Pohjois-Norjan Tromssassa tapahtuneen epäillyn perhesurman tutkintaa tehdään erikoisissa olosuhteissa. Poliisi tutkii tapausta normaalin henkirikostutkinnan lailla, vaikka epäilty onkin kuollut. Taposta ja taponyrityksistä epäillylle kuolleelle perheenäidille on myös nimitetty puolustusasianajaja.

– Tämä on hyvin erikoista. Aiemmin minulla on ollut asiakkaita, jotka ovat menehtyneet prosessin aikana, mutta ei tällaista, sanoo puolustusasianajajaksi nimetty Tore Pedersen Norjan yleisradioyhtiölle NRK:lle.

NRK:n mukaan vastaava tapaus löytyy vuodelta 2009, jolloin ex-puolisonsa tappaneelle ja myöhemmin itsemurhan tehneelle miehelle määrättiin puolustusasianajaja.

Mereen johtaneet jäljet paljastivat tragedian

Epäilty perhesurma paljastui maanantaina, kun ohikulkija havaitsi Tromssassa mereen johtavat jalanjäljet ja rannalle hylätyt lastenrattaat. Vedestä nostettiin myöhemmin yksi aikuinen ja kolme 1–7-vuotiasta lasta elottomina.

VG-lehden tiistaina julkaisemassa tviitissä on tapahtumapaikalla otettu kuva.

Lasten äiti ja seitsemänvuotias tyttö menehtyivät sairaalassa. Yksi- ja neljävuotiaat tytöt ovat edelleen sairaalahoidossa. Heidän tilansa on edelleen kriittinen, uutisoi Aftenposten-lehti.

Naisen motiivia ei vielä tiedetä. Puolustusasianajaja Pedersen sanoo VG-iltapäivälehdelle, että vielä on liian aikaista sanoa varmasti, hukuttiko nainen tyttärensä tarkoituksella.

"Nainen oli hyvin kiltti"

Nainen oli tullut Norjaan lapsineen perheenyhdistämisen kautta vuonna 2017 Sudanista. Naisen puoliso oli tullut Norjaan vuonna 2015. Lasten isää on kuultu rikostutkinnassa todistajana.

Naisen tarkkaa ikää ei ole kerrottu. Useat tiedotusvälineet ovat sanoneet naisen olevan parikymppinen, iltapäivälehti VG:n mukaan nainen oli alle 30-vuotias.

Tapaus on järkyttänyt syvästi sudanilaisten yhteisöä. Tromssassa asuu yli 60 sudanilaistaustaista.

Kuolleen naisen ja tämän perheen tunteva Idris Mohammed kuvailee NRK:n haastattelussa naista hyvin kiltiksi ja tämän miestä avuliaaksi ja hyväksi ihmiseksi. Muut naisen tunteneet ovat sanoneet tämän olleen iloinen ja mukava.

Nainen opiskeli norjaa ja kansalaistaitoja aikuiskoulutuslaitoksessa. Koulun rehtori Lena Steinsvik Hansen kuvailee NRK:lle tunnelmia oppilaitoksessa epäuskoisiksi ja surullisiksi.

Naisen tunteneet sanovat VG:lle, etteivät havainneet mitään muutosta naisen käytöksessä ennen maanantain traagisia tapahtumia.

• Ranskassa alkoi torstaina suurlakko, jonka kestosta ei ole tietoa. Lakon arvioidaan olevan suurin presidentti Emmanuel Macronin aikana.
• Lakkoilijat vastustavat Macronin eläkeuudistusta, jonka he pelkäävät vaikuttavan eläkeikään ja eläkkeen suuruuteen. Voit lukea perusasiat Pariisin eläkejärjestelmän kiemuroista tästä.
• Lakkoon on kutsuttu miljoonia julkisen ja yksityisen sektorin työntekijöitä: poliiseja, opettajia, juristeja, ammattikuljettajia, lennonjohtajia ja sähkömiehiä.
• Lakko onpysäyttänyt raideliikenteen ja häiritsee erityisesti kotimaan lentoliikennettä. Osa kouluista ja poliisiasemista on suljettu. Myös jätehuollon odotetaan häiriintyvän.
• Pariisissa on suurmielenosoitus. Poliisi on käyttänyt Pariisissa kyynelkaasua mellakoitsijoiden hillitsemiseksi. Eiffel-torni on kehottanut vierailijoita pysymään poissa.

Ranskassa on alkanut suurlakko, jonka taustalla on jyrkkä vastarinta presidentti Emmanuel Macronin eläkeuudistusta vastaan. Julkista sektoria koskevaan lakkoon on kutsuttu miljoonia työntekijöitä.

Ensimmäisenä lakkopäivänä 90 prosenttia pikajunaliikenteestä ja 70 prosenttia paikallisjunaliikenteestä on pysähtynyt. Myös kaikki metrot ovat pysähtyneet, mikä lisää ruuhkaa ja liikennettä Pariisin alueella.

Lakko häiritsee myös lentoliikennettä. Lentoyhtiö Air Francen lennoista 30 prosenttia on peruttu.

Päämielenosoitus on Pariisissa. Suuret ihmisjoukot ovat marssineet keskustan kaduilla, ja paikoin on puhjennut mellakointia.

Liikeiden ikkunoita on rikottu ja paikoin on sytytetty tulipaloja. Poliisi on käyttänyt Pariisissa kyynelkaasua mellakoitsijoiden hillitsemiseksi.

Pariisin kaduilla järjestystä on turvaamassa 6 000 poliisia.

Atlantin rannikolla sijaitsevassa Nantes'in kaupungissa poliisi käytti jo aiemmin päivällä kyynelkaasua hillitäkseen väkijoukkoa.

Lakon ja sen aiheuttaman sekaannuksen pelätään kestävän useita päiviä. Pariisin liikennetyöntekijät ilmoittavat jatkavansa lakkoaan maanantaihin.

Lisää aiheesta:

Ranskassa alkaa Macronin eläkeuudistusta vastustava suurlakko

Costa Smeralda on luovutettu torstaina asiakkaalle Meyer Turun telakalta. Se matkaa Turusta Barcelonaan.

Costa Smeralda on LNG-risteilylaivojen edelläkävijä ja yksi ensimmäisistä LNG-käyttöisistä matkustajalaivoista maailmassa, kertoo Meyer Turku tiedotteessaan.

LNG:n käyttö poistaa pienhiukkaset ja rikkioksidit kokonaan laivan päästöistä ja vähentää huomattavasti typen oksidien ja hiilidioksidin määrää.

Costa Smeraldassa on monia uusia teknologioita ympäristöjalanjäljen pienentämiseksi. Esimerkiksi juomavesi tuotetaan suoraan merivedestä suolanpoiston avulla, kertoo telakka tiedotteessaan. Laivan energiankulutus on pienempi esimerkiksi LED-valaistuksen ja moottorien tuottaman lämmön keräämisen vuoksi.

Aluksen rakentamisessa ei pysytty suunnitellussa aikataulussa. Smeraldan rakennustyöt aloitettiin vuonna 2018 ja se laskettiin vesille tämän vuoden maaliskuussa. Sen sisaraluksen eli Costa Toscanan on määrä valmistua 2021.

Lue nämäkin:

Costa Smeraldan marraskuun matkat peruuntuvat – risteilijän rakennustyöt myöhästyvät Meyer Turun telakalla entisestään

Loistoristeilijä Costa Smeraldan rakennustyöt myöhästyvät kuukaudella – Turun telakka joutuu korvaamaan viivästymisen varustamolle

Meriteollisuudessa paiskitaan nyt paljon töitä myös puhtaamman ympäristön eteen – vastuullinen toiminta on keskeinen kilpailuvaltti

Lapin käräjäoikeus on tuominnut valkovenäläisen miehen erikoisesta kätkemisrikoksesta. Tulli pysäytti miehen ajaman auton Torniossa kuusi vuotta sitten, joulukuussa 2013.

Kävi ilmi, että vuoden 2001 vuosimallin Volkswagen Caravelle oli varastettu Saksasta huvipuistoalueelta lokakuussa 2013. Kuljettaja sai auton haltuunsa Puolassa, josta hän oli viemässä sitä Suomen kautta Valko-Venäjälle. Mies kertoi saaneensa auton viemisestä palkkion.

Tullimiehet huomasivat Torniossa, että auton valmistenumeron tarra oli vaihdettu vastaamaan miehen hallussa ollutta valkovenäläistä rekisteröintitodistusta. Valmistenumerotarra oli rytyssä, mikä herätti tullin väessä ihmetystä.

Auton alkuperäinen valmistenumero löytyi lopulta toisaalta auton rakenteen sisältä. Tämän jälkeen tullivirkailijat olivat yhteydessä poliisiin. Poliisin järjestelmistä selvisi, että kyseinen henkilöauto oli anastettu Saksasta.

Mies tuomittiin törkeästä kätkemisrikoksesta puoleksi vuodeksi ehdolliseen vankeuteen. Syytetty ei ollut paikalla oikeudessa, mutta hän suostui asian käsittelemiseen ilman läsnäoloaan.

Kelan postipaketti katosi matkalla Forssasta Tampereelle viime keväänä. Posti haki helmikuussa Kelan Forssan palvelupisteestä paketin, jota ei sen jälkeen ole löydetty.

Paketti sisälsi noin 50 henkilön hakemuksia ja muita asiakirjoja. Pääosa asiakirjoista on Kelan mukaan työttömyysajan ilmoituksia.

Seurantakoodin mukaan Posti on ottanut paketin vastaan. Pakettia ei ole kuitenkaan merkitty luovutetuksi tai toimitetuksi vastaanottajalle eikä se ole saapunut perille Tampereelle.

Kela jäljitti pakettia yhteistyössä Postin kanssa toukokuun puoliväliin saakka. Paketti saattaa yhä olla Postin tiloissa.

Etuudet jäivät saamatta

Kadonnut paketti sisälsi Kelan etuuksiin liittyviä asiakirjoja, joissa on asiakkaiden henkilötietoja. Kela ei ole voinut käsitellä asiakirjoja eikä näin esimerkiksi myöntää etuutta.

– Emme valitettavasti ole pystyneet selvittämään kaikkien näiden asiakkaiden henkilöllisyyttä, joten emme ole pystyneet viestimään tästä henkilökohtaisesti, sanoo Kelan tietosuojavastaava Regina Ollila tiedotteessa. Posti on tavoitellut asiakkaita laittamalla ilmoituksen Forssan paikallislehteen.

Kela on tehnyt tietoturvaloukkauksesta ilmoituksen Tietosuojavaltuutetun toimistoon.

Syksyllä 2016 Oulun pääpoliisiasemalla Rata-aukiolla tapahtui jotain, mitä ei saisi tapahtua.

Talossa tehtiin isoa peruskorjausta niin, että kaikki 270 työntekijää olivat väistötilojen sijaan talossa sisällä. Kun talon rakenteita avattiin, sisäilmaoireiden määrä nousi nopeasti pilviin.

Peräti 140 työntekijää otti oireilun vuoksi yhteyttä työterveyshuoltoon. Työterveyslääkäri ilmoitti aluehallintovirastolle 47 pitkittyneisiin hengitystieoireisiin liittyvää ammattitautiepäilyä ja diagnosoi 22 työntekijälle astman.

Kaikki tämä tapahtui alle viidessä kuukaudessa.

Kiinteistönomistaja eli Senaatti-kiinteistöt keskeytti peruskorjauksen vasta Oulun kaupungin rakennusvalvonnan määräyksestä helmikuussa 2017.

Maallikon silmin syy-yhteys oireiden ja rakennuksen välillä vaikuttaa päivänselvältä. Muutamassa kuukaudessa kymmenet sairastuivat ja yli sata sai oireita. Mistä muusta se voisi johtua kuin rakennuksesta?

– Jos minä poliisina tutkisin asiaa, näyttö riittäisi kirkkaasti, sanoo Oulun poliisien työsuojeluvaltuutettu, ylikonstaapeli Tero Väyrynen.

Mutta ei.

Virallisesti syy-yhteyttä rakennuksen ja oireiden välillä ei ole voitu todistaa. Yhtäkään ammattitautihakemusta ei ole hyväksytty.

Oulun Rata-aukion synkkä tapahtumasarja kiteyttää kaikki omituisuudet ja epämääräisyydet, jotka riivaavat Suomen sisäilmaongelmia.

Mitä oikein tapahtui? Sen selvittämiseksi on lähdettävä Ouluun.

Tämä juttu on jaettu 16 osaan. Osat 1–6 kertovat Oulun tapauksesta, 7–11 siitä miksei oireita osata yhdistää rakennuksiin, 12–14 sisäilmaongelman ratkaisemisen ristiriidoista ja osissa 15–16 palataan Ouluun.

Voit keskustella aiheesta jutun lopussa.

1/16 Oireet hiipivät pitkään, kunnes pahenivat yhtäkkiä

Oulun poliisin väliaikaiset keskustatilat sijaitsevat harmaassa elementtitalossa Saaristonkadulla.

Työpöydän taakse istuu 59-vuotias poliisi Timo Mällinen. Hän on rauhallinen aselupia käsittelevä vanhempi konstaapeli, joka sai syksyllä 2016 Rata-aukion poliisitalossa astmadiagnoosiin johtaneet vakavat oireet.

Hän on valmis kertomaan, mitä tuolloin tapahtui. Moni nuorempi saattaa pelätä uransa puolesta ja kieltäytyä haastatteluista, hän uskoo.

Mällinen ajoittaa ensimmäiset oireensa jo vuodenvaihteeseen 2012–2013.

– Sairastin aiemmin tosi vähän, mutta silloin alkoi olla epätavallista flunssaa ja käheyttä. Poskiontelontulehduksia oli pahimmillaan neljä vuodessa. Silloin tuli ensimmäinen ajatus, että kaikki ei ole kohdallaan, hän kertoo.

Poliisitalo oli tuolloin tupaten täynnä väkeä, kun naapurikuntien poliisilaitoksia oli lakkautettu ja yhdistetty Ouluun. Mällinen käsitteli aselupahakemuksia toimistoksi muutetussa varastotilassa, jonka lämpötila vaihteli hänen mukaansa 23–27 asteessa ja ilmanvaihto oli mitä oli.

– Siellä oli paljon varastotiloja joita muutettiin työtiloiksi, kun väkeä tuli Limingasta ja muualta. Aina luvattiin, että kun remontti tulee niin tilat paranevat, mutta ei sitä remonttia koskaan tullut, Mällinen sanoo.

Mällinen alkoi syödä allergialääkkeitä ja sopi työnantajan kanssa, että saa tehdä etätöitä niin paljon kuin mahdollista. Myöhemmin hän jäi samasta syystä vuorotteluvapaalle.

Oireiden kaava oli aina sama. Vapailla hän tunsi itsensä terveeksi, mutta työpaikalla tukkoisuus, limaisuus, käheys ja väsymys palasivat välittömästi.

Kokopäivätöihin hän palasi marraskuussa 2016, huonoksi onnekseen keskelle kohtalokkaaksi jäänyttä remonttia. Sitä tehtiin muun muassa ulkomaalaisvalvonnan tiloissa Mällisen työpisteen seinän takana.

– Oireet alkoivat heti voimakkaampina kuin koskaan aiemmin. Tunsin itseni todella kipeäksi ja väsyneeksi. Joulukuun alussa iski keuhkoputkentulehdus, johon söin kaksi lääkekuuria kun ensimmäinen ei tepsinyt.

Työterveyslääkäri tutki miestä, määräsi tämän astmatesteihin ja totesi astman vuoden 2017 alussa. Lääkäri määräsi Mällisen pois Rata-aukiolta, ja hän jatkoi töitään Haukiputaan toimipisteessä.

Koska oireilun yhteys rakennukseen oli neljän vuoden ajan tuntunut selvältä, Mällinen haki ammattitautikorvauksia. Se on perustoimenpide, kun työpaikalla iskee työntekijästä riippumaton tapaturma: työnantajan velvollisuus on huolehtia, että työtilat ovat terveelliset.

Valtiokonttori hylkäsi hakemuksen. Syyksi todettiin muun muassa se, ettei Mällisen pef-puhallusmittauksia ollut suoritettu työpaikalla.

– Minun olisi pitänyt palata kahdeksi viikoksi tekemään sitä testiä työtilaan, josta lääkäri oli määrännyt minut pois. Sanoin, että enhän minä voi millään mennä takaisin sinne.

2/16 Ongelmaan ei kunnolla herätty, ennen kuin väkeä kaatui rivistä joukolla

Mällisen astmadiagnoosin aikaan poliisitalossa elettiin remontin pahinta vaihetta.

Viisikerroksisen rakennuksen perällä katutasossa ja toisessa kerroksessa olevien putka- ja poliisivankilan tilojen rakenteet avattiin joulu-tammikuussa, ja sairastuneiden määrä kohosi eri puolilla taloa piikkinä. Talon työterveyslääkäri vahvistaa ajankohdan.

Karuimmin kävi poliisivankilan vartijoille.

Yhdestätoista vartijasta puolet eli viisi sairastui astmaan. Lisäksi yhden vartijan astma paheni, ja neljä kärsi pitkäaikaisesta keuhkoputkentulehduksesta. Vain yksi vartija säästyi oireilta.

Oirekirjo oli laaja koko talossa.

– Uskon, että oireita tuli varmaan 70–80 prosentille. On ollut hengitystieoireita, neurologisia oireita ja nivelsärkyä, työsuojeluvaltuutettu ja omaisuusrikosryhmän varajohtaja Tero Väyrynen kertoo.

Väyrynen itse työskenteli vuodesta 2013 lähtien neljännen kerroksen työhuoneessa, jossa hänen seuranaan ehti olla neljä eri tutkintasihteeriä.

Ensimmäinen jäi sairauslomalle ja siitä eläkkeelle niveloireiden vuoksi. Myöhemmin hänellä todettiin keuhkoahtauma. Toinen siirtyi uuteen yksikköön. Kolmas sihteeri siirtyi oireiden vuoksi nopeasti toisiin tiloihin. Neljäs sai oireita, jotka johtivat keuhkoahtaumaan.

Väyrynen sai vakavia hengitystieoireita ja siirtyi väistötiloihin syksyllä 2016. Hänelle määrättiin astmalääkitys, joka on päällä edelleen. Haastattelua seuraavana päivänä on edessä uusi käynti työterveyslääkärillä.

Ennen kriisiytymistä ongelma henkilöityi työsuojeluvaltuutettuun. Kun Väyrynen toi oireita esiin, puhuttiin vielä jonkinlaisesta "yhden miehen kampanjasta". Sekä oireita että Väyrystä epäiltiin. Viimeistään syksyllä 2016 käsitykset muuttuivat, myös poliisipäällikkö Sauli Kuhan käsitykset.

– Poliisivankilasta pölähti taloon se, mitä se olikaan. Jotkut väittävät, että toksiineja. Mutta jokin meidän työntekijämme teki sairaaksi, vei kymmeniä sairauslomalle, sai veden vuotamaan silmistä ja ihon oireilemaan, Kuha sanoo.

Hän on yhä huolissaan alaistensa terveydestä.

– Meillä on työntekijöitä, jotka eivät pysty työskentelemään missään. Ei voi olla niin, että työstä johtuville sairauksille menettää leipänsä.

Rakennuksen omistaja, valtion kiinteistöyhtiö Senaatti oli vielä keväällä 2017 sitä mieltä, että remonttia voisi jatkaa ja poliisit voisivat sen valmistuttua palata Rata-aukiolle.

– Meillä oli asiasta toisenlainen käsitys. Siihen taloon ei ole paluuta, Kuha sanoo.

Tarvittiin vielä sisäministeriön tuolloisen kansliapäällikön Päivi Nergin viimeinen sana, ennen kuin Senaatti uskoi ettei poliisi palaa kiinteistöön.

Nerg kertoo kokeneensa takavuosina yliopistomaailmassa sisäilmaongelmat voimakkaasti läheltä. Hän oppi, että voimakas oireilu jättää usein altistuksen ja aiheuttaa ongelmia, jos oireilleita työntekijöitä yritetään saada jatkamaan töitä samoissa tiloissa.

Elokuussa 2017 Nerg päätti, että Oulun poliisille etsitään uudet tilat.

3/16 Milloin voidaan sanoa, että rakennus on vaarallinen? Siitä voidaan kiistellä loputtomiin

Punaruskea poliisitalo tönöttää tyhjillään radanvarressa Oulun keskustan kyljessä Raksilan puolella.

Kaikki eivät vieläkään tiedä, että talo hylättiin puolitoista vuotta sitten. Erävaatteisiin pukeutunut mies käy ovella kolkuttelemassa, kunnes huomaa uudesta osoitteesta kertovan lapun. Rata-aukiolla on totuttu hoitamaan esimerkiksi lupa-asiat.

Senaatti-kiinteistöjen Pohjois-Suomen rakennuttajapäällikkö Marita Rovamo johdattaa minut ja kuvaajan poliisitalon ala-aulaan. Näky on paljon puhuva.

Työhuoneissa ja käytävillä on sikin sokin opastekylttejä, papereita, kalusteita, vanhoja lappuja ilmoitustauluilla, nimikylttejä ovenpielissä, keittiövälineitä, näyttöjä ja taulutelevisioita.

Täältä on lähdetty kiireellä.

Peruskorjaus meni jäihin, kun kaupungin rakennusvalvonta keskeytti työt helmikuun alussa 2017. Vain alakerran tiivistyskorjausta on jatkettu. Vaihdettaviksi aiotut 600 ikkunaa lojuvat yhä varastossa.

Verrattuna poliisin näkemykseen talonsa kunnosta on yllättävää, että Rovamon mielestä talo on suoraan lainaten “rakenteeltaan tosi hyvässä kunnossa”. Hän on koko ajan ollut remontin jatkamisen takana, ja on sitä mieltä että talosta tulisi vieläkin hyvä.

