajilleen nollatuntisopimuksia. On turha kuvitella, että todelliset osaajat jäävät systeemiä sellaisilla sopimuksilla kehittämään.

"Valmennuksissa paljon tyhjäkäyntiä"

Valmennusten vaikuttavuutta on selvitetty Uudellamaalla laajasti aikana ennen aktiivimallia. Vuonna 2017 julkaistussa raportissa tarkastellaan työttömien kokemuksia vuonna 2016 järjestetyistä valmennuksista.

ELY-keskuksen raportissa todetaan, että valmennukset eivät juurikaan kohenna valmentautujien työmarkkina-asemaa. Mutta raportin mukaan osallistujat pitävät valmennusten sisältöjä laadukkaina.

Tämä on käynyt ilmi osallistujien antamasta erittäin kiittävästä palautteesta. Palautetta osanottajilta keräävät kurssien järjestäjät itse.

Raportissa kerrotaan myös valmentautujien esiin nostamista epäkohdista. Kommenteissa mainitaan pitkälti samoja asioita, joita Ylen kyselyn vastaajat arvostelivat:

– kokeneemmat työnhakijat saattoivat kokea erilaiset työnhakuharjoitukset liian yksinkertaisiksi

– työnhakuvalmennusryhmien kokoonpano aiheutti osalle turhautumista

– valmennukset koettiin liian lyhyiksi, mutta niiden sisällä oli myös paljon tyhjäkäyntiä

"Vertaistuki kaikkein hyödyllisintä"

Positiivisimpana asiana Ylen kyselyssä mainittiin valmennusryhmästä saatu vertaistuki. Sitä moni piti ELY-keskuksen raportissakin jopa hyödyllisempänä kuin valmentajan kuuntelemista.

Kyselyssämme työttömät kaipasivat työnhakukurssien sijaan esimerkiksi ammatillista koulutusta tai työkokemusta läheltä omaa alaa:

– Kun ei puhuta enää ammattikursseista niin kuin ennen vanhaan, vaan ne on nimenomaan tätä uuskieltä, tämmöinen valmentaminen, valmiuksien antaminen. Tekisi mieli sanoa, että se on työttömän ihmisen pilkkaamista.

–Joutava jargon ja CV:n muotoilu sekä turhanpäiväiset keskustelut pois. Ihmiset työpaikoille tekemään asioita ammatti-ihmisten kanssa ja luomaan verkostoja. Ja ennen kaikkea tekemään oman alan työtä tai vastaavaa, ansiosidonnaista korvausta vastaan.

Lisää aiheesta TV1:n A-studiossa 22.1. klo 21.00. Aihetta käsiteltiin myös 21.1. MOT-ohjelmassa: Näin työttömillä tienataan, jonka voit katsoa tästä.

Kuopion festivaalitarjonta täydentyy ensi kesänä. Kuopiossa järjestetään kesäkuun puolivälissä Rock In The City -festivaali, joka on suunnattu aikuisyleisölle.

– Festivaalien ohjelma tuntuu nykyään muodostuvan aika lailla iskelmäpopista, vaikka käyttävät sanaa rock. Siihen haetaan nyt vaihtoehtoa asiakkaille, kertoo tapahtuman tuottaja Marko Riihelä.

Tapahtuman tiedotteen mukaan festivaaleilla esiintyvät Nightwish-tähti Marco Hietala, Jouni Hynysen luotsaama Kotiteollisuus, maailmallakin kestosuosiota nauttiva kemiläinen Sonata Arctica, Battle Beast, Pelle Miljoona United, kotimaisen power metalin sanansaattaja Stratovarius, rock-trio Melrose ja juuri 30-vuotisjuhliaan viettänyt vaasalaisyhtye Klamydia sekä Tuomari Nurmio & Spuget.

Ohjelmiston lisäksi aikuisten makuun on Riihelän mukaan myös se, että festivaali järjestetään keskusta-alueella. Myös ruoka- ja juomapuoleen on panostettu.

– Meiltä saa muutakin makkaraperunaa ja perusolutta. Festivaaleille tulee oma olutbaari, missä on monia vaihtoehtoja eri panimoitten tuotteita.

"Nälkä kasvoi syödessä"

Festivaali järjestettiin ensimmäistä kertaa Rovaniemellä viime kesänä. Kuopion tapahtuman jälkeen festivaali suuntaa Ouluun, Poriin, Lahteen, Kouvolaan, Rovaniemelle, Lappeenrantaan ja Jyväskylään. Kesän viimeinen Rock In The City -festivaali järjestetään Joensuussa elokuun puolessa välissä.

Festivaalia päätettiin Riihelän mukaan laajentaa, koska se sai yksipäiväisenä Rovaniemellä niin hyvän vastaanoton.

– Katsottiin sitten Suomesta isot kaupungit pois luettuna Turku, Tampere ja Helsinki. Alkuun ei ollut tarkoitus ottaa mukaan ihan noin monta kaupunkia, mutta nälkä kasvoi syödessä.

Riihelän mukaan tavoitteena on, että tapahtuma keräisi Kuopiossa kahtena päivänä yhteensä viisi tuhatta ihmistä.

Allu Koskinen toivottaa tervetulleeksi

Kuopio Rockcockin festivaalipäällikkö Allu Koskisen mukaan on hienoa, että Kuopioon tulee lisää tapahtumia. Rockcock järjestetään heinäkuussa, joten festivaalit eivät vie toisiltaan kävijöitä.

– Kun tapahtumia järjestetään järkevästi koko kesän aikana eikä samana viikonloppuna, niin saadaan kaupunkiin entistä enemmän elävyyttä.

Kuopio Rockcock järjestetään viime kesän tavoin myös ensi kesänä kolmipäiväisenä. Viime kesänä festivaaleilla oli 27 000 kävijää.

Rock In The Cityn järjestäjänä on RH Entertainment ja sen ikäraja on 18 vuotta. Lipunmyynti tapahtumaan alkaa huomenna torstaina.

Juttuun lisätty tietoa ja kommentteja Marko Riihelän ja Allu Koskisen haastattelun perusteella kello 9:19

Viime perjantaina Meksikossa tapahtuneen bensiinionnettomuuden uhriluku nousi tiistaina jo 96:een, kertoo uutistoimisto Reuters.

Räjähdys tapahtui Tlahuelilpanin pikkukaupungissa Hidalgon osavaltiossa noin sata kilometriä pääkaupungista Mexicosta pohjoiseen. Onnettomuus sai alkunsa, kun bensiinivarkaat porasivat putkeen reiän, josta he ottivat talteen ulos suihkuavaa polttoainetta.

Viranomaisten mukaan paikalla oli ollut myös paikallisia asukkaita, jotka keräsivät polttoainetta kaikenlaisiin käsillä oleviin astioihin, kuten ämpäreihin ja roskatynnyreihin.

Meksikon keskiosia on vaivannut polttoainepula, kun maan presidentti Andres Manuel Lopez Obrador aloitti tehoiskun bensiinivarkaita vastaan noin kuukausi sitten. Presidentti määräsi putkistot suljettaviksi, jotta rikollinen toiminta saataisiin kitkettyä.

Öljy- ja polttoainevarkaudet ovat Meksikossa suurta liiketoimintaa. Energiayhtiöt menettävät vuosittain arviolta kolmen miljardin dollarin arvosta tuotantoaan.

Oikeusministeri Antti Häkkänen haluaa selvittää mahdollisuudet elinkautisen vankeusrangaistuksen tiukentamiseen.

Häkkänen pohdiskelee, tulisiko ainakin kaikkein julmimpien rikosten – kuten terrorismirikosten – osalta voida tuomita siihen syyllistynyt aitoon, ikuiseen vankeuteen loppuelämäksi. Asia on nyt virkamiesselvittelyssä.

Virkamiesharkinnassa on myös se, pitäisikö korottaa rajaa, jolloin elinkautisvanki voi ensimmäisen kerran hakea päästämistä ehdonalaiseen vapauteen. Nykyisin elinkautisvanki voi hakea vapautusta Helsingin hovioikeudelta suoritettuaan rangaistustaan 12 vuotta.

Häkkänen kertoi näkemyksistään Lännen Median haastattelussa.

Nuotio: Amerikan ja Britannian malli ei ole viisas malli Suomelle

Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio ei keksi amerikkalaistyylisestä – ja Britanniassakin tutusta – todellisesta, koko loppuelämän kestävästä elinkautisrangaistuksesta paljoakaan hyvää sanottavaa.

– Meillä Euroopassakin Britanniassa on tilanteita, joissa jo tuomioistuin päättää, että se elinkautinen tuomio kestää ihan kirjaimellisesti loppuelämän.

– Suomalainen tuomioistuin taas ei ota elinkautistuomiota langettaessaan kantaa siihen, kuinka pitkä se vankeusrangaistus sitten käytännössä lopulta on.

Nuotio muistuttaa, että käsitys vankeusrangaistuksen luonteesta poikkeaa huomattavasti maailman eri kolkilla.

– Vierastan demonisointia. Suomessa johtavana ajatuksena on se, että vaikka ihminen olisi tehnyt kuinka pahoja rikoksia tahansa niin ainakin joskus hänen on mahdollista vapautua vankeudesta.

Nuotio sanoo, että terrorismirikokset ovat ihan omanlaisiaan rikoksia.

– Useimmiten terrorismirikokset perustuvat johonkin erityiseen motivaatioon. Niin kauan kun se terroristinen liike on olemassa ja se jakaa sen ideologiansa, liikkeen jäsen mitä ilmeisimmin on vaarallinen.

– Tilanne voi kuitenkin olla kymmenien vuosien kulutta jo ihan toinen. Sitä entistä terroristista liikettä ja ideologiaa ei ehkä enää olekaan. Aiempi terroristi käyttäytyy silloin yhteiskunnassa normaalisti kuten muutkin ihmiset.

Elinkautisvankien päästäminen ehdonalaiseen vapauteen on Nuotion mielestä sitten ihan oman erillisen pohdiskelun paikka.

Nykyinen laki elinkautisvankien päästämisestä ehdonalaiseen vapauteen on ollut voimassa syksystä 2006 alkaen. Elinkautisvankien vapauttamisesta päättää Helsingin hovioikeus.

Yhtenä vapauttamispäätöksen perusteena on kyseisestä vangista tehty vaarallisuusarvio.

– Itse olen ajatellut, että jo nykyjärjestelmäkin varmistaa sen, että vaarallista rikoksentekijää ei koskaan lasketa ehdonalaiseen vapauteen. Ehkä siinä on ollut ongelmia.

– Vaarallisuusarvion luonne on oikeudellisesti pulmallinen. Vaarallisuusarvion tekeminen on vaikeata. Se on eräänlainen ennuste. Onko oikein, että jotakuta pidetään vankilassa pelkän ennusteen perusteella?

Tolvanen: Erityisenä ongelmana ovat vangit, joita ei voi passittaa pakkohoitoon

Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen edustaa samaa ajattelutapaa kuin kollegansa Kimmo Nuotio.

– Meillä on perinteisesti lähdetty siitä, että ainakin periaatteessa jokaisella pitää olla mahdollisuus päästä jossakin vaiheessa vapauteen – oli hänen tekemänsä rikos sitten kuinka julma tahansa. Ajatuksena on, että jokaisen kohdalla rangaistuksen on joskus tultava suoritetuksi.

– Amerikassa rikosoikeuskin on eräänlaista politiikkaa. Yleinen linja siellä on se, että elinkautiseen tuomittu ei ikinä pääse takaisin vapauteen. En halua sellaista mallia Suomeen.

Elinkautiseen vankeuteen tuomitun päästäminen ehdonalaiseen vapauteen on Tolvasenkin mielestä aina tiukan harkinnan paikka.

– Olen varovaisen myönteinen ajatukselle, että ehdonalaiseen vapauttamisen kynnys olisi nykyistä korkeampi. Elävässä elämässä kyse on muutamasta yksittäisestä tapauksesta vuodessa.

