Terveys- ja hyvinvointipolitiikan professori Juho Saari tutkii työkseen ilmiöitä, jotka ovat kaukana suuren suomalaisen enemmistön arjesta. Koko elämää määrittävä epätoivoinen yksinäisyys on niistä yksi. Saaren toimittamassa tuoreessa kirjassa suomalaisten yksinäisyydestä pääsevät ääneen tutkijoiden lisäksi myös yksinäiset itse:
Yksinäisyys on pelottavaa, koska se muistuttaa niin paljon lapsuudestani, jolloin yksinäisyys meinasi viedä hengen. Ala-asteikäisenä olin aina yksin, koska kaikki kaverit hylkäsivät, koska en ollut samanlainen kuin he. Kaikki välitunnit menivät siinä, kun pyörin tolpan ympärillä ja itku kurkussa katsoin muita lapsia leikkimässä yhdessä. Yksinäisyyden takia minua alettiin kiusata. Minua haukuttiin, paiskottiin päin seiniä ja tongittiin tavaroita. Istuin aina yksin kotona koneella tai kävelin metsässä. Seurauksena masennuin, lopetin syömisen ja olin valmis itsemurhaan. (Yksinäisten Suomi, sitaatti Niina Junttilan artikkelissa lasten ja nuorten yksinäisyydestä)
Lainauksen kaltaisissa kokemuksissa on Saaren mukaan kyse henkilökohtaisesta tragediasta, mutta samalla myös isosta yhteiskunnallisesta ongelmasta. Pitkittynyt yksinäisyys saa aikaan muun muassa terveysongelmia, sosiaalisia pelkoja, työttömyyttä ja velkaantumista. Yksinäisimmät ihmiset löytyvät yhteiskunnan köyhimpien ja huono-osaisimpien joukosta.
Yksinäisyys on niin sanottu juurisyy eli monien muiden asioiden takana oleva tekijä. Professori Juho Saari
– Yksinäisyys on niin sanottu juurisyy eli monien muiden asioiden takana oleva tekijä. Se selittää esimerkiksi ylipainoa, päihdeongelmaa, masennusta ja niin edelleen. Poliittisesti ratkaisevaa on se, että kun pohdimme ihmisten ylipainoa, alkoholismia ja muita tämäntyyppisiä tekijöitä niin tiedostamme, että se asia jota viime kädessä hoidamme, on yksinäisyys, Saari sanoo.
Hoidettava ongelma ei ole pieni. Yksinäiseksi itsensä kokee Saaren mukaan noin 15-20 prosenttia suomalaisista. Yksinäisyyden vakavin äärimuoto koskee arviolta viittä prosenttia suomalaisista. Heille yksinäisyys on muodostunut keskeiseksi osaksi minäkuvaa.
Yksinäisyyden vaarallinen kierre
Usein yksinäisyys alkaa jo lapsuudessa. Kerran alkanutta yksinäisyyden noidankehää on sitä vaikeampi katkaista, mitä enemmän aikaa kuluu. Yksinäiset alkavat vältellä sosiaalisia tilanteita ja tulkitsevat niitä omien pelkojensa kautta. Vilpitön tervehdys saattaa tuntua ikävältä naljailulta.
– Yksinäinen alkaa rakentaa muureja suhteessa muihin ihmisiin. Toisaalta yksinäiset ovat suhteessa muihin ihmisiin nähden näkymättömiä. He jäävät vaille vuorovaikutusta jota tarvitsevat ja jäävät etenevässä määrin sivuun. Muuri rakentuu ikään kuin molempiin suuntiin. Se on monella tavalla hyvin surullinen prosessi, Saari kuvailee.
Ongelmaan on helpointa tarttua siinä vaiheessa kun yksinäisyyden kierre ei ole vielä liian pitkällä. Saari kertoo esimerkin länsisuomalaisesta koulusta, jossa opettajat havaitsivat hiljaisia ja sivuun jääviä lapsia.
– Kouluun ei perustettu yksinäisten lasten kerhoa vaan kalastukerho, jossa opeteltiin kalastamaan. Kun pari tuntia kalastaa ja jään läpi vetää kalaa, niin sosiaaliset suhteet alkavat rakentumaan sitä kautta, Saari sanoo.