– Tästä talosta on julkisuudessa tehty hometalo, vaikkei se ole sitä. Ongelmat olisivat korjattavissa, Rovamo sanoo.

Peruskorjauksen suunnitelleen insinööritoimisto Vahasen yksikönpäällikkö Sami Niemi on Rovamon kanssa samoilla linjoilla.

– Median välityksellä syntynyt yleinen mielipide on, että rakennus olisi älyttömän vaarallinen. Sitä se ei missään nimessä ole, Niemi sanoo.

Rovamon ja Niemen mukaan talosta on löytynyt vain paikallisia vaurioita, kuten välikaton eristevilloja ja niistä irronneita kuituja.

Mutta talo oli tullut rakenteellisesti tiensä päähän, ja peruskorjaus olisi pitänyt saada liikkeelle aiemmin. Sisäilmaongelmat olivat tiedossa vuosia, sitä Rovamo ja Niemi eivät kiistä, mutta niihin ei vain heidän mukaansa löydetty riittävän yksiselitteistä syytä.

Insinööritoimisto Vahanen teki keväällä 2016 talosta kuntotutkimuksen. Pyydän sitä nähtäväkseni, mutta Rovamo evää pyynnön sillä perusteella, että tutkimus on muun muassa poliisilaitoksen pohjapiirrosten vuoksi turvaluokiteltua materiaalia.

Saan pyytämällä kuitenkin papereita aiempien vuosien toimenpiteistä. Sisäilma-asioille tyypillisesti pyyntöön vastataan viiveellä. Yksinkertaisen toimenpidelistan ja liitteiden lähettäminen kestää Rovamolta lähes viikon, ja saan muistuttaa asiasta kaksi kertaa.

Materiaalista selviää, että sisäilmaongelmia on talossa selvitelty 2010-luvulla säännöllisesti. Haittojen laajuuden selvittämiseksi poliisi teetti talossa muun muassa Työterveyslaitoksen sisäilmastokyselyt vuosina 2010 ja 2016.

Kevään 2016 kyselyssä ongelmien määrä on aiempaa suurempi, ja avoimissa vastauksissa 52 työntekijää kertoo huolistaan kiinteistön omistajan toimia ja ongelman pitkittymistä kohtaan. "Useassa vastauksessa tulee esille käsitys, ettei mitään ole tehty, vaikka ongelma on ollut jo vuosia tiedossa", raportti tiivistää.

Keväällä 2016 Työterveyslaitos suositteli henkilökunnalle "koettujen ongelmien selvittelyn jatkamista" sekä "viestinnän ja luottamuksen parantamista". "Koettu ongelma" on selvittelyvaiheessa käytettävä tyypillinen sanamuoto, jolla vältetään ottamasta kantaa oireiden syihin. Samalla se vierittää taakkaa oireilijoiden niskaan – oireiden kokeminen ei vielä ole todettua oireilua.

Talossa raportoitiin vuosien varrella outoja hajuja, ja välillä koettiin voimakkaitakin oireita.

"Huoneessa 372 asiakas oli saanut 28.10.2013 sellaisia oireita, että kuulustelu oli pitänyt keskeyttää", lukee poliisin muistiossa työsuojelutoimikunnalle joulukuussa 2013.

4/16 Remontteja laiminlyödään rahapulassa, mutta työnteko jatkuu normaalisti

Suomalaisissa sisäilmaongelmissa valitettavan tuttua on, että erityisesti julkisten rakennusten peruskorjaukset tahtovat viivästyä vuosilla.

Syynä vitkutteluun on raha. Kunnat painivat rahapulassa, valtion kiinteistöomaisuutta kaitseva Senaatti painii rahapulassa, hallinnonalat painivat rahapulassa.

2000-luku on ollut julkisten määrärahojen kiristämisen aikaa. Poliisia on painanut valtionhallinnon tuottavuusohjelma, joka vietiin kymmenen vuotta sitten läpi vastustuksesta huolimatta, koska yksityiselle sektorille tarvittiin työvoimaa.

Poliisipäällikkö Kuhan mukaan ainakaan Rata-aukion poliisivankilan surkean kunnon ei olisi pitänyt olla kenellekään yllätys.

– Siellä on ollut jatkuvia vesivahinkoja ja tulipaloja. Asiakkaat sytyttävät paloja ruumiinaukoissa salakuljettamillaan tulentekovälineillä ja tukkivat viemäreitä vaatteilla. Vesivahinkojen jälkeen tilat on kuivattu ja maalattu, muttei koskaan enempää, Kuha sanoo.

– Maallikonkin silmin tuollaiset tilat pitäisi peruskorjata säännöllisin väliajoin, etteivät ne pääse mätänemään.

Kuha tuli poliisilaitoksen johtoon vuonna 2012, ja sanoo pitäneensä erityisesti poliisivankilaa “järkyttävän huonokuntoisena” jo silloin.

Tilanne on kiero. Kuha on poliisipäällikkönä vastuussa alaistensa terveydestä, mutta hänellä ei ole valtaa toimitiloihin. Senaatti taas vastaa vain kiinteistöjen kunnosta ja ylläpidosta, ei ihmisten terveydestä.

– Meidän tapauksessamme kiinteistön omistajalla ei ole minkäänlaista vastuuta ihmisten terveydestä. Ja ilman isoa prosessia meillä ei ole mahdollisuutta lähteä väistötiloihin, työsuojeluvaltuutettu Tero Väyrynen huomauttaa.

Senaatti teki vuosien ajan taloon pintaremontteja ja lupaili isompaa korjausta heti kun rahoitus järjestyisi.

Marita Rovamon lähettämistä papereista selviää, että ylläpitokorjaukset ja paikkoremontit olivat arkipäivää. Vuonna 2009 taloon tehtiin runsaan 1,7 miljoonan euron remontti, jossa tehostettiin ilmanvaihtoa, uusittiin ikkunoita ja tiivistettiin julkisivua. Vuonna 2013 aivan poliisitalon vieressä tehty VR:n rakennuksen purku aiheutti useita valituksia sisäilmahaitoista, ja talon ulkopintoja tiivistettiin lisää.

Vuosina 2013–2014 pintaremontoitiin yli viittäkymmentä huonetta toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Remontit olivat pääosin samankaltaisia: halkeamien, läpivientien ja ikkunoiden tiivistyksiä, akustiikkalevyjen pölynsidontakäsittelyitä ja päälle siivous.

Useita huoneita korjattiin kahteen kertaan.

Myös työsuojeluvaltuutettu Väyrysen huoneen ongelmia selviteltiin. Huoneessa päädyttiin siivouksiin, koska kiinteistön omistajan mukaan tilassa oli haisevaa irtaimistoa, paljon tavaraa, likaa ja pölyä.

Myöhemmissä rakennusteknisissä tutkimuksissa huoneeseen yhteydessä oleva toinen huone tutkittiin tarkkaan. Sen ulkoseinärakenteista löytyi kosteusvauriomikrobeja ja sieniä, ilmanvaihto oli voimakkaasti alipaineinen ja rakenteet epätiiviitä.

Senaatin Marita Rovamo ja insinööritoimisto Vahasen Sami Niemi ovat samaa mieltä siitä, että talo oli keväällä 2016 heikossa kunnossa – heidän mukaansa siis rakenteita lukuun ottamatta.

– Rakennus oli niin sanotusti hyvin selkeä betonikolossi, joka oli täynnä kaikenlaista epäpuhtautta. Talosta löytyi oikeastaan kaikki sisäilman laatua heikentävät tekijät, mitä voi löytää, Niemi sanoo.

Niemen mukaan remontti suunniteltiin "niin hyväksi kuin vain voi", mutta Vahanen ei ollut enää vaikuttamassa suunnitelman toteutukseen. Syksyn 2016 toimista vastasi Senaatti, ja Niemi sanoo julkisestikin kertoneensa, ettei Senaatti toteuttanut kaikkia Niemen ehdotuksia. Osa esitetyistä korjauksista oli Senaatin mukaan tarkoitus tehdä tulevina vuosina pitkän tähtäimen suunnitelman mukaisesti.

Syksyllä 2016 Senaatti aloitti peruskorjauksen Vahasen suunnitelmaa keveämmin.

5/16 Omistaja pimittää remontin todellisen luonteen tahallaan tai vahingossa, ja työntekijät jäävät remontin ajaksi taloon

Kaupungin rakennusvalvonta puuttui peliin tammi–helmikuun vaihteessa 2017.

Se oli saanut tammikuussa tietää, että poliisitaloon oli teetetty juuri ennen remonttia kuntotutkimus. Senaatti oli jättänyt peruskorjauksen rakennuslupaa hakiessaan kertomatta sekä kuntotutkimuksesta että talon sisäilmaongelmaisesta lähihistoriasta.

Näin peruskorjaus kirjattiin vaatimustasoltaan tavanomaiseksi. Jos Senaatti olisi kertonut hakemuksessa sisäilma-asioista, korjaus olisi kirjattu vaativaksi tai erittäin vaativaksi, mikä olisi todennäköisesti tarkoittanut työn tarkempaa suunnittelua ja johtamista – ja suojausta.

Rakennusvalvonta keskeytti työt välittömästi ja kritisoi voimakkaasti Senaatin toimia.

– Kohteessa on ilmeisesti vakavia sisäilmaongelmia, joista Senaatti-kiinteistöt ei ole lupaa hakiessa antanut meille riittävästi tietoa. Lupaa haettiin normaalina peruskorjaus- ja muutostyönä, Oulun rakennusvalvonnan johtaja Pekka Seppälä kommentoi sanomalehti Kalevalle helmikuun alussa.

Senaatin Rovamo selittää tapauksen inhimillisenä erehdyksenä. Hänen mukaansa kuntotutkimuksia ei ole tapana liittää vastaavissa tapauksissa lupahakemuksiin.

– Meillä oli kuntotutkimuksen perusteella tehdyt peruskorjaussuunnitelmat. Kyselin myös valtakunnallisesti, onko hakemuksiin liitetty kuntotutkimuksia, ja sanottiin ettei ole.

Rakennusvalvonta näki asian toisin.

– Ammattimaisen kiinteistöjen korjaajan ja ylläpitäjän pitäisi kyllä tietää, millaisilla asiakirjoilla rakennus- ja toimenpidelupia haetaan, Pekka Seppälä jatkoi Kalevassa.

6/16 Oulussa voimakas alipaine imi sisäilmaan kaiken, mitä rakenteista irti lähti

Silti kyse oli talosta, jossa oli vuosia todettu sisäilmaongelmia ja jossa oli "kaikki sisäilman laatua heikentävät tekijät".

Erityisesti yksi asia saa kysymään, miksei työntekijöitä siirretty väistötiloihin ennen remontin alkua.

Se on talon valtava alipaine, joka teki rakennuksesta ikään kuin imurin. Alipaineisessa rakennuksessa ulkoilma imeytyy rakennuksessa olevien rakojen ja aukkojen kautta sisäilmaan.

Oulun poliisitalon alipaine oli poliisipäällikön mukaan jopa 40 pascalia ja Niemen mukaan maksimissaan 25–30 pascalia. Se oli siis moninkertainen verrattuna hyväksyttyyn alipaineeseen, joka on yleensä korkeintaan muutama pascalia.

Talossa oli siis hurja imu ulkoa sisälle rakenteiden läpi. Ja kun rakenteita avattiin, kaikki siellä oleva kuona ja pöly imeytyi sisäilmaan.

– Maallikon sanoin vanhan talon saumat aukesivat ja niistä kaikista lähti tulemaan tavaraa sisään, poliisipäällikkö Kuha kuvaa.

Tampereen teknillisen yliopiston rakennusfysiikan professori Juha Vinha sanoo, että rakennusten alipaineisiin ei etenkään sisäilmaongelmaisissa rakennuksissa kiinnitetä riittävästi huomiota.

– Paine-erojen mittaaminen rakennusvaipan yli eri tilanteissa olisi erittäin tärkeää, ettei alipaine kisko haitta-aineita ja pöpöjä sisäilmaan. Tämä tulisi tehdä kaikilla ilmanvaihdon säätöasennoilla, mutta näin ei valitettavasti juurikaan toimita, Vinha sanoo.

Miksi Oulussa 270 työntekijää jätettiin vahvasti alipaineiseen rakennukseen remontin keskelle?

Ennen remonttia oireilua ei pidetty hälyttävänä, eli ihmisiä ei Senaatin mielestä ollut tarpeen siirtää muualle. Tämän Senaatin Rovamo myöntää jälkikäteen katsottuna virheeksi.

– Asiakkaiden ei olisi pitänyt olla työmaa-aikana sisällä. Heidät olisi pitänyt siirtää pois. Olen päättänyt, etten lähde viemään enää yhtään hanketta, jossa käyttäjät huiskivat nurkissa remontin aikana, Rovamo sanoo.

Mutta halusitte jatkaa remonttia vielä tammikuussa, kun oireita oli tullut jo runsaasti?

– Tietysti meillä oli tavoite saada remontti tehtyä. Emme tietenkään toivo oireita kenellekään, vaan esitimme poliiseille siirtymistä pois tiloista, jotta saamme tehdä työmme.

Esitittekö tätä, ennen kuin rakennusvalvonta keskeytti remontin?

– En muista, miten päivämäärät menivät. Se oli aika kaaosta siinä vaiheessa.

Myöhemmin Rovamo tarkistaa päivämäärän ja kertoo, että pöytäkirjaan 12. tammikuuta 2017 on kirjattu, että Senaatti on esittänyt poliisille väistötiloihin siirtymistä. Poliisilaitoksen johtavan lakimiehen mukaan Senaatti esitti väistöä vasta, kun poliisi oli itse vaatinut asiaa. Joka tapauksessa remontti jatkui tämän jälkeen vielä kolmen viikon ajan.

Rovamo sanoo uskovansa, että poliisien oireet johtuivat todennäköisesti rakennuksesta. Johtuivatko ne pelkästään rakennuksesta, siihen hän ei halua ottaa kantaa. Astmatapauksia hän pitää mysteerinä.

Vaurioita talosta kyllä löytyi, Rovamo kertoo. Rakenteissa oli jopa rakentamisen aikaisia jätteitä ja välikatoissa läpimustuneita eristeitä. Poliisivankilan valvomosta, voimakkaimpien oireiden ytimestä, löytyi rakennevaurioita. Talossa oli Rovamon mukaan liikaa käyttäjiä, ja eristeistä pääsi sisäilmaan mineraalikuituja.

Tutkimuksista tehtyjä asiakirjoja en saa luettavakseni, jotta voisin tarkistaa löydökset.

7/16 Rajukaan sisäilmatapaus ei nouse valtakunnalliseksi asiaksi

Jos sahalla katkeaisi viidessä kuukaudessa 22 työntekijältä sormi, asiasta nousisi valtakunnallinen kohu.

Puhuttaisiin vakavista laiminlyönneistä, ja työnantajaa vaadittaisiin tilille.

Oulun poliisin kohtalo ei tuntunut kiinnostavan Oulun ulkopuolella ketään, vaikka oireilu kohosi ripeästi suomenennätysluokkaan.

Senaatti ei isommin valittele poliisien kohtaloa. Rovamo sanoo runsaan tunnin haastattelun aikana yhdessä lauseessa, että oireilijoiden määrä on valitettava asia. Enemmän aikaa hän uhraa sille, miten hankalaa remonttia oli tehdä kun käyttäjät olivat sisällä rakennuksessa ja seinänaapurissa käytiin oikeuden istuntoja, jotka piti pystyä nauhoittamaan häiriöittä.

Työsuojelua ja kansanterveyttä, joiden alle Oulun tapaus tippuu, vaalii valtakunnallisesti kolme tahoa: Työterveyslaitos, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä paikalliset aluehallintovirastot.

Yksikään niistä ei napannut kiinni Oulun mysteeriin.

Vakaviksi sisäilmaongelmiksi luokiteltavia tapauksia on pelkästään tänä keväänä ollut jälleen kahdella poliisilaitoksella, Tampereella ja Jyväskylässä. Kummassakin puhutaan samoista asioista kuin Oulussa, eli oireilun pahenemisesta ja poliisivankilan erityisen ongelmallisista tiloista.

Niistäkään ei ole tullut valtakunnallisia varoitusmerkkejä, joista oppia ottamalla voitaisiin säästyä oireilulta jossain muualla.

Jos tutkimuslaitokset ja viranomaiset huolestuvatkin vakavista sisäilmatapauksista, he onnistuvat erittäin hyvin pitämään huolen omana tietonaan.

Oulun poliisien kohtalosta kiinnostui kaksi ihmistä: heidän työterveyslääkärinsä, työterveyshuollon erikoislääkäri Saija Hyvönen sekä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin infektioiden torjuntayksikön osastonylilääkäri, dosentti Hannu Syrjälä.

– Kun viidessä kuukaudessa yli puolet oireilee ja viisikymmentä saa vakavia hengitystieoireita, niin minun mielestäni se on katastrofaalinen määrä. Ellen tuollaisessa tilanteessa epäilisi yhteyttä rakennuksen ja oireiden välillä, minua pidettäisiin lääkärinä täytenä idioottina, Hyvönen sanoo.

Oireiden joukossa oli nenäverenvuotoja ja iho-oireita. Kolmelle aloitettiin keuhkotautien poliklinikalla keuhkoahtaumatautilääkitys, koska astmalääkkeet eivät tepsineet heidän oireisiinsa. Tätä Hyvönen pitää harvinaisena, koska kukaan näistä potilaista ei tupakoi.

Poliisit eivät herkästi livistäneet rivistä.

– Monesti piti suorastaan maanitella potilaita, että jää nyt pois töistä, Hyvönen sanoo.

Hyvönen haki tukea entisestä opettajastaan Syrjälästä, joka kiinnostui asiasta. He alkoivat vapaa-ajallaan tutkia, mikä poliisit oikein sairastutti.

Ylilääkäri Syrjälä huomauttaa, että Työterveyslaitoksen mukaan talossa saattoi työskennellä turvallisesti, ja lopputulos oli, että siellä sairastui toistasataa ihmistä. Jos "viestintää ja luottamusta" olikin Työterveyslaitoksen kevään 2016 suositusten mukaan lisätty, se ei ainakaan auttanut.

Poliisit ja heidän työterveyslääkärinsä jäivät yksin. Astmadiagnoosin saanut poliisi Timo Mällinen sanoo kohtelusta näin:

– Jos työntekijä loukkaa kätensä tai silmä vahingoittuu, aletaan heti tutkia onko tapahtunut laiminlyöntiä tai työturvallisuusrikos. Jos keuhkot tuhoutuvat sisäilmasta ja sairastuu astmaan, yhteys työpaikkaan kiistetään joka paikassa viimeiseen asti.

8/16 Tutkimusta tehdään, mutta yhteys rakennuksen ja oireiden välillä kiistetään

Mällisen sanat ovat tutut.

Oireiden ja rakennuksen yhteyden toteaminen ei ole 2010-luvulla virallisesti edennyt mihinkään. Viimeiset kymmenen vuotta on oltu täysin samassa pisteessä.

Ammattitaudeiksi hyväksytään edelleen vain kourallinen astmatapauksia, homeperäisinä parikymmentä vuodessa. Mistään muusta ei voi saada sisäilmaan liittyvää ammattitautidiagnoosia, vaikka oireilijat kertovat jatkuvasti muistakin kuin hengitystieoireista.

Samalla Työterveyslaitos (TTL) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) vartioivat tarkasti, ettei kukaan esitä omin päin arvioitaan terveysvaaroista.

Aina, kun joku esittää löytäneensä näyttöä yhteydestä, TTL ja THL varoittavat.

Joissain kosteusvauriotiloissa kehittyviä mikrobimyrkkyjä eli hometoksiineja tunnetaan kymmeniä, ja niitä löytyy säännöllisesti rakennuksista, joissa raportoidaan oireita. On tiedossa, että osa toksiineista on vakavasti haitallisia terveydelle. Niitä ei vain aukottomasti pystytä liittämään sisäilmaongelmarakennuksiin.

Vuonna 2008 Helsingin yliopiston mikrobiologian professori Mirja Salkinoja-Salonen esitteli tutkimuksensa, jossa hometoksiinit esitettiin mahdollisena yhtenä syynä mystisiin sisäilmaongelmiin.

THL:n tuolloinen tutkimusprofessori Aino Nevalainen vastasi välittömästi, ettei myrkyillä saa pelotella ihmisiä.

Virallisessa kannanotossa Salkinoja-Salosen löydöksiä pidettiin kiinnostavina, mutta lisänäyttöä kaivattiin. Salkinoja-Salonen on jatkanut työtään, ja sai viimeksi maaliskuussa 2017 ryhmänsä tuloksia julki kansainvälisessä Environmental Research -julkaisussa. Kahdestasadasta helsinkiläiskoulujen luokkatilasta kerättyjen pöly- ja mikrobinäytteiden toksisuus korreloi opettajien ilmoittamien oireiden kanssa.

TTL ja THL muistuttivat tiedotteella, "etteivät sisäilmaongelmat selviä yhdellä testillä" – vaikka tutkijat eivät olleet tällaista väittäneetkään.

Turun yliopiston työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professori Tuula Putus on etsinyt yhteyttä oireisiin muun muassa pelastuslaitoksissa ja opettajien ammattijärjestön OAJ:n kanssa tehdyllä laajalla sisäilmaselvityksellä. TTL vastasi kyselyyn nopeasti ja tutusti: sisäilmaongelmilla ei saa pelotella.

Viimeksi TTL ja THL julkistivat varoitustiedotteen kesäkuun alussa. He varoittivat käyttämästä toksiinimittauksia osana riskinarviointeja.