– Eri asia sitten on, pitäisikö vaarallisuusarvioille antaa vapauttamispäätöksen yhteydessä suurempi painoarvo kuin nykyisin. Ehkä pitäisi.

Tolvanen tietää, että Suomessakin on toisten hengelle ja terveydelle vaarallisia vankeja, jotka eivät kuitenkaan ole mielisairaanhoidon tarpeessa.

– Vankiloissa on vaarallisia henkilöitä. Erityisen pulmalliseksi tilanne tulee silloin, kun vankia ei voida vankeusrangaistuksen suorittamisen jälkeen passittaa vasten tahtoansa mielisairaalaan. Korostan kuitenkin, että tämä koskee äärimmäisen pientä vankijoukkoa.

Tolvanen huomauttaa, että nykyisenkin lain kirjaimen mukaan on mahdollista, että elinkautisvankia ei päästetä ehdonalaiseen vapauteen.

– Laki käyttää termiä ”voidaan päästää’”. Vapauttamiselle on useita kriteereitä, ja vaarallisuus on niistä yksi. Muina kriteereinä ovat muun muassa tehtyjen rikosten luonne ja vankeusajan käytös.

– Meillä ehdonalaiseen vapauteen päästetään useimmiten viimeistään 20 vankilavuoden jälkeen. Tuo vuosimäärä ei kuitenkaan ole kiveen hakattu. Se voisi olla toinenkin jo nykyisten pykälien perusteella.

Kimpimäki: Määräaikaistuomio saattaa olla ankarampi kuin elinkautinen

Lapin yliopiston rikosoikeuden professori Minna Kimpimäki kertoo olevansa hieman hämmentynyt ministeri Häkkäsen aloitteellisuudesta juuri nyt vaalien alla.

– Niin sanottu aito, ikuinen elinkautinen vankeusrangaistus on varsin vieras ajatus meikäläisessä oikeusperinteessä.

Kimpimäki kertoo, että Euroopassa on maita, jotka ovat jopa kokonaan luopuneet elinkautisista rangaistuksista ja korvanneet ne pitkillä määräaikaisilla rangaistuksilla.

– Esimerkiksi Norjassa maksimirangaistus on 20 vuoden luokkaa, mutta sitä voidaan jatkaa erillisillä päätöksillä aina viisi vuotta kerrallaan. On ajateltu, että sellainen järjestelmä kunnioittaa ihmisoikeuksia paremmin kuin elinkautinen rangaistus.

– Todellisuudessa tuo norjalainen määräaikaisrangaistus voi olla huomattavasti pidempi kuin suomalainen elinkautistuomio.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin sallii elinkautiset vankeustuomiot, mutta se on samalla edellyttänyt, että vangitulla on oltava ainakin teoriassa oikeus saada rangaistuksensa pituus uudelleenarviointiin.

– Tosin esimerkiksi Britannian kohdalla voidaan perustellusti kysyä, toteutuvatko siellä ihmisoikeustuomioistuimen linjaukset, Kimpimäki pohtii.

Elinkautisesta vankeudesta ehdonalaiseen vapauteen päästämisen pelisääntöjä kannattaa myös Kimpimäen mielestä pohtia.

– Vaarallisuusarvioon on syytä suhtautua jossakin määrien varoen. Sehän on ennuste. Ennusteen perusteella vangittuna pitäminen on vähintäänkin arveluttavaa.

Utriainen: Lakiin jäi aukko, jota kukaan ei osannut ennakoida

Lapin yliopiston rikosoikeuden professori emerita Terttu Utriainen sanoo, että puheet todellisesta, ikuisesta elinkautisesta vankeusrangaistuksesta ovat aavistuksen verran hataralla pohjalla.

– Mikä silloin on elinkautisen rangaistuksen oikea ja kohtuullinen pituus? Sehän riippuu tuomitun elinajasta.

– Amerikassa voidaan tuomita yli sadan vuoden rangaistuksia – ne ovat siis enemmän kuin elinkautisia.

Vaarallisten elinkautisrikollisten päästäminen ehdonalaiseen vapauteen on sekin kimurantti juttu, Utriainen kertoo.

– Pakkolaitoshan poistui vuonna 2004. Silloin ajateltiin, että ne muutamat vaaralliset yksilöt ovat sen verran poikkeavia, että he päätyvät sairaina mielisairaalaan. Niin ei ole aina käynyt.

– Suomen lainsäädännössä on nyt sellainen aukko, että henkilö voi olla vaarallinen, mutta hän ei ole mielenterveyslain tarkoittamassa mielessä sairas. Mikään viranomaistaho ei ota vastuuta tästä henkilöstä ennen kuin jotakin tapahtuu. Itsekin aikoinaan kannatin pakkolaitoksen lakkauttamista, mutta en osannut ennakoida tällaista tilannetta.

Utriainen tietää, että asetelma on erityisen hankala silloin, kun hovioikeuden kannanotto on ristiriidassa vankeinhoidon ja psykiatrien kanssa.

22.1. kello 22.00: Keskustelu suljettu yön ajaksi.

Seinällä on päällekkäin kuvia. Ylimmän rivin piirroksissa lukee ystävällisyys, kaveruus ja auttavaisuus. Seuraavaksi sinne nostetaan kortti, jossa lukee "huomioon ottava".

Oppilaat viittaavat ja saavat kukin vuorollaan kertoa, minkä kuvallisen kortin he ylimmälle riville nostaisivat. Kuvallisessa kortissa on adjektiivi, jolla kuvataan hyvän koulukaverin luonnetta.

Wiljami Heikkilä saa esittää omaa ehdotustaan, ja se on "harkitsevaisuus". Muut oppilaat antavat hyväksyvän nyökkäyksen ja kortti nostetaan ylimmälle riville.

Lehtikankaan koulussa Kajaanissa 3B-luokan oppilaat pohtivat kuvallisten esimerkkien avulla, miten luokalle tullut uusi oppilas tulisi ottaa vastaan.

Oppitunti on osa kajaanilaista SoPu-ohjelmaa, jolla pyritään ennaltaehkäisemään koulukiusaamista. Oppitunnilla halutaan lisätä luokan yhteenkuuluvuutta, sitä kuuluisaa me-henkeä. Samalla oppilaat opettelevat tunteiden ja vuorovaikutuksen merkitystä.

Jo ennen SoPu-ohjelman käyttöönottoa Kainuussa on onnistuttu kitkemään koulukiusaamista. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen viimeisimmän keväällä 2017 tehdyn valtakunnallisen kouluterveyskyselyn mukaan maakunnassa koulukiusaamista koetaan vähiten koko Suomessa.

Kun tekee itse, saa sellaisen kuin haluaa

SoPu tulee sanoista sovitaan puhumalla. Kaksi vuotta käytössä ollut ohjelma pohjautuu Kiva Koulu -ohjelmaan, joka on saanut viime aikoina kritiikkiä, koska osa kouluista on käyttänyt sitä väärin. Hankkeen on jopa sanottu olevan kiusatulle vahingollinen ja lisäävän kiusaamista.

Lehtikankaan koulun apulaisrehtori Liisa Halonen ei lähde moittimaan KiVa Koulua. Kajaanissa kuitenkin kyllästyttiin siihen, että maksulliseksi syksyllä 2016 muuttunut hanke ei ole päivittynyt, vaikka tarjolla on uutta materiaalia.

Kiva-koulun lisenssimaksut ovat koulun oppilasmäärän mukaan 50–400 euroa lukuvuodessa. Tarjolla on myös kuntalisenssihinnoittelu, jossa kunta maksaa kaikkien koulujen lisessimaksut. Tällöin yli puolet kunnan peruskouluista on oltava mukana KiVa Koulu -hankkeessa. Kuntalisenssihinnoittelussa lisenssimaksu on 60 senttiä oppilasta kohden.

SoPu on nykyaikainen malli KiVa-koulu hankkeesta. Liisa Halonen

Kajaanilaisista rehtoreista ja opettajista koostunut ryhmä päätti suunnitella itse päivitetyn ohjelman. Ohjelmaan lisättiin maailmalta ja Internetistä löydettyjä sekä arjessa hyväksi huomattuja käytäntöjä.

– Halusimme tuoda uusia tuulia koulun arkeen sekä uutta tutkittua tietoa. SoPu on nykyaikainen malli KiVa Koulu -ohjelmasta, sanoo Halonen.

Kiva Koulu -ohjelman perustaja Christina Salmivalli on tyytyväinen, että Kajaanissa on kehitetty oma ohjelma.

– On hienoa, kun Kajaanissa on saatu aikaiseksi oma ohjelma, jonka taustana Kiva Koulu on, sanoo Salmivalli.

Eroavuudet näiden kahden eri koulukiusaamista käsittelevän ohjelman välillä ovat kuitenkin vähäiset.

Kränää, mutta ei kiusaamista

Apulaisrehtori Liisa Halosen mukaan KiVa Koulusta ja SoPusta löytyy hyvin pitkälti samoja ohjeita ja harjoituksia, mutta SoPu-ohjelmassa ne on otettu laajemmin käyttöön.

– KiVa Koulu -ohjelma painottuu enemmän kiusaamistilanteiden selvittelyyn, kun SoPu keskittyy ennaltaehkäisyyn, arvioi apulaisrehtori Halonen.

SoPu-ohjelma on myös päivitetty nykypäivän tasolle. Halosen mielestä oppilailla menee helposti uskottavuus ohjelmaan, kun KiVa Koulun videot ovat 10 vuoden takaa.

– Ne jopa naurattavat tämän päivän oppilaita, sanoo Halonen.

Kiva Koulun perustaja Christina Salmivalli kertoo, että väite vanhoista videoista ei pidä enää paikkaansa, sillä KiVa Koulun videot on uusittu viime vuonna. Muitakin uudistuksia ohjelmaan on tehty. Opettajille on muun muassa uudistettu opas ja älypuhelimiin on tullut ladattavaksi KIVA-mobiilisovellus.

Luokan oppilaille jäi vuorovaikutusta käsittelevästä oppitunnista mieleen ainakin muutama yhteisöllisyyttä lisäävä asia.

– Kaikki luokkalaiset pitää ottaa leikkiin mukaan, kertoo Wiljami Heikkilä.

– Jos opettaja ei päättäisi pareista, voisi olla, että aina olisi sama pari ja toiset jäisivät ulkopuolelle, sanoo Tanja Juntunen.

Varsinaista koulukiusaamista 3B-luokan kolmikko ei ole kohdannut, mutta erimielisyyksiä ja pieniä riitoja on välillä tullut.

– Jos riita on tapahtunut välitunnilla, se selvitetään toisella välitunnilla tai luokassa, sanoo Juntunen.

– Siitä kerrotaan opettajalle. Jos riita on ollut pieni, voidaan selvittää se itse, joko luokassa tai välitunnilla, jatkaa Jasmin Kemppainen.

"Ihmisenä kasvaminen" ehkäisee kiusaamista

SoPu-ohjelman koulukiusaamista ennaltaehkäisevä työ koostuu monesta osatekijästä, joista yksi on Kajaanin koulujen yhteinen aihe: ”ihmisenä kasvaminen”. Tällä tarkoitetaan sitä, että nuori oppii asettamaan tavoitteita ja ratkaisemaan ongelmia itsenäisesti sekä yhdessä muiden kanssa.

Aihekokonaisuuden sisällä koulut ovat tehneet omia kampanjoita. Lehtikankaan koululla käynnissä on ”Siisti kieli” -kampanja, jonka tavoitteena on keskustelujen, ryhmätöiden ja kannustusten kautta kiroilun vähentäminen ja asiallisemman puhetavan edistäminen. Kevään aikana on tulossa myös kampanja ”Anna Hyvän Kiertää”.

– Sen avulla pyritään välttämään ennakkoluuloja tutustumalla toisiimme positiivisen kohtaamisen kautta, kertoo 3B:n luokan opettaja Maria Niemelä.

