Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ja SDP:n kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta paheksuvat valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) ykkösavustajan, kokoomuksen ministeriryhmän erityisavustajan Joonas Turusen siirtymistä terveysyritys Mehiläisen kehityspäälliköksi.
Keskeisissä asemissa päätöksenteossa olleet kokoomuslaiset siirtyvät nyt suuryritysten johtoon havittelemaan bonuksia. Li Andersson
Anderssonin mukaan kokoomus on tehnyt sote-uudistuksesta suuren yksityistämishankkeen, jonka päätavoite vaikuttaa olevan markkinoiden avaaminen suurille monikansallisille terveysjäteille.
– Sopivasti keskeisissä asemissa päätöksenteossa olleet kokoomuslaiset siirtyvät nyt suuryritysten johtoon havittelemaan bonuksia onnistuneesta yksityistämisestä, Andersson kirjoittaa tiedotteessaan.
Feldt-Rannan mukaan Turusen siirtyminen Mehiläiseen "koettelee vakavalla tavalla politiikan moraalia".
– Turunen on ollut asemassa, jossa hän on suoraan päässyt vaikuttamaan hallituksen sote-ratkaisuihin. Jatkossa hän voi käyttää tätä tietopääomaa hyödykseen Mehiläisen voitontavoitteluun, Feldt-Ranta kirjoittaa blogissaan.
Turunen: En ole ollut neuvotteluvastuussa
Joonas Turunen sanoo, että ei ole itse ollut kokoomuksen puolelta neuvotteluvastuussa sote-uudistukseen liittyen.
En koe, että minulla olisi mitään erityistä sisäpiiritietoa tai ei-julkista tietoa sote-uudistuksen valmisteluun liittyen, mikä voisi aiheuttaa tässä ongelman. Joonas Turunen
– En koe, että minulla olisi mitään erityistä sisäpiiritietoa tai ei-julkista tietoa sote-uudistuksen valmisteluun liittyen, mikä voisi aiheuttaa tässä ongelman, Turunen sanoo Ylelle puhelimessa.
Hän huomauttaa, että sote-uudistuksen pääkohdat on julkaistu kesällä hallituksen lakiesityksessä.
– Ymmärrän, että tästä käydään julkisuudessa keskustelua, mutta koen myös niin, että on oltava mahdollisuus liikkua politiikasta yksityisen sektorin tehtäviin ja myöskin päinvastoin, Turunen jatkaa.
Turunen aloittaa työt Mehiläisessä kolmen viikon päästä.
Feldt-Ranta huomauttaa, että Turusen siirto tulee juuri kun eduskunta on käsittelemässä lakia, joka rajoittaisi johtavissa asemissa olevien virkamiesten ja erityisavustajien mahdollisuutta hyödyntää tietojaan yrityselämässä.
– Minusta tämä esitetty lainsäädäntö on erittäin hyvä ajatus, Turunen pohtii.
Hänen käsityksensä mukaan karenssilaki ei koskisi automaattisesti nykyisiä erityisavustajia, vaan karenssisopimus solmittaisiin pääasiallisesti virkasuhteen alussa. Karenssiajan aikana pois siirtyville virkamiehille olisi myös maksettava palkkaa, Turunen huomauttaa.
– Sen voin sanoa, että tällä karenssiin liittyvällä lainsäädännöllä ei ole tähän minun omaan työuraani liittyvän harkinnan kanssa ollut mitään tekemistä. Mehiläinen tarjosi minulle mielenkiintoista tehtävää ja halusin sen ottaa vastaan.
Räty ja Männistö siirtyneet aiemmin
Sekä Feldt-Ranta että Andersson huomauttavat, että kokoomuksesta on siirtynyt terveysbisnekseen viime aikoina muitakin vaikuttajia.
Muun muassa sosiaali- ja terveysministerinä ja Helsingin sosiaali- ja terveystoimesta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana toiminut Laura Räty (kok.) siirtyi kesällä yksityisen terveyspalveluyhtiö Terveystaloon liiketoimintajohtajaksi.
Kokoomuksen entinen kansanedustaja ja kuntapoliitikko Lasse Männistö työskentelee puolestaan nykyisin Mehiläisessä terveydenhuollon ulkoistuspalveluista vastaavana johtajana.