– Meille on tullut paljon kysymyksiä huolestuneilta tilan käyttäjiltä, miten heidän pitäisi suhtautua toksisuustestien tuloksiin, joita osa sisäilmaan erikoistuneista yrityksistä käyttää selvityksissään, TTL:n Työtilat-yksikön johtaja Sanna Lappalainen perustelee tiedotetta sähköpostitse.

Varovaisuus on toki TTL:n ja THL:n tehtävä. Niiden tehtävä on pitää huolta siitä, että terveysriskejä arvioidaan hyväksyttyyn näyttöön pohjautuvan linjan mukaan.

Se mikä on "hyväksyttyä näyttöä", on kuitenkin TTL:n, THL:n, lupavirasto Valviran ja niitä hallinnoivan sosiaali- ja terveysministeriön eli STM:n päätäntävallassa.

THL ja TTL ovat viime vuosina tehneet runsaasti tutkimusta, jota on julkaistu myös kansanvälisissä tiedejulkaisuissa. On tutkittu kosteusvaurioita, etsitty oireiden selittäjiä, kehitetty kyselyitä ja metodeita.

Niistä ei ole löytynyt viisasten kiveä oireiden ja rakennuksen välisen yhteyden selvittämiseen. Laitokset itsekin korostavat, että lisätutkimusta tarvitaan.

Samalla erityisesti Työterveyslaitoksen oma tutkimustyö on johtanut aivan uusille uurille.

9/16 Uusvanha selitys: vika on sairastuneiden päänupissa

Sisäilmaoireista valittaneita on vuosien ajan leimattu yliherkiksi ja hankaliksi työntekijöiksi.

Mielikuvat oireitaan kuvittelevista hysteerisistä naisista ovat sitkeässä, erityisesti kun ajattelee kuinka monia miehiä oireilijoiden joukossa on julkisuudessakin ollut: poliiseja, palomiehiä, sotilaita, opettajia.

Nyt Työterveyslaitoksen neurologian erikoislääkäri ja dosentti Markku Sainio uskoo löytäneensä selityksen sisäilmaoireilun laajuuteen ja selittämättömiin oireisiin.

Sainiosta on viime vuosina tullut sisäilmakysymyksissä yksi keskeisistä vaikuttajista.

Hän kouluttaa lääkäreitä, luennoi seminaareissa, kirjoittaa artikkeleita julkaisuihin ja on nyt myös mukana luomassa hoitolinjauksia.

Sainion mukaan sisäilmaoireet ovat Suomessa yleisiä siksi, että suomalaiset ovat huolestuneita sisäilmasta. Uhan kokemuksen seurauksena aivojen suojausmekanismit jäävät päälle, mikä lisää oireita.

– Tämä mekanismi on se puuttuva palanen, Sainio innostuu puhelimessa.

– Sisäilmakohteissa puhutaan usein matala-asteisista pitoisuuksista, niin pienistä etteivät ne aiheuta elimistössä pysyviä vaikutuksia. Nyt aletaan ymmärtää, että taustalla on ihmisen luonnollinen reagoiminen uhkana koetuille asioille.

Kun ihminen elää ympäristössä, jossa puhutaan paljon sisäilmahuolista, aivot alkavat reagoida. Tiedostamattomat suojausmekanismit vahvistuvat. Moni alkaa vähitellen kokea oireita tiloissa, jotka mielletään vaarallisiksi.

Tämä pätee Sainion mukaan ennen kaikkea pahimmin sairastuneisiin.

Suomessa on joukko ihmisiä, jotka saavat rakennuksissa pitkittyneitä ja usein vakaviakin oireita. Jotkut oireilevat melkein missä vaan ja joutuvat muuttamaan telttoihin tai hirsirakennuksiin.

Paljonko tällaisia ihmisiä on, ei kukaan tiedä. Arviot vaihtelevat sadoista useisiin tuhansiin. Osan oireille on löydetty selitys, toisille ei. Osalle vaikeasti oireilevista kehittyy voimakas kemikaaliyliherkkyys, ja pieni osa kokee herkistyneensä myös sähkölle.

Tällaisista selittämättömän tuntuisista sisäilmasairauksista Sainio käyttää termiä "toiminnalliset häiriöt". Aivojen uhkakäyttäytyminen voisi hänen mukaansa selittää tällaiset tapaukset.

Sainio kuitenkin painottaa, että sama mekanismi on taustalla lievissäkin oireissa – siis kaikissa sisäilmaoireissa.

– Voi olla, että me on pelästytetty meidän väestö sillä, että huono sisäilma sairastuttaa.

Sainion mukaan sisäilman laatuun vaikuttavat tekijät pitää selvittää, kun oireita ilmaantuu. Mutta merkittävintä on, ettei hän kehota välttämään tiloja, ellei niistä löydy merkittäviä puutteita.

– Jos on oireita huonosta sisäilmasta, asia pitää työpaikalla selvittää. Mutta jos oireilu on voimakasta ja pitkittynyttä, kysymys voi olla oman reaktioherkkyyden voimistumisesta.

Sainio ei ole teoriansa kanssa yksin. Mukana on myös muita asiantuntijoita, etupäässä TTL:stä ja THL:stä. Heistä yksi aktiivisimmista on TTL:n työterveyshuollon erikoislääkäri, ylilääkäri Kirsi Karvala.

Karvala ja Sainio ovat aivan viime vuosina nostaneet asiaa esille ja kirjoittaneet artikkeleita muun muassa Suomen Lääkärilehteen ja kotimaiseen lääketieteelliseen julkaisuun Duodecimiin.

Karvalan ja Sainion vaikutus on merkittävä. He luennoivat metodista lääkäreille ja ovat mukana ryhmässä, joka tuotti tänä keväänä suosituksen toiminnallisten häiriöiden järjestämisestä sosiaali- ja terveysministeriölle.

Karvala asettaa sanansa hiukan varovaisemmin kuin Sainio mutta huomauttaa hänkin, ettei rakennusten pölyjen, kuitujen tai myrkkyjen ole todistettu olevan yksiselitteinen syy sisäilmaongelmiin.

– Toksiineilla on esimerkiksi solukokeissa todettu olevan vaikutuksia, mutta kyse on annoksesta. Onko rakennuksista löydetty sellaisia annoksia, että ne aiheuttaisivat terveysvaikutusta? Tätä ei ole pystytty osoittamaan.

Sekä Karvala että Sainio painottavat, että vaurioituneet tilat pitää korjata.

Mutta niissä oireilevat ihmiset miettivät, kauanko oireita on terveellistä sietää omalla kehollaan ja terveydellään. Pitääkö luottaa kehon reaktioihin varoitusmerkkinä vai suhtautua kriittisesti omien aivojen toimintaan?

10/16 Päänuppiteorian tueksi ei ole suomalaista näyttöä

Teoria aivojen huolikäyttäytymisestä suomalaisten sisäilmaongelmien laajuuden selittäjänä on kova väite.

Se vaatii tuekseen kovaa näyttöä.

Sainio lähettää sähköpostitse ulkomaisia artikkeleita ja tutkimuksia. Niiden perusteella on saatu viitteitä siitä, että aivot saattavat toisintaa itse oireistoa hankalimmissa tapauksissa eli monikemikaaliherkkyydessä, sähköyliherkkyydessä ja tuulivoimaloihin liitetyissä infraäänissä.

Mekanismi on sama kuin se, mistä Sainio puhuu. Kun aivot herkistyvät uhkana pidetylle ympäristölle, oireet voivat alkaa toistaa itseään ilman että ympäristön fyysiset altisteet selittävät asiaa. Monet psykiatrit Suomessakin uskovat, että tässä on perää.

Mutta kun puhutaan sisäilmaoireilusta, ei puhuta pienen piirin ilmiöstä vaan laajasta kansanterveydellisestä ongelmasta, arviolta sadoistatuhansista sisäilmaoireilijoista ja heidän oireidensa syistä.

Sainion Suomeen tuomaa teoriaa ei ole testattu suomalaisisten kosteusvauriokohteiden oireilijoilla. Ei ole siis minkäänlaista tieteellistä näyttöä sen tueksi, että teoria auttaisi suomalaisia sisäilmaoireilijoita.

Tästä huolimatta Sainio on lukuisissa jutuissa puhunut positiiviseen sävyyn muun muassa kanadalaisen Annie Hopperin kehittämästä kaupallisesta DNRS-menetelmästä, joka perustuu huolireaktion purkamiseen, stressin vähentämiseen ja toimintakyvyn parantamiseen.

Tämä on Hopperin mukaan auttanut muun muassa monikemikaali- ja sähköherkkiä, jotka kokevat oireita päivittäin monenlaisissa tiloissa ja tilanteissa. Suomessa on arviolta kymmeniä ihmisiä, jotka kertovat saaneensa DNRS:stä apua.

Viime syyskuussa Valtiokonttorin sisäilmaseminaarissa Sainio suitsutti DNRS:ää mystisten oireiden hoidossa näin:

– Sillä paranee ihmiset ihan totaalisesti, Sainio sanoo pitkässä puheenvuorossaan, josta lyhyt pätkä on nähtävissä tässä ja koko puheenvuoro tässä.

Mutta DNRS:n tehosta ei ole julkaistu yhtään kansainvälistä vertaisarvioitua tutkimusta.

Lähetän Sainiolle uuden postin. Huomautan, että hänen perusteluissaan ei ole minkäänlaista suomalaisella populaatiolla saatua näyttöä. Mainitsen myös, että DNRS:llä ei ole tehty yhtään kansainvälistä vertaisarvioitua tutkimusta ja kysyn, miksi hän silti markkinoi menetelmää toimivana.

Vastaukseksi saan lyhyen viestin:

– Hei, aika ekspertti olet ja jotenkin tietyn kannan puolestapuhuja.

11/16 Professorit ja järjestöt: miksi tähän uskotaan?

Tuula Putus on lääkäri ja Suomen kokeneimpia sisäilmaongelmien ja -potilaiden tutkijoita.

Hän on tutkinut ongelmaa 1980-luvulta lähtien THL:n edeltäjässä Kansanterveyslaitoksessa, sosiaali- ja terveysministeriössä, Työterveyslaitoksella ja viime vuodet Turun yliopistossa työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professorina. Hänellä on vyöllään tuhansia potilaita ja vauriotiloja.

Putus pitää "aivojumppateorioita" nykytiedon valossa huuhaana.

Hän muistuttaa tutusta asiasta: DNRS on kaupallinen menetelmä, josta ei ole yhtään vertaisarvioitua tieteellistä julkaisua.

– Ei tällaista menetelmää voi tällä näytöllä suositella. Jos lääketiede on uskomusperusteista, ollaan samalla viivalla kuumien kivien ja enkelihoitojen kanssa, Putus sanoo.

Putuksen mielestä koko keskusteluun tullut käsite "ympäristöherkkyyksistä" on perustelematon.

– Ylipäätään koko ympäristöherkkyyden käsite on ihan höpöä. Ei lääketiede ole tällaista käsitettä tuntenut aiemmin, ja olen 38 vuotta ollut lääkärinä, Putus sanoo.

Putus ei ole yksin. Myös muut kokeneet, käytännön potilastyötä tehneet lääkärit ovat samaa mieltä. Emeritusprofessori, infektiosairauksien asiantuntija Ville Valtonen arvioi Kotilääkärin ja Seuran haastattelussa huhtikuussa, ettei aivojumppa auta sisäilmaoireiden juurisyihin mitenkään.

– Infektiolääkärinä tiedän, että homeille ja kemikaaleille altistuminen voi aiheuttaa kroonisen tulehduksen kehoon, eikä se ole aivoperäinen. Tulehduksen hoitamisessa on erittäin tärkeää, että altistuksen aiheuttaja saadaan poistettua elämästä, Valtonen sanoo.

Valtonen kertoo tavanneensa DNRS-menetelmästä apua saaneita. Hänen mukaansa nämä ovat tehneet myös muita isoja elämänmuutoksia, kuten muuttaneet homeettomaan asuntoon. Tämän vuoksi DNRS:n osuutta on hänen mukaansa vaikea arvioida.

DNRS:n kehittäjä Annie Hopper kävi hiljattain Suomessa. Neurologian ja psykiatrian erikoislääkäri, linjajohtaja Risto Vataja HYKS:stä sanoi vierailun yhteydessä, ettei voi suositella menetelmää potilaille, koska sitä ei ole tutkittu.

Hopper itse korosti tilaisuudessa, että DNRS:ää ei pidä käyttää, ellei samaan aikaan vältä altistavia tiloja.

Sisäilmajärjestö Homepakolaiset pitää altistuksen välttämättä jättämisen ja käyttäytymisterapioiden käytön suuntaa täysin vääränä.

– Jos tähdätään jonkun auttamiseen, pitäisi olla selvyys millaisista terveysongelmista on kyse ja millaiset keinot niihin toimivat. Ei ole selvitetty, että käyttäytymisterapiat vastaisivat potilaiden terveysongelmiin. Iso osa potilasryhmästä kokee tämän toimimattomana ja jopa loukkaavana, toiminnanjohtaja Katja Pulkkinen kommentoi.

Pulkkisen mukaan tautiluokituksiin mukaan otetun ympäristöherkkyyden käsitteestä on vaarassa tulla jonkinlainen romukoppadiagnoosi.

– Sitä käytetään ilman riittävää ymmärrystä oireista ja niiden syistä. Pelkkä astmadiagnostiikka ei riitä diagnosointiin, vaan tarvitaan vaikuttavaa hoitoa ja kuntoutusta. On paljon esimerkkejä siitä, että ihmiset oikeasti hyötyvät, kun heitä tutkitaan oikealla tavalla ja hoidetaan kohdennetusti.

Tullaan huomionarvoiseen kohtaan: kukaan haastatelluista ei kiistä, etteikö aivojumppa voisi auttaa vaikeimmista oireista kärsivien tapauksessa yhtenä palikkana. Stressin ja ahdistuksen lievittäminen voi parantaa elämänlaatua.

Aivojumpan tarjoaminen täsmäratkaisuna mittavaan ongelmaan ilman altistuksen välttämisviestiä on kriitikoiden mukaan kuitenkin huolestuttavaa ja jopa vaarallista.

12/16 Kaikkea ei tiedetä, mutta ei monessa muussakaan sairaudessa

Tärkein kysymys on, tiedetäänkö suomalaisesta sisäilmaongelmasta kaikki, jotta tutkijat voisivat nostaa kädet pystyyn ja myöntää, että ongelma jää mysteeriksi?

Vastaus on helppo: ei tiedetä.

Vaikka sisäilmaongelmista on puhuttu koko 2000-luku ja pitempäänkin, ongelman laajuutta ei ole koskaan kunnolla tutkittu.

Se on hämmästyttävää, kun ajatellaan miten paljon ongelmasta on puhuttu ja miten monta koulua ja terveyskeskusta korjattu.

Ainoa käytettävissä oleva kokonaiskatsaus on edelleen eduskunnan tarkastusvaliokunnan tilaama raportti "Rakennusten kosteus- ja homeongelmat", jonka sisäilmaprofessori Kari Reijulan työryhmä kokosi vuonna 2012. Reijula toimii nykyisin Helsingin yliopistossa.

Työ kilpailutettiin, ja TTL voitti sen halvimmalla tarjouksella. Työn budjetti oli ongelman laajuuteen nähden toivottoman pieni, noin 80 000 euroa. Saman verran rahaa kuluu keskimääräiseen suomalaiseen väitöskirjaan, kun oletetaan että väitöskirjaa tehdään neljä vuotta ja tutkija elää 20 000 eurolla vuodessa.

Työryhmä kirjasi raporttiin huolestuttavia tilannearvioita, kuten sen että merkittäviä vaurioita on 12–26 prosentissa opetus- ja hoitoalan rakennusten kerrosalasta. Osa haarukoista taas jäi ammottavan laajoiksi. Kosteus- ja homevaurioiden terveyskustannukset arvioitiin 23–953 miljoonaksi euroksi, eli lähes miksi tahansa nollan ja miljardin euron väliltä.

Sisäilmaongelmien ainoan kokonaiskatsauksen rahallista ponnistusta voi verrata Tosi-hankkeeseen, joka on yksi Työterveyslaitoksen 2010-luvun isoimmista sisäilmaponnistuksista. Tosi-hankkeessa tutkittiin vuosina 2013–2018 psykososiaalisen hoidon vaikutusta pitkittyneistä sisäilmaoireista kärsiviin potilaisiin, ja hankkeen tutkimusbudjetti oli yli 430 000 euroa.

Hanke antoi kutakuinkin nollatulokset. Jo tutkittavien rekrytoinnissa oli suuria ongelmia. Kun heitä saatiin lopulta kourallinen, psykososiaalinen hoito ei heidän mielestään kohdistunut sisäilmaongelman kannalta asianmukaisesti. Vaikutuksesta ei saatu tilastollisesti merkitsevää näyttöä.

Tähän tulokseen kului viisi kertaa enemmän rahaa kuin kokonaiskuvan selvittämiseen – ja kokonaiskuva on yhä selvittämättä.

Kun tietoa ei ole, ollaan arvioiden ja arvailujen varassa. Tarkastusvaliokunnan raportin useimmin toistettu arvio on, että 600 000—800 000 suomalaista altistuisi päivittäin kosteus- ja homevaurioiden aiheuttamille epäpuhtauksille.

Karkeanakin arviona se on paljon, noin 15 prosenttia väestöstä.

Sitä, miksi juuri Suomessa sisäilmaongelmista puhutaan muita maita enemmän, on myös ihmetelty. Tästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta oireita raportoidaan ja hoidetaan myös muissa maissa, esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa, ja selkein todettu ero on, että Suomessa asia on enemmän pinnalla.

TTL:n Kirsi Karvalan ja Markku Sainion tuore tutkimus Suomen ja Ruotsin eroista vakavimmissa ympäristöhaitoissa vihjaa, ettei suuria eroja ole. Verraten matalan vastausprosentin kyselyn tulos oli, että altistuminen rakennuksille ja kemikaaliyliherkkyys olivat Suomessa vain pari prosenttiyksikköä Ruotsia yleisempää, ja muut herkkyydet taas yleisempiä Ruotsissa.

Systemaattista peruskartoitusta oireilijoiden kirjosta ei ole Suomessa tehty, vaikka lääkärien ja ammattitautitutkimusten kautta on kulkenut vuosien aikana melkoinen joukko sisäilmaoireilevia potilaita.

Yhteistä aivojumpan kannattajille ja sitä vierastaville on se, että molempien mielestä näyttöä on tietopuutteista huolimatta riittävästi, jotta voidaan toimia.

Työterveyslaitoksen mukaan potilaita pitää auttaa kaikin keinoin, ja elleivät perinteiset hoitokeinot pure mutta aivojumppa puree, niin hyvä. Markku Sainio vastaa sähköpostiini vuorokautta myöhemmin ja kirjoittaa:

– Kun ei ole parempaa menetelmää, olisi epäeettistä olla kertomatta tällaisesta harjoitteluohjelmasta, josta ei voi olettaa olevan mitään haittaa. Jos paranee vaikeastakin ympäristöherkkyydestä (mm. tavanomaisessa sisäilmassa vakavasti oireilevat) ajatteluaan ja reaktioitaan muuttamalla, siinä ei tarvita minun tai muiden asiantuntijoiden mielipidettä altisteen vaikutuksista ja merkityksestä.

Kollega Kirsi Karvala on samalla linjalla, ettei menetelmä ainakaan ota jos ei annakaan, samoin TTL:ää hallinnoivan sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola.

Turun yliopiston professori Tuula Putus keskittyisi saamaan ihmiset pois vauriorakennuksista.

– Aineistoissani on osoitettu jo 90-luvulla, että kun lapset siirretään pois homekouluista, lapset paranevat. Ei siinä tarvita terapiaa, vaan ihan tavallinen juttu että ihmiset ulos ja äkkiä, kun selkeä sisäilmaongelma ilmenee, hän jatkaa.

Putus viittaa Saksassa käytettävään Käypä hoito -suositukseen, jossa kehotetaan ehdottomasti välttämään homealtistusta, vaikka siitä ei tiedetä kaikkea.

Hän muistuttaa, ettei diabeteksen tai verenpainetaudinkaan syitä tunneta aukottomasti, eikä se silti estä toimimasta terveyden suojelemiseksi. Tupakansavussa on 4 500 komponenttia eikä kaikkien vaikutusta tunneta, mutta tupakansavun haitallisuudesta ollaan yhtä mieltä.

– Ei mikään erikoisala vaadi sataprosenttista näyttöä syy-yhteydestä. Enkä minä ole nähnyt vielä yhtään homekoulua, jonka ongelma olisi jäänyt mysteeriksi, kun kunnolla tutkitaan, Putus sanoo.

13/16 Yhteisymmärrys mureni, kokonaisvastuuta ei kanna kukaan

Yksi asia on kohtuullisen selvä: ellei pelissä olisi paljon rahaa, vähempikin näyttö riittäisi.

Jos sisäilmaongelmat koskettaisivat vain kourallista suomalaisia ja kustannukset potilasta kohden olisivat pienet, syy-yhteydestä rakennuksen ja oireiden välillä ei olisi kiistelty enää vuosiin.

Löyhempien diagnoosien aiheuttamia kustannuksia pelätään. Samalla tullaan vastuukysymyksiin: johtaako rahapula siihen, että koulujen, päiväkotien ja työpaikkojen sisäilmaongelmien vakavuutta mitataan ihmisillä?

Oulun poliisi Timo Mällinen kertoi tämän jutun alussa, miten oireet kehittyivät vähitellen ja lopulta puhkesi astma. Samaa kertoo valtaosa muistakin oireilijoista. Oireet alkavat lievinä ja joillakin pysyvät siinä, toisilla ne pahenevat ajan myötä.