Oppilaat eivät voi varata välitunnille kavereita. Siellä ollaan kaikkien kanssa. Maria Niemelä

Ennakkoluulojen lisäksi myös erilaisuus on nostettu koulussa esiin eri tavoin. Viime vuonna oppilaat kävivät katsomassa elokuvan Wonder, joka kertoo pojasta, jolla on kasvojen kehityshäiriön vuoksi poikkeava ulkonäkö.

– Elokuvan jälkeen oppilaat pohtivat kirjoitelmassa aiheita, jotka liittyvät erilaisuuteen, sanoo Niemelä.

Kaveria ei saa varata

Lehtikankaankoulun 3B-luokalla on luotu SoPu-ohjelman pohjalta yhdessä oppilaiden kanssa säännöt, joiden mukaan toimitaan. Yhteiset pelisäännöt eivät ole uusi asia, sillä koulumaailmassa niitä on tehty jo ennen KiVa- ja SoPu-ohjelmia.

Maria Niemelän luokalla oppilaat eivät saa itse valita pareja, vaan sen tekee opettaja. Hän vaihtaa pareja säännöllisesti, jotta kaikki pääsevät työskentelemään yhdessä. Myös välitunneille on samat säännöt.

– Oppilaat eivät voi varata välitunnille kavereita. Siellä ollaan kaikkien kanssa, sanoo Niemelä.

Maria Niemelän mielestä SoPun ohjeistus on selkeä, jolloin opettajan on helppo ottaa se käyttöön.

– Siinä on huomioitu, mitä tehdään oppilaan kanssa, miten opettaja voi toimia, kuinka koulun tasolla toimitaan, ja miten asiaa käsitellään vanhempien kanssa, kertoo Niemelä.

Kiusaamisen käsittelyssä on kolme erilaista tasoa.

Sopimista ei teeskennellä

Kiusaamis- ja riitatapauksia selvitellään uudessa SoPu-ohjelmassa kolmella tasolla.

Ensimmäisessä tasossa asiaan puuttuu aikuinen: välituntivalvoja, oma opettaja tai koulunkäyntiavustaja. Keskustelut käydään luokassa, jossa tarvittaessa on mukana oppilaan huoltaja.

Toisessa tasossa on kysymyksessä selkeä kiusaamistapaus, joka on ollut jatkuvaa, tahallista vihamielistä käyttäytymistä tai pahan mielen aiheuttamista. Kiusaamiselle on tyypillistä, että kiusaaja on jollakin tavalla kiusattua vahvempi.

Tällöin asiaa käsitellään SoPu-tiimissä, jossa mukana on kaksi opettajaa ja kuullaan erikseen kiusattua sekä kiusaajaa. Aiemmin tällä viikolla kerrottiin, että joissakin Suomen kouluissa kiusattu ja kiusaajat on istutettu saman pöydän ääreen ja pakotettu teennäisesti paiskaamaan kättä. Väkinäinen sovinto on ollut kiusatulle huono kokemus. SoPussa tällaista pyritään välttämään.

KiVa Koulun kehittäjä, professori Christina Salmivallikuitenkin kommentoi aiemmin Ylelle, että tällaisissa tilanteissa on toimittu myös vastoin KiVa Koulun suosituksia.

SoPu-ohjelman kolmas taso otetaan käyttöön, jos koulun keinot eivät enää riitä. Silloin apuun kutsutaan ankkuriryhmä, jonka muodostavat koulupoliisi, sosiaalityöntekijä ja nuorisotyöntekijä. Tällöin poliisitalolla järjestettävään keskusteluun kutsutaan oppilaat huoltajineen.

Kun joku vertainen kertoo kiusaamisesta, seuraavakin uskaltaa tuoda sen julki. Tina Holmberg-Kalenius

Kiusaamisen ennaltaehkäisyä ja SoPu-ohjelman vaikuttavuutta seurataan lukuvuosittain. Kyselyistä tehdään luokkakohtaiset koonnit, jotka toimitetaan oppilashuoltoryhmälle, joka suunnittelee jatkotoimenpiteet.

SoPu-kyselyn sekä muiden vastaavien kyselyjen ongelma on se, kuinka moni nuorista uskaltaa kertoa kiusaamisesta edes anonyymisti. Monella on pelko siitä, että kiusaaminen jatkuu tavalla tai toisella.

Tämä tulee esiin, kun yksi tai useampi oppilas kertoo kiusatuksi tulemisesta, jolloin muutkin hiljaa olleet kohtalotoverit kertovat helpommin omista kokemuksistaan.

– Vertaistuki on iso asia. Kun joku vertainen kertoo kiusaamisesta, seuraavakin uskaltaa tuoda sen julki, kertoo valtakunnallisen kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus Valopilkun,koordinaattori ja perustaja Tina Holmberg-Kalenius.

Lue lisää:

KiVa Koulu -hankkeen äiti torjuu kritiikin: Ohje on ollut alusta asti, ettei kiusattua istuteta pakolla samaan pöytään kiusaajiensa kanssa.

Ylistettyä Kiva koulu -ohjelmaa käytetään jopa vahingollisella tavalla: ”Jättää aikamoisia traumoja kiusatulle”

”Outoa, että 12-vuotiaat ilmoittavat olevansa homoja”

Senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer ja republikaanijohtaja Mitch McConnell pääsivät sopuun tiistaina siitä, että senaatti äänestää kahdesta eri ehdotuksesta hallinnon osittaisen sulkemisen päättämiseksi torstaina.

Todennäköistä on, että kumpikaan ehdotuksista ei mene läpi. Äänestyksestä sopiminen nähdään kuitenkin edistysaskeleena sovun löytymiseksi. New York Times kirjoittaa, että äänestyksen myötä puolueiden välillä voi mahdollisesti löytyä enemmän yhteistä säveltä neuvotteluiden aloittamiseksi – ja pattitilanteen lopettamiseksi.

Yhdysvaltain hallinnon osittainen sulku on kestänyt jo 32 päivää ja perjantaina on näillä näkymin edessä jo toinen kerta, kun noin 800 000 hallinnon työntekijää jää ilman palkkaa.

Presidentti Donald Trumpin ehdotus sisältää 5,7 miljardin dollarin rahoituksen rajamuurin rakentamiseksi sekä esimerkiksi laittomasti maahan tulleille lapsille väliaikaista suojelua kolmeksi vuodeksi. Ehdotuksen mukaan noin 700 000 Yhdysvaltoihin alaikäisinä saapunutta siirtolaista saisi muun muassa työluvan sekä suojan karkotuksia vastaan. Presidentti myös antaisi 300 000 karkotusta odottavalle siirtolaiselle kolmen vuoden jatkoajan oleskella maassa.

Lisäksi rajalle palkattaisiin 2 750 uutta rajavartijaaja rahaa annettaisiin myös "kiireelliseen humanitaariseen apuun" sekä huumeita jäljittävään teknologiaan ja rajaturvallisuuteen.

– [Trumpin ehdotus] on ainoa ehdotus, jonka presidentti voi allekirjoittaa, ja joka avaa välittömästi hallinnon uudelleen, McConnell sanoi tiistaina.

Uutistoimisto AP:n mukaan demokraattien ehdotus avaisi hallinnon väliaikaisesti helmikuun 8. päivään saakka ja neuvottelut rajaturvallisuudesta jatkuisivat.

Demokraattijohtaja Schumer sanoi, että Trumpin ehdotus tullaan torppaamaan äänestyksessä, mutta puolueensa ehdotus voisi nostaa maan suosta, jossa se on.

– Jos etsit keinoa, jolla avata hallinto, se on tässä, Schumer sanoi.

Lue myös:

NYT: USA:n demokraateilta kompromissiesitys muurikiistaan – Trump: Lauantaina luvassa "merkittävä ilmoitus"

Trump vaatii yhä 5,7 miljardia dollaria muurille – Pelosi tyrmäsi ehdotuksen jo etukäteen

Suomen ainoalla hanhifarmilla Mikkelin Anttolassa eletään nyt hiljaista aikaa. Noin 400 emohanhea ja kukkoa valmistautuu maaliskuussa alkavaan munintaurakkaan syömällä, nukkumalla ja ulkoilemalla.

Ennen joulua tilalla teurastettiin 5 000 hanhea erilaisia lihatuotteita varten.

– Hanhi tainnutetaan ja teurastetaan ensin, jonka jälkeen untuvat otetaan talteen. Ne kerätään koneellisesti, kertoo Hauhalan hanhifarmin yrittäjä Virpi Rantalainen.

Rantalaiset kasvattavat hanhia pääasiassa niiden lihan vuoksi. Vaikka untuva on sivutuote, on se riittävän arvokasta talteen kerättäväksi. Hauhalan tilalta lähtee vuosittain 1500 kiloa hanhen untuvaa Joutsen Finland Oy:n tehtaalle Riihimäelle. Suomalaisesta untuvasta tehdään luksuspeittoja Kaukoitään.

– Onhan meillä toki puuhaa sen untuvan käsittelyssä, että se voidaan lähettää tehtaalle, mutta se työ kannattaa tehdä, Virpi Rantalainen sanoo.

Kevytuntuvatakkibuumi kasvatti untuvan käyttöä

Kotimaiselle untuvalle olisi paljon enemmän kysyntää kuin sitä nyt tuotetaan. Untuvan käyttö vaatteissa, petivaatteissa ja huonekaluissa on lisääntynyt viime vuosina paljon, arvioi Suomen tekstiili ja muoti ry:n toimitusjohtaja Anna-Kaisa Auvinen.

– Tilastotietoa asiasta ei ole, mutta kevytuntuvatakkibuumia on seurannut untuvan käyttö sisustuksessa. Esimerkiksi sohvissa ja sohvatyynyissä untuva korvaa monesti keinokuituisen vanutäytteen nykyään, Auvinen arvioi.

Tämä suuntaus näkyy myös untuvatuotteita valmistavassa Joutsen Finland Oy:ssä. Toimitusjohtaja Matias Kotkasaari kertoo, että vuodevaatteiden kysyntä on kasvanut viime vuosina.

– Untuvatakkien määrä on pysynyt samana, noin 30 000–50 000 takkia vuosittain meillä valmistetaan. Mutta etenkin kotimaan markkinoilla untuvatyynyjä ja peittoja menee nyt enemmän.

Kun untuvan käyttö on lisääntynyt, myös keskustelu sen ympärillä on kiihtynyt. Untuva monesti mielletään harmittomaksi (Etelä-Suomen Sanomat) esimerkiksi turkiksiin verrattuna, mutta sen tuotantoon liittyy eettisiä ongelmia kuten hanhien elävältä nyppimistä sekä pakkoruokkimista.

Elävältä kynityt hanhet kohahduttavat

Vuosien varrella untuvatuotteiden ympärillä on vellonut kohuja eri puolilla maailmaa. Viimeisin kohu nähtiin Suomessa joulun alla. Silloin Tulli kehotti kuluttajia varovaisuuteen ulkomailta verkkokaupasta tilattujen untuvatakkien kanssa. Varoittava esimerkki (Taloussanomat) kertoi, kuinka ulkomailta tilattu takki alkoi haista. Kun takkia tutkittiin tarkemmin, löytyi untuvan seasta mätäneviä linnun osia.

– Sellaiset uutiset näkyvät heti myös meidän verkkokaupan eettisyydestä kertovilla sivuilla. Kuluttajille on erittäin tärkeää, että untuva on eettisesti hankittua, kertoo Joutsen Finland Oy:n toimitusjohtaja Matias Kotkasaari.

Joutsen ja moni muukin untuvia käyttävä yritys, ottaa eettiset asiat vakavasti. Sysäyksen yritysten eettiselle pohdinnalle antoi 10 vuotta sitten koko Pohjoismaissa kohua herättänyt ruotsalainen dokumentti Elävältä kynityt (Tv4). Siinä unkarilaisella hanhitilalla kynitään eläviä lintuja untuvantuotannon vuoksi. Ohjelmassa näytetään, kuinka hanhet huutavat tuskissaan, kun niiden nahka repeytyy nyppimisen seurauksena.