Saari korostaa, että yksinäisyyttä on tärkeää lähestyä kalastuskerhon esimerkin tapaan epäsuorasti. Lämmin, ystävällinen ja yhteistoimintaan kannustava suhtautuminen toimii Saaren mukaan paremmin kuin suorat interventiot, jotka tähtäävät yksinäisyyden vähentämiseen.
– Siinä on lasten ja nuorten kohdalla paljon tehtävissä.
Ongelmallisemmaksi tilanne menee siinä vaiheessa, kun yksinäisyys pitkittyy ja aikuinen ihminen on jo pudonnut yhteiskunnan kelkasta. Erityisen huolestunut Saari on yksinäisistä työttömistä miehistä, joiden tavoittamiseen julkisella vallalla tai kansalaisyhteiskunnalla ei ole tällä hetkellä toimivia keinoja. Useat kansalaisjärjestöt tavoittavat yksinäisiä naisia helpommin kuin miehiä.
– Tämä on erittäin vaikea ongelma. Nämä miehet eivät välttämättä edes halua tulla tavoitetuksi tai olla palvelujen piirissä, mutta juuri heille siitä olisi epäilemättä hyötyä.
"Tukitöiden väheneminen lisää yksinäisyyttä"
Mitä yksinäisyydelle sitten voidaan kalastuskerhojen perustamisen lisäksi tehdä? Suurinta vastuuta yksinäisyyden konkreettisesta vähentämisestä Suomessa kantavat tällä hetkellä Saaren mukaan erilaiset kansalaisjärjestöt, mutta myös julkisella vallalla on merkittävä rooli.
Kaikkein syvimmät yksinäisyyden kokemukset ovat leipäjonoissa ja muissa hyvin haavoittuvissa ryhmissä. Professori Juho Saari
– Mitä eriarvoisempi yhteiskunta on, sitä enemmän siellä on säännönmukaisesti yksinäisyyden kokemusta. Kaikkein syvimmät yksinäisyyden kokemukset ovat leipäjonoissa ja muissa hyvin haavoittuvissa ryhmissä, Saari sanoo.
Kansainvälisessä vertailussa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa yksinäisyyttä tilastoidaan selvästi vähemmän kuin muissa maissa. Hyvinvointivaltio ja tasa-arvoisuus vaikuttaisivat vähentävän yksinäisyyttä. Saaren mukaan yksinäisyyttä voikin vähentää huolehtimalla siitä, että etuisuudet ja palvelut ovat kunnossa ja työllisyys riittävän korkealla tasolla.
Oikeina askelina eteenpäin Saari pitää yksinäisyyteen huomiota kiinnittävää terveyserojen kaventamisen toimintaohjelmaa ja sitä, että RAY:n, Veikkauksen ja Fintoton yhdistymisestä seuraava rahapeliyhtiö tulee kohdistamaan resursseja yksinäisyyden vähentämiseen. Toisaalta istuva hallitus on Saaren mukaan tehnyt myös päätöksiä, jotka saattavat lisätä yksinäisten määrää.
– Mahdollisesti yksinäisyyttä lisääviä elementtejä hallituksen politiikassa ovat laitospalveluiden purkaminen, ansiosidonnaisen keston leikkaaminen ja työttömien aktivointitoimenpiteiden sekä tukitöiden vähentyminen. On todettu että niillä ei ole pysyvää työllisyyttä lisäävää vaikutusta, mutta niillä on ollut kiistatta ollut sosiaalisia suhteita lisäävä vaikutus. Nämä vaikutukset nyt menetetään, Saari sanoo.
Tukitöiden kaltaiset toimenpiteet ovat myös yksiä harvoja toimivia keinoja, joilla Saaren aiemmin mainitsema yksinäisten miesten ryhmä on mahdollista tavoittaa.
Tulevaisuudessa yksinäisyyden vähentämisen politiikkaan vaikuttaa merkittävästi myös sote-uudistus, jossa on Saaren mukaan tällä hetkellä ongelmana se, että paljon työtä yksinäisyyden parissa tekevillä järjestöillä ei ole tilaa suunnitelmissa.
– Meidän täytyy oppia ymmärtämään miten kansalaisyhteiskunnan toiminta ja sote laitetaan yhteen. Tällä hetkellä ne kulkevat eri linjoja ja yhteistä ymmärrystä ei ole siitä, miten nämä kaksi toimijatahoa voisivat vastavuoroisesti tukea toisiaan.