Vielä vuonna 2007 tämänsuuntainen näkemys hyväksyttiin yksimielisesti. Tuolloin julkistettiin tutkijoiden yhteinen Majvik II -suositus, jossa tähdennetään muun muassa näitä kolmea asiaa:

Yksi: Rakennusten kosteus- ja homevaurioihin liittyy monenlaisia oireita ja sairauksia. Yhteys on osoitettu monissa tutkimuksissa.

Kaksi: Altistumisen lopettaminen tai oleellinen vähentäminen oireita aiheuttaville altisteille on hoidon kannalta ehdottomasti tärkeintä.

Kolme: Kosteusvaurio- kuten muihinkin sisäilmaongelmiin saattaa liittyä ahdistuneisuutta, masennusta ja muita psyykkisiä oireita. On tärkeää, ettei sallita psyykkisten seurausilmiöiden hämärtää tai estää perusoireiden diagnostiikkaa. Potilaan pelkoa vähentää, että hänen sairauttaan tutkitaan viivyttelemättä ja asiallisesti.

Majvik II:n jälkeen virallisessa näkemyksessä on tapahtunut hidas täyskäännös ja yhteisymmärryksen hajoaminen.

Nyt voimassa oleva, lääkäreille vuonna 2016 tehty Käypä hoito -suositus kosteus- ja homevauriopotilaiden hoidosta sanoo, että "syysuhdetta yhdenkään terveysvaikutuksen ja kosteus- ja homevauriorakennusten välillä ei ole voitu todeta". Suositus kehottaa korjaamaan vauriotilat, mutta sisäilmaoireet ovat sen mukaan "pääosin ohimeneviä ja vaarattomia".

Kun tämän viestin yhdistää lääkärikunnalle ja yleisölle toistettuun viestiin aivojen häiriöistä, yleisö voi saada kuvan, ettei omia sisäilmaoireita tarvitse ottaa vakavasti.

Pelkääkö Sainio aiheuttavansa omalla viestinnällään terveysvaaraa ja riskin ihmisten oireiden pahenemisesta?

– En ole siitä mitenkään huolissani. Paljon suurempi terveysvaara tulee siitä, että me katastrofoidaan tämä koko asia. Ajattele toksisuustestejä, jo pelkästään niiden nimiäkin, Sainio sanoo.

Sainio käyttää useaan kertaan sanaa katastrofointi. Hänen mielestään todellinen ongelma ei ole niin suuri kuin julkisesta keskustelusta voisi päätellä. Hän ja Karvala syyttävät suoraan myös mediaa liiallisesta uutisoinnista.

Sisäilmakysymys on kuitenkin kuuma juuri nyt.

Valtioneuvosto on parhaillaan aloittamassa Terveet tilat 2028 -ohjelmaa. Siinä pyritään ottamaan niskalenkki homeesta.

Ohjelma on sukua ympäristöministeriön vuosina 2009–2016 vetämälle kosteus- ja hometalkoille. Se oli nimensä mukaisesti kohtuullisen pienen budjetin ponnistus, jossa tehtiin kuitenkin paljon käytännön toimia. Tietoisuus asuntojen homeongelmista lisääntyi, kuntotutkimuksiin tuli ryhtiä ja tukku uusia koulutusohjelmia saatiin käyntiin.

Terveet tilat 2028 yrittää uutta ponnistusta tulevien hallitusten sille mahdollisesti myöntämien lisäbudjettien turvin. Ohjelmaan liittyy terveyssiipenä THL:n luotsaama Kansallinen sisäilmaohjelma, jonka on määrä parantaa sisäilmapotilaiden hoitoa ja paikata puutteita sosiaaliturvassa.

Ensimmäisenä askeleena on tuotettu toiminnallisten häiriöiden hoitoa koskeva suositus, jota ovat olleet laatimassa Sainio ja Karvala.

Poliitikot ovat olleet asioista pitkälti hiljaa, mutta kesäkuun alussa eduskunnan sisäilmaryhmä otti terveysasiaan kantaa yhteistyössä sisäilmajärjestöjen ja ammattiliittojen kanssa tehdyllä kannanotolla.

– Oirehtivat ja sairastuneet kokevat liikaa sitä, että oireilu leimataan psyykkispohjaiseksi. Ei oteta vakavasti sitä, että ihmiset ovat sairastuneet oikeasti. Tämä on suoraan yhteydessä siihen, onko vaikkapa opettajilla oikeus vaatia siirtoa puhtaisiin tiloihin tai voivatko päiväkodit saada väistötiloja, ryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Satu Hassi (vihr.) sanoo.

Porilainen kaupunginvaltuutettu Minna Haavisto (vihr.) jätti kesäkuussa sairastuneiden kohtelusta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kantelun ydin on, että sosiaali- ja terveysministeriö ohjaa terveydenhuoltoa sisäilmatapauksissa väärään suuntaan.

Terveet tilat 2028 -ohjelman tärkein tavoite on se, että Suomeen rakennettaisiin vain terveitä taloja.

Juurisyitä eli rakennustyömaiden kosteudenhallintaa ja kosteusturvallisten rakenteiden toteutusta ei ole vieläkään saatu kuntoon, sanoo Tampereen teknillisen yliopiston rakennusfysiikan professori Juha Vinha.

Esimerkiksi vuodenvaihteessa voimaan tulleesta uudesta kosteusasetuksesta poistettiin Vinhan mukaan velvoittavia määräyksiä ja jätettiin jäljelle yleislauselmia, joiden mukaan talo olisi tehtävä hyvin ja terveellisesti. Nykyisessä toimintakulttuurissa tämä on vain kaunis ajatus ja vaatisi tuekseen velvoittavia säädöksiä, Vinha sanoo:

– Tällaiset yleiset määräykset meillä on ollut jo vuosia, mutta ei se ole taannut että asia olisi kunnossa. Toukokuussa rakennusteollisuuden asiamies Jani Kemppainen sanoi Taloussanomissa, että betonirunkoista taloa voi villoittaa kaatosateessa ilman sääsuojausta. Tällaiseen väitteeseen ei ole kuin yksi vastaus: ei varmasti voi, jos haluamme rakentaa kosteusturvallisesti.

Vinha uskoo, että yksi sisäilmaongelmien yleisyyden syy on koneellisen ilmanvaihdon yhdistäminen peruskorjauskuntoisiin rakennuksiin, joissa on vauriorakenteita. Taloihin jätettävä alipaine imee kuonaa sisäilmaan, ja tiivistyskorjaukset onnistuvat Vinhan mukaan hyvin harvoin niin, että ongelmat pysyisivät rakenteiden sisällä.

14/16 Ilmassa on paljon kritiikkiä

Julkisesta keskustelusta voi välillä syntyä käsitys, että muutama professori huutelee poteroistaan erimielisyyksiä.

Tästä ei ole kyse. Isot ammattiliitot ja järjestöt ovat jo vuosia arvostelleet, että kun "virallinen linja" pidetään poikkeuksellisen tiukkana, menetetään sekä rahaa että ihmisten terveyttä.

Tämä tuli viimeksi ilmi kesäkuussa eduskunnan sisäilmaryhmän, ammattiliittojen ja sisäilmajärjestöjen yhteisessä kannanotossa.

Siinä muun muassa opettajien ammattijärjestö OAJ, hoitoalan henkilöstöä edustavat Super ja Tehy sekä järjestöistä esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Vanhempainliitto vaativat sairastuneiden ottamista vakavasti ja vähättelyn lopettamista.

Kannanoton mukaan sairastumisten vähättely ei säästä kustannuksia vaan lisää niitä. Allekirjoittajat vaativat lisää tutkimusta diagnoosi- ja hoitomenetelmistä sekä lääketieteellisistä syy-yhteyksistä, ja rakennusvirheiden vastuun selkeää jyvittämistä virheiden tekijälle.

Ammattiliittoja ja järjestöjä on kutsuttu hoidon kehittämisen työpajoihin ja osin valmisteluunkin, mutta kaapin paikan määrävät asiantuntijalääkärit. Toiminnallisten häiriöiden hoidon kehittämisen valmistelussa sisäilmajärjestöt ja ammattiliitot sivuutettiin täysin, mikä sai ne julkisesti älähtämään sivuuttamisestaan ja varoittamaan psyykkisen puolen liikakorostamisesta.

– Ammattijärjestöjä on parin viime vuoden ajan jätetty pois valmistelusta, eikä muitakaan järjestöjä ole ihan aidosti kuultu. Ihmettelen miksi näin tehdään, kun meillä on kuitenkin paras tieto kentän tilanteesta, kouluista ja päiväkodeista, sanoo sisäilma-asioita pitkään seurannut OAJ:n työelämäasiamies Riina Länsikallio.

Läpi 2010-luvun jatkuneista kannanotoista huolimatta sisäilmaoireilijoiden asema ei ole parantunut, minkä myös Oulun poliisien tapaus todistaa.

– Sairastuneiden tilanne on heikentynyt. Ei meillä ole valtakunnassa menetelty minkään sairauden kohdalla näin, että ratkaisuja vastustetaan voimakkaasti, etsitään syy-yhteyttä loputtomiin ja jätetään ihmisten hoito ja kuntoutus tekemättä, Länsikallio jatkaa.

Sisäilmakentällä pyörii paljon epäilyjä siitä, että virallisella puolella tietoa käytetään valikoiden, ei neutraalisti vaan omien näkemysten pönkittämiseksi.

Yritän selvittää niistä muutamia.

Kysyn professori Kari Reijulalta sähköpostitse, miksei hän ole sisällyttänyt omaan julkaisuluetteloonsa tai tarkastusvaliokunnan raporttiin vuoden 2009 tutkimustulosta, jota hän on ollut itse mukana löytämässä. Tutkijaryhmän oli määrä todistaa, ettei neljän suomalaiskoulun ilmanvaihtokanavista löydy toksiineja, mutta kanavista löytyikin kahdeksaa eri toksiinia. Tulokset julkaistiiin kansainvälisessä World Mycotoxine Journal -julkaisussa, mutta Suomessa niistä ei hiiskuttu.

En saa sähköpostiini vastausta.

Asumisterveysasetuksen säätämissä rakennusnäytteiden mikrobirajoissa tapahtui vuonna 2016 harppaus. Aiemmin rakennusmateriaalissa katsottiin olevan mikrobikasvustoa, jos näytegrammaa kohden löytyi 500 yksikköä mikrobeja. Vuonna 2016 raja nostettiin kuusinkertaiseksi eli 3 000:een, eli rima nousi kerralla reippaasti. Miksi ja millä perusteilla?

Laatimisessa mukana ollut THL:n tutkimusprofessori Anne Hyvärinen vastaa, että aiempi arvo perustui kokemukseen ja oli paljastunut liian alhaiseksi. Korkeampi arvo perustuu hänen mukaansa tutkimusaineistoihin ja on keskusteltu laajan asiantuntijaryhmän kanssa. Kysyn tarkennuksia, mutta asiaa hoitanut tutkija on Hyvärisen mukaan kesälomalla, eikä aineistojen ja osallistuneiden tahojen tarkistaminen näin onnistu. Työryhmään on hänen mukaansa kuulunut muun muassa tutkimuslaitosten ja yliopistojen henkilöitä.

Kysyn TTL:n sisäilmastokyselyistä vastaavalta ylilääkäriltä Jari Latvalalta, miksi kyselyihin on parin viime vuoden sisällä ilmestynyt varoitusteksti, jonka mukaan huolestuneisuus ja epäluottamus saattavat vaikuttaa kyselyn tuloksiin. Latvala vastaa, ettei tiedä.

Sainion ja Karvalan esittämästä näytöstä löytyy kohtia, joissa mutkia näyttää vedetyn suoriksi. He toteavat Duodecimin artikkelissaan: "Toiminnallisten häiriöiden hoidossa kognitiiviset käyttäytymisterapiat on todettu vaikuttaviksi." Ja Lääkärilehden artikkelissa: "Vaikuttavaksi todettuja hoitomuotoja, kuten kognitiivista käyttäytymisterapiaa, voidaan hyödyntää ympäristöherkkyyden hoidossa."

Väitteissä päälähteenä oleva hollantilaisen Nikki Van Desselin tutkimus antaa asiasta epävarmemman kuvan. Sen mukaan todettu vaikutus on vähäinen, ja asiasta tarvittaisiin laajempaa tutkimusta. Toisena lähteenä on käytetty kanadalaisen Nova Scotian ympäristöklinikan johtajaa Tara Sampallia. Suomessakin vierailleen Sampallin mallilla onkin saatu Kanadassa hyviä tuloksia aikaan, mutta hoito on monipuolista ja potilasta kuuntelevaa. Vuosi sitten Sampalli kieltäytyi Lääkärilehden haastattelupyynnöstä sanoen, että "Suomessa ei kuun­nella poti­laita hoi­don kehit­tä­mi­sessä, ja oi­reita hoi­detaan yksiu­lot­tei­sesti psyyk­ki­sinä".

Yksi taajaan esiin tuleva iso kysymys on vakuutusyhtiöiden ja asiantuntijalääkärien välinen yhteys.

Suhtautuminen sisäilmaongelmista myönnettäviin ammattitauteihin on ollut kireä siitä asti, kun kosteusvauriot yleistyivät 1990-luvun loppupuoliskolla. Ammattitautikorvausten välttäminen tarkoittaa vakuutusyhtiöille suoraa rahansäätöä.

Tähän liittyen esiin on ajoittain mediaa myöten nostettu kysymys TTL:n Kirsi Karvalan kaksoisroolista. Karvala on toiminut vakuutusyhtiö Varman asiantuntijalääkärinä samalla, kun hän on TTL:n edustajana ollut mukana kirjoittamassa muun muassa Käypä hoito -suositusta, joissa rakennusten ja oireiden välinen näyttö todetaan riittämättömäksi.

Niin sosiaali- ja terveysministeriö kuin Karvala itse eivät näe asiassa jääviysongelmaa.

– En ole Varmassa tekemisissä sisäilma-asioihin liittyvien ammattitautien kanssa. Käsittelen siellä työkyvyttömyyseläkkeeseen, kuntoutustukeen ja ammatilliseen kuntoutukseen liittyviä asioita, eivätkä roolit mielestäni ole ristiriidassa keskenään, Karvala sanoo.

– Tällaiset hoitolinjaukset eivät ole hallintopäätöksiä, eli varsinaisia esteellisyyssäännöksiä ei tutkita. Tällaisessa tilanteessa tieteellinen tieto asettautuu aina alttiiksi kollegoiden analyysille ja arvioinnille. Tässä suhteessa en näe jääviysriskiä, STM:n Vesa Pekkola vastaa.

Moni haastateltava kysyy silti, pitääkö Karvalan jatkaa epäluottamusta herättävässä sivutoimessaan.

Vastaavia asioita on vielä tukku lisää. Käsittelemättöminä ne nakertavat osapuolten luottamusta toisiinsa.

15/16 Poliisi sai ansiomitalin, lääkärit tutkivat tapausta omalla ajallaan

Oululaisessa omakotitalossa istuu kaksi ihmettelevää lääkäriä.

Ollaan työterveyslääkäri Saija Hyvösen kotona. Pöytään on katettu kahvit, ja pöydän toisella puolella istuu dosentti, osastonylilääkäri Hannu Syrjälä. Hyvönen ja Syrjälä selaavat kokoamiaan sisäilmaongelma-artikkeleita ja tutkimuksia.

Syrjälä on tuonut mukanaan jopa lääkärikunnan peruslupauksen eli Hippokrateen valan ja siteeraa sieltä yhtä kohtaa: "tulen torjumaan kaiken, mikä voi olla vahingoksi ja vääryydeksi". Sitä hän pitää sisäilma-asioissakin terveen järjen mukaisena: jos jokin vaikuttaa haitalliselta, sitä pitää torjua.

Puolitoista vuotta sitten Saija Hyvösen käsiin putosi yhtäkkiä 22 astmapotilasta ja yli sata muuta köhivää, vuotavaa ja kutisevaa ihmistä.

Hän lähetti sähköpostia TTL:ään ja THL:lle ja kysyi neuvoja sairastuneiden tutkimiseen. TTL viittasi Käypä hoito -suositukseen eikä antanut muuta konkretiaa, THL ei koskaan vastannut postiin. Tuula Putus ja Ville Valtonen vastasivat ja neuvoivat eteenpäin.

Hyvönen sanoo olevansa ennen kaikkea huolissaan potilaiden terveydestä.

– Kyllä ihmisiä pitää kuunnella, kun he kertovat mihin heidän oireensa liittyvät. Se on lähtökohta, hän sanoo.

Päinvastoin kuin virallinen Käypä hoito -suositus antaa ymmärtää, Oulun oireilu ei ole ollut ohimenevää. Astmaan sairastuneista 22 poliisista lääkitystä käyttää edelleen 19 henkilöä, mukaan lukien kaikki astman saaneet vartijat. Lisäksi lääkitystä käyttävät useat henkilöt, joilla ei todettu astmaa.

Hyvönen ja Syrjälä muistuttavat, että kyse ei ole pikkuasioista, vaan pysyvästi elämänlaatua heikentävistä oireista.

Syrjälä pitää käyttäytymisterapiaa vaarallisena leikkinä, kun ei tiedetä missä tilassa altistus johtaa sairastumisiin ja missä ei.

– Kun sormi puudutetaan kunnolla, sen voi laittaa palavaan kynttilään eikä se satu. Mutta ei se tarkoita, ettei sormeen tule vaurioita. Mitä saadaan aikaan, kun elimistöä suojaava ärsyke eliminoidaan käyttäytymisterapian avulla?

Hyvönen nyökkää.

– Ja jos edes epäillään merkittävää terveyshaittaa, eikö meillä ole velvollisuus toimia ennen kuin tulee sairastuneita?

Hyvönen ja Syrjälä ovat tutkineet Oulun poliisien tapausta vapaa-ajallaan. He ottivat tiloista muun muassa toksiininäytteitä, ja Syrjälän mukaan osasta tiloja näyttää löytyneen rajuja toksisuuksia. Kaksikon tutkimustyö on kesken.

Poliisin työsuojeluvaltuutettu Tero Väyrynen sai tänä keväänä kamppailustaan Rata-aukion sisäilmaongelman ratkaisemiseksi poliisin hopeisen ansiomitalin.

Hänestä päänsisäiset teoriat ovat humpuukia.

– Olen tehnyt 15 vuotta poliisitöitä, ja tiedän että hysterisointi ei kuulu tähän ammattiin. Se on meidänkin tapauksessamme kumottu, että oireet olisivat päästä kiinni. Aluksi epäilin itseänikin, johtuvatko oireet todella siitä talosta, mutta lopulta se oli pakko uskoa.

Rata-aukiolta lähdön jälkeen monen oireet ovat helpottaneet, Väyrynen kertoo. Silti useat käyttävät yhä kortisonilääkitystä voidakseen käydä töissä.

Väyrynen ymmärtää myös huolestumisen sisäilma-asioissa. Terveys on ainutkertainen asia. Samaa sanoo professori Putus: ihmiset huolestuvat, koska oireiden ilmaannuttua asioiden hoitumisesta ei ole minkäänlaisia takeita.

Se on kilpaileva selitys sille, miksi Suomessa sisäilma-asiat ovat runsaasti tapetilla: koska asiat eivät ole kunnossa eikä oireilijoita oteta vakavasti. Järjestelmään ei luoteta. Suomessa on käyty oikeustaisteluja, jotta päivänselvinä pidetyt oireet hyväksyttäisiin.

Väyrynen on pettynyt leväperäisyyteen.

– Poliisi on yhteiskunnan tukipilari, mutta meillä on paljon sisäilmaongelmia ympäri Suomea. Tässä työssä voi kuolla ja me otamme sen riskin, mutta valtio ei pysty järjestämään meille terveellisiä ja turvallisia työtiloja.

Oulussa seuraava kysymys on, mitä tehdään poliisitaloon yhteydessä olevalle Oikeustalolle. Myös siellä on ollut oireilua, ja talot on rakennettu samaan aikaan.

16/16 Poliisin eläkelahja: homeherkkyys ja astmalääkitys

Saaristonkadun väliaikaisissa tiloissa työvuoro on päättynyt. Vanhempi konstaapeli Timo Mällinen on käsitellyt päivän aselupahakemukset.

Hän puhuu toissasyksyn tapahtumista Rata-aukiolla kiihkoitta, vaikka sai astman ja joutuu oireista jääneen homeherkkyyden vuoksi kiertämään joka päivä rakennuksia kadun toiselta puolelta.

– En ole katkera, mutta hieman pettynyt olen. Siihen, miten asiat hoidettiin. Meidän työterveyshuoltomme on pelannut mainiosti, ja olisin odottanut että systeemi toimii silloinkin kun tulee jotain vakavampaa, hän sanoo.

Hän valitti ammattitautihakemuksen hylkäyksestä muutoksenhakulautakuntaan, joka ei muuttanut ratkaisua. Seuraavaksi asiaa käsitellään vakuutusoikeudessa.

Lääkitystä hän käyttää näillä näkymin loppuikänsä. Astma ei parane, lääkäri on sanonut. Sopusuhtaisen miehen paino on noussut vuodessa kuusi kiloa, sillä keuhkot eivät salli urheiluharrastuksia entiseen malliin.

Myös Mälliselle tarjottiin yhdeksi hoidoksi psykologin vastaanottoa. Hän kertoo käyneensä vastaanotolla pari kertaa, ja että keskusteleminen sinänsä oli mukavaa. Mutta oireisiin käynneillä ei ollut mitään vaikutusta.