Salaa kuvattu dokumentti järkytti niin kuluttajia kuin untuvia tuotteissaan käyttäviä yrityksiä. Suuret pohjoismaiset liikejätit, kuten Ikea, Fjällraven ja Jysk, ilmoittivat selvittävänsä myyntiketjunsa. Yritykset tekivät myös omia tarkastuksiaan hanhifarmeille.

Ohjelman jälkeen suomalaiset untuvatekstiilien myyjät kiirehtivät varmistamaan tuotteiden alkuperän ja vahvistamaan, että ne on tuotettu asianmukaisesti. Joutsen Finland Oy, Halti ja Stockmann ilmoittivat, että heidän tuotteidensa untuva ei ole peräisin elävistä hanhista. Asiasta nousi kohu myös Euroopan parlamentissa, koska tärkeät untuvantuottajamaat Unkari ja Puola ovat EU-maita.

Sertifikaatti lupaa eettisyyttä

Moni untuvia käyttävä yritys on hankkinut viime vuosina sertifikaatin siitä, ettei heidän tuotteissaan ole elävistä tai pakkoruokituista hanhista nypittyjä untuvia. Esimerkiksi Joutsenella on kaksi eri standardia käytössään.

– Suurin osa meille tulevasta untuvasta on sertifioitu joko Downpass 2017-sertifikaatilla tai RDS-serfitikaatilla. Molemmat näistä takaavat sen, ettei untuvia ole nypitty eläviltä hanhilta. Lisäksi Downpass 2017 -sertifikaatissa on mukana se, ettei hanhia ole pakkosyötetty, Joutsenen toimitusjohtaja Matias Kotkasaari kertoo.

Dokumentin ja sertifikaatien jälkeenkin erityisesti kansainväliset eläinsuojeluyhdistykset ovat raportoineet (PETA) aika ajoin vääryyksistä, joita untuvia tuottavilla tiloilla tapahtuu edelleen. Eläinsuojeluyhdistyksillä ja Euroopan untuvateollisuusjärjestö EDFA:lla on erilaiset käsitykset siitä, kuinka iso osa untuvista nypitään edelleen elävistä linnuista. EDFA:n arvion mukaan vain 1–2 prosenttia untuvasta kynitään eläviltä linnuilta, eläinsuojelujärjestöjen arviot liikkuvat 50 – 80 prosentin (Talouselämä) välillä.

Joskus hanhikukot nyppäisevät toisiltaan sulkia  mitellessään voimiaan, ja aina siitä nyppäisykohdasta vuotaa verta. Virpi Rantalainen, Hauhalan hanhifarmin yrittäjä

Untuvan nyppiminen elävistä linnuista on useimmissa Euroopan maissa kielletty, ja luokiteltu eläinrääkkäykseksi. Yksi peruste elävältä nyppimiseen on taloudellisuus. Yhdestä hanhesta voi nyppiä untuvat 4–5 kertaa sen elämän aikana, sillä hanhi kasvattaa aina uuden untuvakerroksen suojakseen.

Matias Kotkasaari ei näe elävältä nyppimisessä mitään järkeä.

– Pelkästään Ranskassa teurastetaan 40 miljoonaa ankkaa vuodessa. Jos näiden kaikkien untuvat nypittäisiin eläviltä linnuilta käsin, se vaatisi koko Ranskan kansan siihen hommaan.

Teurastetuista linnuista untuvat nypitään koneellisesti. Näin myös Hauhalan hanhifarmilla Mikkelissä.

– Elävältä nyppiminen kuulostaa aivan kauhealta eläinrääkkäykseltä. Joskus hanhikukot nyppäisevät toisiltaan sulkia mitellessään voimiaan, ja aina siitä nyppäisykohdasta vuotaa verta. Siitä voi päätellä miten kivuliasta se on, sanoo yli 20 vuotta hanhia kasvattanut Virpi Rantalainen.

Silti esimerkiksi Joutsenen käyttämästä untuvasta noin 10 prosenttia on sellaista, jolla ei ole eettisyydestä kertovaa sertifikaattia. Tämä ei suoraan kerro siitä, että untuva olisi jotenkin epäeettistä ja selitys löytyy usein tuotantotilojen koosta.

– Esimerkiksi Unkarin maaseudulla meillä on untuvantuottajia, joilla on vain 50 – 100 hanhea pihallaan. Ne teurastetaan syksyllä, ja untuvat nypitään käsin. Ei tällaiset pienet tilat mitään kalliita sertifikaatteja ala hankkimaan, Matias Kotkasaari sanoo.

Kotkasaari itse käy kiertämässä tiloja, joista Joutsen untuvansa hankkii. Myös sertifikaatit lupaavat tilavalvontaa puolueettomalta taholta vähintään parin vuoden välein.

Suomalainen hanhen untuva on niin laadukasta, että se menee poikkeuksetta Taiwaniin ja Japaniin toimitettavien luksuspeittojen täytteeksi. Matias Kotkasaari, Joutsen Finland Oy:n toimitusjohtaja

Joutsen Finland Oy käyttää useita tonneja untuvaa vuosittain. Tarkkaan määrää toimitusjohtaja Matias Kotkasaari ei suostu paljastamaan mutta viidestä rekkalastillisesta puhutaan. Yhtiö käyttää kolmen eri vesilinnun untuvaa. Ankan untuva tulee pääasiassa Ranskasta ja Espanjasta, kun taas hanhen untuva tuotetaan Puolassa, Unkarissa ja Suomessa. Harvinaisin ja samalla kallein untuva, haahkan untuva, kerätään käsin Suomesta.

– Kun haahkan poikaset ovat lähteneet pesästä pois, untuva käydään keräämässä. Se on supererikoista ja sitä saadaan vain alle 100 kiloa vuodessa, Kotkasaari paljastaa.

Erikoisen haahkan untuvasta tekee sen rakenne. Untuvan väkäset pitävät ne kiinni toisissaan ja tämä mahdollistaa niiden käytön silkkipeittojen täytteenä. Joutsen valmistaa haahkan untuvasta peittoja käsityönä Kaukoidän superrikkaille. Yksi peitto maksaa yli 10 000 euroa (Maaseudun tulevaisuus).

Normaalisti peittojen ja tyynyjen täytteenä käytetään ankan untuvaa. Yhteen untuvapeitteeseen tarvitaan noin 75 linnun untuvat. Matias Kotkasaari kehuu hanhen untuvan olevan lämpö-paino-suhteeltaan maailman parasta lämmöneristystä. Siksi hanhen untuvaa käytetään takkien täytteenä.

Poikkeuksena on kuitenkin suomalainen hanhen untuva.

– Suomalainen hanhen untuva on niin laadukasta, että se menee poikkeuksetta Taiwaniin ja Japaniin toimitettavien luksuspeittojen täytteeksi, Kotkasaari kertoo.

Kaikesta Joutsenen käyttämästä untuvasta kotimaista hanhen untuvaa on vain murto-osa. Enemmällekin untuvalle olisi kysyntää.

– Me ostaisimme kaiken kotimaisen hanhen untuvan mitä vain tuotettaisiin. Ja moni muukin olisi siitä kiinnostunut, niin laadukasta se on, Kotkasaari kertoo.

Se, miksi Suomessa on vain yksi hanhitila, löytyy ruokakulttuurista. Untuva on usein lihateollisuuden sivutuote, eikä hanhella ole samanlaista asemaa suomalaisten pöydissä kuin esimerkiksi Ranskassa, jossa pelkästään hanhenmaksaa kuluu vuosittain tuhansia kiloja.

Yhä enemmän meille tulee kyselyitä siitä, mistä meidän untuvat ovat peräisin ja onko eläimiä kohdeltu hyvin. Matias Kotkasaari, Joutsen Finland Oy:n toimitusjohtaja

Untuvan laatuun vaikuttaa moni asia. Esimerkiksi Suomen sääolot kasvattavat hanhelle luonnostaan paksun untuvakerroksen, jos eläimet pääsevät ulkoilemaan säännöllisesti. Hauhalan hanhifarmilla linnut ulkoilevat ympäri vuoden, pois lukien kevään ulkonapitokielto, joka on varotoimenpide lintuinfluenssaa vastaan.

– Me ollaan pyritty järjestämään hanhien hoito niin, että se on eläimille hyväksi. Niillä on tilaa tarpeeksi ja muun muassa ne ruokitaan vapaasti, eli saavat ruokaa koko ajan. Sehän on toinen hanhen tuotantoon liittyvä tapa, että niitä pakkoruokitaan, sanoo Virpi Rantalainen.

Viestintätoimisto Milttonin vuonna 2017 tekemän vastuullisuustutkimuksen mukaan nykykuluttajat vaativat entistä läpinäkyvämpää ja vastuullisempaa tuotantoprosessia. Tämä on huomattu myös Joutsenella.

– Yhä enemmän meille tulee kyselyitä siitä, mistä meidän untuvat ovat peräisin ja onko eläimiä kohdeltu hyvin. En tiedä yhtään yritystä, joka ostaisi elävältä nypittyä untuvaa, koska siitä joutuisi hyvin äkkiä liriin nykypäivänä, Kotkasaari kertoo.

Luonnonmateriaalien käyttö voi tulevaisuudessa nousta uuteen arvoon keinokuitujen ja mikromuovin aiheuttaessa omia haasteitaan.

– En usko että eläinperäisten tuotteiden käyttö ainakaan vähenee vaatteissa. Kunhan vain eläinten olosuhteista huolehditaan ja tiedetään, että ne voi hyvin, pohtii Suomen tekstiili ja muoti ry:n toimitusjohtaja Anna-Kaisa Auvinen.

Näyttelijä Hannes Suominen tanssi itsensä suomalaisten sydämiin Tanssi Tähtien Kanssa -ohjelmassa. Viikko toisensa jälkeen sekä tuomarit että katsojat hurmannut Suominen nousi nopeasti yhdeksi kiinnostavimmaksi suomalaisnäyttelijäksi, mikäli mittarina pitää internetin hakukoneita.

Kymmenet tuhannet haut kertovat siitä, että suomalaiset halusivat tietää mahdollisimman paljon herkästi hymyilevästä Suomisesta.

Puoli seitsemän -ohjelmassa vieraillut Suominen avasi hieman yksityisyytensä verhoa.

Itsenäiseksi heti yläasteen jälkeen

Hannes Suomisen rakkaus näyttelemiseen syttyi jo nuorena. Niinkin nuorena, että hän lähti heti yläasteen jälkeen hakemaan koulutusta alalle. Ensin Paimioon musiikkiteatterilinjalle ja sieltä Outokumpuun opiskelemaan näyttelijäntyötä.

– Olin todella nuori, kun lähdin pois kotoa. Nyt kun asiaa ajattelen, en olisi itse päästänyt sen ikäistä menemään, Suominen nauraa ja kertoo itsenäistymisen sujuneen kuitenkin hyvin.

Suomisen vanhemmat Seppo ja Ritva Suominen pyörittävät Salossa teatteri PROVinssia, joten perheen kuopuksen intoa näyttelemiseen ja omien siipien kokeilua ei estetty. Myös Suomisen veli Joonas Suominen on alalla, näyttelijäohjaajana.

Ensi yrittämällä sisään teatterikorkeakouluun

Salon nuorisoteatterista alkanut harrastus vei Suominen sisään teatterikorkeakouluun heti ensi yrittämällä. Ikää nuorella miehellä oli tuolloin 18 vuotta.

– Aluksi kaikki oli hyvin pelottavaa. Olin niin nuori ja yksin Helsingissä. Kaikki oli isoa ja uutta. Opiskeluaika oli oman näyttelijyyden hakemista ja oman minäkuvan kanssa työskentelyä. Opiskelun jälkeen oli virkistävää lopettaa itsensä ajatteleminen.

Teatterikoulussa Suominen löydettiin ensimmäiseen elokuvarooliinsa, Jarmo Lampelan vuonna 2003 ohjaamaan elokuvaan Eila, jossa Suominen esitti vankilasta vapautunutta nuorta ja sai roolistaan sivuosa-Jussi-ehdokkuuden.

