Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 113733

Trumpin väitetyistä Kuuba-kytköksistä Clintonin uusi vaaliase

$
0
0

Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clinton syyttää republikaanien Donald Trumpia omien etujen asettamisesta maan etujen edelle.

Clintonin mukaan Trump on 1990-luvulla saattanut rikkoa Kuuban kauppasaartoa.

Newsweek-lehti julkaisi torstaina raportin, jonka mukaan Trumpin hotellin ja kasinon edustajat käyttivät vuonna 1998 kymmeniätuhansia dollareita Kuubassa yrittäessään saada liiketoiminnalleen jalansijaa. Lehden lähteiden mukaan rahat kierrätettiin muun muassa konsulttifirmojen kanssa.

Tiukan kauppasaarron aikana rahan käyttö Kuubassa oli sallittua vain Yhdysvaltain hallinnon luvalla.

– Tänään olemme saaneet kuulla hänen yrityksistään tehdä bisnestä Kuubassa. Hän näyttää rikkoneen Yhdysvaltain lakia ja uhmanneen Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa, Clinton sanoi toimittajille kampanjamatkallaan Chicagossa.

Trumpin kampanjaleiri ei ole toistaiseksi kommentoinut Newsweek-lehden tietoja. Yöllä Suomen aikaa Trump kuitenkin latasi Twitter-tililleen Hillary Clintonia käsittelevän videon, jossa hän moitti kilpakumppaniaan kieroksi ja uhosi taistelevansa tätä vastaan.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 113733

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>