– Yliherkkyyttä voidaan varmasti kouluttaa pois, jos se ei ole vaaraksi itselle. Mutta se, että ihmistä koulutetaan pois luontaisista varoitusmekanismeista, ei tunnu oikealta, Mällinen sanoo.

Hän tuntee kollegan, joka oli mennyt valittamaan sisäilmaoireista, mutta kun lääkäri oli alkanut kysellä onko kotona kaikki kunnossa ja ehdottanut käyntiä psykologilla, kollega oli jättänyt asian sikseen.

Mällinen toivoo, että ongelmat otettaisiin vakavasti, ettei sairastumisia tulisi enempää. Isoisänä hän on erityisen huolissaan päiväkodeissa ja kouluissa päivät viettävistä lapsista.

Lokakuussa täyteen tulee 60 vuotta eli eläkeikä. Viimeisistä työvuosista tuli erilaiset kuin mitä hän odotti.

– Nyt on oikea aika jäädä eläkkeelle haukkaamaan raitista ulkoilmaa. Se on varmaan tässä tilanteessa paras asia, mitä voin tehdä.

/

Päivitys 3.7. klo 16.00: Kohtaan 6/16 lisätty, että Senaatti esitti johtavan lakimiehen mukaan väistöä vasta, kun poliisi oli itse vaatinut asiaa. Kohtaan 16/16 lisätty tieto siitä, että muutoksenhakulautakunta piti Timo Mällisen kielteisen korvauspäätöksen voimassa, ja asian käsittely jatkuu vakuutusoikeudessa.

"Voi pojat. Vannon, että suomalaiset ovat jokin eri ihmisrotu."

Suomalaissotilas Aimo Koivusen kasvot koristavat englanninkielistä Reddit-keskustelupalstaa. Ketju on ylläolevan kommentin kaltaisia heittoja sakeanaan.

Itse asiassa Koivusesta on lukuisia keskusteluketjuja, pitkälti englanniksi – muutama niistä tämän vuoden marraskuulta ja tuorein joulukuun alkupäiviltä. Niissä kaikissa päivitellään samaa: miten suomalaissotilas päätyi koluamaan metsiä paukkupakkasessa metamfetamiinin vaikutuksen alaisena?

Totuus on, että kaukopartiomies Koivunen oli yksi monista suomalaissotilaista, joiden käsiin annettiin Pervitin-nimisiä tabletteja sodassa. Niitä jaettiin sotilaille auliisti rintamalla. Nykyään aine luokitellaan huumausaineeksi.

Koivunen oli onnekas, sillä hän ei jäänyt koukkuun. Sen sijaan hänen vahinkoyliannostuksestaan tuli sotahistoriallinen selviytymistarina.

Pervitin-pillerit olivat lahja Saksalta

Yksi Aimo Koivusen lapsista, Mika Koivunen, oli yläasteikäinen, kun kuuli isänsä juttelevan naapurissa asuvalle toiselle sotaveteraanille. Sotajutut jatkuivat toista tuntia. Se oli yksi harvoista kerroista, kun Koivunen kuuli niistä suoraan isältään. Lapsille ei sota-ajan tarinoita juuri kerrottu.

Tai ehkä Aimo-isä olisi kertonut, jos olisi kysytty.

– Mutta ainakaan itse en ollut siihen aikaan kauhean kiinnostunut sota-asioista, Mika Koivunen kertoo kotonaan Jyväskylässä.

Hän on yhdeksänlapsisen Koivusen perheen kuopus, ja syntyi Aimo ja Elsa Koivusen perheeseen vuonna 1966. Perhe muutti Keski-Suomeen 1980-luvun alussa, ja nykyään Mika Koivunen asuu Jyväskylässä oman perheensä kanssa.

Hänen isänsä kuolemasta on tänä vuonna kulunut 30 vuotta.

"Heikotti. Joku pojista huusikin: – 'Älähän Aimo nuku!' Nyt oli päätös valmis! TabIetit olivat rintataskussani."

Katkelma on Aimo Koivusen omista muistelmista Kansa taisteli -lehdestä vuodelta 1978. Sota-ajan kertomus kuvailee pelottavaa tilannetta, johon ei itse haluaisi ikimaailmassa päätyä. Koivusen tekstin julkaisusta on jo vuosikymmeniä, mutta siitä ollaan yhä sotakeskustelufoorumeilla niin tohkeissaan, että joku käänsi koko tekstin englanniksi vain kuukausi sitten (Reddit).

Talvisodasta selvittyään alikersantti Aimo Koivunen oli päätynyt jatkosotaan kaukopartiomieheksi. Siellä hänelle uskottiin koko partion Pervitin-annos talteen. Mika Koivunen kertoo, että hänen isänsä suhtautui kielteisesti koko aineeseen. Luultavasti juuri siksi häntä pidettiin luotettavana miehenä, jonka haltuun pillerit annettiin.

Kävi kuitenkin niin, että Aimo Koivunen uupui pahasti kaukopartiomatkallaan Kantalahdessa. Kun hiihtäminen alkoi olla vaivalloista, hän päätti ottaa yhden pillerillisen kavahtamaansa ainetta.

Toisin kävi. Koivunen otti vahingossa monta Pervitiniä kerralla. Hän muistelee kertomuksessaan, miten ne olivat tarttuneet paketissa yhteen. Hiihtovauhtia hidastamatta hän nappasi suuhunsa kaikki, mitä hansikkaaseen oli sattunut.

Sota oli puhjennut 1941, ja Hitler julisti Suomen taistelevan liitossa Saksan kanssa. Se tarjosikin natseille tavan päästä kätevästi eroon valtavasta varastosta metamfetamiinia – piristettä, jonka kauppanimi oli Pervitin.

Suomen päihdehistoriasta kirjan kirjoittanut filosofian tohtori Mikko Ylikangas kertoo, että saksalaiset itse ottivat aineen käyttöön armeijassa jo 1939. Pian he kuitenkin huomasivat, että metamfetamiini ei ehkä ollutkaan paras ajatus rintamalla. Sen jakelua vähennettiin Saksassa rankasti heti seuraavasta vuodesta alkaen.

Kun Suomi liittyi Saksan rinnalle toiseen maailmansotaan, Pervitiniä saatiin sota-apuna armeijan lääkintään.

Sehän kuulostaa reilulta ja ystävälliseltä tempaukselta?

– Kunnon meininki, kyllä, Ylikangas kuittaa.

Sota-aikana vastaavia aineita pidettiin ensisijaisesti lääkkeinä. Vaikka tiedettiin, että muun muassa heroiini ja morfiini aiheuttivat myös riippuvuutta, niitä tarvittiin rintamalla sotilaiden avuksi. Heroiinia pidettiin Ylikankaan mukaan jo 1800-luvulla lyömättömänä lääkkeenä esimerkiksi sydänvaivoihin.

– Lääkintäviranomaiset suosittelivat heroiininkäyttöä koko kansalle täyttä häkää koko 1920-, 30- ja 40-lukujen ajan, Ylikangas toteaa.

Sodassa heroiinitableteilla lievennettiin muun muassa yskää, joka puhkesi usein lämpimästä korsusta kylmään pakkaseen ja takaisin rampatessa.

Ylen Huume-Suomen historia -dokumenttisarjassa kerrotaan, että koska vartiossa oli oltava hiljaa, vartiomiehille annettiin viiden tabletin heroiinipakkaus yskänkohtausten varalta. Ylikankaan mukaan yksi tabletti sisälsi noin viisi milligrammaa heroiinia.

Onko se paljon vai vähän?

– Riippuu hieman siitä, miten sitä käytetään, Ylikangas toteaa.

Keskimäärin yhden pillerin annos vastaa Ylikankaan mukaan kivunlievityksen kannalta muutamaa Aspirin-tablettia. Yksi tabletti ei toisin sanoen tehnyt narkomaania.

Ongelma on, että väärinkäyttäjät keksivät nopeasti, että heroiinitabletin voi myös murskata ja nuuskata. Siitä oli lyhyt askel aineen liuottamiseen nesteeseen ja suonensisäiseen käyttöön.

Morfiinia taas käytettiin kivunlievitykseen. Ylikankaan mukaan morfiini oli muutenkin tuohon aikaan Suomen yleisimmin käytetty huumausaine siviilissä, ja morfiiniriippuvuus oli ilmiönä jo tunnettu. Eräs vuonna 1944 Kannaksella haavoittunut veteraani kertoi Ylen Silminnäkijälle vuonna 2012, miten morfiinia saadessa tuntui, kuinka ruusut kukkivat.

Väärinkäyttö oli kuitenkin marginaalinen ilmiö, johon oltiin havahduttu lähinnä lääkäripiireissä. Monella rintamalla olleella ei ollut käsitystä siitä, että aineisiin voi jäädä koukkuun, saati edes käyttää päihteenä.

– Se oli vaarallinen yhtälö. Pitkäaikainen käyttö saattoi hyvin helposti johtaa hyvän olon hakemiseen aineesta ja addiktion syntymiseen, Ylikangas toteaa.

Pervitiniä käytettiin Ylikankaan mukaan sairaaloissakin. Sen vaarallisuudesta joko ei tiedetty, tai jos tiedettiin, siitä ei juuri piitattu. Lääkeaineen käytön katsottiin olevan hallinnassa.

– Saattoi käydä niin, että aluksi täysin hallinnassa ollut Pervitinin käyttö sairaalaoloissa alkoi pikkuhiljaa muuttua viihdekäytöksi, Ylikangas sanoo.

Pohjantähteä kohti pakkasessa

Seison suksillani Suomen rajaviivalla. Jossakin vaiheessa olen eronnut pojista – vaiko päinvastoin, se ei ole koskaan selvinnyt.

Mika Koivunen muistaa, että hänen isänsä alkoi kirjoittaa muistelmiaan Pervitin-pitoisesta reissustaan vuonna 1977. Tässä jutussa olevat kursiivilla kirjoitetut lainaukset ovat tuosta tekstistä. Kansa taisteli -lehti oli julistanut kirjoituskilpailun, ja Aimo Koivunen halusi osallistua siihen omilla sotamuistoillaan kauhujen retkestä, jonka Pervitinin kanssa suoritti.

Pervitiini-partio -niminen teksti, joka perustuu Koivusen muistikuviin tapahtumista, julkaistiin seuraavana vuonna. Mika Koivunen muistelee, että isän tarina sijoittui kilpailussa toiseksi.

Hän kertoo, että hänen isänsä otettua Pervitin-annoksensa olivat partion jäsenet ottaneet tältä konepistoolin lippaat pois. Aimo Koivunen oli käynyt vaaralliseksi ympäristölleen metamfetamiinin vaikutuksen takia. Vaikka hiihtäminen oli ensin sujunut loistavasti, seuraavat vaiheet olivat unohtuneet.

Kaukopartiomies löysi itsensä Suomen rajalta ilman ruokaa ja asetta.

Muistelmissaan Koivunen kertoi tajunneensa, että hän oli ottanut itse asiassa koko partion Pervitin-annoksen: kolmekymmentä pilleriä. Hän halusi etsiä partionsa, mutta hiihtämisen aikana Pervitin aiheutti hallusinointia – niinpä oman partionsa tai saksalaisten sijaan Koivunen muisteleekin törmänneensä venäläisiin.

Alkoi rivakka pakomatka.

Vielä nyt vanhanakin, kun tulee tämä hiihto mieleeni, oikein puistattaa – miten minä jaksoin, sillä sen menon täytyi olla lujaa!

Seuraavat päivät Koivunen hiihti pakoon ja yöpyi lumikiepissä.

– Jossain vaihessa hän oli lämmittänyt vettä ja syönyt vähän männynkerkkiä, Mika Koivunen kertoo.

Välillä Koivunen kertoo muistelmissaan nähneensä näkyjä: vanha ystävä saattoi ilmestyä juttelemaan ja kadota jälleen. Hän hiihti yötä myöten jahdaten Pohjantähteä pakkasessa.

Mika Koivunen kertoo, että hänen isänsä löysi lopulta saksalaisten vartiopaikan. Se osoittautui hylätyksi ja vaaralliseksi.

Aimo Koivunen astui miinaan.

Pieni osa veteraaneista jäi huumekoukkuun

Loukkaantuminen oli joillekin veteraaneille kohtalokasta monessa mielessä. Mikko Ylikankaan mukaan sodan aikana huumekoukkuun jääneet olivat usein niitä, jotka olivat haavoittuneet ja siten päätyneet lääkittäviksi. Monet saivat haavoittuessaan heroiinia tai morfiinia, jotkut isojakin annoksia ja pitkän aikaa.

Siitä narkomanisoituneet Ylikangas laskisi sotainvalideiksi.

– Mutta taatusti on myös heitä, jotka tiesivät aineista, ja alkoivat käyttämään niitä sodan aikana päihdetarkoitukseen, siviilissä tai rintamalla, Ylikangas toteaa.

Narkomaani-veteraanien määrä on arvioitu hyvin pieneksi. Ylikangas viittaa erääseen laskelmaan, jonka mukaan kaikista sodanjälkeisistä huumeidenkäyttäjistä vain 13 prosenttia oli heitä, jotka jäivät riippuvaisiksi aineista saatuaan niitä sotahaavojen hoitoon.

Sen sijaan lukuja mahdollisesti jo rintamalla päihdekoukkuun jääneistä tai siellä lääkkeitä viihdekäyttäneistä ei ole. Ylikangas toteaakin, että asia kaipaisi lisätutkimusta.

– Siten voitaisiin saada selkeämpi kuva asian suuruusluokasta, hän toteaa.

"Aloin tarkastella jalkaa, joka oli kovin pahan näköinen: luut törröttivät ja lihakset olivat kuin riivinraudalla revityt."

Koivusen astuttua miinaan hän päätti kontata lähimpään korsuun. Hän tarttui sen oveen, ja ehti juuri ja juuri raottaa sitä.

– Koko mökki räjähti, ja isä lensi ovenkappaleen kanssa 20–30 metriä lumihankeen ja upposi sinne, Mika Koivunen toteaa.

Muistelmissaan Aimo Koivunen kertoo saksalaisten myöhemmin selvittäneen, että korsussa oli ollut 13,4 kilon panos. Sillä ei kuitenkaan ollut suurta merkitystä nyt. Hän jäi makaamaan täysin avuttomana hankeen, vaatteet osittain tuhoutuneina, vailla ruokaa, ammuksia ja kompassia – ja sekaisin Pervitinistä.

Pillerit kulkeutuvat rintamalta mustaan pörssiin

Sotiin oli varattu pelkästään Pervitiniä melkoinen määrä. Huume-Suomi-sarjassa esitellyn asiakirjan mukaan lääkintäkenttävarikoille jaettiin jatkosodan alussa 850 000 pilleriä odottamaan käyttöä.

Niitä kaikkia ei suinkaan pistetty poskeen rintamalla. Mikko Ylikankaan mukaan pillereitä kulkeutui sodan päätyttyä apteekkeihin ja sotilaiden taskuihin.

Sotien jälkeen Suomessa käytettiin eniten morfiinia ja heroiinia. Ylikangas kertoo, että rintama-apteekeista kotiutettiin sodan jälkeen Helsingin keskuslääkevarastoon miljoonia heroiinitabletteja.

– Poliisiraporteistakin tiedetään, että niitä kulkeutui myös kaupungille, esimerkiksi apteekeissa työskennelleiden varusmiesten taskuissa, Ylikangas toteaa.

Huume-Suomen historia -sarjan mukaan lääkintäupseereilta saatettiin rintamalta paluun jälkeen hakea epävirallista korvaushoitoa.

Myös Pervitinin eli metamfetamiinin käyttö jatkui sotien jälkeen muun muassa mustan pörssin kautta. Määriä on Ylikankaan mukaan vaikea arvioida, sillä kyse on ollut laittomasta toiminnasta. On myös tiedossa, että Helsingin lähiseudun apteekkeihin tehtiin sodan jälkeen lukuisia murtoja (Mtv).

– Apteekeissa oli myynnissä paitsi heroiinia ja kokaiinia, myös amfetamiineja ja metamfetamiineja. Sieltä aineita saatiin liikenteeseen, Ylikangas vahvistaa.

Hän muistuttaa myös, että Ruotsissa oli ollut jo 1930-luvulta lähtien vakava amfetamiiniongelma. Naapurimaan läheisyys on varmasti vaikuttanut siihen, että tapoja levisi myös Suomeen.

Ylikangas totesi jo Huume-Suomen historia -sarjassa, että suomalaissotilaat eivät yksinkertaisesti tienneet Pervitinin liikakäytön vaaroista. Jos he olisivat tienneet, huumetilanne olisi voinut olla sodan jälkeen huomattavasti pahempi.

Pervitinin käyttöä rintamalla pyrittiinkin valvomaan niin, että sitä käytettäisiin vain tositilanteessa antamaan lisäpotkua. Ylikankaan mukaan sen päihdyttävistä vaikutuksista ei virallisesti puhuttu missään. Hän muistelee, että jopa maininta pillereiden aiheuttamasta krapulamaisesta jälkitilasta poistettiin puolustusvoimien lääkintäohjeista. Krapulahan olisi viitannut siihen, että aineesta voi päihtyä.

Aimo Koivusen poika Mika Koivunen tosin aprikoi, että isä saattoi tietää aineen haitoista. Hän oli ollut rintamalla pitkään, ja kenties siksikin suhtautui lähtökohtaisesti kielteisesti aineeseen.

Nyt se oli saattanut hänen elämänsä hiuskarvan varaan.

Kuukkeli pelastaa sotamiehen

Aimo Koivunen makasi lumikuopassaan loukkaantuneena. Käteen oli jäänyt räjähdyksen voimasta kappale ovea.

– Hänen toinen kenkänsä oli hajonnut, ja hän repi paidastaan tukon jalkaan, Mika Koivunen kertoo.

Koivunen sai myös asetettua selkänsä alle kappaleen lautaa tueksi ja säkinrievun suojakseen.

Ajatuskin lumikuopassa avuttomana makaavasta sotilaasta pistää miettimään, miten kummassa Koivunen jaksoi vielä keskittyä selviytymiseen masentumatta tyystin. Muistelmissaan kaukopartiomies kertookin, että hän mietti kohtaloaan korppien ruokana.

"... ja suomalainen kaukopartiomies itki – itki niin, että jostakin tunturilta kaiku vastasi. Mutta se helpotti – se särki jonkin patoutuman, joka oli päässyt pesiytymään sisälle."

Mika Koivunen kertoo, että hänen isänsä viruessa kuopassa kuukkeli laskeutui tutkimaan maassa makaavaa sotilasta. Aimo Koivunen itse mainitsee kuukkelin muistelmissaan Lapin pyhänä lintuna. Se soi kaukopartiomiehelle hetkellisen avun.

– Isä sai kuukkelin hengiltä sauvallaan, kun oli molemmin käsin sitä lyönyt. Hän söi sen raakana, kun hänellä ei ollut enää puuta millä lämmittää sitä, Mika Koivunen kertoo.

Aimo Koivunen kertoo muistelmissaan uneksineensa pelastumisesta ja ruoasta. Kumpaakaan ei kuulunut.

Lopulta, todennäköisesti päiväkausien kuopassa viettämisen jälkeen, hän havahtui lentokoneen ääneen.

– Saksalaisten lentokone oli käynyt etsimässä isää. Kun mökki oli räjähtänyt, maa oli isolta alueelta mustaa. Se oli näkynyt kauas, Mika Koivunen kertoo.

Kun Aimo Koivunen näki lentokoneen, hän iski karvalakkinsa suksisauvan päähän ja heilutti kohti taivasta. Hänet oli viimeinkin havaittu.

Kesti silti aikansa, ennen kuin partio pääsi Koivusen luo. Alue oli miinoitettu, ja paikalle piti ensin kutsua saksalaiset joukot purkamaan ne, jotta Koivunen päästiin kantamaan pois.

Vihdoin, lukuisten Pervitin-huuruisten päivien jälkeen, Koivunen saatiin Sallan kenttäsairaalaan. Hän saapui sinne 43-kiloisena, sydän yhä noin kaksisataa kertaa minuutissa hakaten.

Mitä olisi tapahtunut ilman Pervitiniä?

Aimo Koivunen kertoo muistelmissaan erkaantuneensa joukoistaan 18. maaliskuuta. Sallan kenttäsairaalaan hän saapui miltei tasan kaksi viikkoa myöhemmin, 1. huhtikuuta 1944.

Tuona aikana Sallassa oli paikoitellen ollut pakkasta 20–30 astetta. Koivunen kirjoittaa hiihtäneensä kartalta mitattuna noin 400 kilometriä joukosta erkaannuttuaan.

Aimo Koivunen toden totta voidaan laskea rintamalta selvinneiden joukkoon. Mika Koivunen kertoo, ettei isä vaikuttanut traumatisoituneelta. Vaikka hän invalidisoitui, hän oppi kävelemään loukkaantuneella jalallaan.

– Isä menetti toisen jalan varpaansa. Ne paleltuivat, Mika Koivunen toteaa.

Aimo Koivunen ei joutunut enää rintamalle. Jatkosota päättyi aselepoon syyskuussa 1944 kolmen vuoden taisteluiden jälkeen. Koivunen perusti perheen ja eli Keski-Suomessa elämänsä loppuun saakka.

Nykyään ei vanhoja Pervitinejä enää syötettäisi sotilaille, saati edellisten sotien morfiini- tai heroiinivarastoja. Sotilasapteekin proviisori Jarkko Kangasmäki kertoo, että viime sotien aikaisiin valmisteisiin ei tukeuduta.

Tieto mahdollisten tulevien poikkeustilanteiden varalle varastoiduista lääkkeistä tai piristeistä, tai edes niiden olemassaolosta, on puolestaan turvallisuusluokiteltua tietoa.