Teatterista löytyi oma paikka

– Teatterin maailma on todella mielenkiintoinen ja yleensä siellä töissä olevat ihmiset ovat mukavia ja avoimia, toisiaan kuuntelevia. Tykästyin jo nuorena siihen, että teatteri on hyväksyvää, eikä siellä kilpailla, Suominen sanoo.

Komedia on rytmin tajuamista

Tällä hetkellä Suomisen voi nähdä lavalla Helsingin Peacock-teatterissa, jossa pyörii sketsien ja musiikin täyteinen Sketsijengi.

– Komedia on minulle kotoinen laji, mutta ei sitä voi helpoksi sanoa. Sketseissä rytmillä on todella tärkeä osa, ihan siitä lähtien milloin käännetään päätä ja milloin pidetään puheessa tauko. Osittain voi heittäytyä hauskuuden vietäväksi, mutta jos rytmi menee pieleen, hauskuus katoaa.

Onni on pienissä asioissa

Suominen on juuri nyt hyvin onnellinen elämäänsä.

– Onni tulee siitä, että on kaikki hyvin. Asioiden pistäminen mittasuhteisiin auttaa muistamaan oman onnellisuutensa ja vähentää turhasta valittamista.

Onnellinen mies pitää huolta myös ympäristöasioista. Kierrätys on sympaattiselle näyttelijälle tärkeä asia.

– Kierrätän muovit, biojätteet ja pahvit. Pyrin pitämään aina kangaskassia mukana ja sydämestä ottaa, jos kaupassa joutuu ostamaan muovipussin.

Katso Hannes Suomisen koko haastattelu Yle Areenasta.

– Oonko mie sinusta niinko hurrikaani tai joku muu kaoottinen ilimiö?

– Sie oot enemmänki niinko kiskoilla kulkeva liekinheitin.

Auroran kysymys ja hänen parhaan kaverinsa Kinkyn vastaus summaavat paljon Miia Tervon ensimmäisestä pitkästä näytelmäelokuvasta.

Draamakomedia Auroran päähenkilö on vähän päälle parikymppinen viinaanmenevä, bileorientoitunut kynsiteknikko, jonka ote ratista lipsuu.

Sivurooleista löytyy muun muassa karjalaismummo, joka laulaa siitä, miten vei pimppinsä Pietariin tanssimaan. Hahmoihin kuuluvat myös ei-valkoinen rasisti ja tämän vauraan valkoisen syyllisyyttä vapaaehtoistyöllä loiventava puoliso, oudon suruton juoppo isä ja huovuttava maailmanpelastaja.

Tämän sirkuksen keskellä on vielä pieni iranilaistyttö, jonka pakolaisisä Darianin on pakko löytää itselleen vaimo todella nopeasti.

Yhtä Auroran pääosaa esittää Lappi, joka ei ole matkailumainoksista tuttu joulupukin ihmemaa, vaikka siellä onkin hanki ja pakkasta.

Ei Rovaniemi-romantiikkaa, vaan tahmaisia baareja

Auroran Lappi on nuhjuinen karaoke, likainen lattia, ankea grilli ja Prisman parkkipaikka. Se on Rovaniemeltä kotoisin olevan ohjaaja-käsikirjoittaja Miia Tervon Lappi.

– Oon nähäny niitä hienolla ajovehkeellä tehtyjä otoksia tykkilumipuista riittämiin, eikä niillä puilla oo hirveästi sanottavaa. Oon pitkään halunnut tehdä elokuvan oikeesta lappilaisesta boogiesta. Ihimisissä on paljon tarinoita, sisältä kerrottavia.

Tervo kuvailee kasvaneensa arktisessa ghettossa. Puheeseen lirahtaa jatkuvasti kirosanoja, joita hän hätääntyneesti pahoittelee. On selvää, että maailma, josta hän kertoo, on tuttu. Aurorassa Tervo sanoo halunneensa kääntää omat häpeän ja näköalattomuuden tunteensa lämpimäksi huumoriksi.

Suomalaisen elokuvan hämäläinen ihmiskuva on mulle vieras: hiljainen pökkelö, joka tuijottaa kaukaisuuteen, ja hakkaa puolen tunnin päästä halkoja. ohjaaja Miia Tervo

Roisi vitsailu, ymmärrys ihmisiä kohtaan ja yllättävä rakkaus kihartuvat elokuvassa toisiinsa. Eikä ainoastaan miehen ja naisen välinen rakkaus, vaan vanhan koulun solidaarisuus; ihmisten pyrkimys rämpiä vaikka umpihangessa toisten ihmisten luo.

Aurorassa ihmiset ovat välillä ihan pihalla, täydellisen noloja ja väärässä, mutta risoinakin rakastettavia.

Tervo tunnustaa olevansa itsekin joku hahmoista, mutta ei paljasta kuka. Vaikka tyypit ovat totta, nauraa Tervo miettineensä menikö liian pitkälle.

– Välillä kyllä ihimettelin vaikka sänkykohtausta, jossa Aurora pieree, että ai kauhea, tällastäkö mie teen.

Se, että Auroran sekoitus tuntuu niin tuoreelta, voi johtua Tervon mukaan osin heimoeroista.

Lappilaisia ihmisiä ovat kuvanneet enimmäkseen muut kuin lappilaiset itse. Pieleen menee, koska yhtenäiskulttuuria ei Tervon mielestä Suomessa ole.

– Suuri osa suomalaisista elokuvista edustaa hämäläistä ihmiskuvaa, joka on mulle ihan vieras: sellainen hiljainen pökkelö, joka tuijottaa kaukaisuuteen, ja hakkaa sitten joskus puolen tunnin päästä halkoja.

Oikeastaan Tervon piti tehdä elokuva naisista, jotka käyttävät rutkasti päihteitä. Sillä oli nimikin valmiina: Nakit silmillä.

Jostain syystä sille ei kuitenkaan löytynyt tuottajaa.

"Treffielokuvan ei tarvitse olla hömpsönpömpsöä"

Hylkäävä rahoituspäätös oli oikeastaan onni.

Sen jälkeen Tervon serkku tapasi marketissa pakolaismiehen ja rakastui. Tyrmätty Nakit silmillä -elokuva ja sukulaisnaisen yllättävä lempi fuusioituivat Tervon päässä Auroran tarinaksi.

– Mie aattelin, että vähän siistii ois tehdä romanttinen komedia, joka ois niinko 1930-luvun Hollywoodissa. Siellä tehtiin komedioita, joissa oli joku syvempi taso mukana. Aattelin, että ois ihanaa tehdä treffielokuva, joka ois muutakin kun hömpsönpömpsöä.

Auroran höyhenenkepeän pinnan alla käsitellään vakavia teemoja rasismista alkoholismiin, ajelehtimiseen ja solidaarisuuteen. Ei Tervo niitä kuitenkaan kirjoittaessaan kelaillut, vaan kertoi tarinaa. Sanoma puski esiin, kun hän vain ymmärsi pysyä poissa taiteensa tieltä.

– Teema tulee, kun vaan antaa palaa ja avaa hanat. En mie voi ottaa joltain pertiltä pertin teemaa. Se on oman elämän teema, joka vaan niin sanotusti lirvahtaa tekstiin.

"Aurora ei ole pelkästään misuli"

Auroran anarkistiset naiset vaikuttavat aivan uudenlaisilta hahmoilta suomalaisessa elokuvassa. Ei sellaisia ole kauheasti muuallakaan nähty.

Aurorassa sekoilusta ja säätämisestä ei seuraa moraalista sanktiota, vaikka rietastelija on nuori nainen. Vaikka yletöntä viinan kanssa lotraamista ei ihannoida, ei sitä myöskään osoiteta ilmeisenä porttina helvettiin. Köyhällä, syrjäytyneellä ja alkoholisoituneella Auroralla on muitakin ominaisuuksia kuin roisit puheet ja elämänhallinnan puute.

– Miusta oli hienoa tehdä naishahmo, joka ei vain röyhtäile, vaan on sen lisäksi suvereeni ja ongelmainen. Ei pelekästään mikkää misuli, Tervo summaa nimiroolin.

Poikkeuksellisia naisia on elokuvassa muitakin. Miitta Sorvalin näyttelemä Liisa-mummo ei suostu lapsensa pompoteltavaksi, vaikka muisti vähän pätkii. Hänellä on oma tahto, eikä hän ole reppana.

Oon nähäny niitä hienolla ajovehkeellä tehtyjä otoksia tykkilumipuista riittämiin, eikä niillä puilla oo hirveästi sanottavaa. ohjaaja Miia Tervo

Miia Tervo miettii hetken, vastatako rehellisesti vai korrektisti kysymykseen siitä, miksi kiinnostavia, kokonaisia naisia on niin vähän filmeissä.

– Elokuva on tosi nuori taidelaji, varsinkin Suomessa. Meillä on ollut naisia kertomassa naisten tarinoita vähän, ja vasta vähän aikaa. Mie veikkaan, että siks nainen on ollut sivuosassa, just sellasena kyselijä-ämmänä tiedustelemassa mieheltä, että miten mie voin sinua auttaa.

Aurora ei ole todellakaan kyselijä-ämmä. Sen sijaan hän on suurimman osan elokuvaa humalassa – kunnes järkiintyy. Pääosaa esittävälle Mimosa Willamolle se oli yksi roolin suurimmista haasteista.

"Ei kannata dokata yhtä paljon, mutta juhlia saa"

Kännisen esittäminen on suomalaisen elokuvan peruselementti. Yleensä humalikon roolissa on kuitenkin mies, tai äijäporukka, eikä päissään olla koko aikaa.

Ei ole Aurorakaan, tavallaan. Kun on alkoholisti, saa juoda jonkun verran, että on juonut itsensä normaaliksi. Mimosa Willamo huomauttaa, ettei hänen esittämänsä hahmo pyöri päissään koko ajan.

– Tupakkatauolla se lorauttaa jallua kahviin, mutta tekee työnsä. Sitten kun Aurora menee bailaamaan, niin sitten se bailaa isosti. Normaaliasetus oli sellainen vähän löysä. Miia (Tervo) sanoi aina, että pitääkö siihen ajatella kahdeksan vai kaksitoista kaljaa lisää.

Tasapaino-ongelmista huolehtivat holtittomat korkokengät ja jäiset kadut.

– Mun mielestä on kumminkin hienoa, että tää elokuva ei kerro alkoholismista, vaan siitä, että Aurora lopettaa. Tämä on rakkaustarina, jossa on alavireenä se, että ei varmasti kannata dokata niin paljon kuin Aurora dokaa, mutta kyllä saa juhlia.

Humalan eri asteiden esittämisen lisäksi Willamolla oli töitä rakennekynsiin ja hiustenpidennyksiin tottumisessa. Eniten haastetta espoolaiselle Willamolle tarjosi kuitenkin rovaniemen murre.

Puheopettaja oli käytössä, ja kotikaupunkiaan kuvaava ohjaaja Tervo huolehti, että Willamo sanoi mie, sie, kahavia ja ilimiö.

– Kävin silti salakuuntelemassa ihmisiä Rovaniemellä oppiakseni. Kuuntelin, miten ihmiset puhuu kahviloissa ja uimahalleissa ja ties missä.

Mimosa Willamo ei aio isona näyttelijäksi

Mimosa Willamon, 24, tunteet lehdistötilaisuudessa ovat vähän sekavat. Oma valtavan kokoinen naama julisteessa näyttää hurjalta.

– Oon tosi ylpeä ja kiitollinen tästä roolista, mutta nyt en halua ajatella tota kuvaa. Tästä elokuvasta tuli mulle tosi henkilökohtainen, vähän kuin oma beibe, mutta nyt pelottaa ihan perkeleesti mitä siitä ajatellaan.

Päin seinää -roolista (2014) tuli Willamolle parhaan sivuosan Jussi, ja Bodomista (2016) parhaan naisnäyttelijän palkinto Los Angelesin Screamfest-kauhuelokuvafestivaaleilla. Töitä on piisannut elokuvissa ja televisiosarjoissa, mutta tällaista roolia hän ei ole tehnyt koskaan.

Willamo sanoo aina esittäneensä itseään nuorempaa, tai todella paljon itsensä kaltaista tyttöä.

– Mua ei kerrankin pyydetty pyöreen naamani takia esittämään murjottavaa teiniä. Ääk, toi kuulosti hirveelle! Kyllä mä teen niitäkin rooleja mielelläni, mutta oli opettavaista hypätä johonkin ihan uuteen. Oli tosi siistiä, että mun eka aikuisrooli ei ollu mikään tönkköaikuinen.

Tämä on rakkaustarina, jossa on alavireenä se, että ei varmasti kannata dokata niin paljon kuin Aurora dokaa, mutta kyllä saa juhlia. näyttelijä Mimosa Willamo

Willamon mielestä Auroran rooli oli poikkeuksellisen herkullinen – ja tärkeä.

– Miian tekstissä on ihan taianomainen viba. Tytöt saavat juhlia, olla röyhkeitä ja törkeitä, ja istua haarat levällään minihameessa baarissa, jos on sellainen halu. Oli ihana tehdä näin räävitön rooli.

Tulevaisuuden suunnitelmiensa suhteen Willamolla ei ole tarjota mitään “kreisipaljastuksia”. Suurin skuuppi liittyy tulossa olevaan ensimmäiseen kertaan.

– Mä otan veneen Tallinnaan, ja käyn eka kertaa ikinä spassa. Sitten mä teen taas lisää töitä.

On Willamolla yksi uutinen. Hän ei aio isona näyttelijäksi, vaikka tekee niitä töitä nyt sen mitä tekee. Niin kauan kuin se on kivaa.

Willamosta on tavattoman lystikästä, että iltapäivälehti oli muutama vuosi sitten kovin suruissaan siitä, että hän ei päässyt Teatterikorkeakouluun.

– Mä aina palaan nauramaan sille otsikolle. Mulla on tarkoitus jossain vaiheessa kouluttautua, mutta mulla ei ole mikään kiire vielä. Aion opiskella itselleni aikanaan jonkun ihan muun ammatin kuin näyttelijän. Lehdet voi sitten kirjoittaa, mihin kaikkiin kouluihin en pääse.

Taasko meillä on tuota hylkeenlihaa! Niin kivikauden suomalainen saattoi puuskahtaa istahtaessaan aterialle – tai sellaisen kuvan voi maalailla kivikautisilta asuinpaikoilta löytyneistä tyypillisistä ruoanjätteistä, hylkeenluista.

Arkeologisten tutkimusmenetelmien kehittyminen on kuitenkin muuttamassa kuvaa tuolloisesta ruokavaliosta. Kalaa syötiin paljon enemmän kuin vanhat arkeologiset menetelmät ovat antaneet ymmärtää, sanoo arkeologi Satu Koivisto Helsingin yliopistosta.

Suomen hapan maaperä hävittää nopeasti kaiken eloperäisen aineen, myös ruoanjätteet. Uusille menetelmille kuitenkin riittävät maaperän pienet vihjeet, kalanluitakin pienemmät.

Koivisto oli mukana juuri valmistuneessa kansainvälisessä tutkimuksessa, johon kehitetty mineraloginen menetelmä osoittaa, että Iijoen suistossa Pohjois-Pohjanmaalla pyydettiin lohta jo kivikaudella.

Todiste löytyi Yli-Iin Kierikin asuinpaikalta, siellä noin 5 600 vuotta sitten loimunneen tulisijan maaperästä. Kierikissä oli tuolloin asuttu jo puolisentoista tuhatta vuotta eli miltei siitä asti, kun alue kohosi merestä.

Lohenluut puuttuivat

Tutkimus alkoi yhteydenotolla israelilaisesta Haifan yliopistosta, Koivisto kertoo.

– Meillä kun on tämä hapan maaperä ja kaikki orgaaniset todistusaineistot säilyvät tosi huonosti, niin heitä kiinnosti tällainen menetelmällinen kehitystyö. Olisiko maaperässä kuitenkin säilynyt pienenpieniä hippusia, jotka antaisivat uutta tietoa siitä, mitä täällä on syöty ja miten eletty?

Yli-Ii on Koivistolle tuttua seutua jo 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun kaivauksilta. Jo silloin heräsi ajatus, että totta kai ihmiset olivat siellä hyödyntäneet lohta, vaikka asuinpaikoilta on saatu talteen lähinnä vain hylkeenluuta, hän sanoo.

Väitöstutkimuksessaan hän keskittyi kivikauden puisiin kalanpyydyksiin. Liistekatiskat olivat pitkään voittamaton menetelmä erityisesti kalojen kutupyynnissä, ja järvistämme ja muinaista jokisuista löytyy sellaisten pyydysten jäännöksiä hyvinkin paljon, Koivisto kertoi Yle Uutisten toissasyksyisessä jutussa.

Laboratoriotutkimuksia Haifassa ja Helsingissä

Mineralogista tutkimusta varten Koivisto palasi Kierikkiin. Seuranaan hänellä oli Haifan yliopiston kanadalainen tutkija Don Butler. Kierikinkankaalla olivat meneillään yleisökaivaukset, ja Koivistolle ja Butlerille tarjoutui hyvä tutkimuskohde kuin tilauksesta.

– Siellä oli yhdessä asumuspainanteessa liesi, jota Kierikkakeskuksen arkeologi Sami Viljanmaa oli pyrkinyt kiertämään. Sami tiesi, että sieltä tulee niin paljon ihan pientä luuhippua, luujauhoa, että sen kaivaminen ja seulominen olisi todella hidasta eikä oikein sopinut yleisökaivaukselle.

Tutkijat pussittivat noin neliömetrin kokoisen tulisijan maaperästä kymmeniä näytteitä. Butler vei joitakin lusikallisia Haifan sedimenttiarkeologiseen laboratorioon, Koivisto useita ämpärillisiä Helsingin yliopiston arkeologiseen laboratorioon tarkkuusseulontatestauksiin.

Tutkijat vertasivat näytteiden mineralogista koostumusta Museovirastosta saatuun laajaan arkeologiseen vertailuaineistoon. Vertailua tehtiin myös lohen luihin, niin arkeologisiin kuin nykyisiin. Nykyluille tehtiin myös polttokokeita.

Lisäksi tutkijoilla oli laajat aineistot muista kalalajeista, kuten siiasta, särkikaloista, hauesta ja nieriästä, sekä nisäkkäistä, muun muassa hylkeestä ja peurasta.

– Sellaisista, jotka ovat tyypillisiä kivikautisten asuinpaikkojen jätefaunassa. Siten varmistimme, että palaneella lohella ja sen sukulaisella taimenella on ihan omanlainen mineraloginen merkkinsä. Se pystyttiin jäljittämään myös Kierikinkantaan maanäytteistä, Koivisto kertoo.

Merkki olivat kalsiummagnesiumfosfaattimineraalit, joita muodostuu vain, kun lohen ja sen sukulaisen taimenen luut palavat. Muista kaloista ja nisäkkäistä niitä ei synny.

Ilman arkeologiaa tietäisimme hyvin vähän ajasta, josta ei ole kirjallisia lähteitä.

Kaivauksilla on kuitenkin myös nurja puoli. Kerran kaivettu on yleensä yhtä kuin tieteellisesti tuhottu. Tarkalla kaivausdokumentaatiolla varmistetaan tulosten käyttökelpoisuus myös tulevaisuudessa, mutta kaikella on rajansa.

Paljon on sellaista, mitä vanhoilla menetelmillä ei kyetty tutkimaan. Nyt olisi korkea aika hyödyntää uusia menetelmiä, Koivisto sanoo.

– On aika lailla mennyttä maailmaa, että kaivettu maa vain katsotaan seulalla läpi ja saa sitten jäädä.

Löytöjä seuloutuu hukkaan

Arkeologisilla kaivauksilla maa kaavitaan kerros kerrokselta ja löytöjen ja muiden havaintojen paikka ja syvyys dokumentoidaan. Kivikautiselta asuinpaikalta tarkkasilmäinen saattaa saada epäorgaanisen aineen lisäksi löytöpussiin myös luusirpaleen, joka on säästynyt, koska on aikoinaan päätynyt tuleen.

Hyvin pienet ja maan väriset löydöt kuitenkin joutuvat helposti ämpäriin, johon kaivaja mättää maan. Ämpäristä maa kaadetaan seulaan.

– Seulomisesta on tehty paljon tilastollisia testauksia. Jos halutaan saada kalanjäännöksiä talteen, niin seulan silmäkoko saa olla korkeintaan kaksi millimetriä. Suomessa seulassa on yleensä 4–5-millinen, joskus jopa sentin verkko, Koivisto kertoo.

Hänen mukaansa on ihan selvää, että kalan luuaineistot ovat löydöissä aivan aliedustettuja. Pelkästään seulojen silmäkoon pienentäminen ei kuitenkaan riitä korjaamaan tilannetta, vaan kaikilta kaivauksilta pitäisi ehdottomasti ottaa jokin tietty systemaattinen otos maanäytteitä, hän sanoo.

– Niitähän voi säilöäkin, elleivät rahkeet heti riitä analysointiin. Kun merkit ihmisten toiminnasta ovat säilyneet maaperässä tuhansia vuosia, niin kyllä ne siinä minigrippussissakin säilyvät joitakin vuosia odottamassa menetelmien kehittymistä. Tietysti pitää varmistaa, pitäisikö näytteet säilyttää kylmässä tai pimeässä.

Yhteisöllä oli merkitystä

Millainen joukko lohta popsi Yli-Iin Kierikinkankaalla runsaat viisi tuhatta vuotta sitten?

– Se oli jokisuun yhteisö. Sekä joessa että suistoalueella riitti ruokaa isolle porukalle. Varmasti on ollut ihan hyvät oltavat, arkeologi Satu Koivisto arvioi.

Ihmiset asuivat ainakin talvisin osin maahan kaivetuissa hirsirakennuksissa ja tietyssä vaiheessa rupesivat harrastamaan myös rivitaloasumista, eli selvästikin yhteisöllä oli merkitystä, hän päättelee.

Yli-Iistä tunnetaan hyvin paljon asumuspainanteita. Ne ovat suhteellisen isoja ja erottuvat maastossa edelleen hyvin.

– Tarvittiinko porukkaa enemmän joitakin tiettyjä touhuja varten, esimerkiksi kalastukseen ja hylkeenpyyntiin? Sitä on mietitty.

Jos lohisaaliit olivat runsaita, väkeä piti riittää sekä patojen rakentamiseen ja ylläpitoon että saaliin jälkikäsittelyyn.

Maan kohoaminen ajoi vaihtamaan paikkaa

Maa kohoaa Pohjois-Pohjanmaan rannikolla edelleen miltei senttimetrin vuodessa. Viisi vuosituhatta vuotta sitten kohoaminen oli hyvin paljon nopeampaa.

– On laskeskeltu, että noin parinkymmenen vuoden välein on pitänyt siirtää asuinpaikkaa vähän lähemmäksi sitä vetäytynyttä merenrantaa, Koivisto kertoo.

Kierikinkankaan asukkailla oli yhteyksiä myös muuhun maailmaan. Muutoin sieltä ei olisi löytynyt muun muassa balttialaista meripihkaa. Tuontiesineiden runsaus kertoo, että vaihdantaverkostot olivat jo vakiintuneet, Koivisto sanoo.

– Vastineeksi on usein väläytelty traania, turkiksia ja hyljeöljyä, mutta minä kyllä sanoisin, että myös kuivatulla kalalla on voinut olla merkitystä vaihdantataloudessa.

Lohijoet vetivät väkeä

Liikkuneet eivät vain tavarat, vaan myös ihmiset. Keramiikka- ja kivilöytöjen perusteella heitä tuli pitkienkin matkojen takaa, kun lohi nousi Pohjannmaan jokiin.