Mika Koivusen perheessä on arveltu, että Pervitin saattoi pelastaa isän elämän. Kenties aine puski elimistön niin ylikierroksille, että kaukopartiomies pysyi hengissä, ja näläntunne ja väsymys tarpeeksi loitolla, kunnes pelastus tuli.

Toki asiassa on kaksi puolta. Mika Koivunen miettii asiaa vielä hetken ja toteaa naurahtaen:

– Eihän sitä tiedä, mitä olisi tapahtunut jos hän ei Pervitiniä käyttänyt, mutta... olisiko hän sitten edes joutunut tuohon tilanteeseen?

Lue lisää:

Sodasta huumehelvettiin

Kenraali Ehrnrooth ja Natsi-Saksan ihmepilleri

Onko mummolassa metamfetamiinia kaapin perällä? – "Ei todellakaan kannata kokeilla"

Pohjalaisen hirviporukan metsästyksenjohtaja puhalsi alkometriin Ylistarossa marraskuun lopussa kahden promillen lukemat.

Törkeä rattijuopumus tai törkeä huumekäry tarkoittavat käytännössä aina aseluvan menettämistä ja aseiden päätymistä poliisin hoiviin.

Kyse ei ole pikkujutusta, koska menetettyjä aseita ei saa koskaan enää omaan käyttöönsä, eikä uuden aseluvan saaminen ole itsestään selvää.

Omistaja voi kuitenkin myydä aseensa haluamalleen henkilölle aseluvan peruuttamisen jälkeen. Myyntiaikaa on kolme kuukautta.

Sen jälkeen aseet menevät valtion huutokauppaan, ja myymättä jääneet päätyvät veloituksetta valtiolle hävitettäväksi, kertoo ylikomisario Pasi Vuorenmaa Pohjanmaan poliisilaitokselta.

Aseitten ja alkoholin kanssa nollatoleranssi

Suomen Riistakeskuksella ei ole tilastotietoa, kuinka moni metsästystä harrastava on menettänyt aselupansa.

Erikoissuunnittelija Marko Paasimaan mukaan se on kuitenkin harvinaista. Metsälle ei lähdetä juopottelemaan.

– Vaikka metsästyksessä ei ole promillepykälää kuten liikenteessä, aseitten ja alkoholin kanssa on nollatoleranssi. Laki määrää, ettei metsästäminen saa aiheuttaa vaaraa muille ihmisille, Paasimaa sanoo.

Hänen mukaansa viinanhuuruiset jahtikertomukset ovat mennyttä aikaa. Tarinat, joissa esimerkiksi hirviporukan muut jäsenet ovat salaa panneet aseet piiloon nuotiolla taskumattia kallistelleilta jahtikavereilta.

– Ei ole tätä päivää, että passimiehet olisivat humalassa.

Alkoholittomuus näkyy Paasimaan mukaan myös metsästyksen parantuneena turvallisuutena. Metsästäjävakuutus korvaa vuosittain muutamia ampumaonnettomuuksien vahinkoja. Kuolemaan johtaneet onnettomuudet ovat äärimmäisen harvinaisia.

Ei ole tätä päivää, että passimiehet olisivat humalassa. Marko Paasimaa

Jokaisella metsästäjällä on vakuutus, joka korvaa ampumavahingot metsällä ja ampumaradalla. Yleensä kyseessä on toiseen metsästäjään tai omaisuuteen osunut hauli.

Metsästys ei välttämättä täysin tyssää aseluvan peruuttamisen jälkeen. Laki mahdollistaa aseen käytön valvottuna.

Esimerkiksi luvan ja aseen omistava kaveri voi antaa aseensa toiselle, kunhan itse on paikalla valvomassa käyttöä.

– Alaikäiset lapset esimerkiksi metsästävät usein tällä systeemillä, kertoo ylikomisario Pasi Vuorenmaa.

Myös holtittomuus vie aseluvat

Pohjanmaan poliisi peruuttaa vuosittain 300–350 aselupaa. Määrä on pysynyt samoissa lukemissa jo pidemmän aikaa.

Tyypillisimmät syyt ovat törkeiden ratti- ja huumekäryjen lisäksi henkeen tai terveyteen kohdistuvat rikokset eli pahoinpitelyt.

Aselupa voi kuitenkin lähteä jopa liikennerikkomuksista, esimerkiksi liikenteen törkeästä vaarantamisesta, jos tapauksia on useita. Myös törkeää pienemmät rattipromillet vievät luvan, jos ratista käryää usein.

Jatkuva piittaamattomuus laista osoittaa ihmisestä epärehellisyyden piirteen. Tällainen vaikuttaa, kun poliisi arvioi aseluvan poisottoa, kertoo Pasi Vuorenmaa.

Uuden luvan saaminen riippuu rikoksesta. Ylikomisarion mukaan vakavan henkeen tai terveyteen kohdistuneen rikoksen tai törkeän huumausainerikoksen kohdalla uuteen lupaan tarvitaan jopa kymmenien vuosien nuhteeton tausta.

Lievemmissä tapauksissa seurataan elämäntapojen muuttumista.

– Jos olet ollut putkassa vuoden aikana 2–3 kertaa päihteiden väärinkäytöstä, mutta seuraavat 3–5 vuotta on mennyt nuhteettomasti, voidaan harkita uuden aseluvan myöntämistä.

Aseita kuljetetaan väärin

Nykymetsästäjän tyypillisin rike on huolimattomuus aseen kuljettamisessa.

Myös Ylistaron tapauksessa poliisi kirjasi törkeän rattijuopumuksen lisäksi rikosilmoituksen ampuma-aselain rikkomisesta. Metsästyksenjohtaja kuljetti kivääriään autossa ilman suojusta.

– Yleensä nämä ovat sakkojuttuja, mutta jos aseiden säilytys on oikein retuperällä, asiaan puututaan tiukemmin, sanoo Vuorenmaa.

Poliisi ja rajavartiosto ratsaavat välillä metsästäjien autoja metsäteillä. Silloin puhallutetaan, tarkistetaan aseluvat ja katsotaan aseiden kuljetus.

Laki määrää, että metsästysase tai -jousi täytyy olla lataamattomana suojatussa tilassa. Sellaiseksi kelpaa vetoketjullinen asepussi.

– Asetta voi myös kuljettaa hatchback-tyyppisessä peräkontissa eli sellaisessa, mihin ei pääse käsiksi takapenkin kautta, Marko Paasimaa kertoo.

Ase ja dementia huono yhdistelmä

Aina aseluvan perumiseen ei tarvita rikosta, vaan kyse voi olla terveydellisistä syistä.

Suomessa on paljon ikääntyneitä metsästäjiä, joilla on luvat kunnossa ja kaapissa aseita.

Muistisairaus ja aseet eivät ole turvallinen yhdistelmä. Ylikomisario Pasi Vuorenmaa toivookin, että omaiset hoitaisivat aseasiat kuntoon ajoissa.

– Omaiset saisivat olla aktiivisempia, kun huomaavat, että metsästys ei enää onnistu. Myös lääkärit kyselevät potilailtaan ase-asioista.

Loppilaisten aarteenetsijöiden Marko Saikkosen ja Joonas Hellevaaran metallinpaljastin piippasi loppilaisella pellolla. Hetken kaivamisen jälkeen parinkymmenen sentin syvyydestä paljastui hopeaäyri. Kolikko on peräisin vuodelta 1573.

Museoviraston intendentti Frida Ehrnsten kertoo, että löytö ei ole huippuharvinainen, mutta silti merkittävä ja mielenkiintoinen. Vastaavia kolikkolöytöjä on tehty jonkin verran, koska kyseessä on niin sanottu inflaatiokolikko.

– Juhana kolmannen aikana Suomen ruhtinaskunnassa kärsittiin inflaatiosta, minkä vuoksi rahojen hopeapitoisuutta pudotettiin. Vaikka rahoilla oli tietty arvo, olivat ne todellisuudessa arvottomampia. Siksi niitä on mahdollisesti hylätty.

Juhana kolmannen aikakauden rahat ovat ensimmäisiä, jotka yleistyivät Suomessa myös tavallisessa arkikäytössä. Vastaavia rahoja on löytynyt Suomesta erilaisista kätköistä esimerkiksi kirkkojen lattioiden alta.

Museoviraston mukaan Lopelta on löydetty aiemmin muutama saman aikakauden raha. Aarteenetsijät Saikkonen ja Hellevaaraolivat löydöstä luonnollisesti innoissaan.

– Olimme kuvaamassa materiaalia tulevaa aarteenetsijät-televisiosarjaamme varten. Taisi olla kolmas kuvauspäivä, kun metallinpaljastin piippasi. Maasta paljastui vanhan näköinen kolikko.

– Olimme yhteydessä Museovirastoon ja sieltä meidät toivotettiin tervetulleeksi näyttämään löytöä. Tietysti olimme todella innoissamme, kun kolikko paljastui Juhana kolmannen aikaiseksi, kertaa Saikkonen.

Aarteenetsintää tehtävä vastuullisesti ja harkiten

Museoviraston intendentti Frida Ehrnsten kertoo, että aarteenetsinnän yleistyminen on auttanut myös Museovirastoa saamaan aiempaa paremmin tutkimustietoa. Ihmiset ilmoittavat löydöksistä päivittäin. Ehrnsten kuitenkin muistuttaa, että aarteenetsinnässä on muistettava vastuullisuus.

– Pahimmillaan kaivauksilla saattaa jopa tuhota jotain merkittävää. Nyrkkisääntönä voisi pitää, että jos esineitä alkaa löytyä samalta alueelta enemmänkin, niin tällöin ammattilaisen kutsuminen paikalle on viisasta.

Museovirasto ohjeisti aarteenetsijöitä kolikon löytöpaikan jatkotutkimuksista. Mikäli kolikoita ja esineitä löytyy lisää, silloin Museovirastoltakin tulee etsijöitä paikalle.

Mutta mitä kävi Saikkosen ja Hellevaaran löytämälle kolikolle? Sen he saavat tällä kertaa pitää itsellään. Kaksikolla on jo mietittynä kohde kolikolle. Sitä he eivät kuitenkaan vielä paljasta.

JKMM Arkkitehtien veistoksellinen, leijuvalta näyttävä lasinen Atlas voitti Kansallismuseon lisärakennuksen suunnittelukilpailun. Palkintoperusteluissa rakennusta kehutaan kokonaisotteeltaan uljaaksi ja saavutettavuudeltaan hyväksi.

– Suuren kaarevan kattopinnan näkyminen maanalaisiin aulatiloihin luo interiööriin hienon tunnelman ja on orientoitavuuden kannalta erinomainen ratkaisu, perusteluissa todetaan.

Atlasta kiitetään myös toiminnallisuudesta ja luontevuudesta. Näyttelytilat on suunniteltu maan alle ja rakennuksen katto näyttää sieltä pallomaiselta. Julkisivussa lasi ja massiivirakenteet käyvät vuoropuhelua.

Voittajaehdotusta tiedotustilaisuudessa kuvaillut palkintolautakunnan jäsen, arkkitehti SAFA Jaana Tarkela kuvailee Atlaksen leijuvalta vaikuttavan katon ja Mannerheimintien uuden sisäänkäynnin muodostavan komean parin nykyisen museorakennuksen kanssa.

– Rakennusten väliin syntyy hyvin mitoitettua ulkotilaa, josta avautuu kaarevan lasiseinän kautta mielenkiintoisia näkymiä sisäänkäyntirakennuksiin ja näyttelytilaan asti. Suuren kaarevan lattiapinnan näkyminen maanalaisiin tiloihin luo hienon tunnelman.

Toiminnallisuus tärkeintä

Senaatti-kiinteistöjen operatiivinen johtaja, arkkitehti Juha Lemström toimi juryn puheenjohtajana. Hänen mukaansa voittaja oli lopulta helppo valita.

– Kyse on kokonaisuudesta, jossa arkkitehtoninen innostavuus ja näyttävyys olivat tärkeitä, ja tietysti toiminnallisuus. Tätä varten on tarkkaan tutkituttu yleisön liikkeitä ja näyttelyrakentamisen tarpeita. Se on pätevä rakennus, joka mahdollistaa vaihtuvia toimintoja, jotka eivät ole mahdollisia upeassa vanhassa rakennuksessa.

Asmo Jaaksin, Teemu Kurkelan, Samuli Miettisen ja Juha Mäki-Jyllilän vuonna 1998 perustama JKMM Arkkitehdit on viimeisten 20 vuoden ajan ollut menestynein suomalainen arkkitehtuuritoimisto. Sen keräämiin palkintoihin kuuluvat muun muassa Rakennustaiteen valtionpalkinto ja Arkkitehtuurin Finlandia. Toimisto on voittanut viitisenkymmentä arkkitehtuurikilpailua.

"Arkkitehtuuri ei ole vaikeaa, mutta monimutkaista"

Kansallismuseon laajennus on kooltaan 4 900 neliötä. JKMM Arkkitehdit lähti suunnittelussa jalostamaan alkuperäisen, kansallisromanttisen museorakennuksen käsityöläisyyttä korostavaa arkkitehtuuria. Olennaisia teemoja uudisrakennuksen suunnittelussa olivat inhimillisyys ja paikan luonne.

– Halusimme luoda Kansallismuseolle laajennuksen, jonka arkkitehtuuri on toisaalta kaikille vierailijoille helposti ymmärrettävissä, mutta joka samalla herättää rikkaita tulkintoja, pääsuunnittelija ja JKMM Arkkitehtien perustajaosakkaisiin kuuluva Samuli Miettinen kertoo.

Miettisen mukaan arkkitehtuuri ei ole vaikeaa, mutta välillä se on hyvin monimutkaista. Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa visioitiin, ja seuraavassa sukellettiin syvälle rakennustekniikkaan, hän kuvailee.

– Se yli sata vuotta, minkä Kansallismuseo on ollut auki, on pitkä matka historiaa, jonka Suomi ja koko maailma ovat kulkeneet. Maailma on muuttunut paljon, ja myös rakennustavat. Kansallismuseo on merkkirakennus, jota halusimme kunnioittaa, mutta toisaalta meidän piti löytää rohkeus ilmaista, miltä uusi Kansallismuseo näyttää.

JKMM Arkkitehdit Oy on suunnitellut Suomessa lukuisia uusia kulttuurin, tieteen ja taiteen taloja. Toimistosta ovat lähtöisin muun muassa AmosRex, Tiedekulma ja Tanssin talo.

Rakentamisen ehtona on vuokranmaksukyky

JKMM ja rakennuttamisesta vastaava Senaatti-kiinteistöt kehittävät kilpailuehdotuksesta toteuttamiskelpoiset luonnossuunnitelmat. Konkreettinen kustannusarvio aikatauluineen valmistuu Juha Lemströmin mukaan ensi vuonna.

Voittajan valinnassa painoivat myös ehdotuksen arvioitu hinta ja toteuttamiskelpoisuus.

– Ehdotukset laitettiin suuruusjärjestykseen toteutuskustannusten mukaan. Tavoitehaarukka on noin 50 miljoonaa euroa. Pohdimme myös sitä, millainen ehdotus on rakentamisen kannalta, onko riskejä tai vaikeuksia liikaa, Lemström kuvailee.

Toteuttaminen edellyttää, että OKM ja Museovirasto sitoutuvat Kansallismuseon uusiin vuokrakuluihin. Opetusministeriön ylijohtaja Riitta Kaivosoja huomauttaa, että Kansallismuseon näyttelytilojen laajennus on kirjattu hallitusohjelmaan.

– Kirjaus on selkeä, ja velvoittaa meidät virkamiehet viemään hanketta eteenpäin. Kyse on Senaatin rakennushankkeesta, jolla on kuitenkin vaikutus valtion kulttuuribudjettiin Kansallismuseon kasvavien vuokrakulujen myötä.

Jos kaikki menee tämänhetkisten tavoitteiden mukaan, valmistuisi lisärakennus vuonna 2025, Lemström arvioi.

– Asemakaava on vielä auki, joten kaavoitus kulkee muun suunnittelun rinnalla. Kaavoitus on prosessi, johon kuuluu valitusmahdollisuus, joten takuuvarmaa aikataulua ei ole.

Neljä muuta finalistia jaetulle kolmossijalle

Lisärakennuksen arkkitehtuurikilpailu oli avoinna kaikille EU:n jäsenille. Määräaikaan mennessä saapui 185 ehdotusta. Loppusuoralla oli viisi kilpailijaa. Voit katsoa heidän suunnitelmansa täältä.

JKMM Arkkitehdit saa voittoisasta ehdotuksestaan 80 000 euron palkinnon.

Loput neljä finalistityötä jakavat kolmannen sijan, ja niistä jokainen palkitaan 28 500 eurolla.

Kymmenhenkinen tuomaristo jakoi lisäksi viisi kunniamainintaa ja päätti lunastaa kaksi ehdotusta. Kummastakin lunastuksesta korvataan 12 500 euroa.

Kansallismuseo valmistui vuonna 1916. Rakennus on arkkitehtikolmikko Herman Geselliusiuksen, Armas Lindgrenin ja Eliel Saarisen suunnittelema. Ulkoapäin se edustaa kansallisromanttista tyyliä.

Museo nimettiin virallisesti Suomen kansallismuseoksi itsenäistymisen jälkeen vuonna 1917. Museo esittelee Suomen historiaa kivikaudelta nykypäivään. Sillä on noin puolen miljoonan esineen kokoelmat.

Muokattu klo 15:06: lisätty voittajan kommentti.

Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV julkaisi tänään vaalirahoituskertomuksensa kevään 2019 eduskuntavaaleista. Harry Harkimon lisäksi laitonta tukea saaneita oli yhteensä kahdeksan, joista neljän nimet ovat julkisia.

Harkimon lisäksi tukea sai liikaa yhdeltä tukijalta SDP:n kansanedustaja Niina Malm. Liikaa tukea saivat myös vasemmistoliiton Risto Kalliorinne ja kristillisdemokraattien Aki Ruotsala. He eivät päässeet valeissa läpi.

Harkimo, Malm, Kalliorinne ja Ruotsala saivat yhdeltä yksittäiseltä tukijalta enemmän kuin lain sallimat 6 000 euroa.

Harry Harkimo sai Liike Nyt ry:ltä tukea yli 38 000 euroa. Puolueelta tukea olisi voinut saada yli 6 000 euroa, mutta tukea antaessaan Liike Nyt ei ollut vielä puolue vaan yhdistys.

SDP:n kansanedustaja Niina Malm sai 10 000 euroa tukea Imatrankoskenparrassäätiöltä.

Vaaleissa rannalle jäänyt vasemmistoliiton Risto Kalliorinne sai Pohjolan Yhteisö ry:ltä 10 000 euroa. Rannalle jäänyt kristillisdemokraattien Aki Ruotsala sai tukea MA-Tech Oy:ltä 10 000 euroa.

Rangaistuksia ei tule

Vaikka näin suuret, yksittäiset vaalituet ovat lainvastaisia, ei niiden vastaanottamisesta ole määrätty minkäänlaisia rangaistuksia. Ehdokkaat kantavat poliittisen vastuunsa äänestäjilleen.

Lisäksi neljä ehdokasta oli saanut tukea sellaiselta taholta, joilta sitä ei saisi ottaa vastaan. Summat olivat kuitenkin niin pieniä, että tuen saaneiden nimet pysyvät salaisina.

Valtiontalouden tarkastusvirasto tarkisti kaikkien vaaleissa kansanedustajiksi tai varaedustajiksi valittujen rahoitusilmoitukset.

Ehdokkaista osa, neljä, oli siis saanut kampanjatukea sellaisilta tahoilta, joilta vaalirahoituslain mukaan ei saisi vastaanottaa tukea. Näissä tapauksissa tukea oli saatu alle 1 500 euroa, jolloin tukea ja sen antajaa ei tarvitse erikseen ilmoittaa vaalirahoitusilmoituksessa.

– Tukea ei saa esimerkiksi vastaanottaa, jos tuen antajaa ei voida selvittää. Ulkomailta tukea saa vastaanottaa vain yksityishenkilöiltä ja ehdokkaan kanssa samaa aatesuuntaa edustavilta yhteisöiltä ja säätiöiltä, VTV:n johtava tilintarkastaja Pontus Londen toteaa.

Ilmoitusvelvollisia oli 277

Julkisen vaalirahailmoituksen lisäksi ilmoitusvelvolliset toimittivat VTV:lle kampanjoidensa tiliotteet. Yhteensä 277 ilmoitusvelvollisesta 92 täydensi tai korjasi ilmoitustaan tarkastusviraston pyynnöstä. Korjaukset olivat useimmiten rahoituksen erittelytietojen tarkennuksia.

Eduskuntavaalien vaalirahoitusilmoitusten oikeellisuuden varmistamiseksi Valtiontalouden tarkastusvirasto pyysi kaikilta ilmoitusvelvollisilta lisäselvityksinä vaalikampanjassa käytettyjen pankkitilien tiliotteet. Niiden avulla pyrittiin varmistumaan erityisesti siitä, että ulkopuolisilta saadut tukisuoritukset oli merkitty oikein vaalirahoitusilmoituksiin.

Yhtä ilmoitusvelvollista lukuun ottamatta kaikki ilmoitusvelvolliset toimittivat tarkastusviraston pyytämät lisäselvitykset. Tämän ilmoitusvelvollisen osalta vaalirahoitusilmoitus todettiin muodollisesti oikein laadituksi. Ilmoituksen sisältöä ei voitu tarkistaa.

Tarkastusvirastolle ei tehty vuoden 2019 eduskuntavaalien vaalirahoitusilmoituksiin liittyviä kanteluita.