– Vielä historiallisella ajalla Pohjanlahteen laskevat joet olivat niin varteenotettavia lohenkalastuspaikkoja, että niille tuli sesonkiluonteisesti kalastajia jopa Vienan-Karjalasta saakka.

Koivisto on etsinyt tietoja lohen määristä. Niitä löytyy esimerkiksi suurelta Kemijoelta. Jonkin verran on tietoja Iijoeltakin, mutta ne eivät ulotu kovin kauas taaksepäin, Koivisto kertoo.

– Kemijoelta on hyvin tarkkaa kirjanpitoa saalismääristä satojen vuosien ajalta. Mutta kaikki isot lohijoethan on padottu sähköntuotantoa varten. Se oli lohestuksen loppu.

Satu Koivisto on työssään keskittynyt soihin, järviin ja muihin kosteikkoihin. Sellaisissa säilyy niitäkin muinaisjäänteitä, luuta, puuta, nahkaa ja muuta orgaanista, joita kuivalta maalta on turha etsiä.

Kierikissä on vielä paljon tutkimuspotentiaalia, Koivisto sanoo. Hänen toivelöytönsä on lohipato.

– Kierikin tutkimuksissa on keskitytty erityisesti asumuspainanteisiin. Jos mentäisiin painannekylien liepeille ja edustoille, muinaisille ranta-alueille, jotka nykyisin ovat pitkälti vesijättöä, niin lohipadon jäännös olisi todella järisyttävä löytö.

Iijoen voimalaitosten rakentaminen ja säännöstely ovat tosin saattaneet jo haperruttaa kaikki orgaaniset arkeologiset aineistot, hän tuumii.

Toiveelleen hänellä on kuitenkin perusteita tutkimaltaan Purkajansuolta.

– Kaikki kalastusrakenteiden osat, joita siellä oli tallella, olivat jääneet tulvan alle ja säilyneet kaatuneina muinaisessa merensalmessa. Lohta on varmasti kalastettu siellä joen puolella, erityisesti koskipaikoissa ja saarien liepeillä.

Puolustusvarustus vai lohipato?

Koivisto on aika vakuuttunut, että Kierikkisaaren ja Kierikinkankaan välissä on kivikaudella ollut jopa järeä lohipato.

– Tietenkin virtaukset ja säännöstely ovat varmaankin tuhonneet sen aika tehokkaasti, mutta rannan puolella on sellaisia soistumia, joissa voisi olla jäljellä jotakin arkeologisesti kiinnostavaa.

Kierikkisaaresta löytyikin jo 1960-luvun kaivauksissa merkkejä paalurakenteista. Ne on tähän saakka tulkittu mahdollisesti puolustusvarustukseksi, kulkusilloiksi tai tulva-aidaksi.

– Itse kyllä löydän niistä paljon yhtymäkohtia historiallisen ajan lohipatoihin. Sellaisiin jos pääsisi kiinni, niin saisi vielä vähän enemmän kättä pidempää siitä, miten kivikauden iijokiset pyysivät lohta.

Kalastus oli kauan puskuri nälkää vastaan

Puolustusrakennelmat ja riittien merkit taitavat olla niitä arkeologisia tutkimuskohteita, jotka kutittelevat eniten maallikoiden mielikuvitusta ja ehkä monia tutkijoitakin. Arjen asiat saattavat tuntua tavallisilta ja epäseksikkäiltä.

– Se on vähän hassua, koska kalastuksella on ollut aivan valtavan suuri merkitys täällä Suomen alueella, kommentoi Satu Koivisto.

Kalastus oli pitkälle historialliseen aikaan vähintäänkin puskurielinkeino. Jos muista ruoista on ollut pulaa, niin kalastukseen on aina voinut turvautua.

Saviastian kappale voi kertoa kalasopasta

Tutkijoiden kiinnostus kalastukseen on Koiviston mukaan lisääntynyt viime aikoina.

– Tuntuu, että se on koko Pohjois-Euroopassa todella kuuma aihe. Sitä tutkitaan erilaisin menetelmin ja vähän erilaisista kulmista. Kalastuksen merkitys kivikautisille ja vielä myöhemmillekin yhteisöille vaikuttaa olleen paljon suurempi kuin on ajateltu.

Yksi keino, jolla muinaisen kalastuksen jäljille voidaan päästä, ovat keramiikankappaleiden lipiditutkimukset.

– Keramiikan karstoista voidaan selvittää, onko pytyissä ollut veden elikoita vai jotakin nisäkäs- tai kasviperäistä. Hyvin monessa paikassa kalan merkitys on tullut esille, kun menetelmät ovat kehittyneet ja on päästy paljon tarkempiin määrityksiin.

Tutkimuksissa on erottumassa erityisesti makean veden kalojen merkitys.

– Vaikka olisi asuttu lähellä rannikkoa, niin silti keramiikka-astioissa on valmistettu soppaa makean veden kaloista. Bioarkeologisia tutkimuksia on käynnissä tosi paljon, kuten myös kalastusvälinetutkimuksia, kuten minunkin väitöskirjassani, Koivisto kertoo.

Puisia kalastusrakenteita on tullut esiin ympäri Itämerta, muun muassa Skandinaviassa, Baltian maissa ja Pohjois-Saksassa.

– Se pistää miettimään, että nämä ihmiset ovat todella satsanneet niiden valmistamiseen. Kalastuksella on ollut merkittävä rooli heidän toimeentulossaan, sanoo arkeologi Satu Koivisto.

Kierikinkankaan lohitutkimus on luettavissa Scientific Reports -julkaisusta. Kierikkikeskuksen sivulla on kaivausraportteja ja löytöluetteloita Kierikinkankaan kaivauksista.

Muovin käyttö mietityttää suomalaisia, mutta sen lajittelu takkuaa

Valtaosa suomalaista on kiinnittänyt huomiota muovin käyttöön, ilmenee Ylen teettämästä kyselystä. Samalla muovi on kuitenkin kotitalouksien vähiten lajittelema jäte. Suomalaiset kierrättävät noin kolmasosan koteihin päätyvästä pakkausmuovista. Syitä lajittelematta jättämiseen on monia. Merkittävimmäksi syyksi kyselyssä nousi jäteastioiden puute taloyhtiössä.

Äkki-brexitin uhka repii Britannian konservatiivien rivejä

Kovan linjan konservatiivit haluaisivat erota EU:sta niin pian kuin mahdollista; maltillisempia puoluetovereita äkkiero kauhistuttaa. Konservatiivipuolueen sisällä on brexit-kysymyksessä syviä jakolinjoja, joita pääministeri May ei ole onnistunut kaventamaan.

Anni Hirvonen, 23, taistelee ahdistusta vastaan eikä terapiaa meinaa saada

Joensuulaisen opiskelija Anni Hirvosen sydän hakkaa ja rintaa puristaa aina, kun ohjelmassa on luento tai ryhmätöitä. Ahdistuneisuushäiriöt ovat hyvin yleisiä nuorilla ja aikuisilla. Uuden Käypä hoito -suosituksen mukaan nuoren ahdistusta pitäisi hoitaa ensisijaisesti terapialla, mutta sitä on usein hankala saada.

Uutuuskirja: Valkoisen talon toiminta on ollut täysin kontrolloimatonta Trumpin kaudella

Valkoisen talon viestinnässä työskennellyt Cliff Sims kertoo tammikuun lopussa julkaistavassa kirjassaan, kuinka Valkoisen talon henkilöstö on ajoittain ollut täysin kontrolloimattomassa tilassa. Sims kertoo muun muassa entisen kansliapäällikön John Kellyn erikoisesta esittelypuheesta henkilökunnalle, jossa kehotettiin tekemään vastoin presidentin toiveita.

Etelässä sataa lunta, pohjoisessa pakkasta ja poutaa

Kireimmät pakkaset vaihtuvat etelässä lumisateisiin ja huonoon ajokeliin, meteorogimme Matti Huutonen kertoo. Maan etelä- ja keskiosan yli liikkuu lumisateita. Kevyttä pakkaslunta voi kertyä joitakin senttimetrejä ja se pöllyää teillä, joten ajokeli muuttuu huonoksi.

Lue lisää Ylen sääsivuilta.

Jani Hotanen tarpoo lumisessa metsässä kohti kuusen juurella olevaa loukkua. Kuusen oksat levittäytyvät metallisen häkin ylle suojaten paikkaa, johon Hotanen on tuonut syötin houkuttelemaan supikoiran loukkuun. Kun supikoira tarttuu syöttiin ja alkaa repiä sitä, häkkiä avoinna pitävä vaijeri vapautuu. Loukku pamahtaa kiinni ja supikoira on ansassa.

– Syöttinä tässä loukussa on aiemmin metsästetty supikoira. Se toimii hyvin, koska supikoira on kannibaali ja syö mielellään lajitoveriaan, Hotanen kertoo.

Hotanen on virittänyt 17 loukkua pitkin asuinympäristönsä metsiä. Hän on poikkeuksellisen aktiivinen pienpetojen pyytäjä. Kesällä loukut vaihtuvat metsästykseen koiran avulla.

– Koira puree supikoiraa niskaan niin, että se halvaantuu. Minä tulen sitten ampumaan eläimen.

Hotanen metsästää supikoiria, koska ne levittävät tauteja, vievät elintilaa kotimaisilta pienpedoilta, tuhoavat lintujen pesiä ja syövät marjat pensaista. Monet vihaavat supikoiria.

Pian supikoiraa saattaa saada metsästää kuka tahansa ilman metsästyskorttia pelkällä maanomistajan luvalla. Eduskunnan hyväksyntää odottaa juuri julki tullut lakiesitys, jolla supikoira siirtyy riistaeläimestä samaan kastiin rottien ja varisten kanssa eli rauhoittamattomiin eläimiin.

Taustalla on supikoiran luokittelu EU:ssa haitalliseksi vieraslajiksi. Haitallisen lajin metsästystä ei ole järkevää säädellä samoilla laeilla, joilla huolehditaan esimerkiksi siitä, ettei metsäkanalintuja metsästetä liikaa. Supikoira haluttaisiin metsästää Suomesta sukupuuttoon.

– Ei sitä metsästämällä enää pois saa, Hotanen sanoo.

Samaa mieltä ovat kaikki asiaan perehtyneet. Supikoirien kantaa ei tiedetä. Jotain kertoo kuitenkin se, että niitä metsästetään Suomessa 100 000-170 000 yksilöä vuodessa, ja silti supikoiria riittää. Jotta laji ei enää leviäisi laajemmalle, aiotaan supikoirien metsästystä tehostaa. Ja siksi metsästyksen sääntöjä höllätään.

Supikoiralta ei voi lyödä tajua kankaalle

Suunnitelma metsästyksen tehostamisesta on Hotasesta periaatteeltaan hyvä, sillä hänenkin kokemuksensa mukaan supikoiria on paljon. Eräänä syksynä Hotanen tappoi viikon aikana yhdeltä pellolta 35 supikoiraa, kun naapurit olivat valittaneet marjapensaiden tyhjenevän parempiin suihin. Hotasta kuitenkin arveluttaa, miten supikoiran metsästys mahtaisi sujua ihmiseltä, jolla ei ole metsästyskorttia.

Loukun voi virittää pihalleen melko helposti, mutta se ei vielä riitä.

– Herää kysymys, että mitenkähän lopettaminen mahtaa tapahtua? Supikoiran kokoista eläintä ei saa hengiltä haravalla lyömällä, Hotanen sanoo.

Hotanen ei yrittäisi lyödä supikoiraa hengiltä millään muullakaan välineellä, ei kivellä eikä kirveellä. Supikoira on on noin 25 senttiä korkea, muutaman kilon painoinen eläin. Se on sitkeä, ja tajuttomaksi kalauttaminen voisi helposti mennä pieleen. Lisäksi supikoira on ärhäkkä olento, eikä se suinkaan odota loukussa rauhallisesti lopettajaansa.

– Ne ryntäilevät loukussa ympäriinsä. Ei sellaisen kiinnipitäminen oikein onnistuisi. Eläinlääkärikin luultavasti lopettaisi supikoiran ampumalla, Hotanen sanoo.