Eduskuntaan valittujen ja varaedustajien kampanjakulujen keskiarvo oli vajaat 35 000 euroa. Suurin vaalikampanja oli 115 547 euroa ja pienin 308 euroa. Kaikki vaalirahoitusilmoitukset ovat esillä osoitteessa Vaalirahoitusvalvonta.fi.

Päivitetty 5.12.2019 klo 13.20: Juttuun on lisätty muun muassa tukea saaneiden nimiä.

Helsingin poliisi epäilee, että epäiltyyn törkeään ihmiskauppajuttuun liittyy nyt myös pahoinpitelyä ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Helsingin Sanomien mukaan kyseessä rikoskokonaisuus, jossa on epäiltynä kulttuurineuvos Veijo Baltzar.

Poliisi tiedotti tänään, että tutkinta on edennyt, mutta sillä on jutussa vielä lukuisia kuultavia. Tutkinnassa on myös runsaasti selvitettäviä asioita.

– Esitutkinta on edelleen alkuvaiheessa, joten en voi valitettavasti vieläkään kertoa asiasta tarkemmin vaarantamatta samalla asian selvittämistä. Tutkinnasta tiedotetaan lisää heti kun se on mahdollista, sanoo Helsingin poliisin rikoskomisario Saara Asmundela tiedotteessa.

Ihmiskaupparikosten epäillään tapahtuneen tammikuun 2016 ja tämän vuoden syyskuun välisenä aikana. Epäillyiksi tekopaikoiksi on ilmoitettu Helsinki ja Tammisaari.

Helsingin käräjäoikeus vangitsi Baltzarin marraskuun lopussa todennäköisin syin törkeästä ihmiskaupasta epäiltynä. Baltzarin lisäksi oikeus on vanginnut myös 36-vuotiaan naisen. Hänet vangittiin niin ikään epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta.

Baltzar on kiistänyt kaikki rikosepäilyt.

Poliisi ei kerro, keitä uudet epäilyt pahoinpitelystä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä koskevat.

77-vuotias Baltzar on tunnettu kirjailija ja kulttuurivaikuttaja. Hänen tuotantoonsa kuuluu lukuisia romaaneja, näytelmiä ja runoteoksia sekä kuvataidetta.

Lue myös:

HS: Nuoret naiset kertovat Veijo Baltzarin manipuloinnista ja lähentelystä

Kulttuurivaikuttaja Veijo Baltzar vangittu epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta

Intian pohjoisosassa 23-vuotias nainen on sytytetty palamaan, kun hän oli matkalla oikeudenkäyntiin. Hänen oli määrä syyttää kahta miestä raiskauksestaan.

Poliisi on pidättänyt teosta epäiltyinä viisi miestä, joiden joukossa ovat myös naisen raiskaamisesta epäillyt.

Nainen on saanut pahoja palovammoja ja hän on hoidettavana Lucknow'n sairaalassa, kertoo intialainen The Hindu -sanomalehti.

Epäilty raiskaus oli tapahtunut aseella uhaten viime joulukuussa. Mukana kerrotaan olleen tekijän kaveri, joka videoi tapahtuman. Tekijä uhkasi myöhemmin julkaista videon, jos nainen kertoo viranomaisille. Nainen teki lopulta ilmoituksen maaliskuussa.

Epäilty rikos tapahtui Unnaon alueella Uttar Pradeshin osavaltiossa, missä tapahtui myös viime heinäkuussa paljon huomiota saanut raiskaustapaus. Tuolloin paikallinen nainen syytti tunnettua poliitikkoa raiskauksesta. Tämän jälkeen nainen joutui autokolariin, jossa loukkaantui itse vakavasti, samoin kuin autossa ollut asianajajansa. Kaksi uhrin autossa ollutta tätiä kuolivat. Poliisi aloitti tapauksesta murhatutkinnan.

Intiassa rehottava seksuaalinen väkivalta on suuri puheenaihe ja sen poistamiseksi on järjestetty paljon mielenosoituksia.

Tästä huolimatta seksuaalinen väkivalrta ei osoita vähenemisen merkkejä. Vuonna 2017 Intiassa tehtiin yli 33 500 rikosilmoitusta raiskauksista, keskimäärin 92 päivässä, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Punaisen kiharapilven alla hymyileva Inka Setälä tunnistetaan, kun hän kulkee kotikaupunkinsa kaduilla. Eivätkä ihmiset vain tunnista Setälää, vaan tulevat myös juttelemaan hänelle.

– Se on ihanaa. Sellainen kohtaaminen ja pienikin läsnäolo on tosi tärkeää ihan meille kaikille, Setälä toteaa.

Tähän ajatukseen tiivistyy Setälän viime vuosien työ, josta hänet tänään palkittiin Vuoden vapaaehtoisena.

Kaikki sai alkunsa, kunSetälä muutti muutama vuosi sitten takaisin kotikaupunkiinsa Kotkaan. Takana oli parikymmentä Helsingissä vietettyä vuotta. Setälä halusi päästä taas kiinni paikkakunnan asioihin, ja löytää uusia tuttavuuksia.

– Vaikka Kotka oli kotikaupunkini, tuli sellainen olo, että olisi ihanaa taas kohdata ihmisiä ja tutustua.

2 000 ihmistä kohtasi räntäsateessa

Inka Setälä tarttui tuumasta toimeen. Helsingissä yhteisöllisiä illallistapahtumia oli järjestetty taivasalla vuodesta 2013 lähtien. Setälä päätti tuoda idean Kotkaan.

Setälä kokosi pitkän pöydän keskelle Kotkan keskustaa, lehmusten varjoon. Paikalle saapui lähes 200 ihmistä illallistamaan omilla eväillään – ja kohtaamaan toisiaan.

– Mikä onkaan ihanampaa, kuin järjestää juhlat, ja kutsua kaikki paikalle. Siellä oli aivan mahtavia kohtaamisia. Aivan ventovieraat tulivat vieretysten istumaan, ja juttelivat.

Setälä alkoi ystävänsä kanssa pohtia mahdollisimman suurta ja helposti saavutettavaa paikkaa seuraavan tapahtuman järjestämiseen. Syksyisen tapahtuman järjestämispaikaksi valikoitui Katariinan meripuisto. Tavoitteena oli saada parikymmentä ihmistä kokoontumaan yhteen. Tavoitelukuun tuli kuitenkin lopulta useampi nolla perään.

– Emme tavoitelleet mitään suurta. Se vähän lähti käsistä. Innostuin, ja aloin kyselemään vielä enemmän, että ketkä kaikki haluaisivat tulla mukaan. Sehän oli huikea menestys. Paikalla oli melkein 2 000 ihmistä. Satoi räntää kaatamalla, ja ihmiset kohtasivat toisensa. Meillä oli ihanaa.

Setälä oli hankkinut kyytejä, joilla hoivakodeista haettiin vanhuksia mukaan tapahtumaan.

– Ihan joka ikäluokassa on niin paljon yksinäisyydestä kärsiviä ihmisiä, että on ihan hirveän tärkeää, että olemme ihmisiä ihmisille.

''Tosi suuri kunnianosoitus''

Molemmat vapaaehtoistapahtumat on nyt järjestetty jo kolme kertaa. Lehmuskujan illallisille on osallistunut parhaimmillaan 400 ruokailijaa. Katariinan meripuistoon puolestaan on kokoontunut yhteen jopa 3 000 ihmistä.

Setälän työ on nyt saanut huomiota myös Kotkan ulkopuolella. Hän on saamaastaan tunnustuksesta onnellinen.

– Tuntuu ihan mahtavalta. Olen vielä hyvin hämmentynyt tästä. Tämä on tosi suuri kunnianosoitus ihan meille kaikille, jotka ovat olleet mukana Kohtaamisia Kotkassa-jutussa ja kaikille muillekin vapaaehtoisille, Setälä sanoo.

Palkitsijaraadin mukaan Setälä on toiminnallaan tuonut Kotkaan yhteisöllisyyttä ja yhdessäoloa. Kansalaisareena uskoo, että Setälän luomalla konseptilla on mahdollisuus levitä myös muualle Suomeen.

Kilpailussa oli mukana kaikkiaan 86 ehdokasta. Setälä valittiin lopulta Vuoden vapaaehtoiseksi kymmenen finalistin joukosta. Saman palkinnon sai myös helsinkiläinen Lea Grönlund, joka on toiminut vapaaehtoisena tietotekniikan vertaisopastajana ENTER ry:ssä 20 vuoden ajan ja monitoiminaisena Mikaelin seurakunnassa 30 vuotta.

Setälä ja Grönlund toimivat seuraavan vuoden ajan vapaaehtoistoiminnan lähettiläinä. Käytännössä naiset jakavat tietoutta vapaaehtoistyön merkityksestä.

Inka Setälän mukaan ihmiset pitävät usein vapaaehtoistyötä sitouttavana, ja ajattelevat sen vievän paljon aikaa ja voimavaroja. Asia on Setälän mukaan päinvastoin. Setälä itse kokee saaneensa vapaaehtoistyöstä enemmän kuin on antanut.

– Vapaaehtoistyö on sitä, että haluaa itse tehdä itselleen jotain mielekästä, ja samalla auttaa muita. Se todella palkitsee, ja siitä tulee hyvä mieli.

Vuoden vapaaehtoinen-palkinto on Kansalaisareena ry:n vuonna 2013 käynnistämä perinne, jonka tavoite on lisätä vapaaehtoistoiminnan arvostusta.

Joidenkin suomalaisten puhelinten kellot hyppäsivät tostaiaamuna kaksi tuntia eteenpäin. Ylen tietojen mukaan tällaista on tapahtunut muun muassa Savukoskella ja Kemissä.

Häiriö ei kuitenkaan ulottunut vain Lappiin, vaan oli valtakunnallinen, kertoo Timo Saxén Telian viestinnästä. Ongelma johtui 2G- ja 3G-verkon muutostöistä. Saxén vahvistaa, että asetuksissa ollut virhe oli aiheuttanut Android-puhelimien kellon siirtymisen eteenpäin kahdella tunnilla.

Telia on saanut häiriön korjattua aamupäivällä. Saxén ei osaa arvioida, kuinka monen henkilön puhelimia ongelma koski.

Myös liikenne- ja viestintäministeriön valvontaosaston päällikkö Jukka-Pekka Juutinen vahvistaa, että kyse oli Telian ongelmasta.

Häiriö aiheutti koomisia aamuja

Savukoskelainen Susanna Schwartz-Matero koki järkytyksen aamulla istahdettuaan aamukahville.

– Otin puhelimen kouraan ja aloin katsoa somevirtaa. Huomasin, että kello näyttää yhdeksää aamulla. Tuli vipinää kinttuihin, kun ajattelin, että olen unohtanut herättää lapset kouluun ja lähteä itse töihin, Schwartz-Matero kertaa aamun tapahtumia.

Hän käytti puhelimen kiinni, ja kellonaika palautui normaaliksi. Hän ajatteli puhelimensa seonneen, kunnes huomasi, että samaa ongelmaa oli Facebook-kavereilla naapurikunnissa ja kauempanakin.

Schwartz-Materon mukaan kellojen siirtyminen oli aiheuttanut koomisia aamuheräämisiä.

– Yksi kaveri sanoi, että oli jäänyt aamuherätys kokonaan väliin. Hän oli herännyt kaksikymmentä yli omia aikojaan ja katsoi että herranjumala kuinka paljon hän on nukkunut ohi. Toisella oli soinut kaksi tuntia ennen aikojaan ja taas oli vipinää kintuissa, Schwartz-Matero nauraa.

Hänen puhelimensa kello siirtyi toistamiseen vielä pari tuntia myöhemmin, jolloin puhelin oli väärässä ajassa 45 minuutin ajan.

Uusia siltoja tuhoava lahottajasieni voi koitua kalliiksi valtiolle ja kunnille.

Puukantisissa silloissa ympäri Suomen on parin viime vuoden aikana havaittu poikkeuksellisia lahovaurioita. Syynä on istukkakääpä, joka on iskenyt siltoihin niiden puukyllästeen takia.

Vuosien 2004–2007 aikana siltakansien kyllästeissä luovuttiin kromin ja arseenin käytöstä niiden myrkyllisyyden vuoksi. Nykyään kyllästeenä on pääasiassa kupari, joka ei pidä istukkakääpää loitolla.

– Istukkakääpä on suhteellisen harvinainen luonnossa, mutta se on iskenyt muutamiin siltoihin, Väylän taitorakenneyksikön päällikkö Markku Äijälä kertoo.

Äijälä uskoo, että istukkakääpä leviää siltoihin, koska luonnossa se joutuu taistelemaan elintilasta muiden kääpien kanssa.

– Se saa kilpailuedun, kun muut käävät eivät menesty kuparikyllästeisessä sillassa.

Siltojen kansilankuissa on havaittu paikallisia lahovaurioita, jotka eivät olleet Äijälän mukaan siltojen kantavuuden kannalta vaarallisia. Sienen aiheuttamat lahovauriot voivat kuitenkin johtaa vaarallisiin tilanteisiin.

– Ne saattavat aiheuttaa pahimmillaan tieltäsuistumisia, tai sillan päällä oleva puukansi voi pettää ajoneuvon alta, Äijälä sanoo.

Valtion tieverkon kehittämisestä ja kunnossapidosta vastaava Väylä on tarkastanut tähän mennessä 34 siltaa, joista viisi oli vaurioitunut. Niiden lisäksi tiedossa on kuusi muuta siltaa, jotka sijaitsevat maantieteellisesti Helsingistä Oulun korkeudelle saakka.

50 000 euron korjaustyöt

Vastaavia sieniongelmia on ollut myös kuntien omistamilla silloilla. Esimerkiksi Kymenlaaksossa reilun 3 000 asukkaan Virolahden kunta joutuu maksamaan tuhot, jotka lahottajasieni on aiheuttanut kunnan keskustassa sijaitsevaan kevyenliikenteen siltaan.

Lue lisää: Outo sieni lahottaa uusia siltoja – useita vaurioituneita jo löytynyt, ja nyt siltoja tutkitaan ympäri maata

Kävelijöille ja pyöräilijöille tarkoitettu silta valmistui vuonna 2010. Viime keväänä sillan kannen alapuolella havaittiin lahottajasienen kasvustoa. Se lahottaa sillan puista kansilankutusta.

– Sientä on havaittu kolmessa eri kohdassa. Kansilankutuksen yksittäisiä lankkuja on lahonnut, kunnan tekninen johtaja Markku Uski kertoi alkusyksystä.

Kunta on yrittänyt neuvotella korjauksista urakoitsijan kanssa, mutta urakoitsija on kiistänyt olevansa syypää vaurioihin. Urakoitsijan 10 vuoden takuu päättyy ensi kesänä.

Virolahden kunta ei lähde vaatimaan korvauksia oikeusteitse, vaan aikoo varata ensi vuodeksi sillan uusimiseen 50 000 euroa ja korjata sillan kansilankutuksen viimeistään ensi keväänä.

Jopa miljoonien urakka

Väylä aikoo tarkastaa ensi vuonna kaikki valtion vastuulla olevat 250 puukantista siltaa, jotka on rakennettu tai joiden puukansi on uusittu nykyisillä ohjeilla.

Virastolla on vasta alustavia arvioita siitä, paljonko siltojen uusiminen tulisi maksamaan.

– Valtakunnallisella tasolla puhutaan miljoonista euroista, Väylän taitorakenneyksikön päällikkö Markku Äijälä arvioi.

Äijälä arvioi, että kuntien omistuksessa vastaavanlaisia puukantisia siltoja on suurin piirtein saman verran kuin valtiolla.

Virasto ei ota vielä kantaa siihen, kenelle korvausvastuu kuuluu tai miten sitä lähdetään jakamaan.

– Vastuutahoa on vaikea nimetä, jos työt on tehty sen mukaan, mitä laatuvaatimukset sanovat, Äijälä sanoo.

Väylä joutuu myös miettimään, miten puukantiset sillat pitäisi jatkossa käsitellä. Markku Äijälän mukaan tämä vaatii vielä tuotekehitystä ja testejä.

Kunta ottaa maksut kontolleen

Virolahden kunta on kysynyt tilanteeseen neuvoa esimerkiksi Kuntaliitolta.

Kuntaliiton lakimies on ehdottanut kompromissiratkaisua, jossa kulut jaettaisiin urakoitsijan kanssa. Tähän urakoitsija ei kuitenkaan ole suostunut.

– Jos yhteisymmärrystä ei löydy, niin käräjille en kuitenkaan tätä välttämättä lähtisi ajamaan. Ellette pysty urakoitsijan törkeää tuottamusta virheen synnyssä osoittamaan, teille jää merkittävä oikeudenkäyntikulujen riski, Kuntaliiton lakimies Joonas Jännäri on todennut vastauksessaan.

Virolahdella on päätetty, ettei kunta lähde peräämään vahinkoja oikeusteitse.

Radiotoimittaja ei taida olla nyt elementissään.

Juhla-asujen kommentointi tuntuu selvästi kiusalliselta, onhan kyse maan arvokkaimmasta tilaisuudesta.

"Minun on pyydettävä anteeksi niiltä kuuntelijoilta, jotka ehkä odottavat jonkinlaista naisten pukujen kuvausta. Siihen minä todellakaan en pysty."

Sen reportteri kuitenkin toteaa, että muodissa näyttää olevan puku, joka jättää olkapäät paljaiksi – tai ainakin toisen.

Eletään itsenäisyyspäivää 1949. Linnan juhlista raportoidaan ensimmäistä kertaa myös radiossa.

Miesten pukeutumista toimittaja kuvailee naisiakin ylimalkaisemmin, käytännössä vain etiketin näkökulmasta.

Frakkien seassa kun vilahtaa silloin tällöin muutama smokki tai "ainoastaan tavallinen miesten tumma puku".

"Kutsukortin ilmoittamaa juhlapukua ei niin ollen ole otettu liian kirjaimellisesti, vaan jokainen vieras on lähtenyt Linnaan omissa vaatteissaan, kuten tavataan sanoa."

Paheksuako tätä vai ei, se jää kuulijan arvioitavaksi.

Puvut, jotka puhuvat

Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto täyttää huomenna perjantaina sata vuotta.

Perinne alkoi iltapäivätilaisuutena vuonna 1919. Ilta-aikaan järjestettäväksi se siirtyi kolme vuotta myöhemmin, joulukuussa 1922. Tuolloin saivat alkunsa myös Linnan juhlat, sellaisina kuin tunnemme ne tänä päivänä.

Vieraita oli toistatuhatta ja ohjelmassa muun muassa soittoa, laulua ja tanssia, niin kuin nytkin.

Vuosikymmenten aikana Linnan juhlista on kasvanut miljoonayleisön turvin yksi Suomen katsotuimmista televisio-ohjelmista – ja maan arvostetuin iltapukujuhla.

Kuten Elävästä arkistosta löytyvä ensimmäinen radiolähetys osoittaa, Presidentinlinnassa kulloinkin nähty muoti on kiinnostanut liki alusta asti.

Yle tarkasteli nyt, miten Linnan juhlien muoti on sadassa vuodessa muuttunut.

Asiantuntijoiden lisäksi ääneen pääsevät myös itse pukeutujat – vaate on aina viesti jostain, ja sillä voi kertoa esimerkiksi arvoistaan, yhteiskunnasta, taustastaan tai persoonastaan.

Siihen suuntaan Linnan juhlat ovat nimittäin yhä vahvemmin menossa. Pukuihin, jotka puhuvat.

Melkein kuin Pariisissa

– Tämä on melkein kuin olisi Pariisin muotinäytöksessä.

Näin kommentoi Linnassa näkemäänsä pukuloistoa muotitoimittaja Kaika Pohtokari Ylen itsenäisyyspäivän lähetyksessä vuonna 1982.

Pitkän linjan muotitoimittaja Jaakko Selin on samaa mieltä. Nykyään Linnan juhlat tosiaan nähdään jatkuvana muotinäytöksenä.

Juhlien televisiointi alkoi vuonna 1957, eikä Selinin mukaan tätä ennen ollut niin tärkeää, miltä suuren yleisön silmissä näytti.

– Ei silloin ajateltu niin paljon sitä, miten tämä vaikuttaa imagooni. Että miltä näytän ja näytänkö liian rikkaalta.

Selin on kommentoinut Linnan juhlien muotia useissa Ylen lähetyksissä ja sanoo käyneensä sitä varten läpi "kaiken videoaineiston, mitä Linnan juhlista on säilynyt".

Yhteenveto on yllättävä: mitä lähemmäs tätä päivää on tultu, sitä konservatiivisemmaksi pukeutuminen itsenäisyyspäivän vastaanotolla on muuttunut.

– Esimerkiksi kuusikymmenluvulla Linnassa nähtiin paljon rajumpia juttuja kuin tänä päivänä. Naiset saattoivat astella sinne housupuvussa tai minihameessa, eikä sitä kukaan kauhistellut.

Muotitoimittajana Selin pitää kahta vuosikymmentä käännekohtana Linnan juhlien historiassa: 1960-lukua, jolloin kutsuja alettiin lähettää valtaapitävien lisäksi kulttuurivaikuttajille, sekä 1990-lukua, jolloin ovet avattiin aiempaa laajemmin viihdemaailman tähdille.

Sen koommin maan arvokkaimmasta tilaisuudesta ei ole skandaaleja puuttunut.

Puvut, joista puhutaan

Taiteilijoille sallitaan Linnassa enemmän vapauksia kuin muille kutsuvieraille. Mutta ei sekään kohun syntymistä estä.

Kansakunnan muistiin on piirtynyt monia tapahtumia vuosikymmenten varrelta: milloin asu on ollut hiukan liian rohkea, milloin juhlien etikettiä on rikottu vahingossa tai tieten tahtoen, milloin puvun kauneus ei ole vain avautunut katsojille.