Suomen eläinsuojeluyhdistystoivoo, ettei lakiesitys ilman metsästyskorttia metsästämisestä menisi läpi. Eläinsuojeluyhdistys jakaa Hotasen pelon siitä, miten supikoiran tappaminen onnistuisi eettisesti maallikolta.

– Siinä on iso riski, että eläimelle aiheutetaan ylimääräistä kärsimystä. Myöskään lajin tunnistus ei ehkä ole kovin hyvää, sanoo Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton toiminnanjohtaja Kati Pulli.

Pulli arvelee, että maallikko saattaisi vahingossa tappaa jonkun muun eläimen kuin supikoiran.

Haitalliseen vieraslajiin ei päde reilun pelin henki. Lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen, maa-ja metsätalousministeriö

Lakiesitystä laatimassa olleen maa- ja metsätalousministeriön lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppaisen mukaan laki ei jatkossakaan antaisi anteeksi väärän lajin tappamista sillä perusteella, että eläintä on luultu supikoiraksi.

– Siitä lähdetään, että henkilöllä, joka lopettaa eläimen, on riittävät tiedot ja taidot sekä eläimen tunnistamiseksi, että sen lopettamiseksi ilman turhaa kärsimystä, Kemppainen sanoo.

Ei myrkkyjä, eikä sähköiskuja supikoiralle

Supikoira on selvästi suurempi nisäkäs kuin rotta, hiiri tai varis, joiden joukkoon se metsästyslain silmissä jatkossa kuuluisi. Tästä syystä lausunnolla on lain lisäksi asetus, jossa määritellään tarkemmin, millaisilla keinoilla supikoiraa saa metsästää.

Rotan saa myrkyttää, mutta supikoiraa ei. Rotan saa tappaa ilmakiväärillä, supikoiraa ei. Rotan voi houkutella loukkuun, jossa se kuolettavan sähköiskun, mutta supikoiran kohdalla tämäkin on kielletty.

Myrkyn tai sähkölaitteen käyttämistä supikoiran tappamiseen ei voida pitää eläinsuojelullisesti hyväksyttävänä. Niiden käytöstä voisi myös aiheutua vaaraa ihmisille sekä koti- ja muille eläimille.

Jatkossa supikoiraa saisi metsästää pimeänäkölaitteiden, valojen, peilien ja koneellisten houkutusäänien avulla. Ne ovat tavallisesti metsästyksessä kiellettyjä.

– Haitalliseen vieraslajiin ei päde reilun pelin henki, Kemppainen sanoo.

Jani Hotasella on jonkin verran kokemusta esimerkiksi yötähtäimestä. Vaikka niitä ei saa käyttää tavallisessa metsästyksessä, hän on käyttänyt niitä tilanteissa, joissa on etsinyt esimerkiksi loukkaantunutta hirveä poliisin apuna. Hän pitää laitteita kiinnostavina, sillä ne helpottavat metsästystä ja mahdollistavat sen myös pimeällä.

– Tuovathan ne turvallisuuttakin, ettei ammuta vahingossa naapurin kissaa, Hotanen sanoo.

Hotanen arvelee, että pimeännäkölaitteet ovat kuitenkin niin kalliita, etteivät tavalliset harrastajat raaski niitä hankkia.

Talviturkissa olevan supikoiran turkin voi ottaa talteen ja myydä. Metsästäjä Jani Hotanen, Hirvensalmi

Suomen eläinsuojeluyhdistyksessä uusi metsästyskeinoja pidetään tervetulleina, jos ne helpottavat ja nopeuttavat eläimen kärsimystä.

Sen sijaan yhdistys tuomitsee jyrkästi sen, että vieraslajin vähentämisen nimissä supikoiria saa metsästää milloin vain, myös pesimäaikaan.

– Ei ole eettistä tappaa emoeläimiä ja jättää poikasia kuolemaan hitaasti kärsien nälkään, Kati Pulli sanoo.

Eläinsuojeluyhdistyksen linja on, että on hyvä, jos supikoirien leviämistä uusille alueille yritetään estää. Silloin eläimet välttyvät myös siltä, että niitä tapetaan, koska ne ovat väärässä paikassa. Yhdistys haluaisi, että tieteellisin menetelmin tutkittaisiin, millä konstilla supikoirien leviäminen saataisiin tehokkaimmin estettyä.

– EU ei vaadi, että kantaa täytyy hoitaa metsästämällä, Pulli sanoo.

Lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen arvelee, ettei supikoiran metsästyksestä tule suuren joukon puuhaa. Jos supikoiria on häiriöksi asti omassa pihapiirissä, voi supikoiran loukuttaa ja pyytää sitten metsästäjän lopettamaan sen. Tähänkin uudella asetuksella haetaan helpotusta: supikoiran saisi jatkossa lopettaa loukkuun myös taajamassa. Tällä hetkellä eläintä ei saa ampua jos lähimpään naapuriin on matkaa alle 150 metriä.

– Esityksen mukaan se olisi sallittua. On kuitenkin ehdottoman tarkkaa, että eläimen saisi ampua vain loukkuun, lainsäädäntöneuvos Kemppainen sanoo.

20 vuotta supikoiria metsästänyt Hotanen pohtii, ettei loukuttamisesta välttämättä tule kovin suosittua. Se vaatii aikaa ja rahaa. Loukku täytyy käydä tarkistamassa vähintään kerran päivässä, ettei eläin joudu kärsimään. Hotanen on hankkinut omiin loukkuihinsa laitteen, joka lähettää hänelle tekstiviestin, kun ansa laukeaa.

– Olen laittanut tähän puuhaan tuhansia euroja.

Uusi laki ja asetus astuvat voimaan todennäköisesti tänä keväänä, jollei eduskunta toisin päätä. Kemppainen korostaa, että vaikka lain mennessä läpi säännöt supikoiran metsästyksessä höllenevät, eläinsuojelulakia täytyy noudattaa, kuten tähänkin asti.

Jani Hotasen mielestä ainoa eettinen tapa lopettaa supikoira on sen ampuminen riittävän tehokkaalla aseella. Hän itse lopettaa supikoirat pistoolilla.

Jäljelle jäänyt ruho päätyy useimmiten mullan alle.

– Talviturkissa olevan supikoiran turkin voi ottaa talteen ja myydä, mutta ei niistä paljon rahaa saa, Hotanen sanoo.

Puna-armeijan maanalainen ydinräjäytys epäonnistui elokuisena yönä 31 vuotta sitten. Tuolloin tunturin uumeniin koeräjäytystä varten tehdyn umpitunnelin suun teljet pettivät. Radioaktiivinen räjähdyspilvi purkautui ilmakehään.

Epäonnisesta kokeesta ja sen päästöjen kulkeutumisesta Lappiin kerrottiin lännessä aikanaan vain pääpiirteittäin. Säteilyturvakeskuksen seikkaperäinen raportti turman päästöistä Lapissa unohtui julkisuudelta.

Tapaus nousi äskettäin lähihistorian hämärästä, kun norjalainen uutissivusto Barents Observer julkaisi ainutlaatuisen kuvan turmassa purkautuvasta saastepilvestä. Kuvan on alun perin julkaissut venäläinen bloggeri Twitterissä.

Rakeisessa värikuvassa tunturin juurelta purkautuu räjähdyspilvi. Kuvan oikeassa reunassa on maassa oleva isohko neuvostoliittolainen sotilashelikopteri, jonka ovi on auki. Helikopterin kyljessä on punainen tähti, Neuvostoliiton ja myös Venäjän ilmavoimien tunnus. Helikopterin takaa näkyy osittain pienemmältä helikopterilta vaikuttava esine.

Jos kuva on aito, niin se esittää maanalaisen ydinkokeen saastepilven purkautumista Novaja Zemljalla elokuun 2. päivän aamuyönä vuonna 1987.

Kuvan valo sopii vuodenaikaan. Arktinen yötön yö päättyy heinäkuun lopulla ja elokuun alussa yöauringon valo voi olla kuvan kaltainen.

Suomalaisasiantuntijan mukaan kuva voi olla aito

Säteilyturvakeskuksen Stuk:in ylitarkastajan Mikael Moringin mukaan kuva voi olla aito, mutta aitoutta ei voi mistään varmistaa. Moringin mukaan kuvassa ei ole mitään sellaista, joka tekisi siitä epäuskottavan.

Moring ei muista aiemmin nähneensä kuvaa Neuvostoliiton epäonnistuneesta ydinkokeesta. Yhdysvaltain epäonnistuneista maanalaisista ydinräjäytyksistä, joista saastepilvi purkautuu ilmakehään, on verkossa useita kuvia muun muassa Wikipediassa.

Seismologian laitos havaitsi ydinräjäytyksen

Novaja Zemljan saari Jäämerellä on lähes tuhannen kilometrin päässä Suomen Lapista. Melkein 800 kilometriä pitkä arktinen saariryhmä oli Neuvostoliiton ydinpommien koealueena 1950-luvun puolivälistä 1990-luvulle saakka. –

Suomessa Helsingin yliopiston seismologian laitos havaitsi Novaja Zemljan maanalaisen ydinräjäytyksen tuoreeltaan. Räjähdys tapahtui 2.8.1987 aamuyöllä kello 1.59.59.6 GMT kansainvälistä aikaa.

Räjähdys piirtyi hyvin Seismologian laitoksen Nurmijärven seismografisen havaintoaseman rummulla olevaan printtiin. Nykyään havainnot tallentuvat digitaalisesti.

Räjäytyksen voimakkuus oli 150 kilotonnia – eli kyseessä oli kymmenen kertaa suurempi räjähdys kuin Hiroshiman atomipommi oli.

Ilmatieteen laitos ja Säteilyturvakeskus tutkivat ilman ja lehmänmaidon

Suomeen tieto radioaktiivisesta päästöstä tuli ensin Norjasta, kertoo silloinen nuori tutkija ja nykyinen Säteilyturvakeskuksen Stuk:in valmiuspäällikkö Hannele Aaltonen.

Stukin tiedossa oli myös Helsingin yliopiston Seismologian laitoksen havainto, jonka mukaan Novaja Zemljalla oli tehty maanalainen ydinkoe elokuun 2. päivänä.

Ilmatieteen laitoksen ja Stukin mittauksissa havaittiin radioaktiivisia aineita Lapin alueella. Määrät olivat pieniä ja terveydelle vaarattomia. Suurimman osan Novaja Zemljan pilvestä arvioitiin liikkuneen ilmavirtojen mukana Huippuvuorille ja Osloon.

Runsasta vuotta aiemmin huhtikuussa 1986 tapahtuneen Tshernobylin ydinturman mitatut päästöt olivat Aaltosen mukaan tuhansia kertoja korkeammat.

Stuk teki perusteellista työtä ja otti näytteitä Lapin maitotiloilta. Korkein havainto tehtiin Ivalosta erään maatilan lehmänmaidosta, josta mitattiin radioaktiivista jodia I-131. Maitonäyte oli otettu elokuun 14. päivänä, noin tuhannen kilometrin päässä räjäytyspilvestä. Ydinkokeesta oli tuolloin kulunut vajaat kaksi viikkoa.

Aaltosen mukaan maidon jodimäärät olivat terveydelle vaarattomia, mutta osoittivat kuinka päästö oli kulkeutunut Novaja Zemljalta.

Stuk teki tapauksesta tutkimusraportin, joka valmistui marraskuussa 1987. Laajempaan julkisuuteen raportti ei aikanaan päätynyt.

Johtopäätöksissä todetaan Lapista mitattujen radioaktiivisten aineiden seuranneen reittiä, joka sopii niin Kuolan ydinvoimaloiden kuin Novajan Zemljan ydinaseiden koealueelle. Aaltosen mukaan havaittujen radioaineiden keskinäiset suhteet kertoivat päästön olevan peräisin juuri ydinräjäytyksestä. Ydinvoimalaonnettomuudessa päästön koostumus olisi ollut erilainen.