Silloin tällöin julkisuudessa pohditaan, onko Linnan juhlien etiketti liian tiukka.

Jaakko Selin puolustaa etikettiä ja toteaa sen muun muassa takaavan, että kaikki kutsutut tietävät, minkä luonteiseen tilaisuuteen ovat osallistumassa.

– Etiketistä tulee yhteenkuuluvuuden tunne. Eihän kukaan halua näyttää hautajaisissakaan hullunkurisen perheen jäseneltä.

Linnan etiketti on Selinin mukaan selvä. Asun pitää olla juhlapuku.

– Sen juhlavampaa ei Suomessa voi olla.

Miehellä juhlapuku tarkoittaa käytännössä frakkia tai tummaa pukua. Smokki sen sijaan luetaan yleisesti iltapuvuksi.

Naisella puku on pitkä ja valmistettu mahdollisimman juhlavasta kankaasta, Selin kertoo. Kengänkärjet eivät saa olla avonaiset eikä yläosa "missään nimessä" liian paljastava.

Muotitaiteilija Jukka Rintala on suunnitellut asuja Linnaan aina 1980-luvulta lähtien. Hän sanoo, ettei ole laskenut asujen määrää, mutta arvioi niitä olevan useita satoja.

Hänen mukaansa Linnan juhlien pukeutumisessa tapahtui perusteellinen muutos 1990-luvun alussa, sen jälkeen, kun yrittäjä Kirsti Paakkanen osti syöksykierteessä olleen designtalo Marimekon 1991.

Suomalaista vaatetusteollisuutta ja -suunnittelua oli hävinnyt paljon 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa, mutta Paakkanen sai puhallettua siihen uutta uskoa Marimekkoa laajemminkin. Yhä useampi kutsuvieras alkoi tilata puvun nimenomaan suomalaiselta suunnittelijalta, Rintala muistaa.

Rintalan omalle uralle on mahtunut monia onnistumisia – esimerkiksi kokoomuksen entinen kansanedustaja Leena Harkimo keräsi usein kiitosta Rintalan luomuksilla.

Välillä Linnan juhlien pukeutumista saatetaan kuitenkin puida mediassa rankastikin, eikä se ole kaikkien mielestä hyvän tavan mukaista: viime vuosina muun muassa vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson on sanonut pitävänsä naispoliitikoiden ulkonäön julkista ruotimista osoituksena epätasa-arvosta.

Tämänkaltainen julkisuus harmittaa myös suunnittelijaa – ennen kaikkea asiakkaan puolesta.

– Aina pyritään tekemään laatua ja upeaa. Se on motto, Rintala avaa suunnittelun lähtökohtia.

Linnan juhlat tavoittivat viime vuonna televisiossa peräti yli kolme miljoonaa ihmistä, siis yli puolet suomalaisista.

Se takaa, ettei presidenttiparin luo astella kevein askelin.

Illan seuratuimmat

Miksi Susanna Koski saapui Linnan juhliin minkki kaulassaan, ihmeteltiin suositulla Vauva.fi-keskustelupalstalla joulukuussa 2017.

Kokoomuksen silloisen kansanedustajan koruvalinta sai palstatilaa tiedotusvälineissäkin: Minkkikoru ja paljastavia kokonaisuuksia – nämä ovat Linnan puhutuimmat asut, otsikoi muun muassa MTV.

Susanna Koski oli kansanedustajavuosinaan yksi Linnan seuratuimmista pukeutujista. Esimerkiksi vuosi sitten hän hätkähdytti viljasta tehdyllä hiuskoristeella.

Koski sanoo, ettei hän ottanut sen kummempia paineita juhliin kohdistuvasta huomiosta, mutta toteaa, että halusi aina puhua pukeutumisellaan hänelle tärkeiden teemojen puolesta.

– Minulle olisi vieras ajatus, että laittaisin itseni vain nätiksi ja lähtisin juhliin, joissa pukeutumisen arvostelu on hämmentävän korostunutta. Siksi on tuntunut luontevalta, että omassa pukeutumisessa on ollut joku juttu tai jokin viesti. Ja minulle se on löytynyt suomalaisesta työstä.

Kahden vuoden takaista turkiskorua arvosteltiin osin siksi, että presidentin puoliso Jenni Haukio tunnetaan eläinten oikeuksien puolustajana.

Koski yllättyi tuolloin siitä, miten pitkälle koruvalintaa tulkittiin.

– Se oli kaukaa haettua. Mielestäni rouva Jenni Haukio ei ollut tilanteessa osapuoli. Siellä juhlittiin Suomen itsenäisyyttä.

Koski sanoo olevansa kotoisin Pohjanmaalta, kuten iso osa turkiskasvattajistakin.

– Se on tärkeä elinkeino ja osa suomalaisuutta. Itsenäinen Suomi kuuluu myös heille.

Näin Linnassa on otettu kantaa

Jotkin puvut muistetaan niiden sanoman takia.

Muotitoimittaja Jaakko Selin arvioi, että kantaa ottavia asuja alkoi nähdä Linnassa 2000-luvun puolella, ehkä kymmenkunta vuotta sitten. Pukuun oli saatettu painattaa kuva itselle tärkeästä aiheesta, esimerkiksi uhanalaisista eläimistä.

Tällä vuosikymmenellä pukeutumisella on ilmennetty erityisesti ekologisia arvoja. Ensimmäiset teeman mukaiset asut olivat kierrätettyjä – etsittiin vanhoja, nostalgisia vaatteita ja asteltiin Linnaan ne yllä.

Sittemmin pukuja ja asusteita on tehty uusiomateriaaleista: jäätelöpapereista, pyöränkumista, kahvikapseleista, oluttölkin repäisimistä.

– Siitä on sitten haluttu kertoa kaikille, Selin sanoo.

Hänen mukaansa ympäristöteemaa ovat pitäneet näkyvimmin esillä vihreiden ja vasemmistoliiton edustajat. Sellaiset kuin Emma Kari ja Silvia Modig. Karin pukua käsiteltiin myös Ihme esineitä -videosarjassa.

Vihreiden kansanedustaja Emma Kari uskoo, että ekologisuus on tullut Linnan juhliin jäädäkseen.

– Moni kokee, että suomalaisuuteen ei kuulu kerskakuluttaminen tai eläminen kuin huomista ei olisi. Linnan juhlat ovat ehkä sellainen paikka, jossa moni haluaa tuoda esiin sitä, että suomalaisuuteen kuuluvat vahvasti luonnon ja ympäristön kunnioittaminen sekä vastuun kantaminen.

Kari itse aikoo painottaa ympäristöarvoja tänäkin vuonna – hän pukeutui kolme vuotta sitten muotitaiteilija Anne-Mari Pahkalan suunnittelemaan asuun, jonka kangas oli kudottu merten muovijätteestä.

Tällä kertaa puvun malli on uusi, mutta kangas jo kertaalleen käytetty.

– Minulle on tärkeää, että materiaalit ovat sellaisia, että niitä voi käyttää uudestaan ja uudestaan. Vanhasta voi aina tehdä uutta.

Europarlamentaarikko, vasemmistoliiton Silvia Modig sanoo käyttäneensä Linnan juhlissa samaa pukua jo yhdeksän vuotta. Myös Modigin asu on ommeltu alun perin vanhoista vaatekankaista.

Kierrätystäkin enemmän Modig on herättänyt keskustelua naisten pukukoodista: hänellä on aina ollut housupuku yllään.

– Aluksi tuli aika paljon negatiivista palautetta. Että miten törkeää ja miten joku kehtaa mennä housuissa. Sen jälkeen arvostelu on laantunut.

Modig toivoo omalla esimerkillään kannustaneensa muitakin pukeutumaan siten kuin itsestä tuntuu hyvältä.

– Minulle olisi hyvin vierasta pukeutua hameeseen. En missään elämäni tilanteessa pukeutuisi siihen.

Entä aikooko helsinkiläismeppi pukea saman asun ylleen kymmenennen kerran? Ehkä.

– Jos mahdun siihen. Poliitikon elämä on sellaista, että liikuntaa ei tule tarpeeksi, kun istuu pitkiä päiviä kokouksissa. Se on alkanut näkyä kropassa.

Samaa, aina vain samaa

Vaasalaista Antonio Tecaa jännitti vuosi sitten ihan sikana.

Lähteäkö koko kansan arvosteltavaksi puvussa, jonka oli itse ideoinut ja ystävä toteuttanut, vai asussa, joka noudattaisi etikettiä sulautuen miesten yksitoikkoiseen massaan?

Teca oli jo pelaamassa varman päälle ja siirtymässä hotellilta kohti Linnan juhlia, kunnes tuli ovella toisiin ajatuksiin.

Se kannatti. Myöhemmin illalla kuvaajat ikuistivat tuolloin 20-vuotiaan Tecan itsenäisyyspäivän vastaanotolla suuri leijonan kuva pukunsa selkämyksessä.

Vaasan nuorisovaltuuston puheenjohtajan asuvalinnasta kirjoittivat tuoreeltaan niin Ilta-Sanomat, MTV kuin Ylekin. Sävy oli ihaileva – onko tässä illan tyylikkäin vieras, kysyi esimerkiksi Seiska.

Huomio yllätti paikallistasolla toimineen nuorisopoliitikon. Hän oli vain halunnut, että asu ilmentäisi hänen persoonaansa.

Toisaalta juuri siksi tilanne oli jännittänyt niin paljon.

– Ajattelin, että se leijona olisi vähän niin kuin minä, Antonio. Siinä olisi suomalaisuutta, ja siinä olisi afrikkalaisuutta. Leijona on muutenkin lempieläimeni.

– Pelkäsin, että jos saisin kritiikkiä tällaisesta puvusta, se sattuisi todella. Puku oli sataprosenttisesti minua, Teca sanoo.

Miesten pukeutumisesta on keskusteltu Linnan juhlien yhteydessä vuosikymmenestä toiseen samasta näkökulmasta: frakki, smokki vai tumma puku. Aihetta lähestytään usein käytännössä vain epäonnistumisten ja etikettirikkomusten kautta.

Antonio Tecan tapaus on virkistävä poikkeus. Hän itse tahtoisi, että myös muut miehet yllättäisivät pukeutumisellaan nykyistä enemmän.

– Toivon, että juhlissa nähtäisiin tänä vuonna joku, joka olisi käyttänyt mielikuvitustaan. Naisia aina ihaillaan näissä juhlissa, ja heillä on aina hienoja asuja. Mutta olisihan se kiva, jos miehillä olisi samoin. Puvussa voisi olla jotain erityistä, ja sitä voitaisiin ihailla.

Pisteliäimmät kriitikot löytyvät kotisohvilta

Muotitoimittaja Sami Sykkö on ollut raportoimassa Linnan juhlista koko 2010-luvun ajan. Häntä kuullaan tänäkin vuonna Ylen itsenäisyyspäivän päälähetyksessä, nyt toista vuotta peräkkäin.

Sykkö uskoo, että ihmisiä kiinnostaa lähetys kokonaisuutena.

– He nauttivat, kun saavat nähdä presidenttiparin juhla-asuissaan ja kaikessa loistossaan, kunniamerkkeineen kaikkineen. Ihmiset haluavat myös nähdä, keitä Linnaan on tänä vuonna kutsuttu. Lisäksi halutaan tietysti nähdä, mitä vierailla on yllään.

Sykön mielestä olisi väärin sanoa, että Linnan juhlia katsottaisiin pelkästään muodin takia.

– Kyseessä on ennen kaikkea presidenttiparin juhla. Itsenäisyyspäivän vastaanotto.

Se kuitenkin on selvää, että muodista puhutaan juhlien yhteydessä paljon. Ja se on Sykönkin mukaan selvää, että kriittisimmät arviot tulevat usein kotisohvilta.

Näin oli ainakin vuonna 1991. Itsenäisyyspäivän lähetyksessä kuultiin tuolloin puhelimitse opetusneuvos, nyt jo edesmenneen mannekiinikouluttaja Sanelma Vuorteen näkemys illan pukuloistosta.

Vuorre ei säästellyt sanojaan.

– Jollakin ressukalla oli hame takaa halki niin ylös, että melkein sukkahousujen yläosa näkyi. Ja edessä vastaavasti avoin, hän päivitteli ja jatkoi:

– Pukeutumisessa olen kyllä sitä mieltä, että ei ota kutsua vastaan, ellei pysty pukeutumaan.

Pääset äänestämään tämän vuoden suosikkipukujasi Yle.fi-sovelluksessa Linnan juhlien aikaan. Voit ladata Yle.fi-applikaation puhelimesi sovelluskaupasta.

Lue seuraavaksi:

Onko sinulla hyvä kasvomuisti? Tunnetko valtakunnan kerman? Pelaa Linnan juhlien tunnistuspeliä ja voit voittaa juhlavan palkinnon!

Tätä et näe Linnan juhlissa: Presidentinlinna on täynnä yksityiskohtia, jotka kertovat historian salaisuuksista ja oudoista muoti-ilmiöistä

Luodit molempiin keuhkoihin, verilöyly saunassa: Eino ja Väinö Kinnusen lähes koko perhe tuhottiin yhdessä hetkessä, mutta he selvisivät

Laura Birn on saanut tärkeän roolin amerikkalaisessa tieteissarjassa. Yhdysvaltalaisen tieteiskirjailija Isaac Asimovin Säätiö-kirjoihin perustuvan Foundation-sarjan showrunner on David S. Goyer, joka tunnetaan muun muassa Christopher Nolanin Batman-elokuvien yhtenä käsikirjoittajana sekä odotetun Sandman-tv-sarjan kehittäjänä.

Amerikkalaiset viihdealan julkaisut Deadline ja Variety kertovat, että Birn on yksi tv-sarjan "series regular" -näyttelijöistä. Se tarkoittaa, että hänet nähdään todennäköisesti sarjan joka jaksossa.

Birn esittää sarjassa linnunradan keisarin salaperäistä apuria Demerzeliä. Alkuperäisissä Säätiö-kirjoissa mieheksi kuvattu Demerzel on merkittävä hahmo kirjojen tarinan kannalta.

Foundation kertoo Säätiöksi kutsutusta ryhmästä lainsuojattomia, jotka yrittävät pelastaa heidät maanpakoon ajaneen galaktisen imperiumin tuholta. Asimovin vuosien 1942 ja 1992 välillä kirjoittamia Säätiö-tarinoita pidetään yhtenä tieteiskirjallisuuden historian merkkiteoksista.

Apple TV+ on tilannut Asimovin seitsenosaisesta tieteiseepoksesta kymmenen jakson mittaisen ensimmäisen kauden. Tv-sarjan julkaisuajankohdasta ei ole vielä tietoa.

Yhdysvalloissa Birn on aiemmin nähty muun muassa Netflix-sarjassa The Innocents (2018) ja Ross Clarken elokuvassa The Birdcatcher (2019). Hänet on tänä vuonna nähty myös pääosassa Anna Paavilaisen lyhytelokuvassa Kaksi ruumista rannalla, joka on voittanut palkintoja kansainvälisillä festivaaleilla.

Applen uusi suoratoistopalvelu Apple TV+ tuli markkinoille marraskuun alussa. Varsinaisia hittisarjoja kanavalla ei ole vielä nähty.

Birnin roolista kertoi ensimmäisenä Suomessa Episodi.

Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi on määrännyt edustajainhuoneen oikeuskomitean laatimaan virkarikossyytteen presidentti Donald Trumpia vastaan.

– Presidentin toiminta on vakavasti rikkonut perustuslakia, demokraattipuoluetta edustava Pelosi perusteli päätöstään.

Edustajainhuone on viimeisten kahden viikon ajan kuullut todistajia ja asiantuntijoita Trumpin epäiltyyn virkarikokseen liittyen.

Trumpin epäillään pyrkineen saamaan ukrainalaisten poliitikkojen avulla itselleen poliittista hyötyä. Hänen epäillään käskeneen avustajiaan painostamaan Ukrainaa, jotta se aloittaisi rikostutkinnan, joka kohdistuisi Trumpin mahdolliseen presidentinvaalien vastaehdokkaaseen Joe Bideniin.

Missä mennään Trumpin virkarikostutkinnassa?

– Faktat ovat kiistämättömät. Presidentti on käyttänyt väärin valta-asemaansa omaksi poliittiseksi edukseen jäädyttämällä [Ukrainalle myönnetyn] sotilasavun ja käyttämällä tärkeää tapaamista presidentin virkahuoneessa painostamiseen saadakseen ilmoituksen poliittiseen vastustajaansa kohdistuvasta tutkinnasta, Pelosi sanoi televisioidussa lausunnossaan.

Miten käsittely etenee?

Edustajainhuoneen on määrä äänestää virkasyytteen nostamisesta vielä ennen joulua. Demokraattien hallitsemassa edustajainhuoneessa syyte todennäköisesti hyväksytään.

Presidentin varsinaisesta tuomitsemisesta päättää siinä tapauksessa ensi vuoden alussa kongressin ylähuone, senaatti. Sen käsittelyssä edustajainhuoneen valitsemat henkilöt toimivat syyttäjinä ja senaatin jäsenet tuomareina.

Senaatin sadasta paikasta republikaanien hallussa on 53. Demokraateilla on 45 paikkaa. Kaksi paikkaa on sitoutumattomilla edustajilla, jotka useimmiten äänestävät demokraattien mukana.

Syytteen hyväksyminen edellyttäisi kahden kolmasosan enemmistöä, joten kaikkien demokraattien ja sitoutumattomien, pitäisi äänestää sen puolesta, mutta myös 20 republikaanin.

Trumpia ei siis todennäköisesti tuomita virkarikoksesta. Jos niin kuitenkin kävisi, vaalikauden loppuun presidenttinä toimisi nykyinen varapresidentti Mike Pence.

Valkoinen talo: Hävetkää

Valkoinen talo on jo kommentoinut Pelosin päätöstä. Kommentissa presidentin esikunta kehottaa demokraattipuoluetta häpeämään.

Presidentti Trump ennakoi Pelosin päätöstä jo hetkeä aikaisemmin. Hän lähetti tviittejä, joissa toivoi asian etenemistä nopeasti senaattiin. Trump toivoi senaatissa reilua oikeudenkäyntiä ja lopputulosta, jotta maa saadaan pian takaisin raiteilleen.

Samalla Trump sanoi demokraattien "tulleen hulluiksi".

Myöhemmin julkaisemissaan Twitter-viesteissä Trump vakuuttaa republikaanien voittavan. Trumpin mukaan republikaanit eivät koskaan ole olleet yhtä yhtenäisiä kuin nyt.

Trump uskoo, että virkorikossyytteistä tulee rutiinia tulevienkin presidenttien kohdalla.

Ulkomaisten tiedustelutoimijoiden kiinnostus Suomen kriittiseen infrastruktuuriin on lisääntynyt viime vuosina, käy ilmi Suojelupoliisin torstaina julkaisemasta kansallisen turvallisuuden katsauksesta.

Kriittisellä infrastruktuurilla tarkoitetaan yhteiskunnan tärkeimpiä toimintoja, kuten esimerkiksi pankki- ja rahoitusalaa, liikennettä ja jakelua ja terveydenhuoltoa.

Tiedustelutoimijat ovat entistä kiinnostuneempiä myös muille strategisille aloille suuntautuneista investoinneista, Supo kertoo.

Supon mukaan Suomeen on sijoitettu pysyvästi useita kymmeniä ulkomaisten tiedustelupalveluiden työntekijöitä eli vakoojia. Lisäksi vuosittain suunnilleen saman verran ulkovaltojen vakoojia käy lyhyillä operatiivisilla tehtävillä Suomessa.

Supon mukaan Suomi kiinnostaa erityisesti Venäjän ja Kiinan tiedustelupalveluita.

Tiedustelijat kiinnostuneita Suomen politiikasta, jatkuvia kyberoperaatioita

Ulkomaiset tiedustelupalvelut toimivat Suomessa "pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti", Supo arvioi.

Ajankohtaisia ilmiöitä koskevat tiedustelukysymykset vaihtelevat, mutta tiedustelun keskeisimpiin tavoitteisiin kuuluvat Suomen harjoittaman politiikan ennakoiminen ja poliittiseen päätöksentekoon vaikuttaminen.

Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari sanoo tiedotteessa, että tiedustelupalveluilla on tietyt kestoseurantakohteet.

– Niiden lisäksi viime aikoina keskeisiä kiinnostuksen kohteita ovat olleet muun muassa Suomen toiminta EU:n puheenjohtajamaana, Suomen asema EU:n pakotepolitiikassa, kansallinen innovaatiotoiminta sekä korkean teknologian tuotteet, sanoo Pelttari.

Katsauksen mukaan henkilötiedustelun lisäksi Suomeen kohdistuu jatkuvasti kyberoperaatioita, joiden tavoitteena on vakoilu, teknisen ympäristön kartoittaminen tai vaikuttaminen.

Julkishallinnon lisäksi kohteena on ollut myös yritysten keskeinen tuotekehitystieto ja yksittäisten henkilöiden luottamuksellinen viestintä.

Katsauksessa huomautetaan, että kriittisen infrastruktuurin päätyminen kybervakoilua tai -vaikuttamista aktiivisesti harjoittavan valtion hallintaan aiheuttaa uhkan kansalliselle turvallisuudelle jo ennen kuin vakoilua harjoittava valtio päättää käyttää voimaansa.

– Tämä on syytä ottaa jo ennakolta huomioon kriittistä infrastruktuuria koskevissa hankkeissa, kuten 5g-verkkoon liittyvissä investoinneissa, Pelttari sanoo.

Korjaus 5.12. klo 15.03: Suojelupoliisin kansallisen turvallisuuden katsaus julkaistiin torstaina, ei perjantaina kuten jutussa aiemmin väitettiin.